Ylimääräisenä joukossa.

Jos huomaat olevasi seurassa missä ilmiselvästi läsnäoloasi ei kaivata, niin miten toimit?
poistutko paikalta hissunkissun?
teetkö aiheesta ison numeron, eli nostat älämölön?
sinnitteletkö pysyäksesi porukassa, vaikka tiedät ettei muut sitä halua?
kysytkö ystävällisesti muilta syytä ja yrität puhumalla päästä joukkoon?
34156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

No en piruuttaankaan häivy

Äänestä

Ei tukita kun ei tykätä.
Niinhän tännekin tullaan huutamalla ja lähdetään suurisanaisesti.
Kukaan täällä ei kaipaa minuakaan, jos häivyn täältä viimeisen kerran.
Ja jos tulen takaisin, en soita torvea.

Äänestä

En todellakaan jää roikkumaan seuraan missä tunnen olevani ei toivottu, eihän sellaisesta seuraisi kuin pahaa mieltä. Parempi vaihtaa maisemaa samanhenkisten joukkoon.

Äänestä

Olen jättänyt nykyisen mieheni sukulaiset kiusaamatta. He eivät hyväksy minua, eivät edes tervehdi jossain ohimennen tavatessa. Yksiinkään hautajaisiin en enää osallistu, häihin minua ei ole edes kutsuttu. Ovat olevinaan niin paljon parempia kuin minä. Mutta olkoon, ei minua Thaimaan reissut edes kiinnosta, vaikka rahaa olisikin, eikä myöskään purjeveneet ja ökytalot, joita heillä on.

Äänestä

Aika harvoin on tullut sellaista tunnetta. Ei kai siinä itsekään viihdy jos tuntee olevansa liikaa.

Äänestä

Riippuu tietenkin paikasta, Hissunkissuttelija.

Jos vahingossa menen 'väärään' paikkaan, niin ilmeisesti poistun hissun kissun mikäli suinkin mahdollista. Noin muuten noissa vaihtoehdoissasi ei ole minulle sopivaa. Yksityisiin tai jo lähtökohtaisest ja asiallisin perustein minut pois sulkevaksi rajattuihin paikkoihin en tuppaa.

Julkisilla paikoilla en itse kiusaa ja syrji ketään, sen kummemmin "sinnittelemättä" ja "puhumalla yrittämättä" otan myös oman paikkani.

Äänestä

Tällä palstalla on niin monen annettu ymmärtää, ettei hänen läsnäoloaan kaivata. Suoranaisesti käsketty häipymäänkin. Etenkin uusien tänne näkyy olevan vaikea mahtua joukkoon. Aina joku palstan vaki tuntee asemansa uhatuksi.

Sitäkö aloittaja tarkoittaa?

Äänestä
  • Käyn ja kirjoitankin joskus, en ole rekisteröitynyt. Aloitusta en enää koskaan tee, tuli niin paha mieli kun teilattiin heti kättelyssä.
    Eihän täällä pitäisi olla mitään rajoituksia jos on asiallinen, eikä uusi kirjoittaja voi tietää että koska mistäkin on jo puhuttu. Ainahan voi etsiä uusia näkökulmia asioille.

    Äänestä

Yleensä en eres tunke seuraan jos vaan hitusenkaan olen tietoinen mielialoista.
Toisinaan ilkeyttäni olen pilannut porukan illan istumalla sinnikkäästi mitään huomaamatta ja ymmärtämättä.

Äänestä
  • Tuo kyllä kuulostaa melko ilkeältä, k/k.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Tuo kyllä kuulostaa melko ilkeältä, k/k.

    Köyhäl on halvat huvit, tilanteen omituisuutta lisää se kun absolutisti istuu ottajien porukassa.
    Niitten mieli tekis ottaa mut alitajunta kuiskii et sit toi raitis kertoo toisille et mä olen juoppo.
    Mä vaan hymyilen ystävällisesti ku susi lampaalle.

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Oletko alkanut ylimmäksi juomanvartijasi?? ;))

    Äänestä

  • Kalle-polo kirjoitti:

    Oletko alkanut ylimmäksi juomanvartijasi?? ;))

    Ei minuu kiinosta toisten ottaminen kuhan vetäävät omaan piikkiinsä.
    Puhe oli joskus pintaan nousevasta vanhasta kehnosta joka teettää mitä kulloinkin

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Köyhäl on halvat huvit, tilanteen omituisuutta lisää se kun absolutisti istuu ottajien porukassa.
    Niitten mieli tekis ottaa mut alitajunta kuiskii et sit toi raitis kertoo toisille et mä olen juoppo.
    Mä vaan hymyilen ystävällisesti ku susi lampaalle.

    Kylläpä ovatkin ilkeällä tavalla syrjiviä kiusaajia kun antavat sinun ymmärtää että sinä pilaat Heidän iltansa, k/k. ...

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Ei minuu kiinosta toisten ottaminen kuhan vetäävät omaan piikkiinsä.
    Puhe oli joskus pintaan nousevasta vanhasta kehnosta joka teettää mitä kulloinkin

    Kyllähän minä sen tiedän. Kunhan höpötin, yksiniittisesti.
    Mitä se muuten on?

    Äänestä

  • Kalle-polo kirjoitti:

    Kyllähän minä sen tiedän. Kunhan höpötin, yksiniittisesti.
    Mitä se muuten on?

    Yksniittinen on sananmukasesti pikkasen hidas älyltään ja vankasti tosikko.
    Semmonen ku itte olen mut nyt meen leveän selän taa turvaan pahalta mailmalta.

    Äänestä

Yleisjauhaja ei poistu, vaan kiima senkun nousee ;-(

Äänestä
  • Ai minä vai?

    Sinäkö kirjoitat kiimasta palstakirjoittelun yhteydessä?!

    Onneksi minulla on nämä asiat terveellä ajanvietepohjalla. Nyt on virtaa kun on juhannus (kertaalleen) juhlittu, enkä kai viiteen päivään ole netissä ollut, edes sähköpostiin en ole vilkaissut ennen kuin tänään kotiin tultua.
    Pyykkiäkin on tullut pestyä ja auto siivottua.

    Äänestä

  • hanki jotain jarrupillereitä niin helpottaa

    Äänestä

  • ystävällinen neuvo kirjoitti:

    hanki jotain jarrupillereitä niin helpottaa

    Nyt on pakko ottaa vähän aikaa hissukseen, kun otan jalkakylpyä. Onneksi se ei estä minua seurustelemasta kanssanne ja onneksi en kaipaa mitään helpotusta. Tai no, jos joku voisi hakea viimeiset pyykit kuivaushuoneesta, muuten tää on ihan mallillaan.
    Pyykitkin voin oikeastaan hakea vasta aamulla.

    Sinun taitaa olla vaikea saada selvää mitkä viestit ovat osoitettu kenellekkin, Hus pois:n viesti taisi olla aloitukseen ja ystävällinen neuvo Hus pois nimimerkille. Siis kumpikaan ei liittynyt sinuun.

    Äänestä

  • näin ymmärsin kirjoitti:

    Sinun taitaa olla vaikea saada selvää mitkä viestit ovat osoitettu kenellekkin, Hus pois:n viesti taisi olla aloitukseen ja ystävällinen neuvo Hus pois nimimerkille. Siis kumpikaan ei liittynyt sinuun.

    Näin kyllä Huspois nikin viestin johtavan aloitukseen, mutta päättelin sen viittaavan minuun. Olinhan ainoa, jolla oli sama nikki kahdessa viestissä, ja mielestäni "jauhaminen" ja "kiima senkun nousee" (annamun...!) viittaa useampaan kuin yhteen viestiin, tässä tapauksessa siis minuun?

    "Ystävällisestä neuvosta" en todellakaan erottanut kenelle se täsmälleen ottaen oli annettu, mutta ilmeisesti kuitenkin jollekulle jonka katsottiin jarrua 'tarvitsevan', ja minähän se olen ollut aika vauhdikas ja virtaa täynnä tänään.
    Sellainen kananlento kuitenkin, tuskin tästä tänään enää nousen.

    Tuskin tarkoitti sinua vaan jotakuta muuta. Ethän ole viime päivien keskusteluissa mukana ollut.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Näin kyllä Huspois nikin viestin johtavan aloitukseen, mutta päättelin sen viittaavan minuun. Olinhan ainoa, jolla oli sama nikki kahdessa viestissä, ja mielestäni "jauhaminen" ja "kiima senkun nousee" (annamun...!) viittaa useampaan kuin yhteen viestiin, tässä tapauksessa siis minuun?

    "Ystävällisestä neuvosta" en todellakaan erottanut kenelle se täsmälleen ottaen oli annettu, mutta ilmeisesti kuitenkin jollekulle jonka katsottiin jarrua 'tarvitsevan', ja minähän se olen ollut aika vauhdikas ja virtaa täynnä tänään.
    Sellainen kananlento kuitenkin, tuskin tästä tänään enää nousen.

    eiköhän tuo hus pois tarkoittanut yleisjauhajalla Yleismiestä, sitähän se on jahdannut jo kymmenen vuotta

    Äänestä

Miksi jäisin? En tee numeroa lähdöstäni. Joukkohan minun poistumisessani menettää luultavasti enemmän kuin minä olisin saanut jäädessäni vastentahtoisesti.

Äänestä

En tuppaudu, olkoot keskenään.

Äänestä

Minä se annan ihan piupaut tuollasille asioille.

Äänestä
  • on huomattu

    Äänestä

Enpä ole yleensä joutunut seuraan missä minua ei kaivata. Joskus työuran aikana sellaisia tilaisuuksia oli, mutta siellä istuin aseman perusteella eikä se haitannut ollenkaan että joku olisi kaivannut jotakin muuta sinne pöydän toiselle puolelle...

Äänestä

Riippuu tilanteesta. Joskus joutuu olemaan ihan kohteliaisuuttaan jossain perhejuhalssa, jonne on kutsuttu jonkun henkilön vuoksi ja koko ajan aistii, että en kuulu porukkaan. Yleensä on, että itseäni ei seura tai jutut voi vähemmän kiinnostaa. Siinä sitä kahvipöydässä jauhetaan ja haastetaan puuta heinää, small talk-tyyliinkin.
Pitää osata olla fiksu ja hienotunteinen. Yleensä en paljoa perusta enkä pahoita mieltä, jsos huomaan että seurani ei kiinnosta. Pitää ymmärtää, että ei kikilla synkkaa, ei päästä samalle aaltopituudella. Olemme erilaisia. Kuitenkin noistakin tilanteista oppii.

Äänestä

Ehtoota. Joskus on käynyt niin. Toimitan asiani ja totean, että" teillä tais olla joku juttu meneillään" ja poistun.

Äänestä
  • Minä en edes toimita asiaani, vaan käännyn ovelta ja vikkelään.

    Äänestä

  • miesten pisoaari kirjoitti:

    Minä en edes toimita asiaani, vaan käännyn ovelta ja vikkelään.

    :) niin niin, mulla oli ihan muuta miäles. Saitpa nauramaan.

    Äänestä

Aika usein huomaa että paikalla on ihan väärä seura. Heitä ei kiinnosta meikä eikä meikäläistä heikä.

Ihan helppo homma - senkun liukenee sujuvasti takavasemmalle. Konstit ja selitykset kyllä keksii eikä ole edes vaikeaa. Ja lopuksi pikainen vilkaisu seurueeseen ja mieto hymy. Se on siinä!

Etteikö olisi tuttua jopa täällä, joskus? Eiku harvoin :-/

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hissunkissuttelija kirjoitti:

Jos huomaat olevasi seurassa missä ilmiselvästi läsnäoloasi ei kaivata, niin miten toimit?
poistutko paikalta hissunkissun?
teetkö aiheesta ison numeron, eli nostat älämölön?
sinnitteletkö pysyäksesi porukassa, vaikka tiedät ettei muut sitä halua?
kysytkö ystävällisesti muilta syytä ja yrität puhumalla päästä joukkoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu