Kysymys äideille

Kyllä noi lapset kaiken edelle menevät, varsinkin kun yksi heistä(yhteensä 3)on vielä pieni ja sitoo hyvin paljon. Mutta jos ihanan miehen löytäisin, kuka hyväksyisi lapset ja huomiosi myös heitä niin kyllä paikka löytyis miehellekin.

Minä en kuulu tähän äitien ja yksinhuoltajien kategoriaan, jotka hokevat tuota mantraa: lapsi on tärkeintä elämässä, lapsi menee kaiken edelle.

Se on tietysti totta minunkin kohdallani. Mutta ei kuitenkaan ole.

Se on minun kohdallani vähän kaksipiippuinen juttu.
Lapsi ei mene ihan kaikessa minun edelle eikä ole ainoa asia elämässäni.
Minulla on muutakin elämää kuin lapset tai lasten kautta eläminen.
Tasapainoilen ja teen kompromisseja sen suhtaan, että jokaiselle jotakin, lapsille mutta minulle myös. En uhraa iteäni, harrastuksiani, elämääni, vaatevarastoani jne lasten takia "lapsi menee kaiken edelle".

Olenkin ns. itsekäs äiti.
Pitäisikö hävetä ? MIksi? Lapseni ovat saaneet aikaani, yhdessäoloa, he ovat saaneet harrastuksensa, ruokansa, ehjät kauniit vaatteet.
Ja minä olen saanut omaa aikaani myös.

En ole uhrautuja-äiti. Oma äitini oli sellainen eikä silti saanut meiltä lapsista kiitosta uhrautumisestaan. Lapset nimittäin ottavat osansa ja omansa, lapset osaavat vaatia ja syyllistää. Itsellesi et saa mitään, ellet ota sitä, vaadi.

Hei!
Meillä ainenkin on niin että "uusi isä" on molempien kaveri. Lapselle kaveri ja turva ja minulle kanssa, mutta aikuisten lailla... Minun mielestä kasvatus kuluu "oikeille" vanhemmille (jos toinen on vielä kuvioissa.) Luulen että kyllä se sydän niin iso on, että siellä aina yksi paikka löytyy lisää... =) Semppiä nytte...

Miesystäväni ei asu meidän kanssa ja se aika minkä me olemme yhdessä omistaudumme täysin toisillemme. Lapset ovat niin isoja, että heille se sopii vallan mainiosti. Ovatpa onnellisia onnestani.

Minusta lasten tärkeys elämässäni ja miesystäväni tärkeys eivät ole suoraan verrannollisia asioita, vaan molemmilla on oma tärkeä paikkansa sydämessäni erilaisella tasolla. Molemmat täydellistävät elämääni. Jomman kumman puute elämässä tuntuisi sen tason tyhjyytenä.

Lapsi ykkönen, kumppani kakkonen. Näin sen pitää olla, jotta lapsen on hyvä olla. Aikuisen tulee olla kypsä joustamaan, ei lapsen.
Aikuisen esimerkillä oppii sitten lapsikin joustavaksi.

Ovat tärkeintä elämässä, koska vanhempana olen heistä vastuussa.
Se ei kuitenkaan sulje pois sitä etteikö minulla voisi olla miesystävää, joka on minulle kumppani, paras ystävä ja rakastettu.
Riippuu vähän miehestäkin/naisestakin mikä asema hänellä on perheessä.
Sydämeen mahtuu useitakin ihmisiä.

Vastata tähän.
Minulla on useampi lapsi,ja kenelläkään ei ole ns.isää.
Minulla on miesystävä jolla on vain kaksi lasta.
Lapset vie oman aikansa päivästä,molemmat touhuamme heidän kanssaan,minä miehen lasten kanssa,ja mies minun lasten kanssa.
Lapseni ovat paljon mielummin minun miesystäväni kanssa kun minun kanssa,ja hänen lapset viihtyy minun kanssa taas.Vanhimmat lapsemme ovat n.samanikäisiä ja ovat kavereita keskenään,ja minun kolme lasta ovat vielä pieniä,
Mutta illat saamme olla ihan rauhassa kahdestaan kun lapset menee nukkumaan.
Lapsia rakastaa eri lailla kun miestä.
Lapsia kohtaa rakkaus on niin erinlaista,mutta miestä kohtaa toisenlaista.
Mutta meidän elämään mahtui hyvin mies hänen lapset ja hyvin mukava suku.
Miehen vanhemmat ovat ottaneet lapseni vastaan aivan kuin ne olisivat aina kuuluneetkin heidän sukuun.
Olen onnellinen tästä uudesta perheestäni ja miehestä.

Hei!

Mä sanoisin asian niin, että todella: lapset ovat tärkeitä ja ainoita, jotka meitä TODELLA tarvitsevat ja täysillä! Tämä on jokaisen vastuuntuntoisen vanhemman ajatus varmasti.

Itse olen totaaliyh, joten omille kahdelle lapselleni olen todella se ainoa, koska isänsä on kuollut.

Mutta tämä ei poissulje sitä tosiasiaa, että toivon vielä löytäväni miehen rinnalleni. Eli rakkautta kyllä yhdestä ihmisestä riittää sekä lapsille että puolisolle!! Ei lasten takia tarvitse uhrautua elämään ilman rakkautta loppuelämäänsä tai edes siihen asti,kun lapset pois kotoa.
Tietysti vaatii paljon jokaiselta osapuolelta uusperheen tai edes seurustelun muodostaminen. Mutta varmasti on sen arvoista,jos kaikki sujuu lopulta hyvin.

Tähän uskon, toivon ja luotan vielä omallakin kohdallani!
Pää pystyyn, mies, meitä äitejä on paljon, jotka kaipaamme sitä aikuisten välistä ihanuutta!

Lapset on ykkösiä, ilman muuta. Ajattelen aina ensin, mikä on parasta lapsille ja teen asiat sen mukaan. Olen samaa mieltä kuin joku aiemmin: aikuinen osaa ja ymmärtää joustaa. Ja aikuisen pitää joustaa. Kotiini en ehdottomasti enkä ikimaailmassa toisi miestä asumaan.

En koe uhrautuvani mitenkään. Nautin kun lapset voi hyvin ja pärjää. Olemme tiivis tiimi, jossa myös sisäpiirihuumori kukkii. Siihen ei oikein muita mahdu. Tänä kesänä meillä oli yo-juhlat ja rippijuhlat. Esikoinen pääsi eka yrittämällä haluamaansa korkeakouluun ja muutti juuri eilen Helsinkiin.

Eikä ole lainkaan haikea olo. Aika aikaa kutakin. Kunhan toinenkin muuttaa kotoa, otan syksystä kevääseen vuorotteluvapaata ja aion asua Lapin mökilläni. Siellä voi sitten alkaa silmäillä ympärilleen....

Lapset on ykkösiä! mutta ainenkin oma juttuni lapsiin on se ykkönen äiti-lapsi tasolla. Mutta on minulla toinenkin ykkönen, mies-nainen tasolla, kahden aikuisen suuri ykkönen.

Mielestäni nämä kaksi asiaa kulkevat hyvin rintarinnan, onhan ydinperheissäkin luonnollista että on sekä se rakas puoliso että ne lapset - kaikki ykkösiä.

Ehkäpä se yh:lla korostuu kun itse talous on äiti-lapsi (tai isä-lapsi) talous, eli koetko silloin olevasi jotenkin ulkopuolinen, se kakkonen?

Kun itse erosin, meni puoli vuotta ja ihan oikeasti kaipasin hellyyttä, seksiä, läheisyyttä mieheltä. Kaikkea muuta tunnetasolla saa vuorovaikutuksessa lapsiltakin, mutta silti ihan eri asia kuin parisuhde - eri osoitteissa (on muuten parhainta niin). Lyhyet suhteet antoivat paljon, mutta elämäni kääntöpiiri oli kun yksi yh-isä jäi kuvioihin ja on edelleen, omassa kodissaan omien lasten tärkein ihminen. Itsestään selvää että hänelle omat lapset ovat ykkösiä, minä ykkösnainen, se sydämmen valittu, kuten hänkin minun!

Elän kodissani omien lasteni kanssa täysipainoisen onnellisena, samoin rakkaani tahollaan. Toinen on aina sydämmessä mukana, aina tiedämme koska tapaamme (lasten toisen vanhemman viikonloput) ja ajallaan kun lapset lentävät pesistään, on meidän aika olla saman katon alla.

En olisi voinut kuvitellakkaan että olisin vuosia elänyt ilman parisuhdetta.

KYLLÄ SE YH ISÄLLÄ ON IHAN SAMA JUTTU.KUN LÖYTÄÄ UUDEN YSTÄVÄN NIIN KYLLÄ LAPSI ON SILTI NO1.JOS YSTÄVÄ SEN HYVÄKSYY NIIN EI PITÄIS OLLA ONGELMIA