Mitä yhteistä?

Mikä oli nykyisessä Pietarissa sijainnut ensimäinen linna? Mitä yhteistä sillä on Viipurin kanssa?
2348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Maankruunu(Landskrona) oli ensimmäinen linna. Molempia yhdistää perustajansa Tyrgils Knuutinpoika.
Historia oli jo koulussa heikko laji,mutta tuohon lopputulokseen aikani pähkäiltyä ja selailtua päädyin.

Äänestä
  • Marjalle myönnettään oikeasta vastauksesta seuraavassa jaosssa Leninin kunniamerkki. Tässä hieman historiatietoja Nevan linnoituksista. Osalle varmaankin tutttua tarinaa:

    Ruotsalainen marski Torkkeli Knuutinpoika perusti kolmannen ristiretken aikana Viipurin linnan 1293. Hän perusti 1299 (tai 1300) Maakruunun (Ladskrona) linnan nykyiseen Pietariin Nevan rannalle, paikalle, jossa Ohtajoki kohtaa Nevan. Linna sijaitsi Nevan itärannalla melkeimpä nykyistä Smolnaa vastapäätä. Linna ei ollut pitkä ikäinen vaan se hävitettiin jo vuoden kuluttua. Melkeimpä samalle paikalle rakennettiin 1611 Nevanlinna. Nykyään paikalla on muistomerkki, joka pystytettiin muutama vuosi sitten ruotsalaisen Rikard Högbergin toimesta. Muistomerkki esittää pientä graniittista linnoitusta kuusine tykkeineen. Käykääpä kasomassa.

    Tekstissä lainauksia Juhani Tikkaselta.
    Nevan alueella islantilaisten tarujen mukaan asui ennenmuinoin myös karjalaisia. Karjalaiset olivat levittäytyneet laajalle. (Miten lähellä lappalaisia, vai asuivatko peräti sovussa samoilla laajoilla eräalueilla, ei ole säilynyt luotettavia taruja.) Lappalaisilla ei tunnu olevan toiseen ihmiseen kohdistuvaa tappovimmaa muiden alueelle lännestä ja etelästä ja kaakosta vuorovälein tunkeutujien tavoin.

    Oli kuinka oli, islantilaiset ovat kirjanneet muistiin, miten Ruotsin hallitsija Ivar Vidfamme vuoden 700 jkr aikoina teki maihinnousun Nevan suun alueille (Karjalabotn?) hävittääkseen Gardarikin kuninkaan valtakunnan. Tarun mukaan Ivar kuitenkin möhli, ja hän olisi syöksynyt mereen ja hukkunut.

    Viikinkien kauppareitit kulkivat luonnollisesti myös tätä oivallista purjehdusväylää pitkin mennen tullen. Viikinkeillä oli taipumus myös 'unohtua' asustelemaan kulkemilleen vähänkin otollisille seuduille. Viimeaikaiset tutkimukset toteavatkin viikinkien geeniperimää rönsyävän Nevasta etelään ja kaakkoon Mustalle Merelle asti, ja tuskin he malttoivat aina Mustalle Merellekään pysähtyä.

    Nevan seudut ovat siis aina olleet maanpuolustuksellisesti kiinnostavia alueita, ja niillä ei siviilien elämä koskaan ole ollut erityisen seesteistä eikä tylsää. Valitettavasti.

    Maankruunun (Landskrona) linnan rakensi v. 1299 (tai 1300) ruotsalainen Torkkeli Knuutinpoika. Maankruunun linnassa oli kahdeksan tornia, muurit ja vallihaudat sen ajan arkkitehtuurin muodin mukaan.

    Linna harmitti novgorilaisia jotka toisella yrittämällä onnistuivat hävittää Maankruunun linnan jo vuonna 1301.

    Nimi jäi haamuilemaan aikakirjoihin, kunnes vuonna 1611 samoille paikoin rakennettiin Nevanlinna, ruotsixi Nyen, Nyenskan. Se pystytettiin Kaarle IX komennosta. Nevanlinnan linnoituksen vieressä oleva kauppapaikka sai kaupunginoikeudet 1642. Nevanlinnasta piti tulla Venäjän kaupan varastopaikka. Sodassa 1656 se ryöstettiin ja raiskattiin pahasti. 1703 linnoitus piirityksen jälkeen antautui, ja kaupunki hävitettiin.

    Lähelle hävittämäänsä Nevanlinnaa Pietari Suuri alkoi vuonna 1703 rakennella uutta pääkaupunkia akkunaksensa Eurooppaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pekka Poro kirjoitti:

Mikä oli nykyisessä Pietarissa sijainnut ensimäinen linna? Mitä yhteistä sillä on Viipurin kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu