eli homma meni niin että 8 vuotta sitten elettiin kumpikin vähä villimpää elämää miehen kans vaikka oltiin yhdessä, minä tulin raskaaksi ja mies tietenki oletti olevansa isä vaikka minulla oli ollut juuri lapsen alkuun saannin aikaan toinen mies. sitä en kertonut miehelleni. joten hän tunnusti isyyden. mies oli väkivaltainen narkomaani joten sekin oli syy siihen etten uskaltanut kertoa suhteesta, sillä pelkäsin. mies joutui vankilaan, minä muutin pois, sain lapsen. (lapsi nyt 6v) mies tunnusti isyyden muttei ole ollut lapsen kans juuri ikinä tekemisissä. minulla alusta asti yksinhuoltajuus. nyt mies hakee oikeuden kautta huoltajuutta ja tapaamisia. mitä jos nyt sanon ettei hän olekkaan isä? onko kyseessä petos? ja tämän tekisin siksi että pelkään lapseni puolesta. lapseni ei tunne kyseistä miestä eikä hänellä ole mitään sidettä häneen. onko kellään kokemuksia?
petos(ko) ??
tietääkö kukaan...
17330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No isyystestiähän ei ole tehty. Mies vaan tunnusti lapsen omakseen. Elikkä tässä tapauksessa et sinä eikä miehesi voi tietää varmaksi kuka on lapsen isä.
Koska kumpikin elitte siihen aikaan vapaampaa elämää niin ei voinut olettaa, että olitte uskollisia toisillenne.
Ei ole mikään petos! Vaadi isyystesti, jos osoittautuu, että miehesi ei ole isä, niin huoltajuutta ja tapaamisia ei tietystikään anneta.
Pysy kaukana tollaisesta miehestä!!
Käyppä asianajajan juttusilla. Vaikka kunnan oikeusaputoimistossa, soita heti maanantaina ja varaa kiireesti aika. Tarvitset itsellesi oikeusavustajan jos asia menee joskus käräjille.
Ei mies saa huoltajuutta lainkaan eikä paljon tapaamisoikeuksia lapseen oikeuden kautta, vaadi ne valvottuina. Kaksi tuntia kuussa riittää.
Ei mitään syytä vetää isyyden epävarmuutta esille. Säästä se. Lapsi aikanaan kuitenkin perii isänsä.
RAHAA RAHAA RAHAAAAA!!!!!!
Kiero ämmä aloittaja ja sä yhtä kierona annat tulitukea! HYI HEL**TTI!
No ei nyt kannata hermostua! Tuskinpa väkivaltaisella narkkarilla joka nytkin istuu vankilassa ole mitään perintöä jätettävänä.
Niin ja tarkemmin ajateltuna ei tollainen mies saa oikeuden kautta ainakaan mitään huoltajuutta, tuskin tapaamisoikeuttakaan.
Edelleen sanon aloittajalle, kysy neuvoa joltain asianajajalta...
Perintöä ei ehkä jätettävänä, mutta tapaamisoikeuden tulee saamaan. Niin sai meilläkin "isä" tapaamisoikeuden vuosien jälkeen vaikka mielenterveys ja päihdeongelmia olikin. Ei ne välitä millaset taustat on, ellei sit tietty murhaajasta tai raiskaajasta ole kyse. Tämmöset "isukit" sais mun puolesta kadottaa täysin!!!
Jaa olit 2vuotta raskaana???
Otat lakimieheen yhteyttä. Keskustele hänen kanssaan tuosta isyystestistä, haluatteko tehdä sen.
Mutta jos lapsesi isä onkin lapsen isä, et voi noita tapaamisia estää. Oikeudenkäynnissä tehdään sitten niitä väliaikaismääräyksiä ja yritetään sovitella sitä, ennen varsinaista oikeudenkäyntiä. Tapaamisia et voi täysin estää, mutta voit varmistaa. Että tapaamisen olosuhteet ovat lapsen kannalta hyvät ja ne lähtevät käyntiin lasta ajatellen tukevasti ja turvallisesti. Esim alkuun vain muutama tunti ja siitä yö ja lopulta normi tapaamiset. Kun suhde etävanhempaan on luotu.
Mutta ihan alkuun keskustele asiastasi lakimiehen kanssa ja kerro tuo tärkein ajatuksesi, ettet ole varma lapsen isästä.Mennyttä et voi muuttaa.
joo kiitos vastauksista kaikille, vaikka osa tyhmiä onkin. olen ollut yhteydessä asianajajaan ja asia laitetaan eteenpäin. Raha ei liity tähän millään lailla niinkuin joku kirjoitti, VAAN se että yritän turvata lapseni tulevaisuuden ettei narkomaani, linnakundi pääse viatonta lasta saastuttamaan omilla todella viisailla ajatuksillaan!! mikäli lapsella olisi jonkinlainen suhde tähän "isään" niin en tätä tekisi, mutta nyt asia on toinen sillä hän on vieräs ihminen pojalleni! ja juu en ollut 2v raskaana, 9kk ainoastaan, tarkoitin että tämä "tarina" alkoi 8 vuotta sitten :) mukavaa kesää kaikille, toivotaan parasta meidän perheelle!!! ;)
Aurinkoista kesää teillekkin, sinulle ja pojalle!!!:)
Jep, et missään nimessä anna lastasi miehelle joka on ihan vieras, ei hetkeksikään...
tunnustettu (vasten tahtoani), ja nyt sit seuraavaks pitää suunnitella tapaamisia. Tosim niitä saa hake oikeuden kautta ja minulla ei kuulemma mitään sellasta mikä estäisi "isää" näkemästä lasta.. näin se vaan ikävä kyl menee. Sydäntä ihan särkee kun tiedän että jossai vaihees joudun antaa näkemään sellasta ihmistä.
Laitoit "isää" onko siis oikeasti isä? Tunnustettu mutta ei testattu, niinkö?
Dna testiin jouduttiin vasten tahtoani. Todella rankka tausta tälläkin jutulla ja syytä ois pysyä poissa kun ei lastakaan ole koskaan nähnyt.. ja "isä" siksi että ei hän ole mikään isä ollut lapselle. Mutta eipä se lastenvalvojia kiinnosta. Sit sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ikävää ja jälkeenpäi pahoitellaa että oli oikeas kokoajan.
Ja ei isyyttä voida tunnustaa ilman äidin hyväksyntää, ellei sitten isä hae käräjäoikeudelta päätöstä dna testiin niinkuin meillä kävi. Jos et sitä tiennyt...
jos oot antanut lastenvalvojalle lausuman että muita kumppaneita kuin tämä narkkari ei ole ollut olet syyllistynyt petokseen. sakkorangaistus ainakin seurauksena mikäli isyys on tunnustettu valheesi perusteella.
Älä viitti tommosella uhkailla. Yks sakko se nyt ei mitään merkitse, siitä selvii rahalla.
Pahinta olis se jos tommonen narkkari pääsis lapsen lähelle!!!
Ties mitä pahaa silloin tapahtuu, näitä esimerkkejä kun on ollut.
ihan sama jos sakkoja saan, pääasia että lapsi pääsee "eroon" siteistä tähän narkkariin!!