Vastaan henkilökohtaisesti kritiikkiin

Rudolf S.

Pienenä selvennyksenä otsikkoon: Olen antoposofisen hengentieteen metodia hyväksikäyttäen päätynyt tutkimuksessani johtopäätökseen, että elin aikaisemman elämäni (1861-1925) itävaltalaisena hengentutkijana ts. olin aikaisemmassa elämässäni Rudolf Steiner. Myös eräät tuntemani antroposofiaa syvällisemmin tutkineet tahot ovat tunnustaneet tämän tosiasian.

Koska aikaisemmassa elämässäni vuonna 1919 perustamaa koulua ja sen nykyistä sovellusta (Waldofkoulu, suom. Steinerkoulu) kohtaan on tällä sivustolla esitetty runsaasti erinäistä epäasiallista kritiikkiä, katson parhaaksi vastata henkilökohtaisesti. Periaatteessa koen tietokoneen käytön hyvin vastenmielisenä joten olen kirjoittanut tämän tekstin paperille, ja eräs ystäväni julkaisee sen teille.

Kuten aikaisemmassa elämässäni kirjoittamassa elämänkerrassani (Mein Lebensgang 35. luku, 1925) totean, on antroposofiaan perehtyneille puhuttava asioista eri kielellä kuin niihin perehtymättömille. Edelleen pyrin kuuntelemaan kuulijoiden sielunelämän värähtelyitä, ja siitä syntyy kirjoitukseni perusvire.

Jo pidemmän aikaa steinerkoulua lähellä olevat tahot ovat pyrkineet rajoittamaan oppilaiden ja vanhempien televisionkatselutottumuksia. Tämä ei ole tapahtunut syyttä. Televisio tuhoaa ihmisen sielunvärähtelyn sisältäpäin. Vielä pahempana pidän kuitenkin internetiä ja tietokoneita. Pahuuden vallat ottavat internetissä ylitsevuotavan kuristusotteen ihmisen henkiminästä, eikä niiden käyttöä voida pitää mitenkään suositeltavana. Kuinka moni teistä esimerkiksi uskoo, että lasten väkivaltapelien pelaaminen tietokoneella kehittää lasta positiivisesti?

Suuri osa kritiikistä, jota steinerkoulua kohtaan on esitetty, johtaa juurensa väärinymmärryksistä. Steinerkoulut noudattavat tiedotuspolitiikassaan aiemmassa elämässäni antamaa ohjetta, jonka mukaan antroposofiaan perehtyneille ja perehtymättömille tulee puhua eri kielellä. Vasta siinä vaiheessa, kun vanhemmat ovat syvällisemmin sisäistäneet hengentieteellisen ajattelun, voidaan pedagokiikan syvällisempiä taustoja avata. Tästä syystä esim. Takoja -lehti ja Steinerkasvatus kirjoittaa samoistakin asioista hyvin eri kielellä. Tavoitteena toki on, että mahdollisimman moni vanhemmista (ja aikuisella iällä oppilaista) kasvaisi osaksi yhteisöämme.

Annan kannattajilleni ohjeen pysyä pois internetistä, ja tutkiskella aikasemmassa elämässäni kirjoittamaani antroposofista kirjallisuutta. Myös Göethen kirjallisuuteen tulisi mielestäni tutustua aktiivisesti. Internetin ja muun saastan sijaan, kehoitan tutustumaan maailman ihmeellisiin värähtelyihin, ja tutkimaan sisäistä minäämme. Tiedän, että tutkinnan avulla voitte löytää elämästä ulottuvuuden, jota ette tietäneet olevan olemassakaan!

Steinerkoulua voi arvostella vain sellainen henkilö, joka täyttää arvostelun edellytykset. Vähimmäisenä vaatimuksena kuuluu vähintään antroposofian tietämys ihmisestä ja kosmoksesta, ja se mikä henkisen maailman tietona on olemassa eräänlaisena antroposofisena historian kuvauksena. Käsittääkseni Suomi 24 palstalla tällaisia henkilöitä on kirjoittajissa ollut vain joitan, ja heidän suhtautumisensa steinerkouluun on ollut positiivinen.

56

3169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • steinervanhempi

      Kiitokset rohkeasta ja syvällisestä kirjoituksestasi! Hienoa saada sinut kirjoittamaan tänne! Itse olen aina viitannut kintaalla steinerkoulua kohtaan esitettyyn kritiikkiin.

    • Hyvä provo

      Ei taida olla Steiner kyseessä, koska antroposofien mukaan jälleensyntymien välinen aika kestää vuosituhansia, poikkeuksina hyvin varhain kuolleet ihmiset...

      • Hyvä provo

        Tarkennan vielä, että itse pidän jälleensyntymistä höpölöpönä, mutta tuskin ainakaan kovimmat antroposofit uskoisivat jonkun hourupään olevansa uusi Steiner, varsinkaan jos hänen juttunsa eivät ole linjassa Steinerin kanssa, joka tämä hourupää väittäisi olevansa ;) Olihan Steiner toki leikkisä mies (siksi tuo tekstikin kuulosti melko epästeinermaiselta), joten ehkä hän ymmärtää Suoli24:n idean :D

      • steinervanhempi

        Wikipedian mukaan: Antroposofian perustaja Rudolf Steiner kutsuu aikaisempien ja myöhempien elämien välillä vallitsevaa riippuvuussuhdetta karmaksi. Kuoleman jälkeen ihminen käy läpi elämänsä vaiheet takaperin ja joutuu itse kokemaan muille elämässään aiheuttamansa tuskan. Edeltävä elämä vaikuttaa Steinerin mukaan seuraavaan esimerkiksi siten, että syntymää edeltävä kuva aiemmin toiselle aiheutetusta tuskasta muuttuu voimaksi pyrkiä hyvittämään aiheuttamaansa. Steiner katsoo, että yksittäisissä tapauksissa jälleensyntymien välinen aika voi vaihdella huomattavasti, mutta että ihminen syntyy yleensä noin 2 100 vuoden kuluessa kaksi kertaa, kerran molemmiksi sukupuoliksi. Tänä aikana maailma on ehtinyt muuttua niin paljon, että ihminen voi kokea siinä kehityksensä kannalta jotakin uutta. Kehityksen tavoitteena on ihmisen ja ihmiskunnan vapaus, yhdistyminen Kristus-virikkeeseen sekä nouseminen jumalalliseen kirkkaalla tietoisuudella.

        Ihan hyvin alkuperäinen kirjoittaja saattoi olla Steiner. Luulisi hänenkaltaisen suurmiehen olevan poikkeus (yksittäinen tapaus, johon hän tekstissään viittaa). Alkuperäisen viestin kirjoittaja lienee tätä nykyä tosin nainen sukupuoleltaan? :)

      • Steiner_faija
        Hyvä provo kirjoitti:

        Tarkennan vielä, että itse pidän jälleensyntymistä höpölöpönä, mutta tuskin ainakaan kovimmat antroposofit uskoisivat jonkun hourupään olevansa uusi Steiner, varsinkaan jos hänen juttunsa eivät ole linjassa Steinerin kanssa, joka tämä hourupää väittäisi olevansa ;) Olihan Steiner toki leikkisä mies (siksi tuo tekstikin kuulosti melko epästeinermaiselta), joten ehkä hän ymmärtää Suoli24:n idean :D

        Snellman korkeakoulun perustajajäsen ja Takoja lehden entinen päätoimittaja kertoo jälleensyntymästä seuraavaa sivullaan:

        http://www.enkelimaa.fi/keskustelu.html

        "Inkarnaatioiden määrä suhteessa fyysisen aikaan on myös melkoinen mysteeri. Steiner kertoo miten alkuperäinen suunnitelma olisi ollut yksi inkarnaatio miehenä ja yksi naisena runsaan kahdentuhannen vuoden kulttuurikauden aikana. Jossain tulee arvio noin viidensadan vuoden väliajasta, jonka ihminen tarvitsee henkisessä maailmassa käsitelläkseen kunnolla edellisen maallisen elämän kokemukset ja valmistautuessaan seuraavaan."

        "Nykyaikana näyttää siltä, että ihminen on vajonnut vahvasti tilaan, jossa me synnymme nopeasti uudelleen, jopa muutaman vuoden tai vuosikymmenen jälkeen, ja se ikävä kyllä merkitsee sitä, että me synnymme uudelleen hyvin samankaltaisina kuin edellisessä elämässä, koska emme ehdi käsitellä edellisen elämän informaatiota niin, että kaikki ominaisuudet muuntuisivat käytännössä vastakkaisiksi, kuten suunniteltu oli."

      • Steiner_faija kirjoitti:

        Jospa hankkisit ihan oman nikkisi...

      • oikee Rudolfi
        Hyvä provo kirjoitti:

        Tarkennan vielä, että itse pidän jälleensyntymistä höpölöpönä, mutta tuskin ainakaan kovimmat antroposofit uskoisivat jonkun hourupään olevansa uusi Steiner, varsinkaan jos hänen juttunsa eivät ole linjassa Steinerin kanssa, joka tämä hourupää väittäisi olevansa ;) Olihan Steiner toki leikkisä mies (siksi tuo tekstikin kuulosti melko epästeinermaiselta), joten ehkä hän ymmärtää Suoli24:n idean :D

        Ei se mikään provo ollut, vaan ihka oikea Steiner, itse Rudolfi.

    • Ruusa Ruusulainen

      Rosa Steiner? Vaiko Rudolfina?

    • 19+8=27

      Taitaa tämä nykyinen Steiner omata myös dissosiatiivisen persoonallisuushäiriön kun kirjoittelee tänne usealle eri nimimerkillä ja vastailee itselleen ;)

      • ex-steiner

        Minä puolestani olen selvännäköisyyden avulla haistamassa, että eräs steinerfaija on heräilemässä talvihorroksestaan. Itsekuria vaativat yritykset pysyä pois tältä palstalta ei taida onnistua, jos keskustelu muuttuu näinkin mehukkaaksi! Nikin salasana on tosin tainnut unohtua? ;) Tervetuloa takakisin, ja kerro toki mielipiteesi Jeesuksen ja Steinerin uusista inkarnaatioista, jotka keräävät kannattajia steinerliikkeen sisällä?

      • ex-steiner kirjoitti:

        Eläs veikkonen luule, että ehtisin horrostaa. Eipä ole vain tullut käytyä tällä tai muullakaan palstalla aikoihin.

        Jeesus- ja Steineruskovaiset, tahi muut hihhulit ovat omalla tavallaan vekkuleita, pohjimmiltaan vähän niinkuin lapsia.

        Minulle ainakin nuo steinerjutut ovat aivan yhtä tosia kuin raamattu. Eli perin hintelä on se totuusarvo näissä..

        -SF

      • Epäilevä Reijo
        Steinerfaija kirjoitti:

        No jopas yllättävää, Steinerfaijahan se sieltä "yllättäen" ilmaantui paikalle kaiken tämän "hiljaiselon" jälkeen. ;) Taitaapi ex-steiner olla selvännäköinen? :)

        Vaissoo, vai että ovat Jeesus- ja Steineruskovaiset sinulle sama asia? Kuitenkin olet nimimerkkiisi laittanut Steinerfaija? Haittaisiko, jos kutsuisimme sinua tästälähtien Jeesusfaijaksi? Mikset liputa täällä myös kristillisten koulujen puolesta? Oletko harkinnut sitä vekkulia vaihtoehtoa lapsillesi? :D

      • Epäilevä Reijo kirjoitti:

        EIkös vain olekin yllättävää. Nyt sanoisin, että ollaan yllärin ytimessä!

        Ihmettelen nimin. Epäilevä Reijo:n hyökkäävää asennetta. Osuinko arkaan paikkaan, kun kuvasin raamatun totuusarvoa perin hinteläksi? Muista toki, että se on minun henkilökohtainen mielipiteeni, johon minulla on oikeus.

        Ja jos ei ole vielä tullut selväksi, nimimerkkini on Steinerfaija, koska olen kahden steinerkoululaisen faija. Sen lisäksi olen faijaillut kummankin lapsen luokan toiminnoissa ns. yleisfaijajantusena...

        Olen pahoillani, etten ole ehtinyt juurikaan vierailla tällä palstalla. Mutta lupaan jatkossa käydä useammin, etteivät kaltaisesi fanit joudu liikaa kärvistelemään Steinerfaijavierotusoiresta ;o)

        Et sitten vastannut kysymykseen? Olet laittanut lapsesi tällaiseen tunnustukselliseen kouluun, ja yrität täällä esiintyä ateistina. Mikset laittanut lapsiasi kristilliseen kouluun? Ateistille se lienee aivan yhtä houkutteleva vaihtoehto kun steinerkoulukin? Vai oletko kenties masokistinen ateisti, joka saa nautintoa siitä kun lapsesi ovat hihhulikoulussa? Nautinto lienee kaksinkertainen kun steinerilaisilla jeesuksiakin oli kaksi! (ja ties kuinka monta elossa tänäkin päivänä) ;)

        Juu tervetuloa vaan palstalle useamminkin, olet ateistina jonkinmoinen outolintu näiden steineruskovaisten seassa, ja kuulen mielelläni, että mitä etuja ateisti näkee hengentieteeseen perustuvan koulun opetuksessa verrattuna suomalaiseen peruskouluun? Miten suhtaudut esim. lastesi osallistumiseen Mikael -juhlaan tai Eurytmiaan? Ovatko he saaneet vapautuksen aamunavausten steineruskovaishenkisistä runoista?

        Toivottavasti tämän palstan lukijat eivät ota tuon faijan juttuja ihan tosissaan. Haluan korostaa, että suurin osa meistä Steinervanhemmista on hyvin hengellistä porukkaa. Olemme lämmin tiivis yhteisö, joka ei välitä maallistuneiden ihmisten höpinöistä.

        Tietosi steinerkoulusta eivät ilmeisesti perustu omaan kokemukseen, koska steinerkoulu on kaikkea muuta kuin tunnustuksellinen. Steiner itse oli sitä mieltä, että mitään henkimaailman asioita ei tule lapsille opettaa, ja tämä heijastuu myö steinerkoulun opetuksessa. Yleensä. Sitten on näitä hihhulitätejä ja -setiä, jotka kyllä yleensä haihtuvat ammattitaidottominan pois.

        Steinerkouluun sopisi erittäin hyvin ET kaikkien oppiaineeksi, mutta koska perusopetuslaki vaatii, että uskontoa on opetettava, ei voi mitään. Steinerkoulussa kuitenkin on myös ihan oikeaa ET-opetusta niille, jotka sitä haluavat.

        Kaikkein paras juttu steinerkoulussa on, että pienille lapsille kerrotaan kaikenlaisia satuja ja tarinoita, Bremenin soittoniekat, Hannu ja kerttu, Pohjois-Amerikan intiaanien tarusto, Egyptin jne tarustot, Viikinkitarinat ja raamatun kertomukset ovat kaikki samalla viivalla. Kukaan ei sano lapsille, että joku niistä saduista olisi Totta™

        Eurytmia on liikunnallista ilmaisua, Mikael-juhla on symbolinen tarina rohkeudesta ja ainakaan meidän koulussa ei ole kristinuskon jumalaan viittaavia aamurunoja. "rakas aurinko ja rakas maa" kuulostaa oikein hyvältä ;o)

        Ateistina en, eivätkä lapsenikaan, ole kokeneet steinerin leikkejä ja loruja muuta kuin hassuina ja hauskoina juttuina. Kas kun taikuutta, maahisia, enkeleitä tai henkiä (huuuu ;-) ei ole olemassakaan.

        Ja omat lapseni ovat jo nykyään sen verran isoja, että pistävät kovan sanan vastaan sellaiselle opettajalle, joka yrittää satua totena väittää...

      • steinervanhempi kirjoitti:

        Toivottavasti tämän palstan lukijat eivät ota tuon faijan juttuja ihan tosissaan. Haluan korostaa, että suurin osa meistä Steinervanhemmista on hyvin hengellistä porukkaa. Olemme lämmin tiivis yhteisö, joka ei välitä maallistuneiden ihmisten höpinöistä.

        Trollinperskeles!

        Suurin osa steinerkoululaisten vanhemmista on ns. normaaliväestöä. Seassa on aina muutama antropohirvisammakko, mutta heihin suhtaudutaan huumorilla, hiukan säälien, eräänlaisina maskotteina ;o)

      • vapaa-ajattelija123

        Itse steinerkoulun käyneenä, voin sanoa, että suurin osa vanhemmista ja erityisesti opettajista oli täydellisiä hihhuleita, uskonnollisia sekopäitä. Myös monista luokkakavereista kasvoi tällaisia! Jopa niistä, jotka eivät olleet uskonnollisista perheistä!

        Itse asiassa en koskaan ole aikaisemmin tavannut ateistia steinervanhempaa! Niin huono paikka steinerkoulu on ateistin lapselle, että mahdat kärsiä melkoisia tuskia sisimmässäsi, kun olet lapsillesi moisen koulun valinnut! Vaikea ymmärtää, että joku ateisti valitsisi lastensa kouluksi lahkojohtajan perustaman hihhulikoulun!

      • vapaa-ajattelija123
        Steinerfaija kirjoitti:

        Tietosi steinerkoulusta eivät ilmeisesti perustu omaan kokemukseen, koska steinerkoulu on kaikkea muuta kuin tunnustuksellinen. Steiner itse oli sitä mieltä, että mitään henkimaailman asioita ei tule lapsille opettaa, ja tämä heijastuu myö steinerkoulun opetuksessa. Yleensä. Sitten on näitä hihhulitätejä ja -setiä, jotka kyllä yleensä haihtuvat ammattitaidottominan pois.

        Steinerkouluun sopisi erittäin hyvin ET kaikkien oppiaineeksi, mutta koska perusopetuslaki vaatii, että uskontoa on opetettava, ei voi mitään. Steinerkoulussa kuitenkin on myös ihan oikeaa ET-opetusta niille, jotka sitä haluavat.

        Kaikkein paras juttu steinerkoulussa on, että pienille lapsille kerrotaan kaikenlaisia satuja ja tarinoita, Bremenin soittoniekat, Hannu ja kerttu, Pohjois-Amerikan intiaanien tarusto, Egyptin jne tarustot, Viikinkitarinat ja raamatun kertomukset ovat kaikki samalla viivalla. Kukaan ei sano lapsille, että joku niistä saduista olisi Totta™

        Eurytmia on liikunnallista ilmaisua, Mikael-juhla on symbolinen tarina rohkeudesta ja ainakaan meidän koulussa ei ole kristinuskon jumalaan viittaavia aamurunoja. "rakas aurinko ja rakas maa" kuulostaa oikein hyvältä ;o)

        Ateistina en, eivätkä lapsenikaan, ole kokeneet steinerin leikkejä ja loruja muuta kuin hassuina ja hauskoina juttuina. Kas kun taikuutta, maahisia, enkeleitä tai henkiä (huuuu ;-) ei ole olemassakaan.

        Ja omat lapseni ovat jo nykyään sen verran isoja, että pistävät kovan sanan vastaan sellaiselle opettajalle, joka yrittää satua totena väittää...

        Koko steinerin opetussuunitelma perustuu henkimaailman asioihin. Sen sijaan, että lapsiasi kasvatettaisiin tieteellisesti luodun opetussuunnitelman mukaan, heitä kasvatetaan henkimaailman oppien avulla luodun opetussuunnitelman mukaan. Mitä lisäarvoa koet tästä saavasi?

        Eurytmia ei totta vie ole henkistä ilmaisua, vaan hengellistä toimintaa! Et voi olla tosissasi! Mikael -juhla on uskonnollinen juhla. Lapsesi lausuvat maalle (joka on steinerilaisessa uskonnossa elävä henki) ja auringolle (joka on elävä olento myös) rukoukset aamuisin.

        Kristinuskon tarinat ovat samalla viivalla muiden uskontojen tarinoiden kanssa. Koskaan ei steinerkoulussa sanottu, että nämä olisivat vain tarinoita, ei totta! Kukaan opettajistani koko koulu-urani aikana ei kertonut, että kyseessä on tarut, ei totuus! Sama pätee kaiken maailman keijukaisjuttuihin!

        "Ateistina en, eivätkä lapsenikaan, ole kokeneet steinerin leikkejä ja loruja muuta kuin hassuina ja hauskoina juttuina. Kas kun taikuutta, maahisia, enkeleitä tai henkiä (huuuu ;-) ei ole olemassakaan. " Tämä lause kertoo kaiken. Tiedät kyllä, että steinerissa opetetaan todella sekopäisiä juttuja tiedeaineiden kustannuksella, mutta näköjään hyväksyt sen. Taidat kuitenkin jossain sisimmässäsi olla uskonnollinen hihhuli, vaikka esiinnytkin täällä ateistina... Kukaan vakaumuksellinen ateisti, ei antaisi lapselleen opettaa moista skeidaa tiedeaineiden kustannuksella...

        Onnea valitsemallesi tielle.

      • Veden hengetär
        vapaa-ajattelija123 kirjoitti:

        Sinäkin voisit mennä jonnekin muualle paasaamaan noita uskonnon vastaisia tekstejä! Ota jotain opiksesi siitä, mitä olet steinerkoulussa oppinut, ja tee parannus elämässäsi, vielä ei ole liian myöhäistä!

        Steinerkoulu antaa hyvät eväät hengelliselle elämällesi, vaikka et sitä tässä hetkessä ehkä arvostakaan. Monet steinerkoulun oppilaat löytävät totuuden vasta vanhemmalla iällä, kun jo oma kuolema alkaa lähestyä, ja pitää miettiä henkimaailman asioita!

      • Veden hengetär kirjoitti:

        Eipä se taida olla tämä palsta oikea paikka uskontosi tuputtamisellekaan, kuten ei ole steinerkoulukaan. Katsopa hiukan ympärillesi ja mieti kuinka uskomattoman pihalla olet. Olisi ihan mielenkiintoista keskustella asiallisesti steinerkoulusta, ilman tuollaista, järjetöntä huuhaahöröilyä.

      • vapaa-ajattelija123 kirjoitti:

        Itse steinerkoulun käyneenä, voin sanoa, että suurin osa vanhemmista ja erityisesti opettajista oli täydellisiä hihhuleita, uskonnollisia sekopäitä. Myös monista luokkakavereista kasvoi tällaisia! Jopa niistä, jotka eivät olleet uskonnollisista perheistä!

        Itse asiassa en koskaan ole aikaisemmin tavannut ateistia steinervanhempaa! Niin huono paikka steinerkoulu on ateistin lapselle, että mahdat kärsiä melkoisia tuskia sisimmässäsi, kun olet lapsillesi moisen koulun valinnut! Vaikea ymmärtää, että joku ateisti valitsisi lastensa kouluksi lahkojohtajan perustaman hihhulikoulun!

        Itse olen tavannut monia ateisteja steinervanhempina ja samasta syystä. Kas kun steinerin oppien mukaan mitään uskontoa ei saa opettaa totena, toisin kuin peruskoulussa, jossa indoktrinaatio alkaa uskontotunneilla ja jatkuu opettajasta riippuen koko kouluajan.

        Siksi steinerkoulu ja ET-ryhmä on ateistille paras. Lapsi oppii, että kaikki sadut ovat vain... satuja ;)

      • vapaa-ajattelija123
        Steinerfaija kirjoitti:

        Itse olen tavannut monia ateisteja steinervanhempina ja samasta syystä. Kas kun steinerin oppien mukaan mitään uskontoa ei saa opettaa totena, toisin kuin peruskoulussa, jossa indoktrinaatio alkaa uskontotunneilla ja jatkuu opettajasta riippuen koko kouluajan.

        Siksi steinerkoulu ja ET-ryhmä on ateistille paras. Lapsi oppii, että kaikki sadut ovat vain... satuja ;)

        Johan vitsin murjaisit! Ai että mitään uskontoa ei Steinerin oppien mukaan saa opettaa totena? Voisitko ystävällisesti antaa jonkin lähteen tuolle väittämälle?! Steiner on toki sanonut, että antroposofiaa ei saa oppiaineena opettaa lapsille. Koko koulu kuitenkin perustuu antroposofiaan, ja sitä kautta maailmankuva välittyy lapsille.

        Lueskelin läpi tämän palstan kirjoituksia, ja kaikista asiantuntevin kirjoitus löytyi täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/3990060

        Taitaa olla vaikea elää sen tosiasian kanssa, että on laittanut lapsensa sekopäähihhuleiden kouluun. Hieman samanlainen efekti kuin Wincapitaan rahansa hävinneillä. Ei haluta hyväksyä sitä tosiasiaa, että minua on kustu silmään. Psykologiassa taidetaan käyttää termiä defenssimekanismi.

      • Veden hengetär
        Steinerfaija kirjoitti:

        Eipä se taida olla tämä palsta oikea paikka uskontosi tuputtamisellekaan, kuten ei ole steinerkoulukaan. Katsopa hiukan ympärillesi ja mieti kuinka uskomattoman pihalla olet. Olisi ihan mielenkiintoista keskustella asiallisesti steinerkoulusta, ilman tuollaista, järjetöntä huuhaahöröilyä.

        Ai olen minä pihalla? Nyt on ihan pakko kysyä, että miten moneen steinerkouluilla säännöllisesti järjestettyyn antroposofien tapaamiseen sinä olet osallistunut?

        Olisi todella mukava keskustella tällä palstalla sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ymmärtävät jotain steinerpedagokiikasta ja antroposofiasta, eikä vängätä joidenkin aiheeseen perehtymättömien negatiivisten ateistien kanssa.

      • vapaa-ajattelija123 kirjoitti:

        Johan vitsin murjaisit! Ai että mitään uskontoa ei Steinerin oppien mukaan saa opettaa totena? Voisitko ystävällisesti antaa jonkin lähteen tuolle väittämälle?! Steiner on toki sanonut, että antroposofiaa ei saa oppiaineena opettaa lapsille. Koko koulu kuitenkin perustuu antroposofiaan, ja sitä kautta maailmankuva välittyy lapsille.

        Lueskelin läpi tämän palstan kirjoituksia, ja kaikista asiantuntevin kirjoitus löytyi täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/3990060

        Taitaa olla vaikea elää sen tosiasian kanssa, että on laittanut lapsensa sekopäähihhuleiden kouluun. Hieman samanlainen efekti kuin Wincapitaan rahansa hävinneillä. Ei haluta hyväksyä sitä tosiasiaa, että minua on kustu silmään. Psykologiassa taidetaan käyttää termiä defenssimekanismi.

        Waldorf- eli steinerkoulu on kansainvälisestikin tunnustettu sekulaari koulumuoto, joka minulle vapaa-ajattelijoiden aktiivijäsenenä herätti mielenkiintoni, koska uskonnon ja uskonnottomuuden vapaus on myös vapaa-ajattelijoiden tärkeimpiä periaatteita.

        Steinerkoulu, toisin kuin kunnalliset koulut ei tee minkäänlaista yhteistyötä valtionkirkon kanssa, ainakaan kotipaikkakunnallani. Lisäksi kun tutustuin sen opetussuunnitelmaan, oli se jopa uskonnon suhteen huomattavasti lähempänä omia kasvatusperiaatteitani kuin kunnalliset laitokset.

        Ateistina ja vapaa-ajattelijana olen valitettavasti joutunut tottumaan siihen, että suomalainen yhteiskunta on läpeensä uskonnollisten riittien, viittausten ja kirkon vallanhimoisen kädenjäljen kyllästämä. Steinerkoulu on iloinen poikkeus tähän, siellä on toki jonkin verran antroposofisia kaikuja, mutta sekin on pientä verrattuna siihen pakkosyöttöön, jota peruskoulussa saa kokea rukoilutuksineen ja aamunavauksineen.

        Steinerkoulussa on todella iso kirjo kaikenlaisia uskovaisia ja uskonnottomia. Monet muutkin paluu- tai maahanmuuttajaperheet kokevat steinerkoulun suvaitsevaisemmaksi kuin kunnallisen vaihtoehdon.

        Koska perheemme on uskonnottomana Suomessa vähemmistöä, erossa valtavirrasta, sovimme paljon paremmin steinerkouluun, jossa juuri kukaan ei ole normipersusuomalainen, kuin kunnalliseen massaan, jossa olisimme aina se erikoistapaus.

        Tässä sulle todelliset syyt, jotka olen yli kymmenen vuoden kokemuksella kahden lapsen kanssa voinut todeta pääsääntöisesti valideiksi. Lisäksi steinerkoulussa pääsee aina väittelemään kaikessa ystävyydessä joidenkin vanhempien kanssa usko vs. uskonnottomuusasioista, joka on elämän suola :o)

        Ja kyllä, steinerkoulu on sekulaarinen nimenomaan perustajansa periaatteiden mukaan. Olen lukenut useita Steinerin teoksia, myös muita kuin antroposofisia. Mies oli täysipainoinen mystikko, mutta toisaalta 1900-luvun alussa sen kaltainen höpsismi oli tavallaan "oikeaa" tiedettä. Kuten tiede, myös steinerkoulu on kehittynyt (onneksi) vuosikymmenten saatossa.

      • Steinerfaija.
        Veden hengetär kirjoitti:

        Ai olen minä pihalla? Nyt on ihan pakko kysyä, että miten moneen steinerkouluilla säännöllisesti järjestettyyn antroposofien tapaamiseen sinä olet osallistunut?

        Olisi todella mukava keskustella tällä palstalla sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ymmärtävät jotain steinerpedagokiikasta ja antroposofiasta, eikä vängätä joidenkin aiheeseen perehtymättömien negatiivisten ateistien kanssa.

        Se, että antroposofit kokoontuvat steinerkoululla ei tee automaattisesti kaikista steinerkoululaisista antroposofeja.

        Steinerkoulu on tarkoitettu ihan kaikille, ei pelkästään sinun kaltaistesi TosiUskovaisten antrojen jälkikasvulle.

      • Vapaa-ajattelija113
        Steinerfaija kirjoitti:

        Waldorf- eli steinerkoulu on kansainvälisestikin tunnustettu sekulaari koulumuoto, joka minulle vapaa-ajattelijoiden aktiivijäsenenä herätti mielenkiintoni, koska uskonnon ja uskonnottomuuden vapaus on myös vapaa-ajattelijoiden tärkeimpiä periaatteita.

        Steinerkoulu, toisin kuin kunnalliset koulut ei tee minkäänlaista yhteistyötä valtionkirkon kanssa, ainakaan kotipaikkakunnallani. Lisäksi kun tutustuin sen opetussuunnitelmaan, oli se jopa uskonnon suhteen huomattavasti lähempänä omia kasvatusperiaatteitani kuin kunnalliset laitokset.

        Ateistina ja vapaa-ajattelijana olen valitettavasti joutunut tottumaan siihen, että suomalainen yhteiskunta on läpeensä uskonnollisten riittien, viittausten ja kirkon vallanhimoisen kädenjäljen kyllästämä. Steinerkoulu on iloinen poikkeus tähän, siellä on toki jonkin verran antroposofisia kaikuja, mutta sekin on pientä verrattuna siihen pakkosyöttöön, jota peruskoulussa saa kokea rukoilutuksineen ja aamunavauksineen.

        Steinerkoulussa on todella iso kirjo kaikenlaisia uskovaisia ja uskonnottomia. Monet muutkin paluu- tai maahanmuuttajaperheet kokevat steinerkoulun suvaitsevaisemmaksi kuin kunnallisen vaihtoehdon.

        Koska perheemme on uskonnottomana Suomessa vähemmistöä, erossa valtavirrasta, sovimme paljon paremmin steinerkouluun, jossa juuri kukaan ei ole normipersusuomalainen, kuin kunnalliseen massaan, jossa olisimme aina se erikoistapaus.

        Tässä sulle todelliset syyt, jotka olen yli kymmenen vuoden kokemuksella kahden lapsen kanssa voinut todeta pääsääntöisesti valideiksi. Lisäksi steinerkoulussa pääsee aina väittelemään kaikessa ystävyydessä joidenkin vanhempien kanssa usko vs. uskonnottomuusasioista, joka on elämän suola :o)

        Ja kyllä, steinerkoulu on sekulaarinen nimenomaan perustajansa periaatteiden mukaan. Olen lukenut useita Steinerin teoksia, myös muita kuin antroposofisia. Mies oli täysipainoinen mystikko, mutta toisaalta 1900-luvun alussa sen kaltainen höpsismi oli tavallaan "oikeaa" tiedettä. Kuten tiede, myös steinerkoulu on kehittynyt (onneksi) vuosikymmenten saatossa.

        Vai että steinerkoulu on sekulaarinen perustajansa periaatteiden mukaan? Mitkä steinerin teksteistä on mielestäsi erityisen sekulaarisia? (Linkkiä kehiin!) Olisiko viides evankeliumi tai Lapsen kasvatus hengentieteen kannalta tällaisia?

        Siinä vaiheessa kun muu maailma alkoi sekularisoitua, Steiner linnoittautui uskonnon bunkkeriin, ja väitti, että tiede ja uskonto on yhtä. Elävässä steineruskossa oleville opettajille tämä on totta yhä, ja sille olen piruvie allerginen!

        Saako lapsesi vapautuksen steinerkoulun aamunavauksista, joissa selvästi lausutaan steineruskonnon mukaisia rukouksia? Entä osallistuvatko he eurytmiatunneille, joilla on selvästi uskonnollinen tarkoitusperä? Entäs uskonnollinen Mikael enkelille pyhitetty juhla syksyllä? Jos vastaus on ei, arvelen sinun kärsivän Tukholman syndroomaa.

        Omakohtainen kokemukseni kahdesta suomalaisesta steinerkoulusta sekä peruskoulusta on se, että steinerkoulu on näistä uskonnollinen vaihtoehto, ja peruskoulu maallistunut tieteeseen perustuva vaihtoehto.

      • Vapaa-ajattelija123
        Veden hengetär kirjoitti:

        Sinäkin voisit mennä jonnekin muualle paasaamaan noita uskonnon vastaisia tekstejä! Ota jotain opiksesi siitä, mitä olet steinerkoulussa oppinut, ja tee parannus elämässäsi, vielä ei ole liian myöhäistä!

        Steinerkoulu antaa hyvät eväät hengelliselle elämällesi, vaikka et sitä tässä hetkessä ehkä arvostakaan. Monet steinerkoulun oppilaat löytävät totuuden vasta vanhemmalla iällä, kun jo oma kuolema alkaa lähestyä, ja pitää miettiä henkimaailman asioita!

        Sinä voisit Veden hengetär puolestasi antaa minun käyttää perustuslaillista oikeuttani ilmaista mielipiteeni!

        Omasta kokemuksestani tiedän, että steinerkoulussa esim. luokassa pyritään tappamaan itsenäinen ajattelu, ja syöttämään steinerilainen paska ainoana oikeana totuutena! Osa varmaan nielee sen mukisematta, mutta minä en!

        Hard core antrona sinua ei nähtävästi huolestuta, että totuus steinerkouluista on paljastunut suurelle yleisölle. Koulun valitsee yhä enenevissä määrin lapselleen enää ne vanhemmat, jotka itsekin uskovat moiseen soopaan. Oppilasmäärät ovat romahtaneet 2000 luvulla kiitos internetin!

      • Vapaa-ajattelija113 kirjoitti:

        Vai että steinerkoulu on sekulaarinen perustajansa periaatteiden mukaan? Mitkä steinerin teksteistä on mielestäsi erityisen sekulaarisia? (Linkkiä kehiin!) Olisiko viides evankeliumi tai Lapsen kasvatus hengentieteen kannalta tällaisia?

        Siinä vaiheessa kun muu maailma alkoi sekularisoitua, Steiner linnoittautui uskonnon bunkkeriin, ja väitti, että tiede ja uskonto on yhtä. Elävässä steineruskossa oleville opettajille tämä on totta yhä, ja sille olen piruvie allerginen!

        Saako lapsesi vapautuksen steinerkoulun aamunavauksista, joissa selvästi lausutaan steineruskonnon mukaisia rukouksia? Entä osallistuvatko he eurytmiatunneille, joilla on selvästi uskonnollinen tarkoitusperä? Entäs uskonnollinen Mikael enkelille pyhitetty juhla syksyllä? Jos vastaus on ei, arvelen sinun kärsivän Tukholman syndroomaa.

        Omakohtainen kokemukseni kahdesta suomalaisesta steinerkoulusta sekä peruskoulusta on se, että steinerkoulu on näistä uskonnollinen vaihtoehto, ja peruskoulu maallistunut tieteeseen perustuva vaihtoehto.

        Käväisepä tutkimassa peruskoulun opetussuunnitelman perusteet uskontotunneille ja kerro minulle sen jälkeen rehellisesti olevasi sitä mieltä, että kyseessä on sekulaari koulu.

        Minä en ole, eikä lapseni ole kyllä mitään uskonnollista eukassa kokeneet. Steinerin periaatteet toki kaiken taustalla pyrkivät siihen, että mystinen henkisyys iskostuu lapseen eyrytmian harjoittamisen jne kautta, mutta saman äijän periaate siitä, että hänen taustalle keksimiään taikajuttuja ei ääneen lapsille sanota, kumoaa koko jutun.

        Hiffaatko? Leikki, jossa Mikael taistelee lohikäärmettä vastaan tai tanssi, jossa milloin mikäkin keiju tai maahinen tai valo-olento tekee sitä tai tätä jne, on vain loru, leikki tai tanssi, jos sitä ei todeksi kukaan väitä.

        Saa minuakin kuka tahansa siunata tai muuten taikoa, eikä sillä ole mitään väliä, koska hölynpöly ei tartu. Ei se ole muuta kuin sanoja. Et kai itse usko taikuuteen, kun niin kovasti näitä loruja, leikkejä ja tansseja vastustat ;o)

      • Anonyymi
        vapaa-ajattelija123 kirjoitti:

        Itse steinerkoulun käyneenä, voin sanoa, että suurin osa vanhemmista ja erityisesti opettajista oli täydellisiä hihhuleita, uskonnollisia sekopäitä. Myös monista luokkakavereista kasvoi tällaisia! Jopa niistä, jotka eivät olleet uskonnollisista perheistä!

        Itse asiassa en koskaan ole aikaisemmin tavannut ateistia steinervanhempaa! Niin huono paikka steinerkoulu on ateistin lapselle, että mahdat kärsiä melkoisia tuskia sisimmässäsi, kun olet lapsillesi moisen koulun valinnut! Vaikea ymmärtää, että joku ateisti valitsisi lastensa kouluksi lahkojohtajan perustaman hihhulikoulun!

        Kannattaa katsoa areenasta ohjelma Valitut lapset,aika karmeaa katsottavaa.
        Ruotsissa vaikuttavasta Waldorf-koulusta,joka yrittää olla jonkinlainen
        Steinerin opin toteuttaja.
        Siinä tuntuu olevan leikki kaukana suoranaista lasten rääkkäämistä

    • ex-steiner

      No tämäpä ei yllätä. Onhan steinerliikkeen sisällä myös itse Jeesuksen uusi inkarnaatio.

      http://southerncrossreview.org/86/judith-von-halle.html

      Steinerilaisten mukaan uusi messias pystyy elämään syömättä ja juomatta pyhällä hengellä. Ymmärtääkseni hän on myös varsin arvostettu henkilö "piireissä", siitä kertoo hänen monet vaikutusvaltaiset tehtävänsä steinerliikkeessä.

      Steinerin uusi inkarnaatio löytyy myös Californiasta:

      http://www.philosophyoffreedom.com/node/5250

      Seuraavassa listausta englanninkieliseltä steinerilaisten keskustelupalstalta siitä, että ketkä kaikki historian henkilöt ovat olleet Rudolf Steinerin inkarnaatioita:

      1. Eabani (Enkidu) (3000 BC-beginning of Kali Yuga) --- the "wild man" of the Gilgamesh saga
      -----------------------------

      2. Cratylus (Kratylos) (6th or 7th C. BC) --- priest of Temple of Ephesus; subject of dialogue of Plato where eurythmy is described. (I translated this whole dialogue in 1980 as part of my Ancient Greek studies at UT-Austin.)

      -----------------------------

      3. Aristotle (4th C. BC)

      -----------------------------

      4. Schionatulander (9th-10th century) --- Steiner's 1st post-Christian incarnation which puts him in the Grail stream. I believe he was killed because he was mistaken for Parsifal. (He dies in Sigune's arms. She is said to be Ita Wegman. Some a-pops reverse the two of them.)
      -----------------------------

      5. St. Thomas Aquinas (1225-1270)

      -----------------------------

      6. Rudolf Steiner (1861-1925)

      -----------------------------

      7. Incarnation at end of 20th century, possibly as a woman, very likely in the United States.

      Lähde: http://uncletaz.com/wc/wcthreads/mellett.html

      • 20+7=27

        Mutta sinunhan tulee nyt ilmoittaa johonkin, että uusi inkarnaatio oletkin sinä! Vai asutko Yhdysvalloissa? Ja mitä tulee kommenttiisi Steinerfaijasta, niin saisi minun puolestani ilmaantuakin keskustelemaan, mutta edes tuo ylempänä kirjoitettu kirjoitus tuskin on SEN Steinerfaijan. Kirjoitusasu muistuttaa enemmän omaasi kuin hänen. Onhan tällä palstalla ennenkin silloin tällöin varastettu muiden nikkejä, esimerkiksi RaijaKolla on muutama kirjoitus, jotka eivät selvästi olleet peräisin häneltä (enkä nyt puhu niistä kannabiskirjoituksista). Ja minä, joka käytän numeronikkejä, olen ihan oma tapaukseni. Suurin osa numeronikeillä kirjoitetuista viesteistä taitaa olla minun.

      • antroposammakko
        20+7=27 kirjoitti:

        Ehkäpä steinerfaija on vihdoinkin hurahtanut steineruskontoon, mene ja tiedä... Tuskin se muuten olisi malttanut olla hiljaa! :D

      • 3+14=17
        antroposammakko kirjoitti:

        Ehkäpä steinerfaija on vihdoinkin hurahtanut steineruskontoon, mene ja tiedä... Tuskin se muuten olisi malttanut olla hiljaa! :D

        "Tuskin se muuten olisi malttanut olla hiljaa! :D"

        Tai sitten joku katkeroitunut vakikirjoittaja ei malta olla hiljaa, mene ja tiedä...

      • vapaa-ajattelija1
        3+14=17 kirjoitti:

        "Tuskin se muuten olisi malttanut olla hiljaa! :D"

        Tai sitten joku katkeroitunut vakikirjoittaja ei malta olla hiljaa, mene ja tiedä...

        Oma veikkaukseni on, että kyseinen heppu on aina ollut kaapissa ollut steinerhihhuli. Todennäköisesti vetää täällä vaan jotain roolia, ja tänäkin sunnuntaina on kiltisti ollut raamattu ja Steinerin evankeliumit laukussa Kristiyhteisön jumalienpalveluksessa. Hei haloo, kuka oikeasti ateisti laittaisi lapsensa moiseen hihhulikouluun!? Ihan sama, kuin ateisti laittaisi lapsensa kristilliseen kouluun, ja perustelisi että kylläpä on tullut tehtyä hyvä valinta. Toinen vaihtoehto, että kyseinen heppu on trolli, jonka tarkoitusena on antaa huonoa vaikutelmaa steinerkoulusta.

      • 13+19=32
        vapaa-ajattelija1 kirjoitti:

        Käsittääkseni tämä henkilö on käynyt nuoruudessaan steinerkoulun. Hän on kirjoittanut aiheesta paljon nimimerkillä ex-steiner tai jotain sinne päin.

      • vapaa-ajattelija1
        13+19=32 kirjoitti:

        Käsittääkseni tämä henkilö on käynyt nuoruudessaan steinerkoulun. Hän on kirjoittanut aiheesta paljon nimimerkillä ex-steiner tai jotain sinne päin.

        Siis puhuin kyllä tietenkin steinerfaijasta. Onko hän muka käynyt steinerkoulun? Hän tuntuu olevan sen verran pihalla steinerkoulusta, en uskoisi... Ex-steinerin kirjoitus vaikuttaa ihan järkevältä. Uskoisin että hän on voinut steinerkoulun käydäkin.

      • 13+4=17
        vapaa-ajattelija1 kirjoitti:

        Siis puhuin kyllä tietenkin steinerfaijasta. Onko hän muka käynyt steinerkoulun? Hän tuntuu olevan sen verran pihalla steinerkoulusta, en uskoisi... Ex-steinerin kirjoitus vaikuttaa ihan järkevältä. Uskoisin että hän on voinut steinerkoulun käydäkin.

        Ainahan ne omat kirjoitukset tuntuu järkeviltä ;) Juu, en tiedä sitten Faijasta.

      • keskustelua seurannu
        13+4=17 kirjoitti:

        Ainahan ne omat kirjoitukset tuntuu järkeviltä ;) Juu, en tiedä sitten Faijasta.

        Kiitos kontribuutiostasi keskusteluun steinerfaija :D

      • keskustelua seurannu kirjoitti:

        Kiitos kontribuutiostasi keskusteluun steinerfaija :D

        Tämä on aika outo ilmiö tämä, jossa oletetaan lähes jokaisen heittelevän multinikkinä kommentteja omiin kirjoituksiinsa. Oletan, että tälläisiä epäilyksiä esittävät sellaiset henkilöt, jotka itse toimivat niin.

        Aika tyhjä elämä sellainen?

      • vapaa-ajattelija1 kirjoitti:

        Oma veikkaukseni on, että kyseinen heppu on aina ollut kaapissa ollut steinerhihhuli. Todennäköisesti vetää täällä vaan jotain roolia, ja tänäkin sunnuntaina on kiltisti ollut raamattu ja Steinerin evankeliumit laukussa Kristiyhteisön jumalienpalveluksessa. Hei haloo, kuka oikeasti ateisti laittaisi lapsensa moiseen hihhulikouluun!? Ihan sama, kuin ateisti laittaisi lapsensa kristilliseen kouluun, ja perustelisi että kylläpä on tullut tehtyä hyvä valinta. Toinen vaihtoehto, että kyseinen heppu on trolli, jonka tarkoitusena on antaa huonoa vaikutelmaa steinerkoulusta.

        Valitettavan yksipuolinen käsitys. Oletko kenties itse käynyt kyseisen oppilaitoksen tai onko sinulla lapsia siellä?

        Steinerkouluhan on kaikkein paras paikka ateistille, koska siellä raamatun ja muitten kertomusten jumalat ja muut taruolennot käsitellään kaikki tasa-arvoisina satuina. Toisin kuin uskontotunneilla kunnallisissa kouluissa.

      • Vapaa-ajattelija123
        Steinerfaija kirjoitti:

        Valitettavan yksipuolinen käsitys. Oletko kenties itse käynyt kyseisen oppilaitoksen tai onko sinulla lapsia siellä?

        Steinerkouluhan on kaikkein paras paikka ateistille, koska siellä raamatun ja muitten kertomusten jumalat ja muut taruolennot käsitellään kaikki tasa-arvoisina satuina. Toisin kuin uskontotunneilla kunnallisissa kouluissa.

        Steinerkoulu ei tottavie ole paras paikka ateistin lapsille. Sen lisäksi, että siellä opetetaan kristinuskon asiat totena (toisin kuin peruskoulussa), siellä paasataan kaikkien muidenkin uskontojen asioita tosina, historiallisina tapahtumina. Ja mistäkö tämän tiedän? Olen valitettavasti joutunut käymään steinerkoulun!

        Tässäpä loppuun sinulle pieni erittäin hyvin tilannetta kuvaava kuva, joka aikanaan julkaistiin Tampereen Vapaa-ajattelijoiden lehdessä:

        https://sange.fi/vapaa-ajattelijat/tampere/pakanasanomat/2000-3/mikael.gif

      • Veden hengetär
        Vapaa-ajattelija123 kirjoitti:

        Minun puolestani te ahrimanilaiset (materialistit) voisitte mennä keskustelemaan jonnekin pakana-aiheiselle sivustolle. Tämä keskustelupalstan aiheena on steinerkoulu, ja steinerkoulun opetus perustuu antroposofian hengentieteeseen. Itse antoroposofina koen hyvin vastenmielisenä Kristuksen kieltävät ihmiset. Heitä onneksi steinerkoulussa ei juuri tapaa!

        Kehoitan teitä tutustumaan esim. seuraavaan kirjoitukseen, ja ottamaan Jeesus ja Kristus osaksi elämäänne!

        RUDOLF STEINER: VIIDES EVANKELIUMI, KRISTUS JEESUKSEN ELÄMÄN HENGENTIETEELLISTÄ TUTKIMUSTA; Suomen antroposofinen liitto 2002, suomentanut Matti Tapaninen

        ’Viidennellä evankeliumilla’ Rudolf Steiner tarkoittaa akasha-aikakirjoista eli maailmojen muistista selvänäköisen henkisen havaitsemisen avulla saavutettua tietoa Kristus Jeesuksen elämästä. Steinerin mukaan tällainen Raamatun neljää evankeliumia täydentävä tietämys lisääntyy aikojen myötä ja koko ihmiskunnan tärkeimmästä tapahtumasta, Kristuksen inkarnoitumisesta ja elämästä Maan maailmassa, saadaan vähitellen yhä yksityiskohtaisempaa selkoa. Steiner nimittää Viidettä evankeliumia ’tiedon evankeliumiksi’, ilmeisesti näin viitaten siihen, että kysymys ei ole uskonnollisesta julistuksesta vaan totuuden tunnossa tiedostetuista asioista. Hän korostaa vaikeutta tavoittaa näitä henkisiä kuvia, johtuen mm. siitä, ettei hänellä nuoruudessaan ollut varsinaista kristillistä kasvatusta, vaan hän varttui vapaahenkisessä ilmapiirissä.

        Nyt julkaistava kirja sisältää Oslossa 1913 pidetyn viiden esitelmän sarjan ja kaksi Kölnissä myöhemmin samana vuonna pidettyä esitelmää. Steinerin koottujen teosten osa 148, jonka otsikkona on "Akasha-tutkimuksia. Viides evankeliumi", sisältää kaikkiaan 18 esitelmää, joista suomennoksesta pois jätetyt ovat suurimmalta osin näiden samojen tutkimustulosten esittelemistä eri paikkakunnilla. Muutamista muista ’Viidennen evankeliumin’ nimen alla pidetyistä esitelmistä ei ole säilynyt (riittäviä) muistiinpanoja. Viidennen evankeliumin sisältöjä, Jeesuksen tai Kristuksen elämää koskevia havaintoja, on lisäksi ainakin Luukkaan, Matteuksen ja Markuksen evankeliumeja käsittelevissä esitelmäsarjoissa.

        Viidennen evankeliumin esitelmät eroavat muista Steinerin Kristusta käsittelevistä esitelmistä siinä, että ne käsittelevät suoraan Kristuksen - ja ennen Jordanin kastetta Jeesus Nasaretilaisen - elämää maan päällä, kun muissa esitelmäsarjoissa Kristuksesta puhutaan laajemmissa hengentieteellisissä yhteyksissä. Olisi mielenkiintoista tietää enemmän tästä vuosiin 1913 ja 1914 sijoittuvasta ja I maailmansotaan päättyneestä kaudesta, jolloin Steiner erityisesti toi näitä tietoja esille.

        Esitelmien myötä piirtyy kuin harvoin mutta tavattoman intensiivisin siveltimenvedoin luonnosteltu kuva Jeesuksen nuoruudesta ja suunnattomasta muutoksesta sinä hetkenä, jolloin Zarathustran viisaus alkaa vaikuttaa kaksitoistavuotiaassa Jeesus-pojassa, joka siihen asti on viettänyt lähes unenomaista elämää. Tästä alkaa kysymisen ja ankarien pettymysten tie, jonka kuluessa Jeesus joutuu jo 13-14-vuotiaana asettamaan kyseenalaiseksi juutalaisen perimätiedon jatkajien kyvyn olla yhteydessä siihen alkuperäiseen lähteeseen, josta henkinen perintö on virrannut. Hänestä tulee vaitelias hahmo, joka oudoksuttaa sukulaisiakin.

        Liikuttava on Steinerin kuvaus Jeesuksen hahmon ihmisiin tekemästä valtavasta vaikutuksesta hänen vaeltaessaan 19-22-vuotiaana Palestiinassa puusepäntöitä tehden. Näillä alueilla, joilla vanhat mysteeriuskonnot vielä rappeutuneena vaikuttivat, Jeesus kokee toisen suuren järkytyksen joutuessaan näkemään uskonnollisten palvelusmenojen vajonneen alkuperäisestä aina demonisoitumiseen asti.

        Kolmas järkytys on havaita essealaisten puhtaaseen elämään liittyvä puute: se paha, jonka he kurinalaisella ja eristäytyvällä elämällään pystyvät pitämään itsestään loitolla, siirtyykin muiden ihmisten vaivoiksi.

        Tähän liittyy tärkeä keskustelu, jonka Jeesus henkisellä tasolla käy itsensä Buddhan kanssa. Tämän keskustelun voi sanoa merkitsevän buddhalaisuuden siirtymistä hinayanasta mahayanaan, ’pienistä vaunuista’ ’suuriin vaunuihin’, yksilökeskeisen valaistumistien muuttumista kristilliseksi boddhisattva-tieksi, joka tähtää kaikkien olentojen pääsemiseen tietämättömyyden kärsimyksestä valaistukseen.
        Järisyttävä ja syvästi pohdituttava on Jeesuksen viimeinen keskustelu Maria-äidin kanssa. Se alkaa sillä, että Jeesus löytää hänessä ainoan, jolle voi kertoa sisintään koskettaneet ajatukset ja kokemukset juutalaisuuteen, essealaisuuteen ja vanhoihin mysteeriuskontoihin liittyen. Marian myötätunto tekee mahdolliseksi tämän vuorovaikutuksen, joka muuttuu pelkästä keskustelusta kahden olemuksen väliseksi virtaukseksi. Tällöin Jeesuksen itseys siirtyy äitiin ja itsetön Jeesus on valmis vastaanottamaan maljana Kristus-olennon. - Tämä kuvaus herättää välittömästi tunnun siitä, että jotain koko ihmiskunnan kannalta hyvin merkittävää on tapahtunut. En tiedä, onko Steinerilla ollut tilaisuutta selvittää missään muussa yhteydessä enemmän tuon lyhyesti kuvatun tapahtuman ulottuvuuksia, mutta - teologisestikin - siihen sisältyy varmasti jotakin aivan keskeistä.

        Jordanin kastetta ja Kristus-olennon vähittäin tapahtuvaa yhä tiiviimpää ruumiillistumista Jeesus Nasaretilaisen ruumiillisuuteen kastetta seuraavana kolmena vuotena kuvataan Kristuksen kärsimystienä jumalallisen voiman vähitellen heiketessä Kristuksen lähestyessä ihmisen tilannetta ja lopulta voimattomuutta. Tämä kärsimys muuttuu rakkaudeksi Kristuksessa.

        Aluksi Kristus kohtaa kiusaajat, Lusiferin ja Ahrimanin. Näiden kohtaamisten merkitys ja arkkityyppinen luonne tulee esiin. Ahriman on olemus, jonka vaikutusta ei voida eliminoida Maan tulevastakaan kehityksestä: "Korkeampien hengenkuntien vaikutus ei voi täydellisesti kukistaa Ahrimania elämänkentältä aina Vulkanus-kauteen ulottuvana Maan kehityksen loppuaikana. Ihmiselle on aina mahdollista voittaa Lusiferin sisäinen kiusaus henkisin ponnistuksin eli hänelle on mahdollista voittaa sisäisyydestään nousevat toiveensa, mielitekonsa ja intohimonsa, kaikki ylpeytenä, ylimielisyytenä ja kopeutena itsessään esiintyvä. Lusiferin ihminen voi voittaa henkisin ponnistuksin, kun se yksin käy hänen kimppuunsa. Henkisin keinoin ihminen voi myös voittaa, vaikka Lusifer ja Ahriman puuttuisivat yhdessä sisältä päin ihmiseen. Mutta kun Ahriman on yksin, se vaikuttaa Maan kehityksen materiaalisissa tapahtumissa. Siksi sitä ei voi täysin nujertaa elämänkentältä. Ahriman, Mefisto, Mammona – nämä käsitteet liittyvät rahaan, kaikkeen siihen, millä on yhteyttä ulkoiseen, luonnolliseen egoismiin. Koska on aina välttämätöntä, että ihmiselämään tulee mukaan jotain ulkoisen materiaalista, ihmisen täytyy ottaa laskuissaan mukaan Ahriman. Vaikka Kristuksen pitikin auttaa ihmistä maan päällä niin valtavasti, hänen oli sittenkin sallittava Ahrimanin toiminta. Ahriman, materiaalisuus, vaikuttaa elämään Maan kehityksen loppuun saakka. Ahrimanin toiminnan oli jäätävä Kristuksen sitä voittamatta. Ahrimania ei voitettu täydellisesti. Kristuksen on jäätävä taistelemaan Ahrimanin kanssa Maan kehityksen loppuun saakka. Ahrimanin täytyi jäädä mukaan maakehitykseen."

        Antoisa on kuvaus kristinuskon leviämisestä Euroopan eteläosaan ensimmäisellä kristillisellä vuosituhannella. Kristinuskon levittäjät sen kummemmin kuin sen vastustajatkaan eivät ymmärtäneet Kristus-virikkeestä paljoakaan. Kysymyksessä oli helluntaitapahtumasta alkunsa saanut Kristuksen maailmaan virtaaminen. Kristinusko saavutti jalansijaa jollakin aivan muulla tasolla kuin tietämisen alueella. - Nykyaikana sen sijaan Steinerin mukaan kristillisyyden olisi läpäistävä myös ihmisen tietoinen puoli, myös ajattelu.

        Kristinuskon alkukohtana on Pyhän Hengen laskeutuminen apostoleihin. Siitä lähti kristillisyyden voima virrata kaikkialle maailmaan. Tätä tärkeään Pyhän Hengen tapahtumaa Rudolf Steiner kuvailee, samoin kuin Ylösnousseen 40 päivää kestänyttä opetusta, jolloin opetuslapset olivat muuntuneessa tietoisuuden tilassa. Jeesuksen kuolema Golgatalla on samalla Kristuksen syntymä Maan piiriin. Siihen saakka suurten vihittyjen oli vihkimystapahtumassa kohottava Auringon piiriin kohdatakseen siellä Kristuksen. Nyt opetuslapsille tapahtuu vastaavaa maan päällä, koska Kristus on tästä eteenpäin yhdistyneenä Maan henkiseen olemukseen.

        Matti Tapanisen tekemä Viides evankeliumi -suomennos julkaistiin alkuaan 1986. Tämä toinen painos on tekijän ja toimittajan huolellisesti läpikäymä, ja muutoksia on melko paljon. Olemme saaneet suomeksi esitelmiä, joilla on Rudolf Steinerin toiminnassa ja tuotannossa ainutlaatuinen asema.

      • Steinervanhempi

        Kiitos sinulle Veden hengetär näistä hyvistä ja ajatuksia herättävistä Steinerin teksteistä. Itseänikin inhoittaa nuo materialistien kylmät ja negatiiviset keskustelut. Onneksi tuollaisiin ihmisiin Ahuramazdan kiitos harvoin törmää steinerkoulussa. (ulkomaailmassa heitä on sitten aivan liikaakin) Juuri se ihana puoli on steinerkoulussa, että opettajien ja monien vanhempienkin kanssa voi keskustella myös hengellisistä asioista! :) Oikein aurinkoista ja hengellisesti rikasta kesää! Syksyllä taas vien iloiset lapseni steinerkouluun, jossa he saavat hengentieteen mukaista opetusta. :)

        Ihan pakko muuten mainostaa erästä ihan uskomatonta tilaisuutta, joka on Helsingissä syyskuussa! Toivottavasti mahdollisimman moni steinervanhempi on tulossa! :)

        RAKKAUS ON TULEVAISUUDEN PERUSTA – SOFIA JA ETEERINEN KRISTUS – KATSAUS VUOSIEN 2013 JA 2014 TÄHTIIN JA PLANEETTOIHIN
        ROBERT POWELLIN VIIKONLOPPU 28.-29.9.2013 MARJATTA-KOULULLA, POUTUNTIE 12, Pohjois-Haaga, Helsinki. Ohjelma lauantaina 28.9. klo 14-20.30 ja sunnuntaina klo 10.30-20.

        Tämä englanninkielinen viikonloppu (ei suomenneta) sisältää mm. Robertin Powellin esitelmiä ja eurytmisiä rukous- ja meditaatioharjoituksia. Ohjelmat, ilmoittautumiset ja tiedustelut: www.haavanlehti.fi

      • Steinervanhempi kirjoitti:

        Hihi,

        Hupaisia nämä antrot. Juuri tälläistä höpsismiä tarkoitan, kun puhun steinerkoulujen "maskoteista" ;o)

      • Iloinenperuskoulu

        Oma lapseni oli Steiner-koulussa kaksi ensimmäistä vuotta ja sitten mitta tuli täyteen. Kouluun hyväksytään kaikki, nekin joilla on erilaisia oppimista vaikeuttavia diagnooseja. On vaikeaa dysfasiaa, autismin eri kirjoja, psykologisia ongelmia, Touretta jne. On valitettava tosiasia, että vanhemmat piilottavat lapsensa tehokkaalta erityisen oppimisen tuelta, jota nämä saisivat peruskoulussa. Koulusta saattaa 9 luokalta saada todistuksen oppilas, joka ei osaa kunnolla lukea tai kirjoittaa. Englannin ja saksan taidot rajoittuvat muutamaan opittuun sanaan tai lauluun saatikka, että matematiikan tai fysiikan taidot vastaisivat edes 1. vuoden opittuja taitoja. Koulun näkökulmasta tällainen oppilas saattaa olla priimus, tähtioppilas. Arviointi perustuukin täysin pseudotieteelliseen näkemykseen, kehityskaareen, jolla ei ole mitään tekemistä esim. Opetushallituksen suuntauksiin siitä, minkälaisia taitoja 9. luokalta valmistuvalla tulisi olla.

        Lapseni entisillä luokkakavereilla on myös monia psykosomaattisia oireita, joita lääkitään apteekin vapaankaupan tuotteilla. Eräälläkin tytöllä oli parasetamoolista myrkytystila, kun vanhemmat eivät uskaltaneet viedä lastaan lääkäriin siinä pelossa, että lausuma olisi ollut: pois Steiner-koulusta peruskouluun saamaan asianmukaista tukea.

        Steiner-koulu on valtavan hienosti lobattu poliittinen projekti. Sen takana on yksittäisi poliitikkoja, joilla on valtaa suhteessa koulutuspolitiikkaan. Valta on sokeaa sille tosiasialle, että Steiner-kouluista valmistuvat lapset eivät saa relevanttia, tieteellisesti oikeaksi todettua tietoa ja valmiuksia selvitä yhteiskunnassa. Steiner-lapset ovat alistettuja ihmisä, joilta on väkivalloin karsittu pois normaali kausaaliteetintaju. Tämä asettaa lapset eriarvoiseen asemaan. Milloin vihdoin ja viimein päättäjillä on rohkeutta lakkauttaa Steiner-koulut Suomessa?

    • 4+9=13

      Ymmärrän kyllä, Vapaa-ajattelija123/Veden hengetär/Steinervanhempi, ettei sinulla ole myönteisiä kokemuksia steinerkoulusta. Olisiko kuitenkin pikkuhiljaa aika jo päästä aiheesta yli?

      • Veden hengetär

        Minulla on steinerkolusta yksinomaan hyviä kokemuksia!? Jos joku väittää muuta, on nimimerkkiäni käytetty väärin!

      • 10+4=14
        Veden hengetär kirjoitti:

        Minulla on steinerkolusta yksinomaan hyviä kokemuksia!? Jos joku väittää muuta, on nimimerkkiäni käytetty väärin!

        Juu, tiedän kyllä, että Veden hengetär -nimimerkillä kirjoitat (omasta mielestäsi) stereotyyppisen steinervanhemman näkökulmasta ja komppaat sitä Steinervanhempi -nimimerkillä saattaaksesi steinerkoulun huonoon valoon. Vapaa-ajattelija123 -nimimerkillä tuot esiin ilmeisesti omaa kantaasi. Olen seurannut kirjoitteluasi jo pitkään.

        Haluaisin kysyä, että eikö huonot kokemuksia steinerkoulusta yksinään riitä? Vai oletko kokenut jotain niin pahaa, että haluat todenteolla hyökätä steinerkoulua vastaan? Ei muuten, mutta kirjoittelu eri nimimerkeillä päivästä toiseen ei kuulosta parhaalta mahdolliselta tavalta viettää aikaa silloin kun kesä on kauneimmillaan.

      • 10-4=14
        10+4=14 kirjoitti:

        Ja lisäksi lisään, että tämän äskeisen tiedän varmasti, sillä olen selvännäköinen ja toinen nimimerkki, jolla kirjoitan on steinerfaija.

      • muijia pyörii
        10-4=14 kirjoitti:

        Ja lisäksi lisään, että tämän äskeisen tiedän varmasti, sillä olen selvännäköinen ja toinen nimimerkki, jolla kirjoitan on steinerfaija.

        Minä taas tiedän tämän multilinkki steiermuijan. Outoja tyyppejä steinerkoulun ymäristö täynnänsä.

      • Veden hengetär
        10-4=14 kirjoitti:

        Ja lisäksi lisään, että tämän äskeisen tiedän varmasti, sillä olen selvännäköinen ja toinen nimimerkki, jolla kirjoitan on steinerfaija.

        Nyt alkaa jo jutut olemaan sitä luokkaa, että en pysy enää ihan kärryillä! Kuten sanoin, minulla on yksinomaan hyviä kokemuksia steinerkoulusta. Se että jaksan kauniina kesäpäivänä puolustaa steinerkoulua ja minulle rakasta hengentiedettä, osoittaa ainoastaan sen, että pidän steinerkoulua parhaana vaihtoehtona lapsilleni!

        Selvännäön avulla saamasi visio on näin ollen virheellinen ja toteankin, että antroposofian piirissä suhtaudutaan usein kriittisesti atavistiseen selvänäköön, siis vanhoihin selvänäkökykyihin, jotka eivät oikein enää sovi meidän nykyiseen aikaamme.

      • 11+4=15

        No, koska minullakaan ei ole kauniina kesäpäivänä muuta tekemistä, niin keskustellaan sitten :) Minun ei varmaan tarvitse sinulle Veden hengetär / Vapaa-ajattelija123 / Steinervanhempi / humiseva harju ym. (mitä näitä nikkejä nyt onkaan tänään kirjoitellut) korostaa, että tuo selvänäköisyyskommentti ei ollut minun kirjoittamani. Tiedän, että olisi fiksumpaa keskustella persoonallisemmalla nimimerkillä.Ja ymmärtänet(te) että on hieman outoa kun palsta on täysin kuollut viikosta toiseen, kunnes nämä samat henkilöt ilmestyvät aina peräjälkeen kirjoittelemaan :D

      • Veden hengetär kirjoitti:

        Nyt alkaa jo jutut olemaan sitä luokkaa, että en pysy enää ihan kärryillä! Kuten sanoin, minulla on yksinomaan hyviä kokemuksia steinerkoulusta. Se että jaksan kauniina kesäpäivänä puolustaa steinerkoulua ja minulle rakasta hengentiedettä, osoittaa ainoastaan sen, että pidän steinerkoulua parhaana vaihtoehtona lapsilleni!

        Selvännäön avulla saamasi visio on näin ollen virheellinen ja toteankin, että antroposofian piirissä suhtaudutaan usein kriittisesti atavistiseen selvänäköön, siis vanhoihin selvänäkökykyihin, jotka eivät oikein enää sovi meidän nykyiseen aikaamme.

        Hihi...

        "Nykaikainen selvänäkökyky" ;o) Näin me viljelemme...

        Ja heti perään, että multinikit voivat ihan kiltisti olla esiintymättä steinerfaijana. Teen mieluiten omat virheeni itse, kiitons...

    • trolololol

      Trololololololll

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe