Poliisi epäilee (Ulvilan ryhmä?) että lammesta löytynyt naisuhri on itse aiheuttanut vammansa, eli murhannut itsensä.
Toinen matkalaukusta löytynyt nainen, on samalla lapsenomaisella logiikalla myös ensin tunkenut itsensä matkalaukkuun ja surmannut mahdollisesti itsensä.
Jyväskylässä liikkuu mahdollisesti sarjamurhaaja! Poliisi ei tätä käsitä tai hyväksy, yleisen pelon uhatessa suomea.
Entä muut aikaisemmat naisuhrien tutkimukset Jyväskylässä, tai muualla suomea jotka ovat "itsemurhia"?
Ulvilan äänite piti lähettää oikein Yhdysvaltoihin, koska suomesta puuttuu kuulevia ihmisiä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi luoja. Etkö muuta keksinyt? Ja murhaaja on tietysti poliisi, joka on murhannut myös Jukka Lahden, Kyllikki Saaren sekä Olof Palmen?
Olisiko VL yhteyksiä? kun poliisissa tuli mutka matkaan, liian iso remmi takana niin tutkimukset tyssää siihen.
Miten niin vl liittyy tähän? Perustele .