Oli kerran ruotsalainen keksijä, joka kehitti auton, joka toimii sekä bensalla, että vaseliinilla. Kun auto oli valmistunut, mies lähti ajamaan toisella paikkakunnalla järjestettyyn keksintökilpailuun päästäkseen osallistumaan siihen. Ajettuaan pidemmän tovin auto alkoi hidastella, kunnes lopulta sammui tienposkeen. Ruotsalainen nousi autosta ja katseli ympärilleen. Lähiseudulla oli pakko olla asukkaita, jotka voisivat kyllä lainata vähän bensaa. Niimpä ruotsalainen lähti kävelemään tienviertä.
Samoihin aikoihin viimeisteli kolmen hengen perhe illallistaan. Syötyään perhe päätyi kiistelemään siitä kenen tiskivuoro oli. Perheen isä sanoi: "Minä en kyllä tiskaa, se on naisten hommia."
"Minä laitoin ruuan. Minä en tiskaa", perheen äiti sanoi.
"Minä tiskasin koko viime viikon tiskit", perheen tytär sanoi.
Lopulta sovittiin, että he kävisivät lattialle alasti makaamaan ja se joka ensimmäiseksi äännähtäisi tai liikahtaisi, joutuisi tiskaamaan.
Siinä vaiheessa, kun perhe oli käynyt kaittiön lattialle pitkälleen, saapui ruotsalainen keksijä juuri samaisen talon ovelle. Hän soitti ovikelloa, mutta kukaan ei vastannut. Soitettuaan useaan kertaan, eikä kukaan tullut avaamaan, ruotsalainen kokeili ovenkahvaa. Talossahan paloivat valot, jonkun siellä oli oltava.
Yllätyksekseen keksijä huomasi oven olevan auki ja hän astui sisään. Kun mitään ei vieläkään kuulunut, ruotsalainen kohautti olkiaan ja alkoi etsiskellä bensakanisteria. Kulkiessaan keittiön oven ohi hän pysähtyi ja jäi tuijottamaan alastonta perhettä. Kun mitään ei vieläkään tapahtunut, ruotsalainen jatkoi etsintöjään. Palattuaan hetken päästä takaisin keittiön ovelle, ruotsalainen katseli hetken kolmikkoa. Perheen tytärhän oli ihan mukavan näköinen, ruotsalainen mietti ja hetken pohdittuaan ryhtyi hommiin. Toiminnan jälkeen ruotsalainen tuli ajatelleeksi, että ehkä autotallissa oli kenistereita ja kävi katsomassa sieltä. Ei mitään.
Keksijä palasi keittiöön ja tarkasti vielä kertaalleen keittiön kaapit. Ei sielläkään mitään. Ruotsalainen pysähtyi katsomaan taas perhettä ja mietti ettei perheen äitikään ollut pahan näköinen. Hoideltuaan puuhansa ruotsalainen suoristautui ja katseli taas ympärilleen. Sitten hän muisti autonsa toisenkin virranlähteen ja totesi ääneen: "Missähän täällä on vaseliinia?"
Siinä vaiheessa perheen isä pomppasi pystyyn karjaisten: "EI SAATANA, MINÄ TISKAAN!"
Ruotsalainen keksijä
lol en tiiä
0
383
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va792024Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661249Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251072- 1411038
- 93759
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa122740- 45707
- 59665
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 60634