Lastensuojelu Luumäkeläisittäin

Anne-Mari

Pikku-Erikan murheellinen kohtalo!

Asia on kovasti satuttanut Suomen kansaa ja laittanut miettimään sosiaalialan ammattilaisten suhtautumista lapsen/perheen hätään.

Itse omakohtaisesti koin suorastaan suurta välinpitämättömyyttä ko. ammattiryhmän taholta.
Sairastin vakavaa masennusta sekä liiallista alkoholin käyttöä. Pyysin kunnan sosiaalijohtaja/lastenvalvoja useaan otteeseen tyttärieni huostaanottoa, koska en itse kyennyt huolehtimaan edes itsestäni, saati sitten lapsistani.
Monien yhteenottojeni jälkeen sain sosiaalijohtajan kotikäynnille.
Sain kerrottua hänelle"Että en enää jaksa ja olen aivan loppu, joten voitteko huostaanottaa lapseni?"
Vastaukseksi häneltä sain:"siulla on niin kauniit tytöt, et siun pitää vaan jaksaa!"

Tarina kyllä jatkuisi vielä pitkään, pitkään ko. henkilön laiminlyönneistä, mutta jätän sen tällä kertaa tähän.

Sen haluan vielä mainita, että tytöt voi nykyään oikein hyvin, samoin kuin myös minä!
Muutettuamme pois Luumäeltä, sai tyttäreni samoin kuin minä asiaankuuluvaa hoitoa ja tukea ja nykyään voimme itse olla auttamassa hädässä olevia perheitä!

5

597

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuusvalalla.

      Näin se luumäellä menee , sillon kun pitäisi auttaa ei apua saa ,mutta hakkaaja isä saa lapsen pois äidiltä ,vaikka väärennetyillä nimellä valtakirja oli asianajajalla . todisteet oli kun tein rikosilmoituksen. . mutta porheen kun päättää että äidiltä lapsi pois se aivan sama vaikka ei lapsen edun mukaista olekkaan. ja kaiken huipuksi äidiltä salaa kaikki tapahtu . porheen vaan räksytti puhelimeen että äiti valehtelija ,vailla mitään todisteita eikä edes asiasta ottanut selvää. . enkä ole ainut jota sielä ei kuunnella . onneksi teillä oli madollisuus saada apua. .minä en saanut , olin jus muuttanut luumäelle.. muulalta olisin saanut avun. porheenin akalle pitäis saada rangistus vääryydestä. . ja laaja tutkimus sen teoista.

    • vaadi oikeutta

      ota yhteyttä Eksoten sosiaaliasiamieheen tai suoraan oikeusaputoimistoon.

      • TOTUUSVALAL

        KUMPAA TARKOITAT JOS JÄLKIMÄISTÄ . NIIN TEIN SITÄ 6V, AIVAN TURHAAN SOSSUN SANA AINA LAKI, TUTKIMAAN ASIAA, EI KUKAAN VAIVAANTUNUT TEKEMÄÄN. LAKI NAINEN TAAVETISSA SANO VAAN ETTÄ MAKSA 300E. EN OSAA MUUTA SANOA. MUUT SANO SUORAAN ETTEI SOSSUNKANS VOI MITÄÄN. LAPSEN EDUSTA EI KUKAAN .


    • touusval

      LISÄYS EDEL. PYYSIN POLIISILTA APUA KUN LASTA TULTIIN HAKEMAAN ,ASIAN SELVITTÄMISEKSI POLIISI KIELTÄYTY ,SANO ETTÄ PORHEENI HALUS NE POLIISIT OLEVAN VAIN HÄNTÄ VARTEN JOS EN ANNA LASTA. ETTEÄ MINÄ EN NYT SAA MITÄÄN APUA. olisimpa tiennyt että oikeus ei toteudu koskaan niin piilottanut olisin lapsen että itseni. tai???

    • Anne-Mari-1

      Ikävää kuulla, että Luumäellä jatkuu sama linja kuin meidän siellä asuessa.

      Tottahan se on, että yhdellä ja samalla henkilöllä on niin suuri valta tärkeisiin asioihin, kuten lastensuojelu on.
      Tarkoittanet tällä Porheenilla kunnan lastenvalvojaa/sosiaalijohtajaa?
      Suuria virkavirheitä hän teki silloin vuosina -2004-2008!!!
      Mulla on kaikki mahdolliset paperit kerättynä, niin sos. päivystyksestä(johon silloin usein soitin saadaksemme perheellemme apua) kuin myös koululta, jossa tytärtäni vain syyllistttiin. Sekä myös Luumäen sos.toimesta, joista yllätys-yllätys puutui joitain kovin tärkeitä ajankohtia Onneksi täydentyivät nekin "aukot" sos.päivystyksen selonteosta.

      Kyllähän minunkin, ihan kansalaisvelvollisuutena, pitäisi tämä asia viedä eteenpäin!
      Sos.asiamies oli silloin mukana asian tiimoilta, mutta asia jäi vähän puolitiehen, suurimmaksi osaksi oman jaksamattomuuteni vuoksi.

      Tuntuu, että siinä kylässä ei mikään meinaa muuttua, vaan siellä eletään vieläkin niitä vuosikymmenten takaisia "hyviä aikoja"!
      Luumäki tarvitsisi paljon uutta verta ja uusia näkemyksiä hallintoonsa.
      Tuntuu vain, että siinä kylässä häädetetään kaikki toisin ajattelevat muualle, ahdasmielisen ja vanhoillisen asenteen johdosta!

      Miten se kunta meinaa pysyä vakaavaraisena ja saada vieläpä uusia veronmaksajia, kun kaikki perusasiatkin on ihan retuperällä!

      Entisen kunnanjohtajan asenne oli kyllä niin kohdillaan, varsinkin kun tievarsimainoksissakin todettiin: Kirveelle töitä!" :):)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1732
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      105
      705
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      654
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      575
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      18
      549
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe