Mitäs keskusteltavaa tuosssa nyt on, kysytte? Kysykää vaan, minä vastaan.
Päätin poiketa kahville ja päätöksessäni pysyin. Ostin kahvileiväksi isohkon wienerin, jonka nimenä oli viikon wiineri. Miksei kuukauden wiineri, utelin moukkamaisesti. En miä vaan tiiä, vastasi kahvila-apulainen.
Otin viinerini ja kävelin pöytään, juomaan ja syömään ostoksiani.
Ajatuksissani jäin kuitenkin pohtimaan tuollaista aikaan liittyvää nimeä.Mitä sitä nyt aikaa pihtaamaan vaikkapa viittä yli kahden viineristä kun varaa olisi puhua vaikkapa vuosisadan viineristä.
Miksi olla niin vähäsanainen aina. Ihailemani Pertti "Spede" Pasasella ei ollut Uuno Turhapuro fimeissä Uunon isänä vuorineuvosta vaan vuoristoneuvos.
Olette tainneet huomata, että tekstini ikäänkuin kirkuu omaperäisyydestä, ellei ihan omalaatuisuudesta.
Oletteko käyneet kahvilla tai juoneet kotona?
Päätin poiketa kahville ja päätöksessäni pysyin. Ostin kahvileiväksi isohkon wienerin, jonka nimenä oli viikon wiineri. Miksei kuukauden wiineri, utelin moukkamaisesti. En miä vaan tiiä, vastasi kahvila-apulainen.
Otin viinerini ja kävelin pöytään, juomaan ja syömään ostoksiani.
Ajatuksissani jäin kuitenkin pohtimaan tuollaista aikaan liittyvää nimeä.Mitä sitä nyt aikaa pihtaamaan vaikkapa viittä yli kahden viineristä kun varaa olisi puhua vaikkapa vuosisadan viineristä.
Miksi olla niin vähäsanainen aina. Ihailemani Pertti "Spede" Pasasella ei ollut Uuno Turhapuro fimeissä Uunon isänä vuorineuvosta vaan vuoristoneuvos.
Olette tainneet huomata, että tekstini ikäänkuin kirkuu omaperäisyydestä, ellei ihan omalaatuisuudesta.
Oletteko käyneet kahvilla tai juoneet kotona?
Vastaukset 6
Vanhimmat
No mutta, josko viikon viinerin syötävyys taataan viikoksi?
Kuka nyt vuoden viineriin hampaitaan iskisi?
Menisi vielä nastahammas halki ja poikki, vaikkei minulla niitä vielä ole.
Uunon isä oli Hugo, vuoristoneuvos appi. Jota Uuno aina pääsi uunottamaan.
Kotona olen yhdet kahvit tänään ryystänyt, ihanan tuoreella leipomon vehnäsellä.
Omaperäisiä ja -laatuisia olemme toki kaikki. Kaikki omalla persoonallisella tavallamme, ja se on onni, se.
Spedehän joskus ohjelmissaan hauskuutti uusiosanoilla, lyhennnelmillä silloisista, usein pitkistäkin sanamuodoista.
Heh hee, alvariinsa kahvia juodaan!
No joo, ollaanhan täällä huomattu, että aloituksen teet vaikka pisteestä:D
Toisaalta taas liioittelu asialinjan teemoilta tuo mieleen vanhan sanonnan: *mitä tekis, jotta huomattais*:D Sinänsä hyvinkin inhimillinen piirre, joka sai minutkin ensitulemalla ilmoittamaan: *haluu talomiehen ja autonkuljettajan*! Ja tarkoitin sitä!
Nykyään en ikinä ajattele aloituksessa muuta kuin mikä pulppuaa mielessäni, ja koen iloa voidessani kirjoittaa tuntemukseni!
Jaa kahvilla kahviloissa , enpä juuri yksin käy, kahvileipä ei minua houkuta,
tapaamisilla käyn joskus kahviloissa tai lounaalla. Mukavia hetkiä ne on aina.
Kotona nyt juon kahvia milloin mieli tekee, jaa aamupäivällä varsinkin otan tippakupin,... apua siis påtoorin!
Käyn kesäisin torikahvilassa, siellä oli tunnelmaa ja aina joku mielenkiintoinen keskustelun aihe, tietysti sopivassa mitassa rönsyilevä, suorastaan helmeilevä.
Sitten löysin toisen kahvihuoneen, sielläkin mahtava meininki ja mielenkiintoisia ihmisiä.
Puheenaiheet suruttomia ja joskus hauskojakin 'tunnistusleikkejä' oletteko nähneet tai oletteko kuulleet?
Keskustelijat ainakin suurin osa eläkkeellä, on työelämästä, perheestä, maailmankatsomuksesta kokemuksia joita on mielenkiintoinen ja hauska jakaa tuossa 'ymmärtävässä' piirissä.
Kun on terveyteen, hengelliseen puoleen, valokuvaukseen ja ties mihin perehtyneitä ja mielenkiintoa riittää on suuri ilo tavata ja saada vaihtaa mielipiteitä heidän kanssaan.
Ja ne kanelisolmut tai mikä nyt niiden nimi liekin kahvipullat kuitenkin, ovat suussasulavia kotona leivottuja, tietysti kahvikin aina tuoretta.
Olihan ihanaa sekin aika,kun asuin kaupungissa,kävin Martta kahviossa,
kun ainoastaan sieltä sain kluteenittomia karjalan piirakoita.
Mutta hyvä niinkin,meille valikoima suppea,mutta seuraa kaikille samanlaista..
Mukavaa kun kesälää ihmiset ovat ,kuin olisi eri kulttuurista puhetta ja naurua pulppuaa.. Olisi kivaa jos ex temppore muuttuisimmekin,niin ehkä emme
ulkomaille niin rampattais. Olemme jäykkä kansa siksi paljon masentuneita..
Kertoilkaa lisää vaikka huumoria..
Ehtymätön aihepiiri on kahvi ja pulla, aina on aihetta kahvitteluun ja se viitonenkin löytynee, taitaa euroissakin sen joutua pulittamaan. Kolme päivää eleltiin Vaskiveden rannalla savusaunamökissä ilman sähköä ja nokipannukahvia keiteltiin . Tullessa poikettiin Ylöjärvellä Aallon leipomossa ja ostettiin maan parasta ruisreikäleipää ja moniviljapolakkaa, jota nyt tässä aamukahveella nautin juuston kera. Maitokahvia keitän aamusella, noin kolmasosa lämmitettyä maitoa sekaan. Iltapäiväkahvilla on vähemmän maitoa ja jokin omatekoinen pulla tai pala marjapiirakkaa. Jälkiruokakahvi on vahvaa ja mustaa tarjoiltuna pienestä ohuesta kupista, tummaa suklaata pala viimeistelee nautinnon.
Viineriä en muista syöneeni vuosikausiin, siinä on lounaan kalorit eikä tuollainen rasvaisen ja makean liitto edes houkuttele. Joskus makeankaipuuseen viipaloin hapankorpun päälle omenaa tai päärynää, vaikka mansikkaa tähän aikaan.
Virossa kyneet tietysti muistavat, että viiner tarkoittaa siellä nakkia.
Ruuneperi ihmetteli, miksi viikon viineri, miksei vuosisadan. Vuosisadan rakkaustarinoista olen kuullut ja vuoden autosta ja viikon tytöstäkin tehtiin oikein filmi. Ehkä viikon viinerissä on kyse viikottain vaihtuvasta sesonkituotteesta, kesän alussa raparperi, sitten mansikka, mustikka, vadelma, lakka, omena, kirsikka, puolukka... Joulun aikaan voisi olla luumu ja pääsiäisenä vaikka keltainen persikka.
Kahvilakulttuuriamme moititaan, perinteisesti on pidetty kodeissa kahvikekkereitä ja aina yllättäenkin poikenneelle vieraalle on kahvipannu heti ehätetty tulelle. Pitäisikin piipahtaa torikahvilla : paikallisia ihmisiä,turisteja, puheensorinaa ja ostoshyörinää on kiva tarkkailla kahvimukin takaa, varmaan eloisia valokuviakin saisi.
Kahvia sitä tuossa aamullakin oli voileivän kyytipoikana.
Hyvin maistui vaikka yö oli '''kuuma''', ihan vain säätilan ansiosta, nyt tuulee jo siihen malliin että voisi tuoda tullessaan viileämpää.
Aamukahvi ei maistu muusta kuin Kermansaven aamiais mukista ja voileipä pitää olla retrolautasella, tuo viimeksi mainitsemani esine on vuosikymmenten takaa eräs äitienpäivälahja. ;-)).
Tänään valmistin englantilaisittain kahvia, vaihtelua pitää olla ;-DD