voiko syyrialaista ja kääpiö hamsteria pitää samas huonees ERI häkeis haistaako toisensa ja häiriintyvätkö???
kertokaa
nöpö
3165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
juu, luulisin. meillä pidettiin kahta syyristä samassa huoneessa, eri häkeissä. vuorotellen juoksivat lattialla. eivät mielestäni häiriintyneet. kävivät kyllä aina merkkaamassa toisen jättämät reviiripisut :D
häiriinnyt millään tavalla. Pikemminkin innostuvat. Saattavat alkaa myös heräämään aikaisemmin, koska toisen touhut kiinnostavat. Kasvattajilla häkit ovat vierivieressä, kuin kirjat kirjahyllyssä. ;)
Itselläniki on dunat hyllyssä päällekkäin, jokainen tietenkin omalla hyllyllään ja hyllyn vieressä on kaappi laatikosto joiden päällä on vierekkäin kaksi väliaikaista gerbiilihäkkiä eikä kukaan oo mitään häiriöitä kenestäkään saanu.