Hullu nainen naapurina

Onneton naapuri

Onko kellään kokemusta, voiko ilmoittaa johonkin psykiatriseen, että pitäisivät tästä henkilöstä parempaa huolta? Naapuriin muutti noin puoli vuotta sitten eräs nainen, ensin huomattiin vaan että käyttäytyi oudosti, seisoskeli porraskäytävillä seinää tuijottaen, mulkoili yms, nyt kuitenkin tilanne on mennyt sen verran pahaksi, että rouva takoo JOKA yö jollain esineellä monotonisesti seinään, joskus laulaa tai itkee kovaäänisesti, parvekkeella kuuluu nyt kesän tullen huutoja hänen asunnostaan, uhkailee joitakin "saatananpalvojia", huutaa, kiroilee. Naisella on myös kissa, josta ei pysty huolehtimaan, kissa kusee asunnossa ilmeisesti ulko-oven eteen, koska koko kerros löyhkää ja haju tulee myös meidän kämppään sisään. Ongelmana on, että meilläkin on kissa, joka menee tuosta hajusta sekaisin. Suoraan naapurille en uskalla jutella, kun ei voi tietää jos vaikka pistää palavan esineen postiluukusta tai jotain. Apua ja neuvoa kaipaisin.

19

3735

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä sinuna

      Yrittäisin hankkia itselleni ihan oman elämän.

      • hohhoijaa

        Vaikka nykyinen asuinpaikka olisi mieleinen (poislukien ns. pakkoyhteiselo naapurin kanssa), etsimällä uuden asuinpaikanko, vai saamalla naapuri hoitoon tai muuttamaan pois?


    • Että näin

      Nykyään avohoitopotilaita pistetään terveiden kanssa samaan taloon. Iso ihme jos siellä kukaan käy katsomassa. Lääkkeet jää ottamatta ja asunto on asuinkelvoton. Sääli käy sitä kissaa. Parempi olisi ilmoittaa eläinsuojeluyhdistykseen tai poliisille että vietäisiin edes kissa pois sieltä. Psykiatrinen hoito on ajettu tässä maassa nollaan ja sen kyllä huomaa. Jos rouva alkaa käyttäytyä sivullisia kohtaan väkivaltaisesti. Siitä on oikeus ilmoittaa poliisille ja päätyy johonkin sairaalan päivystykseen. Taloyhtiö on hyväksynyt sellaisen asukkaan tietoisesti. Niitä pitäisi suvaita mutta rajansa kaikella.

      • .................

        Just joo, jossainhan heidänkin on oikeus asua! Ei sitä mihinkään nollaan ole ajettu, ihan paskapuhetta.
        Koittakaa puhua sille järkeä, että hommaisi tukihenkilön tai hoitokontaktin johonkin?

        Ambulanssia paikalle, jos se huutaa yöllä?


      • maanpakolainen

        Joo! Suomalainen ihminen ei ole enää minkään arvoinen, kun kaikki raha ja huolenpito kohdistetaan ulkomaalaisiin jopa rikollisiin.
        Kiitos tästä kurjuudesta kuuluu naisillemme ja heidän äänestämilleen kukkahatuille. Suomi ajetaan ilmeisesti sisällissotaan ennekuin mitään tapahtuu!
        Päättäjänaisemme ovat hulluja ja miehet ovat "munattomia".


      • Eikä maksa mitään

        Kissan voi ainakin pelastaa ilmoittamalla kunnan eläinsuojelueläinlääkärille että huono hoito haittaa ja eläin kärsii.


    • keskustelehänenkanss

      Ei ne mieleltään sairaat useinkaan väkivaltaisia ole. Juttele hänen kanssaan, ehkä hänen olonsa helpottuu. Miten suhtautuisit häneen, jos olisi tyttäresi tai äitisi?

    • apua on

      Hei,

      Ainakin voit soittaa kuntasi sosiaali -ja kriisipäivystykseen, se on oikea osoite , kun olet huolissasi toisen henkilön pärjäämisestä.

    • Theodor100000000

      Käykö hänellä vieraita,jotka näyttäs olevan tavallisia sinun mielestä? Jututa itseään Demonin vallassa olevaa tai niitä jotka hänet sinne teidän taloon hylkäsivät. Ja se kissa on annettu hänelle kaveriksi ettei sekoa kokonaan,joten tarjoa kissanhiekkaa joka ei muka sinun kissalle kelpaa kun tuttu toi kymmenen säkkiä ale myynistä,pääset jutulle eikä tarvi täältä kysellä mikä on.(Vaikka lie avioero muutto,siinä muijat kovasti tuon olisia)

    • sairaita me kaikki

      Itselläsi näyttää olevan luulotauti niin ettei se siitä hullusta pahemmin eroa. Mene juttelemaan vaan sillä nämä erikoiset ihmiset ovat tavallista tallaajaa älykkäämpiä.

      Jaa muka joku eläin menee paskanhajusta sekaisin niin ompas erikoinen katti. On kai sulla vakuutukset sentäs kunnossa niin että voi mennä naapurille juttelemaan ilman pelkotiloja. En ymmärrä ihmisten pelkotiloja jos ei ole uhkailtu henkeä tai terveyttä. Jos olet luulosairas niin olet yhtä sairas kun se naapurisikin.

      Olen itse käsinyt luulosairaasta äidistäni ja hän osasi pelotella lahjakkaasti ja traumatisoi meidät.

    • Max Martin

      Naton sotilaat ovat hyvin sairaita ja raiskatut naiset helposti sairastuvat oikeastikin niistä raiskauksista. Myös syövät ovat tarttuvia virustauteja ja Naton seksiorjaksi päätyvät helposti kuolevatkin syöpiin. Naton seksiorjat asuvat omissa asunnoissaan, että ei heitä laitoksissa pidetä. Lapsiseksityöntekijöiden asema on vielä huonompi, sillä lapsia kidutetaan häkeissä.

    • Max Martin

      Government hooker on virallinen nimitys tälle toiminnalle. Nato oikeastaan tutkii fitnekseen liittyvää hyvää terveyttä, vaikka fitness on pyrkinyt siitä tiedottamaan, niin tieto ei mene perille, vaan keräävät omia tietojaan raiskaamalla. Täällä Turussa ainakin yöt ovat olleet villejä jo 90-luvulta saakka, kun Nato muutti päämajansa Turun lähistölle Rymättylään.

    • Hoohoo2

      KISSALLE HOITOPAIKKA , HAHAAAAA . MITÄS IHMISESTÄ VÄLIÄ . HULLUT TÄÄLÄ NÄKÖJÄÄN VASTAILEEKIN.

    • saman kokenut

      Ilmeisesti kyseessä on skitsofreenikko. Anoppini oli samanlainen.
      Voitte naapureitten kanssa soittaa poliisin ja isännöitsijän paikalle, kun hän seuraavan kerran takoo seinää tai huutelee asunnossaan.
      Poliisilla on oikeus ja velvollisuus viedä hänet joko suoraan tai lääkärin kautta pakkohoitoon psykiatriselle, missä kmunto ja hoito arvioidaan. Vaatikaa poliisilta toimintaa, sillä ilman kovaa linjaa ei mitään tapahdu. Isännöitsijä tai huoltomies paikalle oven avaamisen takia, jotta poliisi ja tai lääkäri pääsee paikalle.

    • heta jones

      Isännöitsijä,sos.toimi ja poliisi olis sopivia kohteita ilmoitella!!!

    • 6+7

      Esimerkiksi paikalliset liivijengit voi palkata hoitamaan ongelman. Ei kallista.

    • fghfgfxfx

      Taitaa olla trolli

    • toimikaa

      Herätys!Oletteko itse ihan Ok?Miksi ette hoida SAIRASTA ihmistä hoitoon ja kissa siinä samalla vaikka olisi sukulaisia jotka ottaisivat sen?Älkää täällä valittako vaan toimikaa ja huolehtikaa asukas hoitoon heti,kuuluu jo hyviin tapoihin jos on todella sairas ja tämä juttu on TOTTA?!Miten kissa voi reakoida noin kun kerroit?Hyvin outoa?Tietysti jos kissa kusee oven eteen,niin haju tule käytävävään ja oma kissasi on leikkaamaton,niin kyllä siinä tapauksessa kusee kotisi!!Tiedän kun on kissoja talossa!Mutta soitto sossuun ja nainen hoitoon vaikka sieltä kautta,jos isännöitsijä ei asiasta välitä??Naisella voi olla hyvinkin PAHA OLLA??Kyllä Suomessa sairaat hoidetaan ja annetaaan apua kun vain osaa pyytää!Hyvää Juhannusta sinulle jo aloitit ketjun!PS:Mutta toimi hyvä ihminen!!!

    • ^____*

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      171
      1111
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      472
    Aihe