Nyt LVI- alan miehet HUOMIO ! Mistä johtunee kun olen muutaman kerran laittanut päävesisulun kiinni muutamaksi päiväksi , tultuani avaan sulun ,vesimittari alkaa pyöriä ja vettä menee putkistoon jonkin verran vaikka yhtään hanaa ei ole auki,eikä vuotoja ole putkistossa.Sähköinen varaaja todennäköisesti tyhjenee vähän.Kuumavesihanaa aukaistaessa tulee ilmaa jonkin aikaa rytkimällä. Pitääkö varaajan sähkölämmitys katkaista pois käytöstä kun päävesisulku on kiinni ? Olisin kiitollinen palautteesta.
VARAAJA
3sajuha
6413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla oli sama tilanne. Ylimääräinen painemittari oli sulun ja varaajan välissä. Kun olin laittanut sulun kiinni ja olin päivän pois kotoa, paine oli laskenut nollaan. Etsin vuotoa (mm. suljin WC-pöntölle menevän hanan) pitkään. Lopuksi vaihdoin kuumavesivaraajan uuteen. Purin vanhasta eristeet ja sieltähän se vuoto löytyi. Vuoto oli sen verran pieni, ettei se vesi valunut alas. Lämmin vesi haihtui huonetilaan. Nyt paineet pysyy sulun ollessa kiinni. Ollessani useamman päivän poissa, irroitan vesivaraajan pois sähköverkosta.
Voi myös varoventtiili päästää läpi jos varaaja kuumenee liikaa.
Varoventtiili ei vuoda,testattu on .Kaikki putket on vedetty suojaputkeen,varaajan alta voin tarkastaa kaikki, putket.vuotoja ei ole missään ei wc-pytyissä ei palopostissa.Termarin asetus on 70 ast. sekoitus venttiili asennossa 55ast. Pitää paikkansa kun mittasin hanan päästä. Pitääkö katkaista sähöt varaajalta jos suljen pääventtiilin reissujen ajaksi ?
En minä ole katkaissut. Sänkönkulutusta tuo vähän vähentäisi, mutta pitkän reissun jälkeen joudut odottamaan kuumaa vettä. Makuasia. Pääventtiilin minäkin suljen.
"Voi myös varoventtiili päästää läpi jos varaaja kuumenee liikaa."
"Varoventtiili ei vuoda,testattu on"
Toimivan varoventtiilin kuuluu "vuotaa". Jos varoventtiilisi ei koskaan tiputa vettä, se on rikki, ja varaajassasi on räjähdysvaara.
varaaja vuotaa ei haittaa jos tilassa lattiakaivo