Onko Harjun Iltasoitto vihdoin lopetettu?

PekkaPätkä.

Jo hermoille käyvä ärsyttävä trumpettibiisi on viimein lopetettu?

Se on auditiivista pakkosyöttöä ja jokailtainen koteihin tunkeutuja. HYvä, jos vihdoin joku on saanut toitotuksen lopettamaan.

Moni muukin harjun lähistöllä asustava tuntenee samoin.

65

6780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • töttöröö

      Jotain vikaa siihen systeemiin on tullut, kun on kuulema töräytellyt keskellä päivääkin ja mukaan on tullut myös ylimääräisiä ääniä. Mahdollisesti ukkosen aiheuttamaia ongelmia ja luultavasti soitto taas soi, kun saavat kaluston kuntoon. Lutakkoon tuo toitotus muuten kuuluu myös erittäin selvästi, etten sanoisi peräti häiritsevän selvästi.

      • Anonyymi

        Nuoriso haluaa kuulla konemusiikkia. Ei aidoilla soittimilla soitettu musiikki ole mistään kotoisin.
        Räppiä sen olla pitää!


    • Yksi monien puolesta

      Samaa mieltä. Se on yksityisyyteen tunkeutuvaa pakkohäirintää.

      Jokainen voisi ottaa yhteyttä Jkln kaupungihallitukseen ja pyytää häiritsevän huutomusiikin loppumista. Eri asia, jos jonain juhlapyhänä töräytetään, mutta että joka f cking night - väkivaltaa!!! LOPETTAKAA SE BIISIN PAKKOSYÖTTÖ; KIITOS!

      • ei ole lopettu, harjun iltasoitto jatkuu normaallisti ei onnistu


    • pois se mölyäminen

      toivottavasti se lopetetaan - kannattaa varmaan jokaisen, jota se töräyttely ei innosta, ottaa yhteyttä sinne valtuustoon - se on oikeasti rasite korville, kun tunkeutuu joka ainut ilta koteihin.

      • V. Harju

        Ei ole lopetettu. Soittelen kyllä vielä iltaisin nyt kun hanuri on saatu huollosta.


    • töttöröö
    • Katuhavaintoja

      Vaasan marssi - maakuntalauluista paras! Vaihtakaa nauha!

    • 54terw

      Aion ottaa yhteyttä k.hallitukseen. Ottakaa muutkin, joita kyseinen möly häiritsee.

      Ei ole muissa kaupungeissa vastaavaa ja siihen on olemassa lakikin, että ei saisi tuottaa hälyä jatkuvasti. Ja hälyä se nimenomaan on. Typerä idea - eikä edes kovin vanha vielä Se lopetetaan kyllä, mikäli tarpeeksi moni ottaa yhteyttä.

      • A. Amor

        Yhdyn mielelläni kaupunginhallituksen puheenjohtajaan, kiitos vihjeestä.


      • A. Amor kirjoitti:

        Yhdyn mielelläni kaupunginhallituksen puheenjohtajaan, kiitos vihjeestä.

        ei auta


    • Samaa MIELTÄ

      Ihana rauha, kun tööttäys ei häritse iltaa. LOPETTAKA se kokonaan, pliis!

    • 4535354

      Hyvä, jos se lopetetaan!

    • Sudettisavolainen

      Iltasoitto on mitä mainioin juttu kesäisessä Jyväskylässä. Itse aina alkukesästä odottelen innolla suven ensimmäisiä sulosäveliä Harjun tornista. Sydämeni parkuu kun joudun viettämään kesäiltoja iltasoiton kantaman ulottumattomissa. Onneksi pian pääsen taas rytmittämään elämääni kepeän keskisuomalaisen fanfariin tahtiin! Ah, onnea.

    • 4534543533

      Ei, kyllä se on lopetettava. Meitä on jo useita, jotka vaadimme töräyttelyä lopetettavaksi. Yhteyttä vaan jkl kaup.hallitukseen, niin typerä ns. ''perinne'' loppuu. Ei muuten töräytellä missään muussa kaupungissa, sillä he katsovat asukkaidensa hyvinvoinnin perään eri tavoin - töräys on auditiivista roskaa, joka tunkeutuu asukkaiden koteihin halusivat he sitä tai eivät!

      Pyytäkää lopettamista, niin se loppuu!

    • spede5

      Jaa, no minäpä kiitän herroja hienosta perinteestä. Ei ole Jyväskylän kesää ilman iltasoittoa. Soittelen Makelle heti huomenissa.

    • Mikkojamuut,,,
    • FERDRE

      On lopetettu! IHANAA!

    • Annunnunun

      Iltasoitto on osa Jyväskylän historiaa ja perinnettä. On hienoa, että se perinne on elvytetty. Toivon sydämestäni, että se perinne elää ikuisesti!

    • 23eqwdeqw

      Se mikään perinne ole. Parikytä vuotta alettu mölytoosaa huudattamaan.
      Sen voimme lopettaa yhteisellä päätöksellä - kuten romaninaisten ''perinnehameet''. Muutama vuosikymmen ei tee mistään asiasta perinnettä. Vaan tekotehdyn tekeleen - joka käy meidän tilamme päälle - emme halua KUUNNELLA MÖLYÄ JOKA ILTA _ thanks!

    • Seutu Villa Päijän

      Menkää S-markettiin siksi aikaa kun iltasoitto tulee, siellä voitte kuunnella teille normaalia Novaa. Voi tulla vaikka Every breath you take tai Mamban Valokuvia.

      Moni kaupunki olisi kateellinen iltasoittoperinteestä, ei sellaisia ole maailmallakaan kuin muutamassa paikassa. Ehkä se on teille helmiä sioille, tehkää aloite että Nova soi vesilinnan katolta kaupunkiin 24/7.

      • ftguyhijuiokploöklj

        Siihen on varsin hyvä SYY, että ei muualla soiteta. Sitä pidetään nimittäin yksityiseen tilaan auditiivisena tunkeutumisena! Siksi muut kaupungit eivät PAKKOSYÖTÄ joka s -..... n ilta mölyä kansalaistensa koteihin!

        LOPPUU SE paskatorvmusiikki..MÖLY!


    • Idioott jkl hallitus

      Se on ihan siitä syystä, ettei ole muissa kaupungeissa - sillä kyseinen ''traditio'' koetaan MELUSAASTEEKSI ja on laissakin kiellettyä yleensä.

      Moni kokee töräytyksen auditiivsena väkivaltana ja toivon mukaan saadaan nyt tännekin kolkkaan tämä loppumaan. JOKAINEN voi itse soittaa omassa kotonaan kyseisen tunen itselleen jos niin kovasti töräyttelystä nauttii.

      MUTTA YHTEISTÄ KAUPUNGIN tilaa EI SAA saastuttaa JOKA AINOA ILTA samalla PAKKOHUUDOLLA - EI KIITOS!

      Eu voisi olla kiinnostunut myös aiheesta, mikäli töräyttelyt jatkuu.

      THANK God muut kaupungit kunnioittavat kaupunkilaistensa oikeuttaa rauhaan ja yksityisyyteen.

    • ei ole lopettu, harjun iltasoitto jatkuu normaallisti

    • erkkis2

      Hyvä, että se on lopetettu. Sain kuulla varmalta taholta, että se on viimein lopetettu monien hartaasta pyynnöstä!

      Kiitos järjen äänestä :o)

    • Addressi soiton lop.

      Ei pr kele!!! Kuka petti linkissä!! Sieltä se taas töräytettiin!!

      Nyt PORUKALLA vaatimaan töräyttelyn lopettamista!! Kyllä se saadaan loppumaan, mikäli tarpeeksi moni vaan ottaa yhteyttä Kpgn hallitukseen. Se on melusaastetta, mitä MIKÄÄN MUU kaupunki Suomessa ei harrasta - juurikaan, vedoten tuohon saasteeseen. Ihmiset eivät voi valita, haluavatko he kuunnella JOKA ilta saman ruman töräytyksen - läpitunkeva ääni on häiritsevä.

      Olkoon se juhlapäivien biisi, jos silloinkaan.

      Kysykää, miksi muut kaupungit ovat kieltäytyneet MOISESTA perinteestä. Kyllä niitä vesitorneja ja perinnelauluja on joka kunnalla!! Mutta MUUALLA kunnioitetaan asukkaiden oikeutta RAUHAAN!!! Jota ei JOKA AINOA ilta rikota!!!

    • Urputukselle piste

      Ainoa epäjärjestys ja kaaos velloo omassa sielussasi. Voisit rauhoittua, kesä on kauneimmillaan ja Harjun iltasoitto on hieno kulttuuriperinne joka sykähdyttää etenkin seudun paluumuuttajia. Minuutti trumpetinsoittoa kesäisen kaupungin keskustassa ei taatusti ole melusaastetta verrattuna terasseilta taukoamatta kuuluvaan musiikinjumputukseen, kaduilla pörräävien mopojen pärinään ja muuhun ympärivuorokautiseen liikenteenmeluun.
      Lakkaa siis pitämästä melua tyhjästä. Enemmistö haluaa säilyttää perinteen.

      • Tinnitus1

        Oletko itse asunut Harjun lähietäisyydellä ja kuunnellut tätä melusaastetta vuodesta toiseen?
        Jos olet paluumuuttaja, itse voisin tämän jatkuvan melusaasteen vuoksi muuttaa pois.
        Mistä tiedät enemmistön mielipiteen?


    • Loppusille mölylle!

      Lue yleisöpalstoja. Suuri joukko vaatii harjun mölyn lopettamista!

      • Hah hah

        Mitä yleisöpalstoja? Keskisuomalaisen verkkosivuille kirjoittelevien tyyppien kuuluisi olla pehmustettujen ovien takana, metelin ulottumattomissa ihan muutoinkin...:D

        Kulttuuria ja perinteitä arvostavat ihmiset ovat Jyväskylässä enemmistö. Juntti älämölöporukka voi muuttaa Laukaaseen, jos sivistys häiritsee.


    • Mölyt pois torvista

      Keskisuomalaiselle kannattaa soittaa ja pyytää kansanäänestystä.

      Veikkaan, että moni mieluusti luopuu mölyperinteestä. Kyseessä kuitenkin yhteinen tila, joten siitä tulisi jokaisen voida saada sanoa sanottavansa.

    • tommi541

      Housussas on känsänäänestys.

    • :D:D:D:DDD

      Otin yhteyttä myös asian tiimoilta.
      Saas nähdä, perästä kuuluu.

      Tai toivotaan, että ei just kuulu.

    • Parempi biisi

      Vaasan marssi, maakuntalauluista paras! Vaihdetaan se Harjun iltasoiton tilalle.

    • tinnitusta

      Ei sitä valitettavasti ole lopetettu. Lehtitietojen mukaan Hollannista on tilattu uusi digitaalinen laitteisto entisen hajonneen tilalle. Olet oikeassa, itse asuin aiemmin Harjun lähellä ja vitutti joka iltainen auditiivinen saaste. Valon kaupunki on parempi idea kuin jokailtainen melusaaste muutenkin meluisessa ympäristössä.

      • yghujiokol

        Juuri niin! Melusaaste saadaan loppumaan yhteisellä kanteella.


    • KanteeV

      Kutsuitte?
      T. Entinen mäkihyppysuuruus Savosta

    • mitämitä täh maa

      missä soikun kämppä siaitsee ja paljo pintaalaa .?

    • 34534534543

      Tinnitus puhuu asiaa. Veikkaan, että suurin osa luopuisi mölysaasteesta, mikäli asiaa todellakin kysyttäisiin - ja varsinkin harjun lähistöllä olevat ilomielin sanoisivat EI KIITOS!

      Kyllä se on mahdollista saada loppumaan, mikäli tarpeeksi ihmiset ottavat asian tiimoilta yhteyttä kh:kseen.

    • PerusSamppa

      No nyt se on varmaa: iltasoitto kuullaan viimeisen kerran kuluvan kuun viimeisenä iltana! Kiitokset kaikille, viimeinkin kansan syvien rivijen tahto on kuultu!

    • Kivistön kasvatti

      Tänä iltana pyöräilin Harjun kupeessa juuri kahdeksan aikaan ja silloin se kajahti ilmoille.
      Oiiihhh..... Pysähdyin kuuntelemaan ja silmät kostuivat. Se on niin kaunis, niin kaunis,...

      Lapsuudessani soitto oli merkki siitä, että on aika mennä kotiin.

      Aivan ihana perinne joka saisi säilyä niin kauan kuin Harjun vesitornikin on pystyssä!

    • dasdasdsda

      Minusta se on kaunis.

    • jyväskyläläinen .

      Ulkopaikkakuntalainen ystäväni oli vierailulla luonani viikonloppuna. Hän ihasteli iltasoittoa.

      • Katujen KINGI

        Nämä valittajat ovat maalaisurpoja jotka eivät sallisi mitään elämäänsä "häiritsemään"! Mikseivät asu maalla jossa ei iltasoitot tai liikenteen melu häiritse?
        Valittavat joka asiasta aina ja kaikkialla!!! Tämähän on JYVÄSKYLÄ.MAALAISKYLÄ!


      • 34rfe3r4e
        Katujen KINGI kirjoitti:

        Nämä valittajat ovat maalaisurpoja jotka eivät sallisi mitään elämäänsä "häiritsemään"! Mikseivät asu maalla jossa ei iltasoitot tai liikenteen melu häiritse?
        Valittavat joka asiasta aina ja kaikkialla!!! Tämähän on JYVÄSKYLÄ.MAALAISKYLÄ!

        jos se olis niin suurkaupunkikamaa tollainen möly, niin johan stadissakin olisi oma tunensa - mutta arvaapa mitä - ei ole.... koskaaaaaaaaaaaaaa... se on MÖLYÄÄÄÄÄÄÄÄÄ::


    • MölySEISSSS

      Koska se MÖLY loppuu? Eikö se ole ennen loppunut elokuuhun????

    • vaikee tapaus

      Sinulla ei liene "oikeita" ongelmia elämässä sitten?

    • rfedvsc

      Ihanaakohtaseloppuukokonaan!! (sisäpiiritietoa)

    • V. Harju

      Ja perkele minä soitan niin paljon kun haluan, vaikka koko illan, tana.

    • 43rwedr34

      Rauha asukkaille on suotu viimeistään kesän jälkeen. Ja nyt vaan kiusallaan jatkavat häirintää. Ala-arvoista.

    • Lopettkaa se

      Taasko se alkaaaa AGGGGH::::

    • kukkahattut.

      Mukavaa saada taas kaunista musiikkia kesäiltoihin.

    • 435352

      Ennen aloitti vasta kesäkuun lopussa ja tjs ja älysi lopettaa ajoissa. Melusaaste on loputtava.

    • Jollalaladi, jollala

      Se on vain laitteiden testausta. 1.6 se vaihdetaan viralliseen Allahin kutsuun klo 21.00, jolloin Kuokkalassa lyödään lumpiot lattiaan ja otsa matonkuteisiin.
      Kansainvälistyvä kaupunki.

    • wewerw

      lumpiot lattiaan lol

    • Pööööööööööööööööööö

      Mun mielestä hyvin kummallista soittaa musiikkia väestöhälyttimestä :D Hiljentäisivät edes äänenvoimakkuutta hieman....

    • synt.per jykyläinen

      On se vaan ihana!!! Kauan eläköön iltasoitto!!!

    • Kyllästynyt

      Iltasoiton merkitys on ilmoittaa keskustan juopoille että Alko on mennyt kiinni ja kaljakauppakin enään tunnin auki. Muuta järkevää selitystä sille ei ole löytynyt.. Ja soi muuten joka ilta 20.02...

      • 234234

        tänä iltana tuli joku kuoropläjäys.. joku iltavirsi? huomattavasti miellyttävämpi kuin se rasittava torvitöräys.


    • Anonyymi

      Muutin muutama viikko sitten Jyväskylään. Aluksi luulin että se oli joku satunnainen katusoittaja (lähiössäkö katusoittajia?) kunnes kuulin sen toisen ja kolmannenkin kerran samaan aikaan joka ilta. Täällä pidempään asunut tuttava sitten selitti, mistä oli kyse.

      Tykkään kyllä, missään muualla en ole moiseen törmännyt. Kesäkuukausina ja jouluna ei ole edes paha kuunnella soittoa joka kestää vain minuutin.

    • Anonyymi

      Minä olen harjun hiljainen esiintyjä, puskasta kuuluu korkeintaan thump thump...

    • Anonyymi

      Tänä keväänä ei ole mölyä vielä kuulunut.

      • Anonyymi

        Kyllä kuuluu, kävele Pitkakadun suuntaan.


    • Anonyymi

      Harjun iltasoittaja on puliveivari.

    • Anonyymi

      Kaupunginjohtaja esittää aarian oopperasta rahat on loppu vesilinnan tasanteella iltaisin.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      16
      3461
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      20
      2336
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1965
    4. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1881
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1848
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1582
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      29
      1450
    8. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      36
      1417
    9. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1394
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1334
    Aihe