Tunnoton alapää

Minua on jonkin aikaa vaivannut se, ettei klitorikseni koskettelu aiheuta mitään mielihyvää. Muutama kuukausi sitten oli helppo itsetyydyttää, mutta jossain vaiheessa sessiot venyivät tylsistyttävän pitkiksi ja lopulta en saanut enää ollenkaan orgasmia. Pidin muutaman viikon tauon, ajatuksena että tunto palaisi ennalleen, mutta mikään ei muuttunut.
Sukupuolitaudin riskiä ei ole. Ainut sairaus mitä sairastan on lievä masennus, jota olen sairastanut jo vuosia. Silti kiihotun aivan normaalisti.
Masentaa vielä enemmän, kun haluja olisi, mutta mikään ei tunnu miltään. Yhdyntä ei ole koskaan tuntunut hyvältä ja peppuseksiin en rupea.
Löytyykö täältä kohtalontovereita tai tietäisikö joku, mitä pitäisi tehdä tai olla tekemättä?
1142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oma tilanteeni hieman toisenlainen kuin sinulla, minulla sairaus on tehnyt ikävää jälkeä alapäässäni. En ole edes vanha ja tunnen itseni kummajaiseksi toisiin naisiin verrattuna. Jotain tuntoa vielä jäljellä ja voin saada orgasmin, mutten niin helposti kuin muut. :(

Voisiko kohdallasi olla vain masennuksesta johtuva haluttomuus jos sinulla muuten kaikki kunnossa. Sanoit kiihottuvasi kuitenkin normaalisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surullinen3715 kirjoitti:

Minua on jonkin aikaa vaivannut se, ettei klitorikseni koskettelu aiheuta mitään mielihyvää. Muutama kuukausi sitten oli helppo itsetyydyttää, mutta jossain vaiheessa sessiot venyivät tylsistyttävän pitkiksi ja lopulta en saanut enää ollenkaan orgasmia. Pidin muutaman viikon tauon, ajatuksena että tunto palaisi ennalleen, mutta mikään ei muuttunut.
Sukupuolitaudin riskiä ei ole. Ainut sairaus mitä sairastan on lievä masennus, jota olen sairastanut jo vuosia. Silti kiihotun aivan normaalisti.
Masentaa vielä enemmän, kun haluja olisi, mutta mikään ei tunnu miltään. Yhdyntä ei ole koskaan tuntunut hyvältä ja peppuseksiin en rupea.
Löytyykö täältä kohtalontovereita tai tietäisikö joku, mitä pitäisi tehdä tai olla tekemättä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu