Jos en olisi kiertänyt lavoja ja tanssinut paljon, voisi lavatansseihin lähteminen jäädä. Nämä ns. tanssikeskustelut ovat niin karmeeta luettavaa, että luulisi lavoilla olevan vaan niitä seksinhakuisia miehiä ja todella epämielyttäviä ihmisiä. Oikeasti lavatanseissa on tosi mukavaa, siellä ei pipo kiristä ja suurin osa on siellä mukavalla iloisella mielellä liikenteessä. Tietysti kaikenlaista ihmisluonnetta mukaan mahtuu, mutta kohdalleni ei ole koskaan sattunut sellaisia törkimyksiä jollaisia näiden sivujen kirjoittajissa on. En yleistä, osa osaa kirjoittaa asiallisesti, mutta heidät lytätään välittömästi.
Jos en olisi
Kirjoituksia vain
4207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Täysin samaa mieltä. Kun esittää eriävän näkemyksen esiin tuotuun ajatukseen, alkuperäiset kirjoittajat eivät käsittele enää sitä kyseessä olevaa asiaa, vaan alkavat antaa kuvittelemiaan ominaisuuksia eri mieltä olevista henkilöistä, kuten tiukkapipoinen tai törkimys. On myös ihmisiä, jotka kuvittelevat, että tämä palsta edustaisi yks' yhteen sitä, mitä lavoilla on. Humanistisena ihmisenä ja huippuhurmaavana tanssijana sivuutan provoilut ja koetan ampua alas ne rammat ankat, mitä lavatodellisuudesta yritetään esittää täällä absoluuttisina totuuksina.
"luulisi lavoilla olevan vaan niitä seksinhakuisia miehiä ja todella epämielyttäviä ihmisiä."
"koetan ampua alas ne rammat ankat, mitä lavatodellisuudesta yritetään esittää täällä absoluuttisina totuuksina. "
Riippuu ihmisistä heterolle, homolle, lesbolle ja aseseksuaalille täydellinen ihmiskontakti on kaikille ihan erilainen. Erilailla suuntautunut ihminen näkee tilanteen yleensä vain omasta näkökulmastaan eikä osaa katsoa ollenkaan kokonaisuuden kannalta.
Tällaisen ympäiryöreän vihjailun sijaan pitäisi olla joku konkreettinen kirjoitus jota väitettäisi epätodeksi. Tulee sellainen käsitys että tällaisen ihmisen mielestä jopa säätieteilijä on epäasiallinen jos hän kertoo sään kehittyvän henkilön kannalta epämielusaan suuntaan. Todennäköisesti kysymys on vain siitä että henkilö ei osaa lukea.
En ole törmännyt totuusteoriaan missä totuus on eniten ääniä saanut vaihtoehto
vaikka tällaista paljon harrastetaan.
"totuusteoriaan missä totuus on eniten ääniä saanut vaihtoehto"
Sitä kutsutaan demokratiaksi, ja se on niin huono idea kuin miltä kuulostaakin.
Ihniset eivät halua kuulla totuutta.