Onko tietoa?

Narttu koira ei syö enään entisellä paikallaaan, ainoastaan juo.

Kaikki lähti siitä, kun hänet keisarileikattiin ja vointi oli surkea syötin koiraa pentulaatikossa.
Sitten tuli vahva antibiootti, joka sai aikaan pahan olon. Halusin turvata emon ravinnonsaannin, kun ei mennyt kupilleen. Eli jatkoin laatikossa syöttämistä, koira ei siis syönyt kupistakaan vaan suoraan käsistäni.
Nyt on kuurit ohi ja pennut 11- päiväisiä, emo on fyysisesti terve. Mutta ruokailuongelma jatkuu. Emo syö siis vaan siellä laatikossa ja vain silloin kun imettää. Sekoitan vielä puppyfoodia, ja lihaa homma alkaa kypsyttää kun emo ei syö kuin käsistäni.

Onko kellään tietoa, mistä voisi olla kyse? Olen tehnyt testin etten anna, ja koira ei syö, iltapäivään odotin. Sitten menin käsin syöttämään pentulaatikkoon.
5153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Testaa uudestaan ja odota kaksi päivää. Jos koira kuitenkin juo sillä ei ole hätää.

Äänestä
  • Aloittaja

    Se imettää en saa laittaa paastolle, että maidon koostumuksen vuoksi.
    Koira ei siis malta syödä, nyt aamulla se söi jo kupista.
    Tulee mieleen onko sillä jokin susimainen käytös, kun haluaa sen ruokansa kädestäni = emo oksentaa eli katsooko koira että olen sen joku laumaemo?
    Ennen ei koskaan syönyt juuri kädestäni, vaan halusi syödä aina kupista ja aivan rauhassa. Jopa minun katsomiseni aiheutti häiriön.

    Äänestä

  • UPDATE_10232776 kirjoitti:

    Ei nyt missään nimessä mihinkään paastoille ja testailla yhtään mitään...
    Ruokaa pitää saada,kunnolla syödä ja mahdollisimman säännöllisesti.
    Jos ei muuten syö,niin sitten syötetään vaikka kädestä,jos paremmin uppoaa.Ja niinkauan kun on pentujen puolesta tarvis.Jos ei rupea sittenkään syömään itse,niin riippuen koiran kunnosta,niin voi kokeilla,kelpaako normaalisti vai ei.Jos ei nopeasti palaudu normirytmiin tai jotenkin näyttää olevan vialla,niin sittenn heti lääkäriin.

    Jotkut emot on vaan niin täpinöissään pennuista,ettei malta syödä tai edes lähteä hevin pennuilta.Antibiotitkin on voinut viedä osaltaan sitä ruokahalua.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tublat kirjoitti:

    Tosiaan emo ei malta syödä edes lattialta. Se syö tosi paljon, kun mä laitan annoksen kuppiin ja sitten käsin lappaan sitä sille. Se niinkuin nauttii kun imettää ja mä syötän sitten samaan aikaan näen sen koiran katseesta.
    Pääasiahan on että se palautuu tuosta, emolle tehtiin hyvin vaativa keisarileikkaus verenhukka oli suuri.
    Muuten emo on pirteä ja hoitaa pennut, maidontulo on runsasta, pentujen paino on noussut hyvin.
    Mä otan sen asenteen, että jatketaan näin vaan. Emo

    Tuskin koko koiran ikää joudut ruokkimaan noin. Hän on kokenut kovia ja haluaa hemmottelua, varsinkin kun lapset imee tissiä ja on vaativaisia.

    Kun pennut on pois, vieroitat rouvan tuosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_10232776 kirjoitti:

Narttu koira ei syö enään entisellä paikallaaan, ainoastaan juo.

Kaikki lähti siitä, kun hänet keisarileikattiin ja vointi oli surkea syötin koiraa pentulaatikossa.
Sitten tuli vahva antibiootti, joka sai aikaan pahan olon. Halusin turvata emon ravinnonsaannin, kun ei mennyt kupilleen. Eli jatkoin laatikossa syöttämistä, koira ei siis syönyt kupistakaan vaan suoraan käsistäni.
Nyt on kuurit ohi ja pennut 11- päiväisiä, emo on fyysisesti terve. Mutta ruokailuongelma jatkuu. Emo syö siis vaan siellä laatikossa ja vain silloin kun imettää. Sekoitan vielä puppyfoodia, ja lihaa homma alkaa kypsyttää kun emo ei syö kuin käsistäni.

Onko kellään tietoa, mistä voisi olla kyse? Olen tehnyt testin etten anna, ja koira ei syö, iltapäivään odotin. Sitten menin käsin syöttämään pentulaatikkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu