Vastauspyyntö päivä lähenee, on siihen vielä onneksi kolme viikkoa aikaa mutta on jo melko selvää, että kaikki eivät muista vastata ja perään saa soitella. Ongelmaksi on muodostunut tuttavaperheemme. Olimme kutsuneet vain perheen isännän ja emännän, mutta he olivat sitten olettanet, että kutsu koskee myös heidän teini-ikäistä poikaansa ja kun kerran jutellessamme tuli puheeksi häät, niin emäntä tokaisi, että "en tiedä yhtään onko toi meidän Matti tulossa, se voi vaihtaa mieltään vielä hääaamunakin". En ole kehdannut sanoa, että kutsu ei koskenut häntä ja ei sillä niin väliä vaikka tulisi, mutta kaiken hyvän lisäksi hän varmaan kokee olevansa niin tärkeä ihminen että voi vielä vetkuttaa vastausta hääaamuun. Cateringiin on ilmoitttava ja kaikille varattava paikat, joten mielestäni tilanne on kohtuuton. Ja koko heidän perheensä suhtautuu tilanteeseen niin, että "se nyt on tommonen". Pitkääkö minun oikeasti sulattaa tämä ja vaan varata tälle nuorelle herrasmiehelle paikka ja ruoka ja olettaa hänen saapuvat? Kyllä pikkasen korpee sitten jos ei tulekaan...
Vastaukset 2
- besserwisser
uunoo harrastaa ikärasismia blokkaamalla osa perheestä pois juhlista. Aikarajaan mennessä ilmoittautuneille ruokaa, lopuille puuroo.
- NÄINJUST
Aikarajaan mennessä ilmoittautuneille tuoli, loput istukoon ulkoportailla ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092280Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???23903- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha563816- 82718
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 57571