Miten kala tapetaan ja muita neuvoja?

Kesäkalat ongella

Ajattelin herätellä vanhaa harrastustani näin kesälomalla. Olen kalastanut viimeksi monta kymmentä vuotta sitten... Nyt olisi taas kiva saada evästä tuosta lähijärvestä, mutku...

Silloin aikaa sitten 70-luvulla pikkukalat tapettiin niskat vääntämällä. Sormi kalan suuhun, napakka taitos taakse ja ruts! Isommat hauet täräytettiin hengiltä nuijalla, johon isä oli taitavasti kiinnittänyt puukon terän. Kops niskaan, ja henki pois! Nykyään hirvittää tuo niskojen rusauttaminen. Tappamisesta on tullut jotenkin kynnyskysymys tuossa kalastamisessa!

Löysin täältä jonkun uudemman keinon, jossa leikataan saksilla kidukset auki? Eli sieltä kurkusta kidusten alta vai? Olen viimeaikoina kuullut, että kalasta pitäisi valuttaa veri pois säilymisen ja maun vuoksi? Ei sellaista tehty ennen ja silloin ei maussa ainakaan ollut mitään vikaa. Muutenhan kala säilyy mielestäni aika huonosti. Onko tuo kidusten leikkaaminen kuinka nopea keino? En haluaisi rääkätä kaloja yhtään ylimääräistä. Onginkin vain omaan tarpeeseen, syön siis itse kaiken. Köyhällä työttömällä on aikaa, ja onkikalat ovat ilmaisia... :-)

Mitä keinoja teillä on pikkukalojen säilyttämiseen? Onko vesiämpärissä elossa pitäminen ok kalastuksen ajan? Ihan onkiahvenia ajattelin saalistaa, ainakin näin aluksi. Jokamiehenoikeus.

Katkaravut ovat kuulemma hyviä syöttejä! Maroi on vaikka kuinka pihat täynnä, eikä niiden pujottaminen tee heikkoa, mutta toi yksi katkisvinkki oli aikas mainio. Taikinalla olen joskus nuorena kalastanutkin.

Onko kaloihin tullut viime vuosina jotain tauteja, joka voisi estää kalan syömisen? Matoiset kalat jätettiin ennen syömättä, muistaakseni. Entäs nykyään?

Onko jotain hyvää nettilinkkiä?

Sori tyhmät kysymykset! On vaan vähän avuton ja epävarma olo, kun en ole kalastanut aikoihin ja näemmä tavat ja keinot muuttuvat kun aika kuluu! Ihan siis peruskeinoja ja tietoja olen vailla! Kiitos ja anteeks jo etukäteen!

Ps. Silloin ennen sylkäistiin aina syöttiin. Nyt sain haukut siitä vanhasta tavasta, se vaan tuli niin luonnostaan. ;-)

14

5319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IhminenMaapallolta

      Itse puukolla hellästi pari kertaa lyön niskaa nii kuolee ja jos ei kuollu nii kovenmpaa siihe asti et kuolee mut ei nii kovaa et kuolee :D

    • mephs

      Kova napakka isku haukea päähän papilla tai mitä nyt käteen sattuu osumaan.
      Sen jälkeen vetästään "kaula" auki hauelta ja annetaan sydämmen pumpata veret ulos. Eli siis vatsan puolelta saksilla vaikka katkasee sen niin sanotun kaulan.
      Pitäisi olla kohtuullisen humaani tapa päästää isompi kala hengiltä, toimii muidenkin siis isompien kalojen kanssa. Itse lyön puukolla päähän pari napakkaa iskua ja kurkku auki, nopea myös. Pienet kalat ovat paras vain taittaa niska, verta en ole itse ikinä laskenut pienemmistä mutta suuremmista kaloista se olisi syytä laskea.

      Ämpärissä kalat eivät kauan säily kesäisellä säällä koska happi loppuu, mutta olisi hyvä ne säilyttää jotenkin. Hyvä olisi pussi kylmälaukkuun ja sinne kylmäkallet, niska nurin ja pussiin. Paras kuitenkin taitaa olla ihan sumppu mihin kalat sujautetaan, ne voi viellä vapauttaakkin sieltä jos kalat ovat pirteitä.

      Kun kalasta valutetaan veret pois säilyvyys todellakin paranee ja huimasti.
      Kaupoista saatavilta kaloilta ei ole poistettu veriä ja ne ovat 1 - 2 päivässä pilalla.
      Valutat veret kalasta niin jääkaapissa menee kevyesti suolattuna 2 - 3 päivää, mutta suositeltavaa olisi aina tuoreena kala paistaa. Paistettu kala sitten säilyy toiset mokomat noin 2 - 3 päivää jääkaapissa. Huom. saattaa säilyä pidempäänkin raakana sekä paistettuna kun kalan käsittelee oikein ja mahdollisimman nopeasti saa kylmään.

      • Anonyymi

        Millä papilla? Tarkoitatko klapilla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä papilla? Tarkoitatko klapilla?

        Kalapamppu, eli kalapappi, eli pappi.


    • Niinanmei

      Kala kärsii aina, tapettiin se miten vain. Ymmärrättekö että te lopetatte siinä elämän? Murhaatte elävän ja tietoisen olennon.

      • namnam

        Ei maha mittään maistuu nii hiton hyvälle


    • mephs

      Murhataanhan me kasvitkin jos tuolle linjalle lähdetään, revitään ne brutaalisti irti maasta!
      Ne peruna raukat jotka revitään kodistaan mullasta. Riuhdotaan irti ilman myötätunnon hiventäkään !
      Kyse on nyt siitä miten tappaa kala mahdollisimman kivuttomasti ja humaanisti.
      Paras on tosiaan kova isku päähän ja kurkku auki.

      Enkä tiedä miten tietoinen nuppineulan kokoisilla aivoilla on. Hauki toimii vaistojensa varassa puhtaasti, jotain osuu kohdille niin se yrittää syödä sen. Oli se sitten lajitoveri tai pieni sorsan poikanen. Se popsii kaiken.
      Sääli niitä sorsia, sammakoita, käärmeitä jotka se kala saattaa syödä, repii ne veden alle ja raatelee hampaillaan haavoille ja nielee elävänä.

      Se mitä kalastaja tekee kalalle on moninkertaisesti humaanimpaa kuin se mitä eläimet tekevät toisilleen.

    • Onkimaan vaan

      Ei kalastus oikein ole millään tavalla muuttunut sitten 70 luvun. Rehevöityminen on lisääntynyt vesistöissä kun maataloudessa käytettiin paljon fosforia ja myös virtaavien vesien patouttaminen. Tämä lisää särkikalan elinvoimaisuutta joka siis tällä tavoin edistää sen lisääntymistä. Hyviä syötäviä särkikaloja on Lahna, Säynävä särki. Säynävä on erityisen hyvää konjakki graavissa ja lahna uunissa tehtynä. Napakka isku päähän papilla ja veret pois ja kylmään.

      Ahvenen ja hauen kalastaminen ei ole muuttunut kalastuksen saralla minnekkään, on tullut vain enemmän kalastusmuotoja (Jigaus, vertikaali jigaus, jerkkaus ym.)

      Onkimisella voi saada todella hyviä saaliita jos jaksaa vain paneutua ja alkuun voi katsoa oheisen opastusvideon:
      http://www.youtube.com/watch?v=VwfrBq1158I

    • Anonyymi

      Veneessä pitää olla aina kalikka millä kala tainnutetaan tee vaikka pajusta tai koivun oksa 35 milliä paksu ja 45 senttiä pitkä . toimii ja on halpa .

    • Anonyymi

      Jos on pientä kalaa niin riittää 20 milliä vahva kepakko .

    • Anonyymi

      Kalapihdeillä,nyrkeillä tai puukon kannalla lyö siihen silmien välliin tai vähän taakse.Verestys hoituu kidusten välissä olevasta kohdasta puukolla puukko alle ja vedä ylöspäin.

    • Anonyymi

      Isompia kaloja kalapampulla silmien väliin ja puukolla kurkku auki tai kidukset poikki, niin veri tulee pois. Pilkillä olen heittänyt kalan jäätä vasten.

    • Anonyymi

      Mitenkäs jos saa troolilla sata kiloa muikkua? Pitääkä jokainen erikseen pamputtaa?

    • Anonyymi

      Eipä noita pikkukaloja erikseen tapeta, käytännössä ehtivät kuolla ennen kuin ehtii käsittelemään. Jos esim muikkuverkoista irroittelee kalat verkkoa nostaessa, luunappi niskaan riittää. Yleensä kuitenkin verkko nostetaan veneeseen ennen kalojen irroittelemista. En osaa sanoa mikä on käytäntö isompaa kalaa kaupallisesti troolatessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      52
      1916
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1668
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1347
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      219
      1278
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      338
      1163
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      315
      1075
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1067
    Aihe