Moi!! Eli oon aina halunnu koiraa ja nyt äiti on suostunut siihen kun tutuillamme on chihu pentuja! Meille tulee ensiviikolla uros pentu! Pablo tulee herran nimeksi :3 mutta kuitenkin miten saan sen sisäsiistiksi? Ajattelin että opetan sen istumaan ja sisäsiistiksi mutta muuten se voisi vaan olla. Lenkki päivällä ja aamulla ja illalla pissatus. Se söisi jahti&vahti ruokaa! Minulla ei ole ollenkaan kokemusta koirista joten vinkit tulisi tarpeen! Niin ja haittaako jos pennulle ei ota rokotuksia kun ne on niin kalliit?
Saan pennun, mitä teen sen kanssa?!(:
Zipzipzipponi
10160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei tohon voi alentua edes vastaamaan.
Mutta vakavia vaatauksia voi kysellä kikkelitontuta :)
Koiran kasvatukseen liittyy niin paljon asioita, että melkeinpä sanoisin, että juttele jonkun koiranomistajan kanssa ihan rauhassa ja mene rips raps kirjastoon lainaamaan joku koira-/pentukirja ja opettele siitä ja etsi asioita.
Miten saat sisäsiistiksi ? Käyt pennun kanssa noin 30 kertaa/päivä ulkona, eli aina kun herää, aina kun on leikkinyt kesken leikkien, vielä puolilta öinkin ulos ja aamulla heti kun pentu herää, niin äkkiä kainaloon ja ulos.
Kun mun koira oli vauva, huomasin joskus et ennen puoltapäivää olin jo rampannut n 7 kertaa ulkona.Silti neiti teki kakat aina sisälle päästyään.
Meinaat sitten antaa vain koiran olla? Mitä tarkalleen tarkoitit? Opetat istumaan? siinäkö se sit on? Jos et yhtään tiedä mitä pentusi kanssa tekisit niin älä ota sitä pentua kärsimään.Juu rokotukset maksaa.Eikä siinä vielä kaikki.Voi tulla yllättävii lääkäri käyntejä.Esim pennun kova ripuli pitää hoidattaa.Jos nyt aaikuisella koiralla iskee ripuli sitä voi omatoimisesti hoitaa alkuun mutta pentu on vietävä lääkäriin.Tiesitkö että rokote pitää vielä tehostaa, eli vaatii 2 lääkärissä käyntii? Ja kyllä, koira on rokotettava myös aikuisena. Mä olen työtön mutta koska elämässäni on 19v ollut koiria, kuuluu se vakiomenoihin jos koiraan rahaa meneekin vaikka yllättävä lääkärin reissu.Sun pitää opetella myös kynsien leikkuu, peseminen, perus käskyt jotka ovat hyvin tärkeitä.Opettaa se muihin koiriin ja ihmisiin.Hihnassa ei vedetä, vapaana luoksetulo.Kiellot mitä saa ja mitä ei saa tehdä.Kyllä kuule kannattas olla hankkimatta mitään eläintä.jopa pikku undulaatti voi tarvita joskus lääkäriä.Ja eläinlääkäreillä on kovat taksat.
Pakko olla provo?
"Niin ja haittaako jos pennulle ei ota rokotuksia kun ne on niin kalliit? "
"Ajattelin että opetan sen istumaan ja sisäsiistiksi mutta muuten se voisi vaan olla."
Voi jösses... Siinä meillä esimerkillinen koiranomistaja.... Kuten sanoin, pakko olla provo......
Kuule sinä pikkuinen Zipzipzipponi, ole nyt kiltti ja näytä äidillesi tämä aloittamasi ketju. Hän rakastaa varmasti yhtä paljon pieniä zihunpentuja kuin sinäkin
ei oo provo, mut eikös se koira oo kuitenkin se mustavalkoinen karjalankarhuk. / husky tyyppinen eikä suinkaan mikään chihu...??
facebookissa sille nimeä on kysellyt... en usko et samaan aikaan kaks eri kersaa saa koiran ja nimeää kummatkin PABLOIKSi....
voi tsiisus mikähän tonkin koiran kohtalo tulee olemaan.. "se voisi vain olla.." -jestas!!
TOTTKAI KOIRILLE PITÄÄ ROKOTUKSIA ANTAA! Se kyllä maksaa jonki verran, mut se on vaan pakko tehä. Pentuna varsinkin. Meille hankittiin koira n.5 vuotta sitten ja se sai n. 1 vuosi sitten neljä pentua. Jokainen rokotettiin ja monta kertaa. On otettu omille koirille jopa niitä vapaaehtoisia rokotuksia , joita ei oo ihan pakko ottaa , mut ei se oo hirveen kiva jos joskus oma koira sairastuu johonkin tautiin mikä olisi ollut hoidettavissa rokotuksilla ( jos koira sairastuisi ja tauti olisi hoidettavissa nytkin , niin se saattaisi tulla aika paljon kalliimaksi kuin yksi rokote.)
ei yhtään provo.
facebook ryhmässä koirat ainakin sellasellle mustavalkoselle seropille nuori tyttö kyseli viikko pari sitten nimeä, ja kertoi ehdotuksin jälkeen nimeävänsä pabloksi. mutta kuten sanoin, voihan se olla et täällä toinen pikkutyttl pohtii sit kas kummaa ihan samaan aikaan mitä oman pikku pablonsa kans tekis..... jokanen voi asian ihan itse käydä tsekkaan!