Asiaa...

Olen nyt seurannut teidän kirjoitteluanne jonkin aikaa ja ajattelin sanoa pari sanaa.

Eikö olisi helpompaa soittaa tai meilata meille suoraan ja kysyä laivoihimme sekä varauksiin liittyvistä asioista. Saisitte varmaan oikeaa tietoa. Meidän nettisivuillamme osoitteessa www.silja.fi löytyy yhteystiedot sekä myöskin vastauksia noihin yleisimmin kysyttyihin kysymyksiin (esim. ikärajat).

Toinen juttu koskien turvallisuusmääräyksiä. Kuten jossakin aiemmassa viestissä todettiin, voihan olla, että joku onnekas lapsonen pääsee läpi porttivahtien syynistä. Mutta paljon enemmän on niitä, jotka jäävät rannalle ruikuttamaan, kun eivät päässeet laivaan liian nuoren iän vuoksi. Matkat on yleensä maksetut etukäteen ja rahoja ei todellakaan tällaisissa tapauksissa palauteta. Siispä ne työllä ja vaivalla säästetyt taskurahat jää meille. Voi voi... Henkilöllisyyspaperit vaaditaan nykyään kaikilta matkustajilta ja pistotarkastuksia tehdään. Uhkarohkea voi olla, mutta itkut ei auta markkinoilla, kun se hetki tulee, että meidän "kiltti" laivavahti tulee kysymään papereita esim. laivalla. Ainahan on se vaihtoehto, että tällaiset tapaukset jätetään kyydistä Ahvenanmaalla. Soittakaa sitten vanhemmille ja selittäkää, mitä teette rahattomina siellä.

Enemmän te itsellenne ja muille teette vahinkoa noilla kieroiluillanne kuin meille.

Terveisin, Siljan täti
4218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kipparin-silakat

Äänestä

Tässä vielä linkki liikennöitsijan sivulle josta voit suoraan kysyä matkaasi liittyviä asioita,
http://www.tallinksilja.fi/muut-yhteydenottolomakkeet
ei tarvitse sitten kiertää tuon tallinksiljan online-varausjärjestelmään ohjaavan www.silja.fi jota provoileva "siljan täti" HEHKUTTAA

Äänestä
  • Eiköhän aloittajalla ole hieman nopeampi sytytys kuin sinulla.
    Mietit asiaa vain 11 vuotta.

    Äänestä

Oho, Jiikoo-76 taas aktivoitunut. Ymmärrän, sinua harmittaa kun et uskalla kehitysvammasi vuoksi lähteä reissuun. Ei sun silti tartte suuttua jos jollain on käytännön kokemusta reissaamisesta. Voit säkin sitä hankkia. Se on susta kiinni, ei muista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siljan täti kirjoitti:

Olen nyt seurannut teidän kirjoitteluanne jonkin aikaa ja ajattelin sanoa pari sanaa.

Eikö olisi helpompaa soittaa tai meilata meille suoraan ja kysyä laivoihimme sekä varauksiin liittyvistä asioista. Saisitte varmaan oikeaa tietoa. Meidän nettisivuillamme osoitteessa www.silja.fi löytyy yhteystiedot sekä myöskin vastauksia noihin yleisimmin kysyttyihin kysymyksiin (esim. ikärajat).

Toinen juttu koskien turvallisuusmääräyksiä. Kuten jossakin aiemmassa viestissä todettiin, voihan olla, että joku onnekas lapsonen pääsee läpi porttivahtien syynistä. Mutta paljon enemmän on niitä, jotka jäävät rannalle ruikuttamaan, kun eivät päässeet laivaan liian nuoren iän vuoksi. Matkat on yleensä maksetut etukäteen ja rahoja ei todellakaan tällaisissa tapauksissa palauteta. Siispä ne työllä ja vaivalla säästetyt taskurahat jää meille. Voi voi... Henkilöllisyyspaperit vaaditaan nykyään kaikilta matkustajilta ja pistotarkastuksia tehdään. Uhkarohkea voi olla, mutta itkut ei auta markkinoilla, kun se hetki tulee, että meidän "kiltti" laivavahti tulee kysymään papereita esim. laivalla. Ainahan on se vaihtoehto, että tällaiset tapaukset jätetään kyydistä Ahvenanmaalla. Soittakaa sitten vanhemmille ja selittäkää, mitä teette rahattomina siellä.

Enemmän te itsellenne ja muille teette vahinkoa noilla kieroiluillanne kuin meille.

Terveisin, Siljan täti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu