Nuori ja viaton

HNJS

Haluaisin kerrankin kokea jotain, jotain kovaa, hikistä ja eläimellistä. Jotain mikä saa minut vapisemaan pelkästä kosketuksesta. Näin ajattelee pieni ja viaton tyttö. Tyttö ei kuitenkaan ole mikään lapsi, vaan nuorta naisellisuutta pursuava "neiti". Kesä on edennyt. Pieni ja viaton tyttö haluaa kokea räjähdyksen sisällään. Tyttö tietää mikä sen voisi aiheuttaa. Hän. Hän joka on tehnyt tyttöön syvän vaikutuksen, erinlainen kuin kaikki muut. Hän jonka silmät koukuttavat kaiken mitä katsovat edes sekuntia pidempään. Hän on nuori poika joka on vaikuttavampi kuin suurin osa miehistä. Pienellä ja viattomalla tytöllä oli kerran onni saada kokeilla pojan pyhimpää. Se paisui hänen käsissään ja tyttö olisi halunnut puristella ja tunnustella sitä molemmilla käsillä mutta pelkäsi. Mitä hän pelkäsi? Että näyttäisi hölmöltä? Tätä tyttö ei tiedä mutta katuu ettei tehnyt sitä vaan antoi tilanteen katketa.
Pieni ja viaton tyttö viettää karaoke iltaa ystäviensä kanssa. Myös nuori poika on siellä. Tyttö pääsi istumaan pojan viereen ja juoma virtasi kaikilla. Tyttö laulaa ystäväänsä vastaan ja silloin poika tarttuu tyttöä kädestä. Tyttö vapisee ja haluaisi karata. Karata sieltä huoneesta pojan kanssa jonnekkin missä muita ei ole ja tutustua toistensa kehoihin rauhassa. Mutta tilannetta ei voi auttaa, laulaminen jatkuu. Yhtäkkiä poika päästää kädestä irti ja alkaa siirtyä tytön reidelle ja sieltä shortsien sisäpuolelle tytön pyhimpään. Tytön hengitys nopeutuu, pitää yrittää keskittyä laulamiseen ettei kukaan huomaa mitä poika tekee. Poika on kokematon mutta saa silti tytön kostumaan. Taivas lähentelee varmasti tätä tunnetta.
Seuraavana aamuna tyttö yrittää selvitä pahasta olosta mitä juominen vähän teetti. Tietenkään poika ja tyttö eivät voineet edetä pidemmälle ja käyttäytyivät loppu illan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Milloin seuraava tilaisuus tulisi ja johtaisiko se johonkin suurempaan? Tämän ajatuksen jälkeen saapunut tekstiviesti sanoisi että mahdollisesti. Tyttö on hermostunut. Hän saapuisi kohta tytön asunnolle. Varmasti haluaa jatkaa eilisestä tai sitten kertoa sen olleen virhe ja ettei se toistu. Ovikello soi ja tytön on pakko avata tuli mitä tuli. He istuvat vierekkäin sängyllä, eivät edes kosketa toisiaan. Tilanne on ahdistunut ja kiusaantunut. Tyttö ajattelee että jomman kumman on pakko nyt rikkoa hiljaisuus. Haluaisitko yrittää kanssani? Tyttö viimein rikkoo kireän tunnelman. Poika ei mieti kahdesti. Molemmat ovat kokemattomia ja hermostuneita mutta niin kiimassa ja ihastuneita että rivosti sanottuna voisi sanoa että heitä panettaa. Suutelu ja vaatteiden riisuminen toisiltaan on kömpelöä.
Alasti sängyllä maatessaan tyttö näkee kunnolla pojan työkalun ja vähän säikähtää että mahtuuko tuo sisään. Tytön rinnat eivät ole isoimmasta päästä mutta se ei poikaa näytä haittaavan kun hän himoissaan nuolee, puree ja puristelee nännejä ja hyväilee rintoja. Tytöstä se on ihanaa, aivan uusi tunne. Poika siirtyy suutelemaan alas päin ja tyttö hätkähtää. Hän kysyy varovasti mitä poika aikoo tehdä ja poika sanoo että hän haluaa suudella toisia kosteita huuliasi. Tyttö laskee päänsä takaisin tyynyyn ja odottaa toisenlaista suudelmaa. Ensimmäinen suudelma. Tyttö päästää hiljaisen huokauksen. Toinen suudelma. Tyttö haluaisi jo että poika nuolisi ja suutelisi hänen pilluaan kuin hullu. Poika huomaa tytön kehon kielestä tämän ja löytää klitoriksen. Se saa tytön sekaisin.
Selvittyään toisenlaisesta suudelmasta tyttö haluaa tutustua pojan penikseen tarkemmin. Se on isompi mitä tyttö oli kuvitellut ja todella kova. Tyttö aloittaa rauhallisen runkkauksen. Poika neuvoo että tyttö voi puristaa kovempaa. Tyttö yrittää uudelleen ja saa aikaan pojassa erinlaista reaktiota. Tyttö haluaisi niin kovasti maistaa ja suudella pojan penistä. Tyttö nuolaisee ja hitaasti alkaa imeä sitä. Poika tarttuu tytön tukasta kiinni. Tyttö pitää tästä. Pojalla on kuitenkin liian iso että tyttö saisi sen kokonaan suuhunsa. Tyttö ryömii takaisin pojan vierelle. Jännittääkö? Molemmat kysyvät melkein yhtä aikaa. Ja molempia jännittää hirveästi. He kuitenkin haluavat toisiaan niin kovasti ettei pelko voisi estää. Poika menee tytön päälle ja alkaa sormellaan etsimään reikää jonne olisi tarkoitus työntyä. Se löytyi melkein heti. Se on kostea ja lämmin. Peniksen ohjaus sisään alkaa. Koskematon pillu ei niin vain halua penistä sisäänsä. Se puristaa penistä ja se tekee kipeää tytölle. Tyttö kuitenkin haluaa tuntea pojan sisällään. Tyttö välittää pojasta ja poika selvästi tytöstä.
Ensimmäiset työnnöt olivat kivuliaita. Mutta hiljaa muutaman työnnön tehtyään poika kysyy että vieläkö tyttöön sattuu? Tyttö sanoo jo itseasiassa alkaneensa nauttia tästä. Poika kiihdyttää. Etsii kädellään tytön takapuolen ja puristelee sitä samalla kun rakastelee tyttöä. Tätä tyttö juuri halusi. Kumpikaan ei lauennut. He kuitenkin tunnustivat toisilleen rakkautensa ja halusivat tutustua toistensa kehoihin rauhassa että löytäisivät rentoutumisen että kykenisivät laukeamaan toistensa kanssa.

1

2210

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • biggy1234

      mitä jos tyttö haluaa ratsastaa mukava iso muna, asun yksin ja täällä on kosketuksissa [email protected]
      what if any girl want to ride a nice cock , i live alone and here is the contact [email protected]

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1666
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1172
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      137
      950
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      794
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      608
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      46
      552
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe