Koulutuspäivät kylpylässä

Vonkamies

Oli taas se aika vuodesta jolloin meillä oli firman järjestämä vuotuinen koulutus- ja virkistyspäivä. Tällä kertaa eräässä kylpylässä.

Aamupäivä meni tuskastuttavan hitaasti pomomme jauhaessa yhtiömme visioita, jotka olivat vanhaa P:tä uudessa paketissa. Eikä oloani suinkaan helpottanut edellisenä iltana hankittu kankkunen.

Lopulta pomomme älysi lopettaa luentonsa ja pääsimme nauttimaan virkistysosiosta. Yhteiseen illalliseen oli vielä hyvää aikaa, joten päätimme työ- ja huonekaverini Jorman kanssa lähteä tutustumaan kylpylän palveluihin. Puhtaana olisi sitten mukavampi mennä illalliselle ja lähteä tutustumaan paikalliseen yöelämään.

Kävimme ensin Jorman kanssa ottamassa kunnon löylyt ja siirryimme sitten allasosastolle vilvoittelemaan ja tyttöjä bongaamaan. Pettymyksemme oli melkoinen kun allasosastolla ei ollut muita kuin baarimikko, hänkin miespuolinen. Otimme kuitenkin oluet ja istahdimme alas tuijottamaan tyhjiä altaita. Ihmettelimme mihin firmamme "omat tytöt" olivat hävinneet, tuskinpa heillä nyt koko iltaa meikkaamiseen menee?

Lopulta Jorma sai tarpeekseen ja sanoi lähtevänsä huoneeseen ottamaan pienet torkut iltaa varten. Itse otin vielä yhdet oluet ja siirryin sitten perässä saunaosastolle. Aikaa oli vielä rutkasti, joten päätin käydä tsekkaamassa höyrysaunan. Vetäisin saunan oven auki ja tuijotin hämmästyneenä täydellistä pimeyttä. Sisältä hönkivä eukalyptus-höyry kuitenkin kieli saunassa vielä henkeä olevan, joten astuin rohkeasti sisään ja kapusin lauteille käsikopelolla. Liekö lamppu kärähtänyt, mutta eihän sitä saunoessa valoa tarvitse. Istuin hiljaa ja kuuntelin olisiko saunassa kenties muitakin, mutta kuulin vain ilmastoinnin hiljaisen hurinan.

Istuin hiljaa mietteissäni kun äkkiä tunsin jonkun koskettavan paljasta reittäni. Ajattelin jonkun yrittävän löytää saunasta ulos lauteita seuraten, joten totesin leppoisasti ääneen täällä olevan muitakin. Ei vastausta, mutta tunsin jonkun istuvan viereeni käsi edelleen reidelläni. "Minä olen Janne, mutta kukas sinä olet?" kysäisin, mutta en edelleenkään saanut vastausta. Sen sijaan tunsin käden siirtyvän reittäni ylöspäin kullilleni ja alkaen pehmeästi hieromaan sitä.

Tilanne oli outo, nolo... ja kiihottava. Tuntematon käsi runkkasi kulliani yleisessä saunassa. En oikein tiennyt miten olisin asiaan suhtautunut, mutta kullini tiesi. Se veti täyden asennon. Halusin kuitenkin tietää onko tämä salaperäinen hiplaaja mies vai nainen. Koska hän ei suostunut keskustelemaan kanssani, laskin käteni vastavuoroisesti hänen reidelleen ja hivutin sitä hänen haaroihinsa pahinta peläten. Vierustoverini ei mitenkään estellyt vaan jatkoi kullini runkkaamista päästäen käteni vapaasti kohti intiimejä alueitaan. Huokasin helpotuksesta kun tunsin sormissani vain pelkkää märkää vakoa. Kyseessä oli siis sittenkin se parempi sukupuoli.

Enempää en sitten ehtinyt asiaa miettimäänkään, kun hän äkkiä hivutti itsensä syliini ohjaten kullini haaroihinsa. Nojauduin taaksepäin ja tunsin kuinka kullini solahti märkään, tiukkaan pilluun. Nainen alkoi kiivaan ratsastuksen kullillani ja minä tyrkin sitä syvemmälle pilluun sen minkä pystyin. Minä ähisin ja puhisin, nainen huohotti ja ulisi, ja vittu lätisi ja litisi niin, ettei saunassa mahdollisesti muille oleville taatusti jäänyt epäselväksi mitä pimeydessä puuhattiin.

Kauaa ei yhtymisemme kestänyt kun nainen alkoi väristä sylissäni kuin mandoliininkieli ja minä tunsin että nyt lähtee. Tartuin tiukemmin hänen lanteistaan kiinni ja purskautin satsini hänen sisäänsä. Hetken aikaa istuimme henkeä haukkoen sylikkäin samalla kun hyväilin pehmeästi hänen vatsaansa ja pieniä, mutta terhakoita rintojaan.

Sitten, edelleenkään mitään sanomatta, hän nousi ja hävisi ympäröivään pimeyteen. Huhuilin hänen peräänsä sillä halusin tietää kuka hän on, mutta pimeydestä ei enää kuulunut muuta kuin ilmastointilaitteen hurinaa. Lopulta totesin etten voi ikuisesti leikkiä piilosta, joten poistuin suihkuun ja pukuhuoneeseen.

Jormalle en viitsinyt tapauksesta kertoa mitään, tuskinpa hän olisi sitä edes uskonut. Illallispöydässä tarkkailin "omien tyttöjemme" ilmeitä ja eleitä, josko salainen rakastajattareni olisi ollut joku heistä, mutta en havainnut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Sitäpaitsi ainakin osalla heistä oli muutenkin vähemmän siveellisiä ajatuksia tulevan yön suhteen. Salainen rakastajattareni sen sijaan saattaisi jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.

1

13478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JAADEDAPIMPPADELAADELAADE

      HMM..NIIN PALJO KUOLUTTA ÖTÖKKÄÄ ETTÄ IHAN KIKULEIT NIPPAA. AAH UH AHH..GLITORISTA NIPPAILEE.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      238
      5534
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      196
      2797
    3. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      60
      2138
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      21
      1746
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      68
      1623
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      138
      1365
    7. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      108
      1346
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      168
      1330
    9. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      87
      1242
    10. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1224
    Aihe