kauheana

Ahdistelumme kohdistui avuttomaan kioskinpitäjään. Limu oli maksanut markan. Nainen oli ikävä. Menimme ja teimme ikäviä asioita. Mutta pelko tuli vasta, kun hänen miehensä ilmestyi. Sillä oli haulikko ja kaikkea. En vieläkään tajua, miten me pääsimme sieltä pois. Teimme sille tädille kauheita asioita.
Kotona koneeseen oli tullut fataali virhe. Se ei edes sammunut painaessani virtakytkimestä. Sininen valo hohkasi ruudusta ja minä olin avuton. Silloin menetin kontrollin varmaan ensimmäistä kertaa. Mitä minä sanoisin vanhemmilleni? Onneksi viruksentorjuntaohjelma ei kertonut, että sen oli lähettänyt joku tietty henkilö. Ne olisivat sotkeneet poliisit tähän.
Se mies tuli uniini, enkä pystynyt keskittymään. Juoksin yksin kaduilla ja potkin kiviä. Heitin viimeiset rahani pois. Kolmena päivänä ei kannata nukkua, jos tietää, että neljäntenä on kuollut. Minä en tiennyt, mutta valvoin silti. Jätin nenäliinoja tyynyn alle. Korjasin vanhan radion ja avasin sen kerran, mutta en pitänyt tarjonnasta.
Kone ei toiminut koskaan. Talo alkoi haista homeelta, kun äiti teki jotain jääkaapille. Päätin, että muutan vuoden päästä. Minun piti juosta aina lisää.
Torstaina se tuli vastaan tiellä. Sillä oli typerä lakki päässä, mutta mitä väliä. Se oli vihainen ja lähti perään. En tajua, miksi se ei soittanut poliiseja. Olin varmasti aika pahassa kunnossa sen koulutuksen jälkeen. Ainakaan en enää juossut. Konekaan ei käynnistynyt.
Päätin lukea kaikki Aku Ankat.
Jossain vaiheessa tunnelma latistui, kun kuulin, että kaveri oli kuollut. Päätin mennä hautajaisiin, mutta ensin piti soittaa pari puhelua. Minun piti varmistaa eräs asia.
Hautajaisista kului kolme viikkoa, kun voitin Lotossa. Luultavasti ne kaikki meni oikein. Jätin kodin ja Suomen. Päätin tehdä elokuvan rekoista. Kirjeen aloitin: ”Täällä kaikki on paljon rennompaa. Poliisitkaan eivät aina jaksa räyhätä pikkuasioista.”
Ikkunasta näkee kadulle, jolla öisin huorat liikkuvat. Olen kokeillut vähän kaikkea ja tuntuu, kuin olisin löytänyt jotain uutta.
6376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lääkkeet ottamatta? Tai kenties otettu liikaa?

Nimimerkkisi viitannee olennaiseen, mutta tekstisi ei kyllä sitä tee. Tai ehkä tekeekin, jos ajatellaan olennaisena sitä lääkepuolta.

Huh-huh.

Äänestä

Minulla on jälleen vaikeuksia purkaa tekstiäsi, vaikka se vaikutti minuun vahvasti. Tyylisi muistuttaa minua monessa suhteessa omista vanhemmista novelleistani. Kurtistelen kulmiani.

Loistava eteneminen ja rytmi. Omaperäinen tyyli, houkutteleva psykologinen ote. Nosteinen lopetus.

Näppärä, hallittu assosiointisi tempaa mukaansa. Sitä on helppo seurata. Minulle tulee mieleen elokuvaohjaaja Lars von Trier. Seurasin novelliasi samankaltaisen heiluvan sisäisen rytmin kuljettamana kuin hänen elokuvaansa Epidemic.

Kurtistelen yhä kulmiani. Erinomainen tuotos.

Äänestä

Musta tää on mainio kertomus siitä miten koti ja maaseutu voi ahdistaa. En tajunnut tätä ennenkuin mietin tuota kohtaa "juoksin kaduilla ja potkin kiviä," eihän kaupungissa voi niin tehdä. Sen jälkeen kaikki aukesi, jokainen kohta.

Muuttoliikkeen tuskaa.

Äänestä

Tulipa mieleen Kellopeliappelsiini (sekä kirja että elokuva), etenkin alusta. En vielä tiedä, pidänkö kohdista, joissa "tehdään kauheita asioita". Luultavasti pidän. Ainakin enemmäin kuin raiskauksen ja kidutuksen graafisesta kuvailusta. Niitä löytyy tarpeeksi tv:n uutiskatsauksista..

Äänestä

arvostan runsasta palautetta suuresti.

Äänestä

Teksti on nimetty jotenkin nerokkaasti. "Kauheana". Ironia kukkii. Tuli mieleen kohta jostain Hotakaisen novellista. Se menee jotenkin näin: "X oli paha. X pystyi olemaan paha viikkokausia."

Eikä tästä voi kokonaisuudessaan olla pitämättä. Hyviä, lakonisia lauseita. Tämän tekstin kulisseista löytyy suuri humoristi. Tai ainakin henkilö, jolla on tajua absurdeille asioille.

"Silloin menetin kontrollin varmaan ensimmäistä kertaa."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Essentialist kirjoitti:

Ahdistelumme kohdistui avuttomaan kioskinpitäjään. Limu oli maksanut markan. Nainen oli ikävä. Menimme ja teimme ikäviä asioita. Mutta pelko tuli vasta, kun hänen miehensä ilmestyi. Sillä oli haulikko ja kaikkea. En vieläkään tajua, miten me pääsimme sieltä pois. Teimme sille tädille kauheita asioita.
Kotona koneeseen oli tullut fataali virhe. Se ei edes sammunut painaessani virtakytkimestä. Sininen valo hohkasi ruudusta ja minä olin avuton. Silloin menetin kontrollin varmaan ensimmäistä kertaa. Mitä minä sanoisin vanhemmilleni? Onneksi viruksentorjuntaohjelma ei kertonut, että sen oli lähettänyt joku tietty henkilö. Ne olisivat sotkeneet poliisit tähän.
Se mies tuli uniini, enkä pystynyt keskittymään. Juoksin yksin kaduilla ja potkin kiviä. Heitin viimeiset rahani pois. Kolmena päivänä ei kannata nukkua, jos tietää, että neljäntenä on kuollut. Minä en tiennyt, mutta valvoin silti. Jätin nenäliinoja tyynyn alle. Korjasin vanhan radion ja avasin sen kerran, mutta en pitänyt tarjonnasta.
Kone ei toiminut koskaan. Talo alkoi haista homeelta, kun äiti teki jotain jääkaapille. Päätin, että muutan vuoden päästä. Minun piti juosta aina lisää.
Torstaina se tuli vastaan tiellä. Sillä oli typerä lakki päässä, mutta mitä väliä. Se oli vihainen ja lähti perään. En tajua, miksi se ei soittanut poliiseja. Olin varmasti aika pahassa kunnossa sen koulutuksen jälkeen. Ainakaan en enää juossut. Konekaan ei käynnistynyt.
Päätin lukea kaikki Aku Ankat.
Jossain vaiheessa tunnelma latistui, kun kuulin, että kaveri oli kuollut. Päätin mennä hautajaisiin, mutta ensin piti soittaa pari puhelua. Minun piti varmistaa eräs asia.
Hautajaisista kului kolme viikkoa, kun voitin Lotossa. Luultavasti ne kaikki meni oikein. Jätin kodin ja Suomen. Päätin tehdä elokuvan rekoista. Kirjeen aloitin: ”Täällä kaikki on paljon rennompaa. Poliisitkaan eivät aina jaksa räyhätä pikkuasioista.”
Ikkunasta näkee kadulle, jolla öisin huorat liikkuvat. Olen kokeillut vähän kaikkea ja tuntuu, kuin olisin löytänyt jotain uutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu