Meille tuli 10 kk vanha brasilianterrieri 3 päivää sitten. Kasvattaja sanoi pojan olevan hieman arka mutta ainakin meillä se on todella pelokas ja arka. Nyhjöttää vain sängyssä eikä liiku sieltä minnekkään. Hänet saa liikkeelle vain nostamalla ja silloinkin pelkää niin paljon että laskee alleen :( tarttisin nyt vähä kokemuksia ja apuja tän tilanteen parantamiseks. Ymmärrän sen että koira on ollut meillä vielä tosi vähän aikaa mutta ei kuitenkaan vaikuta normaalilta. Koira pelkää sanomalehtiä, kaukosäädintä makkaraa.. Ihan kaikkea. rodulle ominaista ei ole tuollainen käytös. Ulkoiluttaessa kävelee varuillaan eikä oiken edes uskalla haistella. Yrittäessämme lempeästi silittää, koira alistuu niin että vetää itsensä aivan maata vasten. Säälittää pojan puolesta niin paljon. Ajan kanssa varmasti reipastuu mutta kertokaas vähän apukeinoja ja kokemuksia.
help
hauuu hauuu
11132
0Äänestä
Vastaukset 11
Vanhimmat
Anna koiran tottua rutiineihin. Rohkaise, kannusta, kehu mutta älä anna säälipisteitä arkuudesta. Brassi on hyvin utelias ja seuraa mielellään mitä ympärillä tapahtuu ja tätä uteliaisuutta kannattaakin käyttää hyväksi...Puhu, käytä ääntäsi, niin luontainen uteliaisuus pitää huolen, että ennen kuin huomaatkaan, se (ei hän) pyörii jo lähelläsi uteliaana seuraten.
Rajat on tärkeitä brassin itseluottamuksen rakentamisessa sekä sen tulevassa käytöksessä uudessa kotona. Ei on ei- ja kyllä on kyllä....Näistä kun pitää kiinni, niin koirasta tulee iloinen ja uskollinen vesseli.
Herkkä ja nopeasti oppiva rotu, joka käyttää surutta kaiken väljän, joka tarjolla on....siksi ne rajat kannattaa pitää jämpteinä. Tuolle sanalle: HERKKÄ laittaisin painoarvoa, koska koira oppii, reagoi jne..kaikkeen hyvin herkästi...myös mielialat. Todella helppo ja helposti luottava koira.
Kannusta oikein oikeista asioista. Painopiste ei saa jäädä liiaksi tuohon arkuuteen....tekemällä, kokemalla kannustavassa hengessä pärjää kyllä.
Älä kiinnitä koiraan huomiota äläkä kosketa sitä -ahdistat sitä vain lisää.
Anna koiran olla ja tutustuaa uusiin asioihin omaan tahtiinsa..voit heitellä vaikka makupaloja lattialle silloin tällöin.
Ole rauhallisen varma äläkä kyyristy eleillä koiran päälle uhkaavasti ja älä katso koiraa silmiin..voit mennä makaamaan lattialle ja pidä herkkuja kädessä jos tulee hakemaan sen ok..
Totutelkaa näin aluksi ja kun alkaa totumaan ja rohkaistuu niin voit edetä jälleen..
LIsäys..Sanoisin että älä edes puhu koiralle suoraan voit puhelle kyllä mutta mitä vähemmän huomioit sen parempi näin aluksi koska on ääriarka.
Turha edes kehua vielä kun on varuillaan eikä rento.
KUn rentoutuu niin tee vasta sitten kuten canis familiaris muuten voit vahvistaa väärää mielialaa.
Ihan aluksi lakkaa säälimästä koiraa, sillä et auta sitä ollenkaan. Ole luotettava tukipilari, josta koira saa rohkeutta ja varmuutta. Hoida päivittäiset asiat ihan normaalisti, jos koira pelkää, elä tee siitä haloota: toimi samalla tavalla kuin jos koira ei pelkäisi. Minulla on hieman vanhempi uros koira, joka nuorena pelkäsi ihan kaikkea lastenrattaista pulkkiin tai hieman hassun näköisiin valopylväisiin. Otus säikkyy vieläkin hieman epämääräisen näköisiä henkilöitä, ja säpsähtää ihan outojakin asioita. Paljon on kuitenkin rohkaistunut, vaikka hieman herkkä ja arka on edelleen luonteeltaan. Jos koira siis säikähtää jotain (esim. lenkillä) älä missään nimessä ala lässyttämään sille jotta saisit sen rauhottumaan tai vie poispäin kohteesta jota se pelkää. Ota rennosti ja näytä koiralle, että tässä ei ole mitään pelättävää. Anna koiralle aikaa tottua asioihin joita se vierastaa, anna sen todeta, että ne ovat täysin harmittomia juttuja. Joka kerta kun koira pelkää tai ei suostu menemään jonnekin, älä nosta sitä syliin, sillä silloin se ei koskaan opi kohtaamaan pelkojaan. Ennen kaikkea rakasta koiraa ja usko siihen, sillä pelkästään näillä asioilla koiralla on jo hyvä pohja kasvaa rohkeaksi ja itsevarmaksi aikuiseksi :)
Yleensä tuollainen arkuus viittaa siihen,että koiraa ei ole alunperinkään
sosiaalistettu vaan lienee elänyt pentutehtaassa.
Kasvattajan tehtävä on sosiaalistaa pentu niin että se saa normaaleja suhteita kotinsa
piiristä ja tottuu erilaisiin asioihin ja ääniin.
Tiedätkö millaiset olosuhteet koiralla on ollut siellä mistä sen hait?
Toivon vain,ettet tällä hankinnalla tukenut julmia pentutehtailijoita.
Hei, ehkä väärä foorumi, mutta onko kukaan kiinnittänyt huomiota TORI.FI:n myydään koiria semmoiseen ilmoitukseen kuin Uusimaa,Kirkkonummi, Eestinkylä? Ei puhelinnumeroa, vain joku " pikku koira" ja sähköpostilla yhteys. Ei mitään kuvaa vanhemmista ja AINA JA JATKUVASTI myydään seropeja, pieniä koiria.Kauniisti sohvakuvauksilla.
Palauttaisin koiran kasvattajalle. Eihän tuo ole hieman arka, vaan ihan kamalan arka.
Ei ole kyse pentutehtailusta ja siitä olen varma. Koiran kanssa ollaan edistytty valtavasti, luottamusta ansaittu ! Lenkit sujuvat lähes ongelmitta eikä sisään enää tee mitään. Ollaan jo vähän leikittykkin. Seurailee ja on kiinnostunut. Koiriakin on erilaisia ja meille nyt vain sattui hieman pelokkaampi tapaus. Ei tulisi mieleenkään palauttaa koiraa. Kiitos kuitenkin vinkeistä, niistä on ollut apua ! Jatketaan harjoituksia.
Laitas ulkona tossua toisen eteen ja vaikka juokse sen koiran kanssa.
Jos pelkää, älä "lohduta" sillä koira ei ymmärrä sellaista siten kuin me toivoisimme, vaan se yleensä pahentaa vain käytöstä, koska se saa kehuja pelkotilassa ja saattaa oppia sen olevan oikea ratkaisu kun mammakin/iskäkin niin kertoo.
Yleensä allensa laskevan koiran ollessa kyseessä, alkaa "rumba" ja toiminnot keskeytyy ja koira saa jonkinlaisen päämääränsä sen ympärillä ja näin ongemasta tulee koiralle ratkaisutapa, jolla se pääsee rauhaan.
Arkaa koiraa ei voi kuin viedä vain, joten lenkkarit jalkaan.
Koira ei laske enää alleen. Tekee tarpeet ulos. Juoksemassa ollaan käyty. Jääkiekkokaukalossa oltu vapaana ja noudettu palloa ja juostu hullunlailla. Niinkuin aiemmin kirjoitin edistynyt valtavasti eikä enää turhia arkaile.
Kiva =)
Ja jatkoon sama juttu, kun meinaa jumittaa tai mitä tahansa, liikettä vaan, ei houkuttelua.