Opiskelin lähihoitajaksi, vielä olisi opintoja hieman jäljellä.
Minua ei kiinnosta ala enää yhtään sitä opiskeltuani. Kaiken lisäksi minusta tuntuu, että tulen tekemään sitten valmistuttuani keikka- ja muita pätkätöitä ja väsyttämään itseäni ihan vain rahan tarpeessa. Se nyt vaan ei omassa plakkarissa paina ihan yhtä paljon kuin se työn mielekkyys, joka tällä alalla kaatuu siihen, että työn raskas luonne (pitkäaikaissairaiden parissa) on osastosta riippuen aika voimallisesti läsnä, sekä potilaiden että henkilökunnan kannalta. Mua v.....aa päivärahojen kanssa kikkailu ja sovittelu, sekä niiden palkkatodistusten odottelun aiheuttamat katkokset.
Kaikkea sitä tietty leipänsä eteen voi tehdä, mutta minä en tätä alaa haluakaan enää tehdä. Ennen koulutusta vammaispalvelupuolella oli todella mukavaa ja reipas ilmapiiri; valmistumisen jälkeen olisin jopa vielä huonommilla palkoilla kuin nykyään.
Mulla olisi motivaatiota korkeakoulututkintoon asti. Mä en vaan sosiaali- ja terveysalalta sitä tule hankkimaan, en sitten millään. Sairaanhoitajaksi asti minusta ei tämän alan työkenttien takia ole, vaikka alaa voisin ihan hyvin lukea.
Lääketiede ja hoitotiede ovat kuitenkin kiehtovia aloja lukea. Se ei kuitenkaan riitä kimmokkeeksi hoitoalan kentälle jäädä. Täällä on mielenkiintoisia sairauksia ja eri yksilöiden välillä tapahtuvia päivittäisiä muutoksia, syy-seuraussuhteita ja kova vastuu, ja nämä aspektit menevät ihan piloille, MINUN silmissäni, näiden iänikuisten konservatiivisten, vanhakantaisten asenteiden ja v-mäisten kollegoiden tai läpimädän organisaation tiimoilta. Muutamassa eri työympäristössä tein keikkaa, nyt enää yhdessä pääsääntöisesti enemmän työtä, koska puutetta on, ja mulla rahantarvetta.
Minulla on vahvuuksia tiedon käsittelyyn ja sen hankkimiseen, ihan vaikka sitten hoitoalalta mutta muutenkin. Opiskelu ja teoreettinen osaaminen on tämän vuoksi loistanut arvosanojen tiimoilta. Tosin, mielestäni opetuksen tasokin on ollut melkoista kuraa, kuten monilla aikuisopetuksen aloilla?
Tiedottaminen ja sähköinen asiointi ovat minulle ihan päivittäinen tapa kommunikaatioon ystävien tai viranomaistahojen (lähinnä töissä) tai päivittäisasioinnin kanssa. Teenkin paljon töitä tietokoneella, hallitsen eri ohjelmistoja ja osaan esimerkiksi joitain tietoteknisiä juttuja, ja moni työpaikalla pyytelee minulta apua (se tosin voi johtua muiden osaamattomuudestakin). Mutta jos siis mietin toista tutkintoa, jonka voisin esim. äkkiä itselleni hankkia, voisi se olla datanomin koulutus, sitä menisi ilta-ja monimuotona syksystä eteenpäin. Toisaalta, jos heittäydyn sen koulutuksen varaan huomaan varmastikin valmistuvani suoraan työttömäksi. Ei silläkään tutkinnolla taida mitään tänä päivänä/ tulevaisuudessa tehdä?
Minne kehityskelpoisen henkilön kannattaisi tässä tilanteessa oikein lähteä? Työn ohella voi opiskella melkein miksi vain itsensä, kun perheessä ei ole enää ihan pieniä lapsia, ja on vielä alle 30. Jos korkeakouluun tähtää, niin onko tietoliikenne tai viestintä oikea suunta? Millaisia näkymiä eri aloilla työskentelevillä on opiskelujen orientaation suhteen?
Ja onko korkeakoulutasoista datanomin tutkintoa olemassakaan, ja onko siitäkään mihinkään :)
Minua ei kiinnosta ala enää yhtään sitä opiskeltuani. Kaiken lisäksi minusta tuntuu, että tulen tekemään sitten valmistuttuani keikka- ja muita pätkätöitä ja väsyttämään itseäni ihan vain rahan tarpeessa. Se nyt vaan ei omassa plakkarissa paina ihan yhtä paljon kuin se työn mielekkyys, joka tällä alalla kaatuu siihen, että työn raskas luonne (pitkäaikaissairaiden parissa) on osastosta riippuen aika voimallisesti läsnä, sekä potilaiden että henkilökunnan kannalta. Mua v.....aa päivärahojen kanssa kikkailu ja sovittelu, sekä niiden palkkatodistusten odottelun aiheuttamat katkokset.
Kaikkea sitä tietty leipänsä eteen voi tehdä, mutta minä en tätä alaa haluakaan enää tehdä. Ennen koulutusta vammaispalvelupuolella oli todella mukavaa ja reipas ilmapiiri; valmistumisen jälkeen olisin jopa vielä huonommilla palkoilla kuin nykyään.
Mulla olisi motivaatiota korkeakoulututkintoon asti. Mä en vaan sosiaali- ja terveysalalta sitä tule hankkimaan, en sitten millään. Sairaanhoitajaksi asti minusta ei tämän alan työkenttien takia ole, vaikka alaa voisin ihan hyvin lukea.
Lääketiede ja hoitotiede ovat kuitenkin kiehtovia aloja lukea. Se ei kuitenkaan riitä kimmokkeeksi hoitoalan kentälle jäädä. Täällä on mielenkiintoisia sairauksia ja eri yksilöiden välillä tapahtuvia päivittäisiä muutoksia, syy-seuraussuhteita ja kova vastuu, ja nämä aspektit menevät ihan piloille, MINUN silmissäni, näiden iänikuisten konservatiivisten, vanhakantaisten asenteiden ja v-mäisten kollegoiden tai läpimädän organisaation tiimoilta. Muutamassa eri työympäristössä tein keikkaa, nyt enää yhdessä pääsääntöisesti enemmän työtä, koska puutetta on, ja mulla rahantarvetta.
Minulla on vahvuuksia tiedon käsittelyyn ja sen hankkimiseen, ihan vaikka sitten hoitoalalta mutta muutenkin. Opiskelu ja teoreettinen osaaminen on tämän vuoksi loistanut arvosanojen tiimoilta. Tosin, mielestäni opetuksen tasokin on ollut melkoista kuraa, kuten monilla aikuisopetuksen aloilla?
Tiedottaminen ja sähköinen asiointi ovat minulle ihan päivittäinen tapa kommunikaatioon ystävien tai viranomaistahojen (lähinnä töissä) tai päivittäisasioinnin kanssa. Teenkin paljon töitä tietokoneella, hallitsen eri ohjelmistoja ja osaan esimerkiksi joitain tietoteknisiä juttuja, ja moni työpaikalla pyytelee minulta apua (se tosin voi johtua muiden osaamattomuudestakin). Mutta jos siis mietin toista tutkintoa, jonka voisin esim. äkkiä itselleni hankkia, voisi se olla datanomin koulutus, sitä menisi ilta-ja monimuotona syksystä eteenpäin. Toisaalta, jos heittäydyn sen koulutuksen varaan huomaan varmastikin valmistuvani suoraan työttömäksi. Ei silläkään tutkinnolla taida mitään tänä päivänä/ tulevaisuudessa tehdä?
Minne kehityskelpoisen henkilön kannattaisi tässä tilanteessa oikein lähteä? Työn ohella voi opiskella melkein miksi vain itsensä, kun perheessä ei ole enää ihan pieniä lapsia, ja on vielä alle 30. Jos korkeakouluun tähtää, niin onko tietoliikenne tai viestintä oikea suunta? Millaisia näkymiä eri aloilla työskentelevillä on opiskelujen orientaation suhteen?
Ja onko korkeakoulutasoista datanomin tutkintoa olemassakaan, ja onko siitäkään mihinkään :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hain itse aikuisena opiskelemaan puheterapeutiksi. Rankka pääsykoe, mutta motivaatiolla ja kovalla pänttäämisellä voi päästä sisään. Ilmeisesti aika varma työllistyminen.
Anteeksi nyt vaan mutta minusta tietotekniikka on vain työkaluosaamista joka ennenpitkää on kaikille pakollista yleissivistystä. Pelkällä työkaluosaamisella ei pitkälle pötki.
Työkalukoulussa kuten vasarakoulussa voi ehkä oppia lyömään vasaralla oikeinkin hyvin, mutta eikö talonrakennuskoulu olisi parempi kun siellä oppii paljon muutakin, niin että pystyy rakentamaan kokonaisen talon!
Tietojenkäsittely tai tietotekniikka olisivat hyviä sivuainekokonaisuuksia esim. yliopistossa. Tärkein juttu on se ammatillinen tieto, sitten ne työkalut millä sitä tietoa prosessoidaan, analysoidaan ja paketoidaan.