Kukaan ei saa syyllistää itseään jos pakkoruotsi ei maistu. Vika on pakkoruotsissa. Pakkoruotsia vaivaa sen tarpeettomuus ja pakollisuus.
Suomessa yritetään osoittaa että pakkoruotsin opiskelijaa vaivaisi motivaation puute tai motivaation puute olisi oma yksilön vika. Näin ei kuitenkaan ole. Vika on ruotsin kielessä ja sen haitallisuudessa, turhudessa ja pakollisuudessa.
Ruotsin pakollisuus on hyödyttömyyden seurausta. Koska ruotsin kieli on hyödytöntä, niin sitä ei valittaisi vapaaehtoisesti, siksi se on määrätty pakolliseksi.
Ruotsin pakottaminen koko kansalle alleviivaa ruotsin tarpeettomuuden ja valheellisen mantran ruotsin kielen rikkaudesta Suomelle. Tarpeettomuuteen panostaminen ei millään voi olla rikkaus vaan rasite. Suomessa tämä pakkorasite on tehty koko väestöä koskevaksi rasitteeksi, eikä sen haitallisia vaikutuksia saa aliarvioida.
Siten ruotsin kielen keinotekoinen tarve on muodostunut jarruksi suomenkieliselle yksilölle ja koko kansantaloudelle.
Suomessa yritetään osoittaa että pakkoruotsin opiskelijaa vaivaisi motivaation puute tai motivaation puute olisi oma yksilön vika. Näin ei kuitenkaan ole. Vika on ruotsin kielessä ja sen haitallisuudessa, turhudessa ja pakollisuudessa.
Ruotsin pakollisuus on hyödyttömyyden seurausta. Koska ruotsin kieli on hyödytöntä, niin sitä ei valittaisi vapaaehtoisesti, siksi se on määrätty pakolliseksi.
Ruotsin pakottaminen koko kansalle alleviivaa ruotsin tarpeettomuuden ja valheellisen mantran ruotsin kielen rikkaudesta Suomelle. Tarpeettomuuteen panostaminen ei millään voi olla rikkaus vaan rasite. Suomessa tämä pakkorasite on tehty koko väestöä koskevaksi rasitteeksi, eikä sen haitallisia vaikutuksia saa aliarvioida.
Siten ruotsin kielen keinotekoinen tarve on muodostunut jarruksi suomenkieliselle yksilölle ja koko kansantaloudelle.
Vastaukset 13
Vanhimmat
No enpä tiiä, hirveetä ulinaa tosta pakkoruotsista on. Onhan siellä lukiossa paljon muitakin pakollisia aineita jotka ei suurimmalle osalle maistu. Joku vaikka tietää haluavansa lääkäriksi niin mitä ihmettä sitä tarvitsee jotain maantietoa ja musiikkia opiskella.
Omasta mielestä lukiosta vois ottaa kaikki pakolliset kurssit pois (75 silti tarvis mut sais täysin valita ite) ja sit kattoa et mitä ihmiset ottaa ja mitä ei.
Onko nykyisin muka lääketieteellisessä pakollisia musiikin tai maantiedon kursseja? Ei sinua kukaan pakota lukion jälkeen enää musiikkia tai maantietoa opiskelemaan, jollet itse sitä halua, mutta menit mille tahansa alalle joudut opiskelemaan alalla tarpeetontakin pakkoruotsia.
Jos lukiossa ei olisi pakollisia kursseja olisi oppilaiden suorituksia hankala arvioda ylioppilaskokeissa, jos koulujen kesken saati sitten luokkien kesken vallitsee erilainen opiskelutausta. Arvatenkin pienet lukiot joutuisivat lopettamaan, kun ne eivät voi tarjota niin kattavia kurssitarjontoja kuin suuret lukiot, jolloin sisäänpääsyrajat nousisivat ja luokkakoot kasvaisivat.
Ne pakkoruotsia kannattavat jotka vetoavat muihin pakollisiin pakkoaineisiin mm. matematiikkaan, paljastavat ettei heillä ole perusteluita pakkoruotsin tueksi. He joutuvat käyttämään matematiikan perustelua myös pakkoruotsin perusteluna.
Matematiikassa ja pakkoruotsissa on vain suuri ero ja siksi ne molemmat tarvitsevat oman perustelunsa mahdolliselle pakollisuudelle. Pakkoruotsille ei matematiikan, historian tai biologian pakollisuudesta löydy perusteita.
Matematiikka on logiikan äiti. Se kehittää loogista ajattelukykyä ja antaa työkalut tekemään monimutkaisia loogisia päätelmiä, myös EI matemaattisia päätelmiä. Siksi matematiikka on pakollista kaikissa maissa.
Itsehän nimenomaan en kannata pakkoruotsia vaan kaikkien pakollisten aineiden muuttamista valinnaisiksi. En keksi yhdellekään niistä järkeviä perusteluja miksi kaikkien olisi niitä pakko opiskella. Itse olin pitkällä matematiikalla mutta ymmärrän että moni ei siitä (tai lyhyestä) tule koskaan hyötymään pätkääkään. Ala-aste matematiikka riittää monelle elämässä.
Ryhmänohjaaja vaan perusteli että "lukio on valinnainen koulu ei tänne oo pakko tulla". No kirjoitin 5 aineesta ja niitä halusinkin valinnaisesti opiskella. Harmi vaan ettei sitä ylioppilastodistusta saa ellei ole istunut siellä puoliunessa muidenkin pakollisten aineiden tunneilla, joista minulle ei jäänyt mihinkään paperiin mitään merkintää. (Jossei AMK:hon hae niin sillä lukion päättötodistuksella voi pyyhkiä persettä.)
Pakkomatematiikka vastaan pakkoruotsi
Vaikka integraalilaskentaa, fysiikkaa ym. ei tarvitsikaan, on yleensä tärkeää ymmärtää niiden looginen merkitys. Niiden avulla voi ymmärtää monia arkipäivän ilmiöitä ja siten tehdä oikeita valintoja. Siksi matematiikkaa opetetaan kaikissa kouluissa ja maissa pakollisena aineena.
Siksi matematiikkaa opetetaan kaikissa kouluissa ja maissa pakollisena aineena.
Ruotsin kieli ei ole universaali kuten matematiikka eikä se opeta logiikkaa tms tarpeellista.
Kaunis kesäpäivä, ja sä jaksat veivata samaa virttä. Mene ulos, elä, nauti! Ketä kiinnostaa joku pakkoruotsi!!
Aivan miksi sitä pitää sitten opiskella jos se ei ketään kiinnosta?
Siis mistä tää sana "pakkoruotsi" on oikeen repäisty? Siis kyllähän Englantikin on jollakin tavalla pakollista eikä siitä kukaan inise mitään!! Suomi on kaksi kielinen maa... Tottukaa ja koittakaa ymmärtää niillä teidän pienillä herneaivoilla!
Osaatko kenties lukea vapaankielivalinnan kotisivuilta tai kansalaisaloitteen kotisivulta ihan selvällä suomen kielellä, miksi tähän on ryhdytty ja miksi ainoastaan pakkoruotsia nimetään pakolliseksi. Myös kaksikielisyydestä on myös pätevä perustelu sivustoilla. Kannattaisi käyttää niitä omia "herneaivojaan"ennen kuin todistaa omaa tyhmyyttään.
pakkoruotsi-termiä käytetään keskusteltaessa ruotsin opiskelun pakollisuudesta, kun on tärkeää erotella tarkoitetaanko kussakin lauseessa kaikille pakollista ruotsinopiskelua vai vapaaehtoista ruotsinkieltä. ei ole mitään syytä lopettaa ruotsin opetusta, mutta sen ei tulisi olla pakollista
1. englanti pakollinen kieli kaikille
2. valittava jokin vaikkapa seuraavista vaihtoehdoista: venäjä, saksa, ranska, ruotsi)
suomi on jo nykyään vain teoriassa kaksikielinen
Pakkoruotsi tuli Suomeen peruskoulun myötä (1970-luvun alku), sitä ennen ruotsi ei ollut pakollinen kieli koko kansalle. Opettajat ja asiantuntijat olivat jo silloin sitä vastaan, mutta päätös oli poliittinen. Ja kuten olemme huomanneet, pakollinen ruotsin opiskelu korkeakoulua myöten ei tuo mitään hyötyä suurelle osalle suomalaisista. Hyvä jos osaa kahvia tilata ruotsiksi. Suomen kaksikielisyys ei asiaan liity ollenkaan.. Niin ja englannin kieli ei ole pakollinen Suomessa. Herneaivoisiksi toisia syyttävät voisivat edes perustella ruotsin pakollisuuden ja sen tuoman hyödyn, mutta tällaista perustelua ei ilmeisesti vielä kukaan ole kuullut.
Olisi hyvä, jos eduskunta alkaisi keskustella kielipolitiikasta.
Kun aloite menee sinne, se alkaakin.
Tarvitseeko koululainen, opiskelija, mediatyöntekijä tai alan ammattilainen
pakkoruotsia, ei todellakaan tarvitse. Katsotaanpa.
RUOTSIN VALTIOSSA KUSTANNETAAN VUOSITTAIN ALLE 30 000 KIRJAA
(vanhat painokset mukaanlukien)
USA:SSA YLI 300 000 JA ENGLANNISSA 150 000 KIRJAA VUODESSA
SAKSASSA VAJAA 100 000 KIRJAA JA RANSKASSA VAJAA 50 000 KIRJAA VUODESSA JA NIIN EDELLEEN. Pakkoruotsilla ei tee mitään, osasi sitä tai
ei, magnaa ei lue käytännössä kukaan. Ei sinne siis kannata edes kirjoittaa.
Mediaa seuratakseen suomalaisen on osattava
suomea ja englantia ja ainakin yhtä suurta eu-kieltä: ranskaa tai saksaa.
Muutkin eu-suurkielet ovat hyödyllisiä mutta kaikkea ei ehdi,
kaikkein vähiten ehtii lukea turhaa pienkieltä pakkoruotsia.
Espanjakin on hyödyllisempi: Espanjassa ja Argentiinassa kustannetaan
yhteensä noin 100 000 kirjaa vuodessa ja espanjaa puhuvia maita on
yli 20 ja luokkaa 400 miljoonaa ihmistä puhuu.
Virat eivät hoidu jos ei medialukukaan: pakkoruotsilla (hurantso ja titta , takso mykky, bra de va kiva de)
ei pääse mihinkään virkaan johon vaaditaan ruotsin taitoa,
koska Kataisen hallitus nimittää ruotsalaisia kuten
Thors ja Biaudet
ja tietenkin Ruotsin hallitus ei harkitsekaan edes suomenruotsalaisia.
ALLEKIRJOITA KANSALAISALOITE KIELIVAPAUDEN PUOLESTA
Tänään menee 48 000 kirjoittajan määrä rikki.
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131
pakkoruotsi pois, kielitaito kunniaan
Suomi, englanti ja kolmantena suuret EU-kielet ranska, saksa.
Tätä pystyy tukemaan jokainen kunta Suomessa kun vain turha pienkieli
pakkoruotsi poistetaan. Sitten 3-4 hyvin osatun kielen jälkeen - jos vielä
joku tarvitsee jotain erikoistapauksessa - on kypsyyttä valita muista kielistä
vapaaehtoisesti.
Englantilaisella kielialueella yleensä pärjätään kahdella kielellä
esim. englanti ja ranska. Silloin suomalainen pärjää koko maailmassa
hyvin kielitaidolla suomi, englanti ranska tai
suomi, englanti saksa.
Allekirjoita ja kerro ystävällesikin.