Avecin käytös?

Hei! Minut on kutsuttu häävastaanotolle seuralaiseksi ja haluaisin tietää millaista käytöstä avecilta odotetaan? Etiketti noin päällisin puolin on tietenkin hallussa mutta onko jotain erityistä käyttäytymissääntöä seuralaiselle?Miesystävääni lukuunottamatta en tunne ainoatakaan osallistujaa, en edes hääparia..
3454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kerronpa oman tarinani. Edelliset häävastaanotot nimittäin päättyivät osaltani nolosti, sillä silloinen naispuoleinen avecini päästeli pitkin päivää niin kuvottavia äänettömiä pieruja, että jouduimme lähtemään kotiin kesken juhlien, ettei avecini pilaisi kaasupäästöillään hääparin iltaa yhtään enempää. Nainen oli tietysti paluumatkalla pahoillaan ja yritti pistää piereskelynsä ruokamyrkytyksen tms. piikkiin, mutta parin päivän kuluttua jätin mokoman löyhkä-Liisan ja siirryin viettämään hyvin ansaittuja poikamiespäiviä. Seuraaviin häihin menen ilman avacia!

Äänestä

Tydellisen normaalia kanssakäyntiä odotetaan jokaikiseltä kutsuvieraalta.

Sinä olet loistavimmassa asemassa kun et tunne ketään: kenen kanssa tahaansa jutteletkin, heidän uustisensa ovat sinulle aivan upo uusia! Ja tietysti päinvastoin.

Vain reippaasti esittelet itsesi ja kerrot että olen Maija (esim Matin, morsiammen serkun, tyttoystävä). Kysyt kuinka he tuntevat/sukulaissuhde hääparin ja siitä se juttu alkaa automaattisesti lähteä.

Tietenkin onnittelet hääparia tilaisuuden tullen joko Matin kanssa tai yksin(ja kerrot heille kuka olet) , sydämellisesti kiität kutsusta ja mahdollisuudesta osallistua tähän kauniiseen tapahtumaan.

Siis aivan normaalia kohteliasta, muita ystävällisesti huomioiden, käytostä.

Äänestä

Avecille ei ole olemassa erityisiä" käyttäytymissääntöjä". On hyvä noudattaa etiketin mukaista/isäntäväen toiveita pukeutumisen suhteen ja muistaa olla iloisella ja hyvän tuulisella mielellä vaikka ei ketään tuntisikaan - voithan aina yrittää siitä huolimatta hieman jutustella muiden vieraiden kanssa vaikka tässä me suomalaiset emme olekkaan kovin hyviä.
Mukavia juhlia sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pimpom kirjoitti:

Hei! Minut on kutsuttu häävastaanotolle seuralaiseksi ja haluaisin tietää millaista käytöstä avecilta odotetaan? Etiketti noin päällisin puolin on tietenkin hallussa mutta onko jotain erityistä käyttäytymissääntöä seuralaiselle?Miesystävääni lukuunottamatta en tunne ainoatakaan osallistujaa, en edes hääparia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu