Ressaamassa pitkin poikin......

Mira ja Anne

Olimme kierrelleet jo kuukauden eteläistä eurooppaa ja matkakassamme alkoi näyttämään huolestuttavan tyhjältä ja kotoa emme enää kehdanneet pyytää rahaa kun oltiin lähdetty vanhempien varoittelusta huolimatta matkaan rinkkoinemme.
Nyt oltiin eteläläisessä Espanjassa pikkukaupungissa katukahvilassa ja surkuttelimme tilannetta olutlasit edessämme.
Mira luki jotain paikallista lehteä ja näytti mulle pientä ilmoitusta jossa haettiin kahta näyttelijää maalaisromanttiseen erottiseen tunnin elokuvaan.
- Heh, mitäköhän ne maksaisivat palkkioksi jos soitetaan sinne ihan vain uteliaisuuttaan, sanoin puoli leikilläni. Mira oli jo näppäilemässä numeroa kännykkään ja sieltä vastasi senglantia puhuva mies.
- Kahta vaaleaa 17 - 18 vuotiasta hakevat ja palkkio olisi 5000e koko päivältä, no huh, huh, millaisestakohan elokuvasta olisi kyse.
- Ei hemmetti, 5000e, no sillähän rahalla jatkaisimme lomaamme kuukausia ja voitaisiin matkustaa Intiaankin jonne olimme aina halunneet, sanoin.
Mira sulki puhelimen melkein äijän korvaan, oli suuttunut kun mies oli sanonut että pitää olla alapää ajettu posliiniksi.
Menimme takaisin majapaikkaamme joka oli pieni paikallinen hotellintapainen, siellä taas tuli surkea rahatilantteemme puheeksi ja Mira sanoi että menisimme edes katsomaan huomenna mistä olisi kyse.
Soitimme uudelleen numeroon ja sieltä vastasi sama mies, yllättävän kohtelias oli, neuvoi että aamulla tulisi tila-auto hakemaan meidät, mutta ei teidän todellakaan ole pakko suostua heti, mutta jos edes valmistautuisitte illalla hiukan.
Menimme hakemaan pienestä kyläkaupasta kertakäyttäisen partakoneen ja hotellissa saippuasta teimme vaahtoa ja ajoimme toistemme alapään posliiniksi.
- Huh, mihin olemmekaan ryhtyneet, mutta se raha kyllä kummasti kiinnosti ja kun mies puhui vielä 2000e bonuksestakin jos kaikki menisi hyvin.
Aamulla pakkasimme rinkkamme ja odotimme kadunvarrella, pian siihen ajoikin aikas komea matkailu-auto josta kuski kysyi olimmeko me niitä uusia näyttelijoitä suomesta.
Epäröiden nousimme autoon joka oli tosi hienosti sisustettu, takana istui jotain nelikymppinen tumma komeakin mies joka esitteli itsensä tuottajaksi.
Kehui meitä tosi komeiksi ja alkoi lyhyesti esittämään elokuvan juonta jossa olisimme maalaistyttöjä 1900 luvun pouolivälistä.
Alussa te ajelette polkupyörillä idyllistä maalaistietä ja tässä olisi esiintymis asunne, kokeilkaa rauhassa pukea ne tuolla takana päällenne.
Menimme takana olevaan verholla suljettuun tilaan jossa nauroimme kun tajusimme millaiset vanhat koulupuvut panimme päälle, lyhyet hameet ja valkoiset polvisukat, valkoinen lyhythihainen paita päällä lamsimme takaisin.
- Hienoa, tosi nättiä on, mutta tässä ei varsinaista kässäriä ole ja kuvaus etenee aina neuvojeni mukaan.
Tulimme paikalle jossa oli kaksi polkupyörää ja niillä sitten ajelimme kuvaus-auton ajaessa edellämme kuvaten.
- Hienoa, tämä meni loistavasti, mies sanoi, nyt otamme toisen otoksen jossa kova ukkosmyrsky saapuu ja kastutte täysin märäksi, mutta sitten huomaatte tien varressa olevan vanhan pajan ja menette sinne pitämään sadetta.
Taas ajelimme tiellä ja jostain kummasta ne kehitti kovan sateen yllemme, taisi olla vanha palo-auto joka ajoi ja edellämme.
Tosiaan kastuimme ja nyt tekikin mieli mennä sisätiloihin, paja oli varmaan joku vanha kärrypaja jossa iso pyörivä pöytä hallitsi koko tilaa, mustakin oli ja haisi tosi vanhalle hiilelle - siellä olivat jo kamerat odottamassa.
- Ohjaaja sanoi että nyt menette istumaan tuohon ja alatte syömään eväitänne.
Valkosen paidan läpi näin kuinka Miran tisulit nöpöttivät kastuneen paidan alta, kylmissään nännit nöpöttivät mullakin, sitten alkoi tapahtumaan.
Jatkuu....

14

11038

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mira ja Anne

      Katsoin savun likaamasta ikkunasta ulos jossa ja kuvattiin jotain peltoa jossa porukkaa oli työskentelemässä, sielläkin muka satoi ja porukka alkoi vetäytyä suojaan.
      Voi kauheeta, ne tulevatkin pitämään sadetta tähän samaan pajaan ja kovin on tummaa porukkaa, kuuluukohan ne ja tähän elokuvaan, mietin.
      Pajan ovi aukesi ja valoa vasten näin kuinka 5 tummaakin tummempaa miestä astui sisään, olivat varmaan siirtotyöläisiä köyhästä afrikasta.
      Märkä tumma iho suorastaan höyrysi jokaisella ja alapäitä suojasi vain jokin rätin tapainen, köyhää porukkaa aattelin ja näin kuinka pelokas ilme Mirallakin oli kun ne kerääntyivät ympärillemme - kamerat kävivät koko ajan.
      Huh, huh jos nuo,,,sopersin hätäisesti Miralle ja tein vaistomaisesti lähteäkseni ulos, mutta en päässyt mihinkään kun voimakkaat kädet tarttuivat molempiin ja pakoittivat alas sille pyörivälle pöydälle.
      Jollain oli mukana köydentapaista jolla meidät sidottiin pöytään niin että olimme selällämme vastakkain, mitä hittoa kuuluuko tämäkin elokuvaan.
      Siinä makasimme voimatta ylivoimalle mitään jalatkin oli sidottu haara-asentoon, voi hitto mihin olimme ryhtyneetkään.
      Miehet pudottivat ne vähät kietaisunsa lattialle ja nythän mä vasta kauhistuin, niillä roikkui se musta kalu melkein puoliväliin reittä.
      Siinä katselimme kuinka ne alkoivat hitaasti kohoamaan ja kasvamaan, ei hemmetti - eikait ne pane niitä sisäämme, huusin MIralle.
      E,eeit kait , ei siitä oilut mitään puhetta silloin matkalla tänne, mira vapisevalla äänellä vastasi.
      Katsoin ihmeissäni kuinka ne jatkoivat kasvuaan ja varsikin oli kohta käsivarteni paksuinen, varsi jossa tummat isot verisuonet sykkivät - nyt ne astuivat lähemmäksi ja tunsin kuinka kuumat kädet alkoivat hyväilemään rintojani ja toiset olivatkin jo hameeni alla jota alettiin kiskomaan päältäni.
      Sivussa oli Mira jalat pystyssä ja hän oli jo aivan alasti ja iso musta kalu alkoi lähestyä hänen vakoaan joka näkyikin kuin aitiopaikalta kun oli posliiniksi ajeltu, mutta sitten joku pyöritti pöytää jossa makasimme.
      Pöydän pyöriessä näin kuinka ympärillämme oli toinen toistansa isoimpia mustia kaluja jotka kaikki olivat jo juhlakunnossa, kuin tykit rivissä päästäkseen laukaisemaan panoksen.
      Vihdoin pöytä lakkasi pyörimässä ja kohdalleni sattui varmaan se kaikista isoin kalu josta kiiltävästä herkkutatissa olevasta mahtavasta raosta tippui kiimaista kirkasta nestettä, tuohan laukeaa jo pelkästä kosketuksesta.
      Sivusilmällä näin kuinka Miraan jo oli tunkeutumassa samankokoinen ase, Mira parkaisi kun herkkutatti oli menossa sisään, ettei vain, ettei vain miran pimppi olisi ollut aivan märkä kun noin helposti meni sisään?
      En paljoa ehtinyt ajatella kun tunsin ja kuuman kalun ison mutterin olevan pimppini huulilla ja väkisin työntymässä sisääni, tärisin ja terskan ollessa jo melkein sisälläni se vetäytyi ulos, märkänä oli terska - ettei vain minäkin alkanut kiihoittumaan.
      Katsoin taas Miran suuntaan ja siellähän oli jo vartta menossa sisään senttitolkulla, kuulin kuinka Mira alkoi huohottamaan ja kun alkoi ulosveto Mira työnsi peppuaan aivankuin olisi heti halunnut sen takaisin sisään.
      Pöytä pyörähti taas ja pysähtyi uuden mustan kalun kohdalle, nyt se meni voimalla sisääni, perkules kun tekikin hyvää ja aloin todella kastua.
      Miraa naitiin ja uudella kalulla ja tiesin kuinka herkkä Mira on saamaan orkun, suoraa huutoahan se jo huusi kun musta juna alkoi kiivaasti sisään ja ulosmenon, siinä oli miran pimppi kovilla, siinähän oli puolipimppii ulkona paksun kalun varressa sen tullessa ulos.
      Jatkuu...

      • Mira ja Anne

        Unohdin kokonaan kamerat ja halusin vain lisää tuota ihanaa patukkaa sisääni, enhän ollut kuukausiin saanut mitään ja jo pelkillä alkutyönnöillä aloin saamaan orgasmia ja sekin kiihoitti lisää kun näin kuinka Miraa naitiin aivan siinä 20 sentin päässä.
        Kuulin kuinka pussit hakkasivat Miran peppuvakoa ja kauhee maiskinta kuului kun musta makkara teki työtään, nyt se tuli vahingossa ulos kokonaan ja miran pimppi oli hetken kuin suuri suu auki, ei ehtinyt vetäytyä umpeen kun iso kalu oli sitä venyttänyt äärimmilleen ja klitoriskin oli kuin pieni pippeli, niin kiimoissaan Mira oli.
        Itse ja tunsin kuinka iso herkkumutteri tapasi pimppini pohjan ja vaistomaisesti värähdin ja työnsin miestä poispäin, mutta eihän se auttanut vaan välittömästi tunkeutui yhä syvemmälle minuun.
        Nyt alkoi suorastaan eläimellinen nainti, en enää erottanut oliko kalu menossa vai tulossa sisääni, niin kiivasta oli mustan junan liike pimpissäni, aloin jo tulemaan toistakertaa kun liike äkisti pysähtyi ja alkoi purkaamaan satsiansa sisääni.
        Nyt äijä aivankuin varmisti että kaikki sperma menee pimppini pohjukkaan ja työnsi kalun juurtamyöten sisään jättäen sen sinne parkkiin - voi herttinen kuinka kuumalta sperma tuntui, en moista ennen oo kokenu ja se jatkui ja jatkui yhtä voimakkaana sekunteja varren laajetessa joka ruiskauksella, voi ihanaa.
        Mirakin oli samanlaisen satsin saamassa sisäänsä, näin kuinka kalu ja pysähtyi ja kalun juuresta näin kuinka spermaa pumpattiin voimalla Miran herkkuun, mutta eihän se kaikki sinne mahtunutkaan vaan kalun ja pimppilihan välistä alkoi purskahdella sykäyksittäin spermaa ulos, Mira huusi ja huusi,,,aikas gutaa taisi tehdä parhaillaan sille ja.
        Samanaikaisesti kalut vetäytyivät meistä ja taas pöytä pyörähti, voi herttinen sentään, huomasin uuden kalun jalkojeni juuressa ja menossa samantien sisääni, nyt jatkoin kesken jäänyttä orkkuani ja siitä tulikin niin mahtava että silmissä säkenöi, koitin vastatyöntää pimppiäni että saisin lisää ja taas lisää patukkaa sisääni.
        Mirakin siinä vieressä sai taas uutta junaa sisäänsä, vanhan sperman vain vaahdotessa pimpissä, olivat miehet niin kiimoissaan ettei paljoa toisten kermat häirinneet - taisivat saada ensimmäistä kertaa vaaleaa pohjoismaalaista lihaa kalujensa ympärille.
        Taas tunsin kuinka isoruisku alkoi purkautumaan sisääni, eläimellisen huudon saattelemana, tähänhän alkaa tottumaan ja nyt minäkin tunsin kuinka joka ruiskauksella sitä purkautui ja pimppilihan ja kalun välistä - olin kuulevani kuinka se piti ääntä kuin tyhjää ketzuppipulloa olisi rutistettu.
        Nyt siteet irroitettiin ja meidät käännettiin kontalleen pöydälle eri suuntaan, siinä vanha sperma alkoi valumaan pimpistä ulos reittäpitkin, mutta nyt alkoi leikki josta en ole koskaan edes kuvitellutkaan.
        Pöytähän oli pyörivä ja siinä pimpit kuin tarjottimella olimme.
        Kohta taas musta juna työntyi sisääni takaapäin, nythän se meni tosi liukkaasti sisääni ja ei montaa työntöä mies kestänytkään kun laukesi, kuulin kuinka spermaa lorahti kiviselle pajan lattialle kun pimppini oli jäänyt täysin avoimeksi ison terskan kaapiessa spermaa mukaansa kun vetäytyi ulos.
        Mira oli joskus sanonut mulle että kun saa takaapäin sisään kalua, tulee orkku välittömästi, kun tuntuu niin riettaalta ja eläimelliseltä ja saihan Mira heti, ei mies ehtinyt kun kakskertaa työntää kun Mira jo kiermuiteli orkun pauloissa taas.
        Aina vaan pöytää pyöritettiin ja uutta tuli sisäämme, voi pimppejämme, melkein tunsin kuinka pimppini häpyhuulet olivat tulipunaiset ja lerpattivat tosi pahasti vaikka olikin nuori pimppi, kait ne siitä palautuu.
        - Nyt olisi sen bonuksen ansaitsemisen paikka tytöt, kuulin ohjaajan sanovan, mitä ihmettä?
        Samassa näin kuinka sisään astui vanhahko mies, mutta voi kauhistuksen kauhistus - sillä oli sellainen mela että huh, huh.
        - Löysimme tämän sattumalta savannilta ja vartavasten tuotinne hänet teille tänne.
        Miehellä oli niin paksu kalu etten ole edes pornofilmeissäkään sellaista koskaan nähnyt.
        Mies asettui Miran taakse ja alkoi asettelemaan tykkiänsä pimpin huulille, mutta eihän se alkuukaan menny sisään.
        Apuun tuli kaksi miestä jotka levittivät Miran pimppiä äärimmilleen ja kauhuissani katsoin kuinka se alkaa väkisin menemään sisään sittenkin, mira huutaa täyttä huutoa ja tuo huuto ei ollutkaan kiimaista vaan kauhuista.
        Menee hitaasti mutta varmasti sisään sentti sentiltä, Miran herkku alkaa antamaan periksi ja nyt se on jo puolessavälissä, mira huutaa ja nythän sen äänessä on kuin onkin kiimaista värinää.
        Muut katselevat vieressä ihmeissään ja huomaan kuinka niiden kalut nousevat uudelleen pystyyn, yksi tuo kalunsa suuhuni ja ruiskauttaa samantien satsinsa, nieleskelen ja toinen tulee samantien, tunnen sperman maun suussani jota valuu ulos kun en saa kaikkea nieltyä.
        Jatkuu...

      • Mira ja Anne
        Mira ja Anne kirjoitti:

        Mira käännettiin selälleen ja nyt kolme miestä piti häntä kiinni jaloista ja käsistä, ettei vaan karkaa ison tykin alkaessa ottamaan eestäpäin, jalat äärimmilleen levitettynä, pelottaa , mutta jotenkin haluan sitä lisää sisääni, Mira kuiskasi mulle.
        Taas "avustajat" levittivät pimppiä ja iso mela alkoi keikkuen lähestymään Miran herkkua, spermaa valui vieläkin vaosta ja sehän vain avittaa sisäänmenoa.
        Näin kuinka Mira vapisi pelosta kun terska alkoi taas työntymään sisään, mutta nythän se menikin melko helposti ja paksu varsi alkoi tekemään työtänsä tunkeutumalla yhä syvemmälle Miran herkkuun, Mira vapisi ja parkaisu kuului huulilta.
        Tälläistäkö on synnyttä, mira kuiskasi - ei toki, nythän menee sisään eikä ulospäin, naurahdin.
        Paksua vartta riitti ja riitti, mies ähisi ja puhisi kiimoissaan ja huomasin kuinka Mirakin alkoi olla taas vauhdissa, kun antoi pepun avittaa nykäyksittäin sisäänmenoa.
        Mies jatkoi sisääntyöntöä ja kas kummaa sehän oli melkein kokonaan jo sisällä, Miran silmät olivat viiruina ja suusta pääsi parkaisu, nyt se alkaa taas rakentaan saamaan uutta orgasmia, aattelin.
        Katselin ihmeissäni kuinka miehen pussitkin olivat kuin kaksi isoa miehen nyrkkiä jotka alkoivat keikkuen tahdissa heilumaan kun isotykki alkoi eestakaisen liikkeensä, voi, minäkin haluan tota mahtisonnin kalua sisääni.
        Mies vetäytyi Mirasta, peläten varmaan ennenaikaista orkkua, siinä miran pimppi oli kuin avoin luola, kun kalu oli tullut täysin ulos.
        Mutta nyt hyökkäsivät kimppuuni ja asettelivat mut selälleen kuten Mirakin, vapisin pelosta.
        Mira lohdutti, se tekee tosi gutaa kun on täysin sisällä, ota koko kalu sisääsi huoletta.
        Koitin asettua mahdollisimman rennosti makaamaan selälleni ja jäin odottamaan avustajien levittäessä häpyäni, silti vapisin pelosta.
        Nyt se tulee tuolta keikkuen kuin sonnin muna, tunsin kuuman terskanpään pimppini huulilla ja se ikäänkuin vaati päästä sisälle koputtamatta.
        No, huh, hu, nyt alkaa tosiaan tuntua oudolta kun iso terska on jo sisälläni, yllättävän hyvin se menikin, näen kuinka paksut verisuonet varressa sykkivät, lisää tuota ajattelin.
        Ja tulihan sitä, oli aikas riettaisen näköistä kun muut pitiät jaloistani kiinni ja isoa vartta tuli koko ajan yhä enämpi sisääni, eihän tuo niin kipeetä tehnytkään ja aloin ja peppuani työntämään että saisin sitä lisää.
        Nyt alkoikin musta juna tosissaan tekemään eestakaista liikettä ja katsoin kuinka ulostullessa pimppini aivankuin kiipesi varttapitkin, niin piukeata oli.
        Aloin saamaan ties monennetakoa orkkua miehen kiihdyttäessä tahtiaan, se olikin yhtä huutoaenkä nyt tosiaan teeskennellyt yhtää.
        Huusin suomeksi "saatanan isosonni, saatanan sonni" - äläm laske sisääni spermaasi ja samassa jo tunsin kuinka sperma alkoi tulla, mutta eihän sitä mahtunut sisääni, vaan joka ruiskauksella ulos tuli valehtelematta lentämällä kalun ja pimppilihan välistä.
        Lopulta ruiskutus loppui ja kalun vetäytyessä tunsin kuinka pimppini jatkoi nykätelyään samalla pumpaten loputkin spermat ulos, aukihan se pimppini jäi, taisi olla mahtava näky kun tunnelista vuotaa kuin joki, spermajoki siis.
        Bravo, huusi ohjaaja, ootte kuulkaas likat ansainneet sen ylimääräisen bonuklsen.
        Saimme rahat ja kuljetuksen takaisin hotelliimme jossa spermaa vieläkin valui suihkussakin ulos, oli se hieno kokemus.
        Mira sanoi että hänen isänsä katselee joka yö nettipornoa, toivottavasti tämä ei päädy sinne, punastuin, perkeleen , perkele, mutta se taas onkin aivan eri tarina.

      • Pienemmän Mies

        Pidin kovasti. Hienoa että naiset nauttii häpeämättä. Niin se eri tarina. kiva olis lukea.

    • Mahtava tarina! Kovaa on minunkin hoisuissa..... :)

    • JEzzeJamieZ

      Oli kiihoittava tarina, kalu rupesi kovenemaan aika välittömästi, jos olisi vielä totta ja näkisi filkan niin olisi mahtavaa :)

    • Uuuhhhh!

      Jatkoa!!!!

    • Paskaa!!

      No ei se nyt mitään ollu. Mielummin kattos kun lukis. /:

    • vitunidiootti!

      no mitä vittua sä täällä sitten teet?!

    • jatkoa odotellen....

      Tyttöjen molemmat matkakassat täyttyivät ja toisesta valui jopa suurin osa lattialle.
      Miten likkojen lopumatka meni, olisi mukava kuulla seuraava kassan täydentäminen?

    • kaeere

      hauska miehen kirjoittaman fantasia. väärä palsta.

    • MinäQ

      Matkailu avartaa

    • Tsädää

      Ihan kiihottava, tuskin miehen kirjoittama kuten joku väitti. Mies tietää että mutteri on se naaraspuolinen jonka sisään menee pultti :)

    • lisää,,,

      Miten tyttöjen loppumatka meni, olisi kiva tietää saivatko karttutettua matkakassaa lisää pimpeillään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikamika missä mika

      Polliisi etsii https://poliisi.fi/-/epailty-henkirikos-torniossa?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter
      Tornio ja Haaparanta
      36
      3484
    2. Sofia kertoo et halusi luvan kokeiluihin seksin suhteen Lontoossa asuessaan..

      Katos nainen alkaa kertoa et seksikokeilut alkoi maistua, kun muutti Lontooseen.Marokkolainen räppäri ja tietenkin sekin on varsttu mies ja itse sen k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      199
      3292
    3. Mahdoton ymmärtää suomalaisia, jotka kannattaa Putinin venäjää

      ja jopa hyökkäystä Ukrainaan. Minkälainen ihminen tuollainen voi olla, kysyn vaan? Mitä hienoa on diktatuurissa, ja vaikka siinä ettei ole edes sanan
      Maailman menoa
      366
      2967
    4. Mua kiinnostais

      Aika paljon vietellä sut vielä J... ❤️❤️
      Ikävä
      60
      1445
    5. Aion ottaa yhteyttä sinuun

      ens tai seuraavalla viikolla. Tähän vaan tiedoksi että osaat varautua rakas :)
      Ikävä
      96
      1234
    6. Jos laittaisin viestin

      Laittaisn: vaan: Moi, mitäs kuuluu 😊 Se riittäisi kertomaan tarpeeksi kaiken jälkeen. Mitä itse laittaisit?
      Ikävä
      78
      1189
    7. Martina, Jasser ja kaik neljä tytärtä Järvisydämessä

      Sinne se Jasseri kiitää pitkin baanaa. Esko oli niin kiva, että antoi autonsa hälle. Noin toimii fiksu, avarakatseinen ex.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      157
      1164
    8. Miehelle muistutuksena

      Rakastan! Läpi tulen ja jään, minä tulen ja luoksesi jään (lainaus jostain). Odota minua! H
      Ikävä
      90
      1107
    9. Arvomaailma

      Miten kukin elämää arvottaa. Tuli noista vaatteista mieleen tuossa yhdessä ketjussa, että miten te arvotatte ihmisiä, millä perusteella ja miten? Mä
      Sinkut
      282
      963
    Aihe