Oon 14v ja mul o tosi huono itsetunto. Kaikki luokkakaverit on nii kauniita, suosittuja jne. Mun fb proffakuvastaki tykkää vaan yks, mut ei sil oo välii. Mun vanhemmat eros ku olin 1v. Kun kerron perheelle minkä ammatin haluaisin he vain nauravat asialle. Siispä en kerro enää niille unelmistani. Asun äidin luona, isä ei halua tavata mua. Ja oon mun mielest aika ruma, lyhyet hiukset, en saa meikata mut yks plussa mus on: oon melko laiha (en mikää lauta vaa sellane sopiva). Luokkakaverit asuu kaukana nii en voi olla niitte kans. No tos naapuris mul o yks kaveri, mut sille ei voi kertoo mitää. Kyl mä luotan siihe ja tiedän et se ei kertois mun salaisuuksii kellekkään mut me ei olla koskaa puhuttu meidä salaisuuksistamme nii se ois outoo kertoo nyt.
Mul o paljon murheita mut en voi kertoo niit kellekkään. Voisin kertoo luokkakavereille mut en vaa luota niihi. Mitä tehdä?? Miten oppia luottamaan ihmisiin ja olla sosiaalisempi?
Ja viel yks kysymys: Mite saada parempi itsetunto?
Mul o paljon murheita mut en voi kertoo niit kellekkään. Voisin kertoo luokkakavereille mut en vaa luota niihi. Mitä tehdä?? Miten oppia luottamaan ihmisiin ja olla sosiaalisempi?
Ja viel yks kysymys: Mite saada parempi itsetunto?
Vastaukset 9
Vanhimmat
skype me sneck6
onks kik?
t. aloittaja
Mul ei oo skypee nii ois helpompi juttella kikin kautta tai sit tääl.
Mun kik: lempinimenionmape
t. aloittaja
Oon 17v POIKA ! Yrittäny itsemurhaa n.7 kertaa..on lääkeitä oteltu yms..kotona ei mene hyvin..tyttöystävän kanssa ei mene hyvin..(välillä) ja paljon muuta..joskus tuntuu et seinät kaatuu päälle..ymmärrä kyllä sua (joka alotit keskustelun) kaikki ei oo helppoo..mut kaikesta selviää ajankanssa..usko pois.."jos ei käy pohjalla,ei voi koskaan nousta ylös" näin se on,.oon huono selittämään mut toivottavasti tajuutte,älkää antako periks..yrittäkää..kaikki selvii ajankanssa ! Oari kertaa itekkin ajatellu et ei vittu mikään mee hyvin koskaan,mut ajankanssa se siitä..nyt harrastuksena boxing jo 3vuos menos ja valosalta näyttää..huonoi päivii on mut niist selvii..ystävät tukee ja tyttöystävä..ja sekin helpottaa et saa puhuu vaikka tääälä palstalla :) DONT WORRY BE HAPPY..:D
Äläs ajattele olevas ruma, en usko, että oisit ihan niin ruma kuin väität olevas. Varmasti sä oot kaunis, ainakin jonkun muun mielestä. Ainakiin mä uskon niin. Jos susta tuntuu, että mikään ei oo enää hyvin tai sulla ei ois mitään syytä elää, niin asiat muuttuu vielä joskus paremmaksi. Näin mäkin jaksan uskoo, vaikka mulla on ollu todella vaikeaa ja näiden asioiden takia oon melkein tehnyt useita kertoja itsemurhan. Vaikeista asioista selviää, jos vaan jaksaa niin uskoa. Mä oon selvinny ja tiedän olevani vahva, vaikkei musta siltä aina tunnukaan. Kaikilla on varmasti murheita, mutta niistä kirjoittaminen ja puhuminen auttaa ja mä tiedän sen itsekin.
Kiitti tosi paljo vastauksista. Nyt ku oon ajatellu vähä asiaa nii ei tää mun elämä nii kurjaa oo. Koittakaa teki jaksaa. Ja kiitos viel kerra vastauksist, ne piristi mukavasti päivää!:)
t:aloittaja
Sori ku tuun taas tänne purkamaan tunteita, mut nyt alkaa taas tuntuu et must ei oo mihinkää ja elämä o paskaa. Ystävät ain vaa pistää kuvii ku niil o nii hauskaa yhes ja mie vaa tääl koton 24/7. Ja ku meil o ryhmäkeskustelu ne ei huomioi miut jatkaa keskenään keskusteluaan iha ku miut ei oiskaa. Ja ne ain pitää hiuksiaa auki ja näyttää nii näteilt, mut mie en voi pitää hiuksii auki, koska näyttää tyhmält ku ne o nii lyhyet. Haluisin uusii ystävii mut en sais mistää. Haluisin alottaa tanssin harrastuksena, mutta ei oo varaa. Haluisin voittaa lotos ja muuttaa kauas pois!!!
Sori viel kerra, oli pakko
T. Aloittaja (tää nimimerkki ain vähä vaihtelee:D)
Ei herrajumala on teilläkin huolet.
Sunkin 14v mimmin elämä kuulostaa kuule harvinaisen helpolta. Ei se elämä ala tai lopu teini-iässä, ihan turhaan huolehdit.
Itse olen 3 lapsen nuorimmainen, alkoholisoituneen YV äidin kasvattama. Ihan pikkurahalla sekin raukka on pärjännyt, oli pitkän aikaa työkyvyttömänä onnettomuuden takia. Laski rahoja, valvoi yöt ja joi pienetkin ylimääräset pennoset huoliinsa. Meitsi viattomana vältti aika paljon hänen murheistaan, koska oli huolehtivaiset isoveljet, ja kuitenkin hyvä ja välittävä isä ( eivät vaan tulleet tippaakaan toimeen keskenään - vanhemmat siis ). Asuttiin aika syrjässä, saaristossa, eikä päässyt mihinkään kavereiden kanssa ennenkun oli 15v. Tuntui että elämä loppuu ja pitää itkee ittensä uneen jne. Sitku alko pikkuhiljaa pääsemään välillä omasta huoneesta pakoon, tuli noita kavereita läjäpäin lisää, ja alko elämä luistamaan. Ei se biletys/tupakointi yms viinanjuonti sitä tehnyt. Oli vaan iha puhdas sosiaalinen kanssakäyminen kun sai mielen korkealle. Turha on itkeä mistään, kaikki korjaantuu kun vähän viitsii nähdä vaivaa.
Meitsi ei ehkä ihan paras esimerkki, mutta kuitenkin - elämä voittaa lopulta, mene virran mukana kunnes rantaudut.
Tiiän et tosi monil menee paljo huonommi ku miul. Esim. Mun äidil, se joutu muuttaa Venäjält tänne työn takii. Sen kaikki ystävät jäi Venäjää. Ja nyt sil o sellane jännä sairaus, lääkärit ei osaa neuvoo mite sitä vois parantaa jne.
Ku muistelen miun lapsuutta miul ei ollu mitää uusii hienoi lelui, vaan miu isosiskon vanhoi barbei, ja etelän matkoilta tuotuja värikkäitä kiviä mil mie ain leikin:D, silti olin tosi onnelline. Ja nyt ku miul o vaik mitä nii oon onneton. Vika o varmaa mius. Tää kaikki alko sillo ku vaihoin kouluu ja jouduin lopettamaan mun harrastuksen. Just sillo ku tää murrosikä oli alkamas.. Inhottavaa olla nuori ku koko aja mieliala vaihtelee, tuli huono itsetunto jne. Joskus on päivii millo ajattelen et elämä o hirveetä ja haluun kuolla ja joskus ajattelen et miul o tosi hyvä elämä. Ketää ei enää kiinnosta, mut kyl tää kirjottaminen vähä auttaa ku kenellekkää muulle en voi valittaa.
Kertokaa vaa teki tänne omii elämän tarinoit.
T. Aloittaja