Olimme mieheni kanssa jo tovin haaveilleet jostakin piristyksestä seksielämäämme, vaikkei siinä isommasti ongelmia ollutkaan, perinteistä avioseksiä oli kerran tai pari viikossa. Välillä aikaa kului ilman seksiä ehkä muutamia viikkoja ja sitten kiihkoissamme taas innostuimme..
Monesti uuden innostuksen pauloissa huomasimme molemmat, fantasioivamme kolmannesta ihmisestä tai jopa toisesta parista sängyssämme. Yleensä se jäi kun hommat oli hoidettu ja enin kiihko kadottu juuri sillä erää.
Mutta alitajunnassa, takaraivossa kiinnostus jäi elämään aina, varmaan molemmilla.
Minä olin aluksi hiukan vaivaantunut noista fantasioista, tuntui liian härskeiltä ja aina ajattelin niiden jäävänkin vain ja ainoastaan fantasioiksi, miehen niistä muistutteli enemmänkin, ”niin arkena kuin juhlanakin”. eli aamuin ja illoin.
Niinpä minuakin alkoi kiinnostaa pikkuhiljaa, miltä tuntuisi saada vielä toista miestä, vaikka ikinä en varmaan omastani haluaisi luopua. Kuten ei myös mieheni sanonut minusta luopuvansa mutta antaisi mielellään toisen miehen tyydyttää minua, jos niin haluaisin.
Monesti uuden innostuksen pauloissa huomasimme molemmat, fantasioivamme kolmannesta ihmisestä tai jopa toisesta parista sängyssämme. Yleensä se jäi kun hommat oli hoidettu ja enin kiihko kadottu juuri sillä erää.
Mutta alitajunnassa, takaraivossa kiinnostus jäi elämään aina, varmaan molemmilla.
Minä olin aluksi hiukan vaivaantunut noista fantasioista, tuntui liian härskeiltä ja aina ajattelin niiden jäävänkin vain ja ainoastaan fantasioiksi, miehen niistä muistutteli enemmänkin, ”niin arkena kuin juhlanakin”. eli aamuin ja illoin.
Niinpä minuakin alkoi kiinnostaa pikkuhiljaa, miltä tuntuisi saada vielä toista miestä, vaikka ikinä en varmaan omastani haluaisi luopua. Kuten ei myös mieheni sanonut minusta luopuvansa mutta antaisi mielellään toisen miehen tyydyttää minua, jos niin haluaisin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Katselin netistä tietoa, tarinoita asiasta, parinvaihdosta ja täytyy sanoa että haaroissa kastui, yleensä töissä noita sivuja katselin. Joskus jouduin menemään pukuhuoneen vessaan tyydyttämään itseäni, milloin milläkin kapineella, kortsu banaani tai hiusharjan varsi upposi monesti minuun ja sain huumaavia orgasmeja. Posket punoittaen hiivin aina töihini…
Rohkaisin lopulta mieleni ja kysyin eräs ilta mieheltäni, onko hän tosissaan että voisimme kokeilla parinvaihtoa, siis mikäli sopiva pariskunta jostain löytyisi. Vastaus sai jalkateräni vapisemaan ja väreitä hameeni alla, ”kyllä, olisi ihanaa kokeilla, yhtyisimme samassa huoneessa vieraittemme kanssa…” sitä mieheni halusi. Siinä vaiheessa olin myytyä naista, ei juma, tää täytyy viedä loppuun vielä kun aikaa on, siis ennen kuin alkaa ikä liikaa painaa. Olemme noin 45 vuotiaita molemmat. Mitä siinä voi hävitä jos olemme molemmat luottavaisin mielin. Emme olleet neitsyeitä kun tapasimme, miksi muuttuisimme vaikka tämän tekisimmekin, ajatus alkoi kiihottamaan taas enemmän ja enemmän.
Mieheni oli työmatkalla kun laitoin useampia ilmoituksia nettiin, vastauksia tuli enimmäkseen miehiltä, niin varatuilta kuin ”vapailtakin” vaikka luulen heidänkin olleen varattuja, valehtelevat pimpan puutteessaan ja haluavat pettää vaimojaan.
Pari mielenkiintoista paria, ensikertalaista vaihtajaa ilmestyi kehiin, toisen kanssa jatkoin viestittelyäni, miehelleni en kertonut mitään vielä, en halunnut puhelimessa tuollaista kertoa.
Mieheni kotiuduttua näytin hänelle postit joita oli vaihdettu, olin likimain sopinut treffit seuraavalle viikonlopulle läheiseen kaupunkiin, asumme maalla pienessä kylässä. Pari jonka kanssa viestin, oli myös siitä läheltä, meiltä vai muutamia kymmeniä kilometrejä mutta emme tunnistaneet toisiamme kun kerroimme itsestämme. Emme halunneet alkaa mihinkään tuttujen kanssa, se vaara kun näillä pikkukylillä aina on.
Muutaman epäonnistunee treffiyrityksen jälkeen saimme aikataulumme sopimaan niin, että istuimme mieheni kanssa Rotuaarin reunalla odottelemassa salaisia ystäviämme. Emme olleet soitelleet, kaikki oli hoidettu posteilla ja tekstiviesteillä.
Jännittyneenä istuimme ja odotimme heitä saapuviksi. Huomasin muutaman tutun näköisen ihmisen kävelevän ohitse, muistelin mistä heidät tunnen, mies ja nainen, tuttuja olivat mutten osannut yhdistää mihinkään. Yhtäkkiä tajusin ja katsoin miestäni ja kuiskasin, HE! ne ovat he! Samalla he palasivat varovaisesti pöytämme kohdalle, ”olikohan meillä tapaaminen”. Naureskelimme että taitaa olla.
Pariskunta oli puolituttumme ajoilta jolloin tyttäremme pelasi pesäpalloa, olimme aina joskus sanasen pari vaihtaneet milloin missäkin kentän reunalla. Tunnelma vapautui välittömästi, Arto ja Heli olivat puolituttuja, sitä mitä olimme pelänneet mutta nyt huomasimme sen olevan hyväksi. Juttua riitti heti alusta ja vaivautuneisuutta ei huomannut lainkaan. Arto on hiukan miestäni pienempi, noin 175 pitkä, aika roteva muttei lihava mies, ihan hyvän näköinen, ei ihanne mieheni mutta sellaistahan en ollut hakemassakaan. Heli on aika pieni, pikkunätti, kurvikas punapää jolla juttua tulee koko ajan. Itse olen Helin kaltainen fyysisesti mutta tumma tukkani ja joskus tuskastuttavan suuret rintani erottavat meidät selkeästi toisistaan. Mieheni Juha on noin 180 cm, harrastaa monenlaista urheilua ja sen huomaa.
Siirryimme istumaan iltaa olut tuvalle, joimme muutamia oluita, siidereitä ja tutustuimme pikkuhiljaa. Tunnelma alkoi olla aika jännä, luulen, että me kaikki mietimme.. Miltä tuo näyttäisi alasti, tuntuisi jne. Minulle on ollut aina tärkeää seksissä saada miehen lastit sisääni, se saa minut aina laukeamaan lopulta. Mietin, että ovatkohan nämä niin luotettavia, että tuota voisi harrastaa Arton, siis ilman kortsuja, ehkäisystä pidän kyllä itse huolen. Mietin miltä näyttäisi kun mieheni asettuisi Helin taakse, työntyisi häneen ja aloittaisi naimisen. Nuo ajatukset saivat minut tosi kiihkoon, vessassa käydessä jo hiukan räpläsin itseäni melkein orkun partaalle.
Otimme lopulta huoneet viereisestä hotellista, emme kehdanneet ängetä samaan huoneeseen, maalta kun olimme. Vasta majoittumisen jälkeen he tulivat huoneeseemme, minulla hehkui pimpsassa, halusin sinne äkkiä ja jotain kovaa, sammuttamaan polttelun.
Heli ole aika riehakkaalla tuulella, hän alkoi avoimesti hyväillä miestäni sohvalla, itse istuin Arton kanssa parisängyllä, joka oli varmaan tavallista isompi, ainakin tuntui siltä. Arto alkoi suudella minua, hyväili rintojani ja takamustani, nosti paitaani ja työnsi kätensä sen alle. Itse rohkaisin mieleni ja annoin käteni laskeutua hänen vyötärölleen, tunsin kohouman housujen etumuksessa, aloin näpläämään vetskaria auki. Samalla tiirailin mitä Helille ja Juhalle kuuluu. Heli oli enää pelkissä rintsikoissaan ja pikkupöksyissään, mieheni veteli farkkujaan jalasta, katseeni nauliutui heihin, hetken mietin että wau! tää on menoa..
Tunsin kuinka Arton käsi oli hameeni alla, etsi tietä pimpalleni, jonne sen halusinkin. Levitin jalkoja riettaasti ja ohjasin hänen kätensä oikeaan osoitteeseen, hieromaan klittaani ihanasti. Arto työnsi sormensa välillä sisälleni, ja hyvältä, jumalattoman hyvältä se tuntui. Heittelin kiimoissanin vaatteet päältäni viimeistä kappaletta myöten, halusin nyt miestä ja lujasti. Juha ja Heli olivat juuri asettumasta lähetyssaarnaajaan kun kurkkasin sohvalle, Helin toinen jalka oli selkänojalla irstaasti. Näin kuin elokuvissa, selkeästi kun mieheni painoi kalunsa Helin sisään, niin ja paljaaltaan! Antaa mennä ajattelin, en minäkään vaadi tässä enää Artolta kortsua vaan saa naida minua paljaalla ja loppuun. Tunsin kun Arto työnsi minua selälleen ja suostuin mielelläni. Levitin jalkani ja pyysin häntä tulemaan. Arto tuli kontaten minuun kiinni, sovitteli kaluaan huulilleni, halusin ohjata itse sen sisääni ja otin siitä kunnolla kiinni. Vieraan miehen munaa ohjasin paljaana sisääni samalla kun mieheni yhtyi vieraaseen naiseen. Mieheni oli niin kiimoissaan, että laukesi aika nopeasti Heliin, näin kuinka molemmat tärähtelivät kun mieheni häntä siemensi, ehkäisystä emme olleet puhuneet sanaakaan, en ollut ainakaan kuullut.
Arton kalu tuntui todella ihanalta, nautin jokaisesta työnnöstä, jokaisesta vedosta kunnes huippuni alkoi lähestyä. Tulin voimakkaasti ennen kuin Arto teki toivomani, laski kunnon annoksen spermaansa sisääni, olo oli taivaallinen.
Makoilimme aikamme, olimme aika voipuneita kaikki, emme olleet vaivautuneita, ei morkkista. Vuoron perään kävimme suihkussa siistiytymässä, ennen kuin leikki alkoi taas uudestaan..
Grrr... Hyvä tarina. Aika lähellä minun fantasiaani.
Mahtavaa!! Minunlaisia on siis muitakin. Olen nainen, ikää vajaat 50 vuotta ja parinvaihdosta, ryhmäseksistä löysin vauhtia sänkyhommiin. Aluksi minäkin emmin ja kyllä sitä empi miehenikin. Pelkäsimme sen tuhoavan suhteemme mutta toisin kävi. Elämme onnelisempaa aikaa kuin ikinä.
Meillä lähti tämä laji ihan tutun pariskunnan kanssa mutta myöhemmin etsimme ja löysimme vieraan parin jonka kanssa olemme puuhastelleet jo vuosia. Meillä myös toimii luottamus, ei ole pelkoa taudeista kun luotamme ja olemme luotettavia, kumien kanssa ei vehdata, paneskellaan sitten omaa tai toisen. Paljon parempi ratkaisu kuin toisen pettäminen.
Oli mukava lukea juttua, jospa saisin itse joskus aikaiseksi tekstiä...
Kirjoita ihmeessä! Jostain syystä tämä ketju herätti jälleen kiinnostuksen parinvaihtoon...
No meillä tosiaan lähti parinvaihto ihan illan istujaisista kaveriemme kanssa. Joskus pikku hiprakassa pikkusen koskettelimme toistemme puolisoja aika tuttavallisesti. Jossain vaiheessa tuttavistamme nainen antoi ymmärtää, että mm. sekasaunominen on kivaa jne. Jossain vaiheessa tuohon menimmekin, miehillä jöpötti kalut mukavasti ja meillä naisillakin varmaan molemmilla alkoi tavara kostua.
Ensimmäinen yhteinen seksisessiomme tapahtui juuri saunan kuistilla, aurinko laski päijänteen päälle kun sain ensimmäisen kerran vierasta miestä, joka oli oikeastaan elämäni toinen. Neitsyyteni olin siis antanut aikoinaan miehelleni. Heidän kanssaan harrastimme tätä muutamia kertoja mutta se loppui aika lyhyeen, kukaan ei oikein kait halunnut jatkaa, syystä tai toisesta.
Kipinä tuosta jäi meille molemmille, minulle ja miehelleni. Etsimme aika kauan sopivaa paria ja tuntui, ettei sellaista olekkaan. Lopulta onnistuimme.. Tuosta kirjoittelen paremmalla ajalla, ihana muistella niitä aikoja, vaikka ei nytkään mitään valittamista ole. Aika monesti saan kahta kalua samana iltana, kuten ystäväparimme nainenkin saa..
No, kun parinvaihto loppui tuttaviemme kanssa ja kiinnostusta jäi, laitoimme tuumasta toimeen. Ilmoituksia laitoimme nettiin´, kävimme baareissa joista saimme vinkkiä, että niissä voisi olla saman henkistä porukkaa. Ei vain natsannut.
Kerran ollessamme Vuokatissa viikonloppua viettämässä, tapasimme pariskunnan joiden kanssa aloimme alku illan huumassa jutella niitä näitä. He olivat melkein samalta paikkakunnalta kuin mekin. Pienessä nousuhumalassa heittelimme pikku tuhmuuksia ja vihjeitä mitä meillä oli mieheni kanssa mielessä. Välillä supattelimme mieheni kanssa siitä, olisivatko nuo meille sopivia jos he suostuisivat. Vuokatti reissulta jäi käteen vaihdetut puhelin numerot ja lupaukset että ollaan yhteyksissä. Ajellessamme kotiin päin he jo viestivät, että heitä harmittaa, kertoivat suoraan, että olisivat halunneet tutustua meihin tarkemmin.. Illalla kotona ollessamme, laitoimme lisää bensaa liekkeihin, heitimme, että haluaisimme heidät pikaisesti meille, saunaamme ja sänkyymme. Pelkäsimme, että he perääntyvät suorasta tekstistämme, eivät perääntyneet, miksi olisivat, aika selviä vinkkejähän hekin olivat laittaneet.
Jo seuraavalla viikolla tapasimme, heidän kotonaan...
Medialuotsi on paikka missä saa panna
Kyllä alkoi kiinostamaan parinvaihto.. saisikohan ukon vielä mukaan..aah
WAU!