Turpa kiinni lapset!

Olawi_76

On se nyt hienoa että on kesä ja "ihmisiä liikkeellä". Mukaanlukien kaikki alaikäiset tai siinä rajalla hyörivät massateinit lähtevät liikenteeseen ja tukkivat paikallispuistot heille haetuilla miedoilla alkoholitölkeillä ja limuviinapulloilla varustettuina.

Kiva mennä aikaiseen nukkumaan, kun ölinää ja mölinää kuuluu mistä tahansa ilmansuunnasta, kun te vanhemmilleen pettymyksen tuottaneet hapen tuhlaajat pelleitte ensimmäisellä vapaalla nurmipätsillä.

Joka kerta kun kuulen edes kevyen älähdyksen, hihkaisun tai muun kännisen urpon tekemän äänen, soitan kytät paikalle. Nauttikaa te Uudenmaan teinit, kun osa teistä menee tyypillisesti maijan takapenkkiin ja laskuhumalan ainaka se vitutus ja voimattomuuden tunne on ylitsepääsemätöntä, haluatte tappaa itseänne epäoikeudenmukaisuuden ja häpeän tunteesta.

Osa teistä saa sakon, osa saa puhelusoiton vanhemmille, osa ihan viedään vanhemmille, mutta kaikkille yhteistä on että viinat vierähtää viemäriin ja avaamattomat poliisien taukokaappiin.

Toivottavasti siis ymmärrytte joko:

a) Painua helvettiin puistoista, ne eivät ole teidänlaisillenne vähä-älyisille maailmansaastalle. Te ette kunnioita ympäristöänne, eikä kukaan kunnioita teitä.

b) Menette johohkin metsään dokaamaan, jossa ette häiritse ketään eikä kukaan häiritse teitä. Onko muka liikaa vaivaa? vitun pullamössöt, jos lähimetsään ei jaksa hyllyä ryyppäämään niin viinat pois ja salille. Ihmisoksennukset.

21

544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopa joo

      vituttaako? Taidan tulla tänä iltana sun pihalle kännäämää ja huutamanaan.

      Sinä tässä se ihmisoksennus olet, täällä suomi24 palstoilla uhoat ja raivoat. Taitaa olla sinulla rankka lapsuus takana? Ei kavereita, kaikki kiusasi? Isä hakkasi ja äiti haukkui aina kuinka saamaton kakara olet, ja kuinka sinusta ei koskaan tule mitään? Sinulla ei ole lapsia, koska et ole koskaan osannut lähestyä naisia/miehiä? Sinulla ei ole nais/miesystävää? Olet 40v ja edelleen neitsyt? Ainut nautintosi sinun elämässä on (oikean kätesi lisäksi)nuorten haukkuminen, solvaaminen, vähätteleminen ym. ?

      Ja nyt sitten purat katkeruuttasi täällä nuorten palstoilla?

      ...Jos on noin paha olla suosittelin käymään psykologilla. Et kuulosta terveeltä.

      • noloa1

        Kun ei osaa väitellä, täytyy mennä henkilökohtaisuuksiin...


      • psykologi.
        noloa1 kirjoitti:

        Kun ei osaa väitellä, täytyy mennä henkilökohtaisuuksiin...

        Tekstin asusta voi päätellä enemmän kuin luuletkaan...


      • Jannee93

        Taitaa sulla olla, joopajoo. Tirsk*



        NettiP kovana ei kannata tulla uhoamaa, et repase pilIuu täältä :)


    • 16v tyttö

      Minusta mieshän puhuu asiaa :D

    • mukko

      Ihan kun et olis ollu nuorena samanlainen.........

      • Murotrule

        Turhan voimakkaasti ilmaistu, olawi.
        Teinit o teinei ni se vaa menee. Hahhah,
        ite et sitte teininä muuta tehnykkä ku keräilly kasvejaxDD Lapsuudessasi on kenties tapahtunut jotain samankaltaista, ylitsepääsemätöntä ja purat sisäistä asiatonta vihaasi tänne.


    • NOLO IHMINEN?

      vittu on onks sun elämässäs oikeesti mitää?
      EI VARMAA SUN PERSETTÄS KUTITA JOS NUOREMMAT SUSTA HALUU VIETTÄÄ AIKAA ALKOHOLIN KERA TYYLII PUISTOSSAS? SUN ELÄMÄSSÄS TAI NUORUUDESSAS OO TAPAHTUNU MITÄÄ TOMMOSTA TAI ERIKOISEMPAA KU TUUT TÄNNE HUUTELEE TOLLASTA :DDDDDD ihanku se vittu olis sulta pois?
      OOT VISSII ITEKKI AIKA LAPSEN TASOL XDDDD

      • vtupässi

        no onhan se siltä pois jos siellä on jotkut känniläisten bileet kun pitäis mennä nukkumaan ja seuraavana aamuna klo 8:30 on kokous


    • 478444

      Ei alaikäisenä kännäämistä voi perustella vain toteamalla "teinit o teinei ni se vaa menee" kuten joku tuossa aiemmin juuri teki. Ei teini-ikä ole mikään pakote alkoholin suurkulutukselle, ihan vaan vinkkinä, kun sitä ei valtaosa teineistä näytä käsittävän...

      • Kartiotrolli

        Teinit on teinei paukuttaa pilluu


    • heebo92

      Muuta maalle. Kesustassa nakertaa myös ohiajavat autot, naapurin subbari, pihalla leikkivät vahinkolapset, lihavat ja haisevat ihmiset, ihmiset, liikennevalot ja rakennustyömaat.

    • Osaan samaistua aloittajaan mutta tiedostin tämän kun muutin kaupunkiin se on vain kestettävä

    • puhdistus tepsisi

      Paras lääke tähän ongelmaan olisi kuolemanpartiot, jotka partioivat kaduilla ja jos notkuvia vapaan kasvatuksen toukkajätteitä loisii vastaan humalassa niin partiolla on täysi oikeus terminoida nämä Ö-luokan roskayksilöt joista ei ikinä yhteiskuntakelpoisia työssäkäyviä kansalaisia tule kasvamaan.

    • kalle1997

      Mitäs menit oravanpyörään ja asut jossain lähiössä?

    • trumpunen

      Tupakka kuuluu sinne suuhun. Täällä taas nuoriso vauhkoaa ja on erimieltä asioista. Ennen oli paremmin, ennen poristiin löydettiin jokin hyvä tupakkapaikka ja oltiin samaa mieltä. Nykyään ollaan vain erimieltä. Ennen oltiin hiljaa tai pysyttiin asiassa.
      Tiedättekös minkä minä pyyhkisin nykyajalla? tiedättekö? Perseeni, Perseeni pyyhkisin.
      Koetin kääntää selän tottuueelle, mutta ei se onnistu meikäläiseltä.

    • toinen AIKUINEN :)

      "vituttaako? Taidan tulla tänä iltana sun pihalle kännäämää ja huutamanaan.

      Sinä tässä se ihmisoksennus olet, täällä suomi24 palstoilla uhoat ja raivoat. Taitaa olla sinulla rankka lapsuus takana? Ei kavereita, kaikki kiusasi? Isä hakkasi ja äiti haukkui aina kuinka saamaton kakara olet, ja kuinka sinusta ei koskaan tule mitään? Sinulla ei ole lapsia, koska et ole koskaan osannut lähestyä naisia/miehiä? Sinulla ei ole nais/miesystävää? Olet 40v ja edelleen neitsyt? Ainut nautintosi sinun elämässä on (oikean kätesi lisäksi)nuorten haukkuminen, solvaaminen, vähätteleminen ym. ?

      Ja nyt sitten purat katkeruuttasi täällä nuorten palstoilla?

      ...Jos on noin paha olla suosittelin käymään psykologilla. Et kuulosta terveeltä. "



      T aitaa itteäs v*tuttaa vaan koska olavi iski arkaan paikkaan, olet kakara vielä ja tajusit itsekin kuinka idiootti olet.
      psykologit on yhtä idiootteja, tienaa leipänsä puhumalla pskaa kuten sinä.

      • Juupajuu..

        "Turhan voimakkaasti ilmaistu, olawi.
        Teinit o teinei ni se vaa menee. Hahhah,
        ite et sitte teininä muuta tehnykkä ku keräilly kasvejaxDD Lapsuudessasi on kenties tapahtunut jotain samankaltaista, ylitsepääsemätöntä ja purat sisäistä asiatonta vihaasi tänne. "


        Mitä hyödyt tolla lässyttämisellä? tuskin lapsuudessa mitään ole tapahtunut kunhan puhui vaan asiaa mitä sinä kakara 20v et ymmärrä.
        sun pitää vaan kiukuissa yrittää v*ttuilla jotain takaisin vaikka oot jo hävinnyt.


    • huutomerkki

      ottakaa huomioon että se 15 vuotias kännissä kiljuva tyttö voi olla vaikka luokan priimus hienostoperheestä joka on päättänyt vetää ensimmäiset kännit synttäreittensä kunniaksi vaikka. Ei tarvitse yleistää että ne kaikki on niitä "yhteiskunnan häpeäpilkkuja joista ei ikinä tule mitään" .

      • _aaaaaH

        Älä puolusta. Nolottaa


    • huhuh

      haistakee kaikki jo paska ja korkatkaa se Karjala.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      75
      842
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe