Eli tarvitsen kaikkien mielipiteen tästä tilanteesta ja asiallisia kommentteja kiitos!
Eli ihastuin muutama kuukausi sitten tähän erääseen poikaan ja aloin jutella hänen kanssaan netissä. Hyvin pian aloimme vain riidellä ja haukkua toisiamme. Olin edelleen ihastunut häneen, mutta tiesin mahdollisuuksieni häneen olevan olemattomat. Tavallaan rakastin häntä ja tavallaan vihasin.
Nyt sitten vähän aikaa sitten ollaan taas puhuttu netissä. Yksi ilta aiheemme vain ajautuivat seksiin ja muuhun sellaiseen. Puhuimme kulleistamme ja arvuuttelimme kummalla on isompi. Kohta jo lähettelemme kuvia toisillemme elimistämme ja hän on sanonut että haluaa panna minun kanssani. Sanoi myös rakastavansa minua.
Olen vähän hämilläni, voiko hän olla tosissaan, vai miksi muutenkaan hän tekisi tälläistä? Luulin häntä heteroksi kun on seurustellut monien tyttöjen kanssa mutta onkin kiinnostunut minusta?
Tää on ihan totta ja kaipaan oikeesti mielipiteitä!!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Enpä tiedä, vaikuttaa sellaselta, joka haluaa nolata sinut. Mutta mistä sitäkään voi tietää. :E Best of luck!
Kuvien lähetys aina huono juttu. Voi leviä ja nolata sut. Jos se ei tahdo live juttuja niin pysy kaukana siitä. Löydät kyllä jonkun toisen kivan kundin joka tykkää susta.
No mutta seki lähettää mulle kuviansa. Eikai lähettäis jos mut nolata haluais? Ja se haluaa live juttui ja on jo puhunukki että missä saatais olla rauhassa.
Ei se selviä kuin kokeilemalla.. En silti usko että metkut olisi mielessä jos kerran hänkin omia kuviaan lähettää. Ole silti varovainen, ei niistä ikinä tiedä!