Hei, mitä kuuluu?

Noniin ajattelinpa kokeilla tämmöistä reittiä, jos yhdenkin kirjekaverin löytäisi, niin voiton puolella oltaisiin ja paljon :) Olen siis 26-vuotias miekkonen ja asun Jyväskylässä. Opiskelen, seurustelen ja kaikenlaista tekemistä aina löytyy, vaikka toisaalta kotosalla paljon tykkäänkin vain oleskella, joten sikäli varsin hyvin on asiat. Siitä huolimatta täällä kuitenkin kirjoittelukavereita huutelen, koska mielestäni uusiin ihmisiin tutustuminen on aina jännää puuhaa.

Varsinkin sähköpostitse, kun joutuu vähän pidemmän viestin aina kirjoittamaan ja pohtimaan jopa muutaman sekunnin mitä kirjoittelee. Itse pidän tuota vain hyvänä juttuna, mutta toki pikaviestittelyäkin voidaan myöhemmin harrastaa, jos haluaa vapaammin höpötellä. Mutta enpä nyt mene asioiden edelle.

Jos siis riittää malttia viestien kirjoitteluun, niin esittele itsesi ja kertoile vaikka minkä hyvän/huonon leffan olet viimeksi nähnyt? Tai oletko tänä kesänä jonnekin festareilla suuntaamassa? Kuvittelisin että juttu luistaa parhaiten itseäni nuorempien tai ainakin suurinpiirtein samaa ikäluokkaa olevien kanssa. Sähköposti on [email protected]
0119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


donnie.reznik kirjoitti:

Noniin ajattelinpa kokeilla tämmöistä reittiä, jos yhdenkin kirjekaverin löytäisi, niin voiton puolella oltaisiin ja paljon :) Olen siis 26-vuotias miekkonen ja asun Jyväskylässä. Opiskelen, seurustelen ja kaikenlaista tekemistä aina löytyy, vaikka toisaalta kotosalla paljon tykkäänkin vain oleskella, joten sikäli varsin hyvin on asiat. Siitä huolimatta täällä kuitenkin kirjoittelukavereita huutelen, koska mielestäni uusiin ihmisiin tutustuminen on aina jännää puuhaa.

Varsinkin sähköpostitse, kun joutuu vähän pidemmän viestin aina kirjoittamaan ja pohtimaan jopa muutaman sekunnin mitä kirjoittelee. Itse pidän tuota vain hyvänä juttuna, mutta toki pikaviestittelyäkin voidaan myöhemmin harrastaa, jos haluaa vapaammin höpötellä. Mutta enpä nyt mene asioiden edelle.

Jos siis riittää malttia viestien kirjoitteluun, niin esittele itsesi ja kertoile vaikka minkä hyvän/huonon leffan olet viimeksi nähnyt? Tai oletko tänä kesänä jonnekin festareilla suuntaamassa? Kuvittelisin että juttu luistaa parhaiten itseäni nuorempien tai ainakin suurinpiirtein samaa ikäluokkaa olevien kanssa. Sähköposti on [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu