Eka kertani oli viime vuoden toukokuussa tyttöystäväni Janeten kanssa.
Olimme Janeten isän mökillä saunomassa ja uimassa. Kun minä ja Janette pääsimme mökille. pistimme saunan lämpeämään, ja hyttyslampun päälle.
Istahdimme terassille ja kaadoimme itsellemme hieman valkoviiniä.
Janetella oli yllä valkoinen V-aukkoinen ihonmyötäinen toppi. josta näkyi puolet hänen rintaliiveissä olevista D-kupin tisseistä.
Kun olimme hetken maistelleet viiniä. Menimme pesuhuoneeseen.
Janette rupesi riisumaan vaatteitaan. Hän otti topin pois ja rinnat pompsahtivat tiukasta paidasta kuin tennispallot kenttää vasten.
Janette oli nyt yläosattomissa. Minä en ollut tehnyt vielä mitään. Kun Janette tuli minuun päin, ja otti paitaani pois. Minä kiedoin käteni hänen ympärille, ja samassa Janette tuli lähemmäksi. tunsin kuinka Janeten kädet olivat menossa vyölleni. olin shokissa, en osannut tehdä mitään. minulla rupesi tässä kohtaa pukkaamaan jo vähän erektiota. ja samassa Janette otti minulta ruskean nahkavyön pois. Ja tiputti farkkuni lattialle. Hän näki hieman erektiossa olevan penikseni. Janette nosti katsettaan ja me katsoimme toisiamme hetken. Sitten hänen silmänsä lähti seikkailemaan alavartaloani pitkin. Ja pian hänen kädet olivatkin jo minun boksereissani. Tunsin kuinka Janeten sievä käsi meni kyrpäni ympärille. huokaisin äänekkäästi ja melkein tulin heti siinä kohtaa. Janette otti kätensä pois boksereistani. Minun käteni lähtivät samalla seikkailemaan Janeten vyölle. Avasin Janeten vyön ja melkein repäisin sen pois hänen päältään. hän naurahti. Avasin Janeten farkkujen nappia, avasin vetoketjun ja viskasin hänen housunsa taakseni. tunsin kuinka kuuma ilmapiiri kiihotti meitä molempia. Janeten kädet olivat taas boksereillani. Tunsin kuinka sievä käsi rupesi liikkumaan edestakaisin paksulla kyrvälläni. Minä puolestani laitoin oikean käteni janeten pikkuhousuihin ja tunsin kuinka hänen kuuma vittu kaipasi kyrpääni. Tiesin että Janette oli neitsyt joten en viitsinyt tehdä enempää. Otin Janeten syliini ja jatkoimme matkaa saunaan.
Saunassa Janette meni viereeni. Otti pikkuhousunsa pois. ja tuli takaisin päälleni.
Minulla oli vielä bokserit jalassa, mutta tunsin kuinka Janeten vittu kosketti kyrpääni boksereitten läpi.
hän meni yhden lauteen alemmaksi. Joten hänen suu oli kyrpäni kohdalla.
Nostin persettäni että Janette saisi otettua bokserini pois.
Samalla hän rupesi laskemaan boksereitani .
Terskani oli halkeamispisteessä.
Janette heitti bokserit maahan , ja tarttui munaani kaksin käsin.
Sitte se heitti mua sinapilla :(
© Aamos Inc. 1999-2013

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ööö