onko teistä väärin miettiä adoptiota, jos motiivina on vain se, että en jaksaisi enää hoitaa (omaa biologista) vauvaikäistä lasta, vaan tahtoisin vanhemman lapsen?
meillä on 1 lapsi ja vauvaikä oli raskas, siksi on tullut mieleen että vaikkapa leikki-ikäsen lapsen adoptointi voisi olla meille sopiva juttu. tiedän, että adoptiolapsilla voi olla mm. sopeutumisvaikeuksia, mutta silti ne ongelmat olisivat erilaisia kuin koliikki, vauvan täyspäiväinen viihdyttäminen, yli vuoden rintaruokinta, kakkapyllyn pesu monta kertaa päivässä jne.
vauvoistahan on suurempi kysyntä "adoptiomarkkinoilla", joten eikö olisi vain hyvä, jos meillä olisi vapaaehtoisesti ykköstoiveena saada vähän vanhempi lapsi?
vai saako teidän mielestänne olla näin nirso?
meillä on 1 lapsi ja vauvaikä oli raskas, siksi on tullut mieleen että vaikkapa leikki-ikäsen lapsen adoptointi voisi olla meille sopiva juttu. tiedän, että adoptiolapsilla voi olla mm. sopeutumisvaikeuksia, mutta silti ne ongelmat olisivat erilaisia kuin koliikki, vauvan täyspäiväinen viihdyttäminen, yli vuoden rintaruokinta, kakkapyllyn pesu monta kertaa päivässä jne.
vauvoistahan on suurempi kysyntä "adoptiomarkkinoilla", joten eikö olisi vain hyvä, jos meillä olisi vapaaehtoisesti ykköstoiveena saada vähän vanhempi lapsi?
vai saako teidän mielestänne olla näin nirso?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Monet adoptiovanhemmat toivovat leikki-ikäistä lasta eri syistä. Usein adoptiota hakevat ovat lähellä 40 ikävuotta. Pientä vauvaa ei kaikista maista edes anneta kenellekään. Yhtenä syynä mahdolliset sairaudet, joita on vaikea todeta vastasyntyneillä esim. fas. Joissakin maissa lapsen täytyy kuulua muutaman kuukauden ajan tiettyyn rekisteriin, josta annetaan lapsia óman maan perheille.
Jos haluaan helppoa lasta, ehkä on syytä miettiä kaksi kertaa. Adoptiossa on riskinsä, mutta myös riemunsa.
Minusta perustelusi ei ole mitenkään huono tai väärä, mutta ei se minkä pitäisi olla listan kärjessä. Ekaksi kanttaa miettiä haluaako tosiaan lapsen. Lapsi on aina täynnä ennalta arvaamatonta. Homma tuskin kuitenkaan menee juuri niinkuin suunnittelee, joten siihen pitäisi olla henkisesti valmis. Toinen kysymys mikä kannattaa itselleen asettaa on haluaako adoptiolapsen. Adoptiolapsella on takana elettyä elämää ja sen jättämiä muistoja ja joskus kipeitäkin haavoja. Vanhempien pitää olla valmiita seisomaan lapsen rinnalla, olisi se kuinka tuskaista tai aikaa vaativaa tahansa.
Mietippä näitä ja tutustu muutenkin adoptiolapsista kertovaan kirjallisuuteen.
Ja jos joskus sitten päätätte adoptoida niin tervetuloa joukkoon :)