Nykylasten ongelmat aiheutuvat vapauden ja liikunnan puutteesta

Lasten puolesta

Miksi nykylasten ei anneta temmeltää, juosta ja seikkailla kuten lasten ennen annettiin tehdä?

Te järkevät, vastuuntuntoiset vanhemmat, antakaa lapsille tilaa ja mahdollisuus "löytää maailma"! Se on heidän oikeutensa ja teidän velvollisuutenne. On osattava päästää irti, antaa pikku hiljaa lisää ja lisää vapauksia. Se takaa että lapsen "siivet kantavat" kun on sen aika.

Siksikö rajoitetaan kaikkea tekemistä, ettei vain kaadu ja tule polviin pientä haveria? Ettei putoa puusta ja tule mustelmaa? Ettei vain itsenäisesti keksi ja löydä uutta, löydä maailmaa? Siis apua, työntää vielä herneen nenäänsä!

Miksei lapsia voi jättää keskenään leikkimään? Siksikö että voi tulla eripuraa? Ja jos riitaa aikuisen valvovan silmän alla tulee, rientää aikuinen heti selvittämään välejä ettei vain tule tukkanuottasia tai käsirysyä. Lapsi ei opi tarvittavia sosiaalisia taitoja, miten selvitä toisten kanssa, ryhmässä, yhteiskunnassa. Ei opi tuntemaan itseään, kuka on, millaiset vahvuudet ja heikkoudet hänellä on.

Onko kauheaa jos kaikki ei suju kitkattomasti, ilman kärhämää? Eikö sekin kuulu osaksi lapsuutta? Onko pahasta että lapset oppivat itse selvittämään riitansa, sitä taitoa tarvitaan ystävien kanssa, avioliitossa, työelämässä, yhteiskunnassa...

Nykyisin moni on kovin joustamaton, itsekäs, kapeakatseinen. Seurauksina kirjava joukko ongelmia: lisääntyvä määrä avioeroja, omien lasten heitteillejättöjä, opiskeluinnon laantumista, täydellisyydentavoittelun ajamaa ylisuorittamista, loppuunpalamista, lisääntyviä vankilatuomioita, ahdistusta, kaikki-mulle-tänne-heti-asennetta, päämäärättömyyttä, sitoutumattomuutta, välinpitämättömyyttä.

Lapsi ei opi millaista on liikunnan tuoma riemu. Ei kehity liikkuvaiseksi, hyvän tasapainon omaavaksi, ketteräksi, fyysisesti vahvaksi. Ei opi ymmärtämään miten hyvä olo fyysisestä rasituksesta ja liikunnasta seuraa, terveyden ja muiden etujen lisäksi. Seurauksena sisällä tv:n ja tietokoneen edessä tai baareissa notkuvia, elämässään hukassa olevia aikuisia, joilla on rapakunto.

Lapsi ei opi sietämään epäonnistumisia, tuntemaan omia rajojaan, kestämään pientä kipua, selviämään tappioista, etsimään itse apua sitä tarvitessaan. Hoitava ja auttava aikuinen on aina läsnä, valmiina auttamaan pienimmästäkin tarpeen ilmaisusta. Mitä tapahtuu kun lapsi kasvaa nuoreksi ja halu itsenäistyä iskee, missä ovat taidot pärjätä? Aikuisena hän jää avuttomana yksin ilman hoivaavan huoltajan tukea. Kuinka silloin kasvattaa omia, järkeviä, osaavia lapsia kun omatkin taidot ovat hukassa?

Seurauksena terveyskeskukset ja psykiatrien vastaanotot täyttäviä nuoria ja aikuisia, jotka eivät kestä kipua, tappioita ja epäonnistumisia. Eivät tiedä keitä ovat, mistä ovat tulossa ja minne menossa, ilman tukiverkkoa, epätietoisina siitä mitä elämältä haluavat ja voivat odottaa. Eivät tunnista omia mahdollisuuksiaan koska heidän ei ole koskaan annettu niitä itse etsiä ja löytää!

Kun lapsi ei voi hieman riehua, temmeltää, seikkailla, uskaltaa ja mokatakin lapsena, se tehdään teininä, ehkä alkoholin voimalla. Rajat on jotenkin rikottava. Se on normaalia, kuuluu ihmisen kehittymiseen ja kasvamiseen. Mutta kuuluisi tehdä lapsuudessa. Entisaikoina nuoret olivat niitä jotka veivät yhteiskuntaa eteen päin, tarmolla, sisulla, suuret unelmat ja päämäärät mielessä, uskoen itseensä ja ympäröiviin ihmisiin, yhteen hiileen puhaltaen. He tiesivät keinot joilla päästä tavoitteisiinsa. Ympäristö tuki heitä. Yhteiskunta tuki heidän pyrkimyksiään.

Olen itse tämän päivän nuori aikuinen. Kokenut sekä rajoitteita että vapautta ja liikunnan riemua. Kokenut toisaalta huolenpitoa joka useissa kohdin on livennyt selvästi ylisuojelevaisuuden puolelle, toisaalta välinpitämättömyyttä ja etäisyyttä jotka tosin ovat antaneet vapauden itse kokeilla, epäonnistua, onnistua, hakea vaihtoehtoja, yrittää uudestaan, korjata virheitä. Olen lapsena nähnyt hukassa olevat vanhemmat - he ovat hukassa edelleen - ja avioerolapsena näin toisen vanhemman luona hyvin erilaista arkea kuin toisen luona. Kumpikin omalla tavallaan epäedullista. Mutta jos valita pitäisi, vapaus on vahvistanut, kasvattanut ja valmistanut minua paremmin elämää varten.

Jos lapsella on vapautta sopiva määrä, mitkä mahdollisuudet lapselle ja tulevaisuuden aikuiselle aukenevatkaan!

Antakaa lasten kokea ja löytää maailma! Hengissä kaikki vanhemmatkin sukupolvet ovat selviytyneet. Ihminen on selviytyjäluonne, kunhan hänelle vain antaa mahdollisuuden kokeilla omia siipiään ja luottaa itseensä. Se on yksi onnellisuuden avaimista.

1

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmiset oireilee

      ja lisää seurauksiin myös yhä lisääntyvät
      - aikuisten nivel- ja tukielinten ongelmat
      - allergiat (ylihygieenisyydestä kun ei saa ryvettää itseään missään)
      - ylipaino-ongelmat
      - henkiset ja jaksamisongelmat (arjelle ei ole vastapainoa liikunnasta)
      - uniongelmat
      - julkisen paikan kammon ja ihmisten pelon
      - elämän pelkäämisen, ylivarovaisuuden
      - itsetunto-ongelmat
      - paniikkihäiriöt...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3315
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3137
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2518
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      2468
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1933
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1830
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1445
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1310
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1169
    Aihe