kaikki huojuu
horisontissa
antamatta ulospääsyä
mahdollisuutta
riisuuntua
ulos itsestään
se neuvottomuus
yhdistää
yhtä paljon kuin
sekunti tuntuu
ikuisuudelta
tai kaksi
maailmaa on
etääntynyt toisistaan
totuudesta tai
pikemminkin
realismista ymmärtää
ettei onni
asetu ihmisen
iloksi
kuten kosteus
tuntuu liukkaana
ja sykkivänä
ruumiin onkaloista
valuessaan
varistaen
elämäversonsa
leikaten katseellaan
kaiken irti
sattumanvaraisuudesta
heijastamalla elämää
alulle,
liikkeelle panevaa
voimaa intohimonsa
tragedioista
tunnistamalla
säihkyväkuorisen lapsensa,
kullanhimoiset
kunniamerkit
jotka makaavat aloillaan
antaen selkänahan
repeytyä kuin kangas
laskostuu hiljaisuuden
halki
maalaamalla seinät
täyteen varjoja,
kulmikkaita eläimiä
ja sänkyni edessä
riisun kasvoni,
jotka tarttuvat
puuteroituun ihoon
raottavat salaisuutta
ryömien syvemmälle
pyörivään liikkeeseen
singoten rukouksia
ohikulkevien silmille
poltetun maan
lämmittäessä lauseet
hengityksen rytmiin
se saa toisen
ihon tuntumaan
hehkulampulta ja
sydämen vavahtamaan
merta, joka on jäätä
kellastunutta hikeä,
halua
koskettaa hameessa
keinahtelevia pakaroita
pystymättä irrottautumaan
lopullisesta ja ikuisesta
yhteenliittymästä,
surumielisyyden merestä
tai tyynestä arkielämän
keskinkertaisuudesta
tuntea sydäntä
koskettavan hyväilyjen
tulvan ja samalla
olla välittämättä
ympäristönsä voihkaisuista
kuinka lantion läheisyys
saa taas kiinni
syyllisyydestään antaen
himon laantua,
sammua
hiljalleen
jättäen jäljelle
tottumuksen omaisen
ärsykkeen
nostaa lantiota
korkeammalle
loppuun saakka
kuten onni tulee
ihmisen luo ja
ihon ohut pinta
erottaa rakastavan
rakkaudettomasta
tajuttaa elämän
kipeän keveyden
ja maailman raskauden
samassa levottomuudessa
poikamaisuus, joka
saa naisen
sukimaan hiuksiaan,
katseen seuraamaan
ja kysymään
oletko valmis
hetkeen,
jossa vaikeus kieltäytyä
ja rikollisuus myöntyä
taistelevat todellisuudessa
hetkeen ja
muuta ei koskaan
ole ollutkaan kuin
päättymätön pyörre,
jossa kipu muuttuu
tietyssä pisteessä
nautinnoksi
rivous huutomerkkiin ja
pistokseen sydämessä
yksinkertaista ja
itsestään selvää
like Jesus 'round her neck
paikassa nimeltään vertigo
http://www.youtube.com/watch?v=7igtFAfi3R8
horisontissa
antamatta ulospääsyä
mahdollisuutta
riisuuntua
ulos itsestään
se neuvottomuus
yhdistää
yhtä paljon kuin
sekunti tuntuu
ikuisuudelta
tai kaksi
maailmaa on
etääntynyt toisistaan
totuudesta tai
pikemminkin
realismista ymmärtää
ettei onni
asetu ihmisen
iloksi
kuten kosteus
tuntuu liukkaana
ja sykkivänä
ruumiin onkaloista
valuessaan
varistaen
elämäversonsa
leikaten katseellaan
kaiken irti
sattumanvaraisuudesta
heijastamalla elämää
alulle,
liikkeelle panevaa
voimaa intohimonsa
tragedioista
tunnistamalla
säihkyväkuorisen lapsensa,
kullanhimoiset
kunniamerkit
jotka makaavat aloillaan
antaen selkänahan
repeytyä kuin kangas
laskostuu hiljaisuuden
halki
maalaamalla seinät
täyteen varjoja,
kulmikkaita eläimiä
ja sänkyni edessä
riisun kasvoni,
jotka tarttuvat
puuteroituun ihoon
raottavat salaisuutta
ryömien syvemmälle
pyörivään liikkeeseen
singoten rukouksia
ohikulkevien silmille
poltetun maan
lämmittäessä lauseet
hengityksen rytmiin
se saa toisen
ihon tuntumaan
hehkulampulta ja
sydämen vavahtamaan
merta, joka on jäätä
kellastunutta hikeä,
halua
koskettaa hameessa
keinahtelevia pakaroita
pystymättä irrottautumaan
lopullisesta ja ikuisesta
yhteenliittymästä,
surumielisyyden merestä
tai tyynestä arkielämän
keskinkertaisuudesta
tuntea sydäntä
koskettavan hyväilyjen
tulvan ja samalla
olla välittämättä
ympäristönsä voihkaisuista
kuinka lantion läheisyys
saa taas kiinni
syyllisyydestään antaen
himon laantua,
sammua
hiljalleen
jättäen jäljelle
tottumuksen omaisen
ärsykkeen
nostaa lantiota
korkeammalle
loppuun saakka
kuten onni tulee
ihmisen luo ja
ihon ohut pinta
erottaa rakastavan
rakkaudettomasta
tajuttaa elämän
kipeän keveyden
ja maailman raskauden
samassa levottomuudessa
poikamaisuus, joka
saa naisen
sukimaan hiuksiaan,
katseen seuraamaan
ja kysymään
oletko valmis
hetkeen,
jossa vaikeus kieltäytyä
ja rikollisuus myöntyä
taistelevat todellisuudessa
hetkeen ja
muuta ei koskaan
ole ollutkaan kuin
päättymätön pyörre,
jossa kipu muuttuu
tietyssä pisteessä
nautinnoksi
rivous huutomerkkiin ja
pistokseen sydämessä
yksinkertaista ja
itsestään selvää
like Jesus 'round her neck
paikassa nimeltään vertigo
http://www.youtube.com/watch?v=7igtFAfi3R8
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hello, mr. Lempeä Kiivas Red :) Onko sulla lomaa jo kun aurinko hellii?
Loistavaa taasen! Aiheuttaa kylmiä-kuumia aaltoja :))
"jossa vaikeus kieltäytyä
ja rikollisuus myöntyä"
tai kuten U2 "It's everything I wish I didn't know"
ei se rakkaus aina ruusuista ole...
Onneksi on sentään aina onnistumisen tarinoitakin, kuten tässä videossa :)
http://www.youtube.com/watch?v=M97vR2V4vTs
Niin hyvä, että huimaa. Inhottava vaiva muuten, tuo vertigo.. Se siitä, mutta hyvä kun on oma pää..
http://www.youtube.com/watch?v=h3F-pMw8Soo
Kiitän ja toivotan mitä parhainta päivää
Moro ja kiitos teille miina ja ihku ;)
Oman pään mukaan tässä mennään sellaista haipakkaa niin että heikompaa huimaa....
Lomat on edessä päin eli siis parhaimmillaan....vaikkei varsinaisia lomia vielä ole ollutkaan olen reissannut työkiireistä huolimatta pidennetyillä viikonlopuilla Suomessa...Lontoossa.... ja nauttinut hiljaisuudesta rikkaruohojen seassa yhtäpaljon kuin suurkaupungin sykkeestä on the edge...
Tätä kirjoittaessa tuli U2 väkevästi mieleen ja sen aikaansaama huimaus kaikessa monipuolisuudessaan ja on tiettyjä biisejä kuten tuo syvän euforian aiheuttava new year's day, jolloin on vaikeuksia keskittyä soittamaan maanpäällä, kun jalat eivät tahdo tapailla maan pintaa...
http://www.youtube.com/watch?v=11Fy-hmSuzY
Hyvää päivänjatkoa teille...