Tyttöjen vehkeilyä (uusinta) osa5

-Nads

Naurahtaen Saija tajuaa mitä Noora ajaa takaa ja laskeutuu virne suupielissä lauteilta hakeakseen kiululla kylmää vettä pesuhuoneen puolelta.

Hermostunein mutta kiihkein ilmein Hessu seuraa tuon kaunottaren laskeutumista lauteilta, eikä voinut olla laittamatta merkille Saijan nyt jo niin silmittömän himoittaviksi muuttuneita nuoren naisen muotoja kohtaan.
Katseellaan hän kosketteli tytön jokaista kohtaa ja naisellisten muotojen sulavaa käyttäytymistä ivan hänen silmiensä edessä, voimatta silti edes hipaista tyttöä.

Tuo kaikki jäi vain haaveeksi ja unelmaksi, joka yllättäin katosi muuttuen jääkylmäksi vesikylvyksi Saijan heittäessä vajaan kiulullisen kylmää vettä kiihkoissaan ja kuumissaan hikoilevan Hessun päälle.

Ensin Saijan kävi hieman sääliksi Hessua, mutta aikansa Nooran kanssa toisiaan tuijottaen ja sitten taas Hessuun.. -he repesivät reippaaseen yhteisnauruun Hessuparan kustannuksella, joka oli herännyt unelmistaan jääkylmään todellisuuteen.

EEEIIII....!!!! HEEII..!!! Älkää nyt tällä tavoin piinattua miestä kohdelko, huusi Hessu pärskiessään kylmää vettä päältään ja koittaessaan ravistella kylmäntunnetta pois iholtaan sen minkä sidotuilta käsiltään kykeni.

Kiroiltuaan ja manailtuaan aikansa kohtaloaan hän tiuskaisi tytöille, että.. No niin.. eiköhän tämä nyt jo riitä tältä erää.. Päästäkää mut nyt näistä naruista, niin otetaan vielä kunnon löylyt yhdessä ja nauretaan tälle kaikelle ja pidetään tämä meidän yhteisenä pikku salaisuutena. Eikö niin tytöt!

Kuin hölmistyneinä tytöt katsoivat hetken toisiaan ja purskahtivat taas tyttömäiseen nauruun, miettien vieläkin hölmistyneinä Hessun ehdotusta, joka ei saanut tytöiltä minkäänlaista kannatusta.
-EEheiii... ! Et sinä vielä pitkään aikaan pääse piinastasi. Meillähän on koko ilta aikaa leikkiä sun kanssa. Ja mikäs sun on siinä ollessasi, saat nauttia ja katsella kauniiden neitojen seurasta tekemättä mitään!!
-Niin että älä yhtään valita osasi siellä..tokaisi Saijakin jo hieman rohkaistuneena sanomaan jotain.
Naureskellen tytöt poistuivat jälleen saunasta vilvoittelemaan ja nauttimaan kylmää siideriään ulos, jättäen Hessun edelleen kuumissaan kieriskelemään köysiinsä.

Katseltuaan tyttöjen poistumista, Hessulta pääsi voimaton ja turhautunut naurahdus joka muuttui hetkeksi yksinäiseksi mainailuksi.
"Ei hitto vie.. Ei mulle ole voinut käydä näin, eihän tällaista oikeasti tapahdu kenellekkään! Siis..hetkinen nyt..!!" -Hessu kerää ajatuksiaan. -"Noora on vaimoni tytär, jonka olen tuntenut pikku-likasta lähtien! Hän on tuonut kaverinsa saunaan mun kanssa ja ovat nyt sitoneet mut lauteisiin kiinni! Siis..miten tässä on näin käynyt!!" -Hessu mietiskeli ja rupesi tosissa kokeilemaan narujen pitävyyttä, jotka eivät antaneet sen enempää periksi kuin kiristyneetkään.

Ulkoa pulppusi jälleen tyttöjen aaltoileva nauru ja puheensorina josta Hessu yrittää kuuloaan terästäen saada jotain selvää.
Sen verran tyttöjen keskustelun sävy välillä muuttuu että he mitä ilmeisemmin suunnittelevat seuraavaa iskua.
Tuskastuneen huvittuneena ja alistuneena Hessu jää odottamaan tyttöjen paluuta.

Puheensorina ulkona lakkasi merkkinä siitä, että tytöt olivat tulossa takaisin.
Seurasi kuitenkin pitkä hiljaisuus ennen kuin heistä kuului mitään.. aivan kuin olisivat käyneet välillä jossain.
Suihkun äänet havahduttivat Hessun taas hereille..

Tuota pitkää poissaoloa ihmetellen ja jännityksestä lähes sekaisin oleva Hessu ei tiennyt minkälaisin ilmein olisi tytöt vastaanottanut. Hänen olisi tehnyt mieli näyttää surkeaa..ja alistunutta, saaden ehkä hieman sääliä tytöiltä tai sitten ruveta suureen ääneen vaatimaan tyttöjä vapauttamaan hänet.
Kumpaankaan hän ei saanut kunnolla tilaisuutta kun tytöt selvästikin kiusoittelevan varovasti avasivat saunan oven raolleen, astumatta kumpikaan silti vielä sisään. Tahallaan ja itseään piiloitellen tytöt eivät tulleetkaan heti, vaan jäivät kuin kuuntelemaan mitä saunasta kuuluisi.

Hölmistyneenä Hessu jäi ihmettelemään mitä tytöt oikein meinasivat. Selvästikin he halusivat leikkiä tätä leikkiään aivan omilla ehdoillaan.
"Mitä ihmettä heillä oli mielessä.." -ihmetteli Hessu hämmentyneenä.
Eipä hän voinut kuin odottaa tyttöjen seuraavaa siirtoa.

0

1671

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

        Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
        Maailman menoa
        74
        2502
      2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

        Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
        Ikävä
        172
        1802
      3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

        Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
        Kotimaiset julkkisjuorut
        74
        1474
      4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

        Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
        Sinkut
        246
        1467
      5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

        Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
        Maailman menoa
        267
        1465
      6. Minkä merkkisellä

        Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
        Ikävä
        85
        1292
      7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

        Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
        Maailman menoa
        392
        1255
      8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

        Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
        Pyhäjärvi
        343
        1232
      9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

        Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
        Luterilaisuus
        368
        1208
      10. Mitä toivot

        ensi vuodelta? :)
        Ikävä
        128
        1185
      Aihe