Ongelmani on se että olen alkanut potea voimakasta vauvakuumetta. Vierailen vauva aiheisilla foorumeilla, kaupungilla katselen raskaana olevia naisia hymyillen ja jotenkin tuntuu että aika on oikea. Miehen kanssa ollaan seurusteltu 5 vuotta, minä olen 25v ja mies 33v. Asutaan yhdessä tällä hetkellä miehen omistamassa asunnossa, ja haaveena parin vuoden sisällä ostaa yhdessä rivitalo-osake tai pieni omakotitalo (yllättävää kyllä :D) Molemmilla on vakituiset työpaikat ja minun tulot ovat 2800e/kk ja miehellä 3500-4500e/kk nettona. Eli talous meillä on kunnossa. Miehellä on ns. reissutyö eli saattaa olla ulkomailla viikossa muutaman päivän tai korkeintaan viikon kerrallaan.
Mies on myös vihjaillut vuoden aikana tasaisin väliajoin että "kyllä minä perheen sinun kanssasi haluan perustaa" ja välillä hän vitsillä koskettelee vatsaa ja toteaa että "ei siellä vielä kukaan potki mutta toivottavasti lähitulevaisuudessa".
Tässä vaiheessa moni miettii että mikä hitto on sitten ongelma. No se on siinä että pelkään kuollakseni synnytystä. Olen aina pelännyt, koko elämäni ajan ja sen takia olen ajatellut etten välttämättä lapsia halua ja nyt tämä tunne on yllättänyt minut ihan täysin. Miten te muut synnytyspelkoiset olette selvinneet raskaudesta/synnytyksestä. Entä onko mahdollista käydä nimenomaan _ennen_ raskautta keskustelemassa jonkun hoitajan kanssa aiheesta vai pitävätkö minua aivan täysin hourupäänä? Lisäksi kaipailisin sellaisia henkilöitä myös kommentoimaan joiden puolisot tekevät tuota ulkomaan reissutyötä, eli miten teillä arki sujuu lapsen/lapsien kanssa?
Anteeksi jos joku ei saa selvää, olen huono kirjoittamaan mutta, olisin kiitollinen jos joku vastaisi!
Mies on myös vihjaillut vuoden aikana tasaisin väliajoin että "kyllä minä perheen sinun kanssasi haluan perustaa" ja välillä hän vitsillä koskettelee vatsaa ja toteaa että "ei siellä vielä kukaan potki mutta toivottavasti lähitulevaisuudessa".
Tässä vaiheessa moni miettii että mikä hitto on sitten ongelma. No se on siinä että pelkään kuollakseni synnytystä. Olen aina pelännyt, koko elämäni ajan ja sen takia olen ajatellut etten välttämättä lapsia halua ja nyt tämä tunne on yllättänyt minut ihan täysin. Miten te muut synnytyspelkoiset olette selvinneet raskaudesta/synnytyksestä. Entä onko mahdollista käydä nimenomaan _ennen_ raskautta keskustelemassa jonkun hoitajan kanssa aiheesta vai pitävätkö minua aivan täysin hourupäänä? Lisäksi kaipailisin sellaisia henkilöitä myös kommentoimaan joiden puolisot tekevät tuota ulkomaan reissutyötä, eli miten teillä arki sujuu lapsen/lapsien kanssa?
Anteeksi jos joku ei saa selvää, olen huono kirjoittamaan mutta, olisin kiitollinen jos joku vastaisi!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja loppuun sitten latasin pilkkuvirheitä oikein olan takaa, anteeksi vaan.
No se reissutyö menee vaihtoon, jos haluatte liiton kestävän. Ei niitä lapsia sitten näe, eikä niiden kehitystä pääse seuraamaan jos liehuu maailmalla. Lapset eivät kiinny poissa olevaan vanhempaan, ja riitaa pukkaa varmasti. Äiti väsyy kohtuuttomasti.
Mutta jos on siis malttia luopua reissutöistä niin fine.
Synnytyspelko taasen on luonnollinen asia. Käy juttelemassa, älä kuitenkaan anna muodikkaan pelkosektion vallata mieltäsi. Luonnollisesta synnytyksestä kuitenkin paranee paremmin ja luonnollisemmin kuin sektiosta. Olen kokenut ne molemmat. Viimeinen lapsi tuli sektiolla, minulta ei kysytty. Kohta kaikki pissikset kehuvat Sinulle pelkosektiota, mutta muista, että arpi jää ja heikompi paikka sitten kohtuun seuraavaa lasta kun odotat.
Itselläni on 3 lasta, ja synnytys on kuitenkin niin pieni aika ihmisen elämästä.
Onnea Sinulle jatkoon, paljon kärsivällisyyttä, ja hyvää mieltä.
Sektiota viimeiseksi haluan siihen en ole kallistumassa ellei ole "hätä kyseessä salissa". Oma äitini on selkävian takia synnyttänyt minut sekä veljeni sektiolla joten tiedän myös sen puolen. Tuosta miehen reissutyöstä sen verran että hän ei reissaile mitenkään säännöllisesti vaan kuussa voi olla yhdellä viikolla jokin kolmen päivän reissu, seuraava viikko sitten taas on normaalisti konttorilla, sen jälkeen parin parin päivän reissu jonnekkin jne. Neljä kertaa on meidän seurustelun aikana ollut 7-9 päivää reissussa yhtä mittaan. Jollain tavalla tuo miehen reissutyö on ollut suhteen kantava voima. Tietyllä tavalla tiedän myös tuon reissutyö puolen sillä olen elänyt 16 vuotiaaksi asti niin että oma isäni on 6 viikkoa töissä ja taas 6 viikkoa kotona..
No minulla on ja oli vähän vastaavanlainen tilanne. Pelkäsin kuollakseni synnytystä ja ajattelin että se on täysin luonnoton tapahtuma. Ja sitten, tulin raskaaksi, ihan toivotusti kylläkin.:) Alkuraskaudesta en halunnut ajatella koko synnytystä, ajattelin varmaan että voisin sen sivuuttaa vain jotenkin kun en miettinyt asiaa.
Raskauden edetessä mieli alkoi kypsyä pikkuhiljaa tulevaan ja ajatus mahassa potkivasta vauvasta ja hänen näkemisestään kutkutti niin paljon että yhtäkkiä olin innoissani että pääsen synnyttämään!
Synnytys oli kuitenkin elämäni karmaisevin ja samalla myös hienoin tapahtuma. Palkinto siinä on kaikkein parasta! Omat kivut jää heti varjoon kun vauvan näkee. Nyt minulla 3kk ikäinen tyttö ja olen ihan hullaantunut vauvasta ja siitä miten voi toista ihmistä niin paljon rakastaa.
Synnytys oli sittenkin maailman luonnollisin tapahtuma ja meidän naisten keho on siihen luotu. Kroppa on palautunut jo entiselleen, ja olenkin yllättynyt miten nopeasti raskaudesta ja synnytyksestä toipuu. Jälkeenpäin ajateltuna synnytys ja sen pelkääminen hallitsi aivan liikaa ajatuksia.
Mitä mieheen tulee, minun aviomies on maatalousyrittäjä ja tekee pitkää päivää, välillä joutuu tilalla päivystämään vuorokaudenkin ympäri. Hyvin ollaan tultu toimeen kun on yhdessä sovittu asioista. Minä pidän omasta ajastani kiinni ja sanon jos väsyttää.
Rahalla eikä vakituiselta työpaikalla ei lapsia kasvateta eikä tehdä onnelliseksi. Lapset tarvitsevat yhteistä aikaa. Aina kun tienaat tai elät velaksi, se on lapsilta pois. Normaali arki ja sen kiireettömyys olisi se ideaali. Tokihan parisuhde vanhemmilla pitää olla kunnossa ja Teillä sitä on kovin vähän takana.
Kasvahan ja kehittykää, ei sinulla ole mikään kiire.
Perustakaa joku luomutila ja jääkää pois työelämästä seuraavan viiden vuiden aikana, ja sitten lapsi siihen hyvään tilanteeseen. Miten ap. sinulla kotityöt sujuu?
Kotityöt sujuu niinkuin pitääkin, sekä minulla että miehellä. Itse olen 16 vuotiaana muuttanut pois vanhempien luota toiseen kaupunkiin ja siitä eteenpäin pärjännyt täysin omin voimin. Ei tässä taloustilanteessa ja varsinkaan tässä kaupungissa mitään luomutiloja voi alkaa perustamaan, tarkoituksena on tottakai että mies jatkaa työssään ja minä jään sitten kotiin kun/jos lapsi tulee, koska minulla on sellainen työpaikka että voin palata sinne esim. 5-10 vuoden päästä.