Äitipuoli?

Mistä näitä äitipuoleja tulee? Onko muka aina automaattisesti äiti- tai isäpuoli, jos on suhteessa ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia?

Itse en koe millään tavalla olevani mieheni lapsille äitipuoli tai äiti missään muodossa.
Olen yksi aikuinen lisää heidän elämässään. Tuen, kuuntelen ja leikin heidän kanssaan. Mutta äitiä he eivät tarvitse, ksoka äiti heillä jo on.

Asia erikseen tietysti jos kyseessä on lapsia, joilla ei sitä äitiä tai isää ole enää ollenkaan.
33263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

En minä ole äitipuoli, vaikka miehelläni onkin lapsi edellisestä avoliitostaan. Olen isän vaimo, ja lapsi kutsuu minua etunimellään. Sanakirjan mukaan ehkä olen äitipuoli, mutta itse inhoan koko sanaa. Minä en ole äiti, en edes puoliksi, mieheni lapselle. Vaikka lapsella ei olisi äitiä ollenkaan, en siltikään olisi mielestäni äitipuoli tai muukaan äitiin viittaava, koska ei kukaan tai mikään korvaa äitiä, vaikka tämä olisi kuollut. Olen äiti vain yhteisille lapsillemme.

Äänestä

MInä olen kaikille lapsille äiti, eikä siitä keskustella. Kovaa vastustusta siitä tulee, mutta se on aina kännykkä pois, tai sisäpäivä ja milloin mitäkin.
Halusimme kaikille lapsille taspuoliset olot. Ja tykkään komentaa ja jaella kotitöitä ja kasvattaa isoa lapsilaumaa. Kiitos siitä miehen exälle, joka mahdollisti minun äitinä olon monelle. Hän ei pidä ajatuksesta, mutta minkä hän sille voi. Meitä aina naurtaaa kun hän niin yrittää kääntää lapset minua vastaan, mutta lapsia hän kiusaa, se on kotiaresti päivä ellei mua totella.
Onneksi mies on matkatoöissä niin voin vähän vedättää, kukapa nyt lasten juttuja aina uskoo...

Äänestä
  • Mitä sinä Lissu saat näistä kirjoituksistasi? Mielihyvääkö?
    Miten olisi joku uusi harrastus, jossain ihmisten ilmoilla?

    Aika paljon olet taas tuottanut näitä "minä olen kaamea uusikkonaikkonen"-kirjoituksiasi... Siis näköjään ihan useita kertoja päivässä. Muutamaa keskustelua olen ehtinyt vasta selata, ja jokaisessa on joku sinun ääliömäinen tuotoksesi. Kuvitteletko tosiaan, että ne menevät enää läpi täällä? Tuokin aloituksesi, jossa muka yrität saada miehen aikuisia lapsia kutsumaan itseäsi äidiksi...Siis etkö todellakaan käsitä, kuinka äärettömän typeriä nämä juttusi ovat?

    Ja saarnaat aina siitä, kuinka uudet puolisot yrittävät olla äitejä miehen lapsille. Ihan tiedoksi vaan sinulle, että emme yritä. Emmekä halua. Kaikki kirjoitukset äitipuolista, jotka yrittävät saada lapset kutsumaan itseään äidiksi, ovat sinun omia typeriä juttujasi ja keskustelunaloituksiasi.

    Äänestä

Riippuu ihan suhteen laadusta. :)
Sanotaan nyt, että jos ollaan avioliitossa*), niin äiti- tai isäpuoli nimikkeet ovat "käytössä" ainakin perheen ulkopuolisille selitettäessä suhdetta puolison lapsiin.

Perheen sisällä voidaan sitten käyttä ihan mitä termejä ja nimityksiä tahansa. Sinä voit kutsua itseäsi perheessä vaikka kummajaiseksi, eikä se kuulu kenellekään mitään. :)

*) Nykypäivänä avioliitto ja avoliitto, jossa on lapsia rinnastetaan keskenään "samanarvoisiksi".

Äänestä
  • Eikä rinnasteta. Vaikka avoliitossa olis 10 yhteistä lasta, se ei vaikuta esim. ositukseen, asumisoikeuteen ynnä muihin "pikku" asioihin.

    Äänestä

  • Höps kirjoitti:

    Eikä rinnasteta. Vaikka avoliitossa olis 10 yhteistä lasta, se ei vaikuta esim. ositukseen, asumisoikeuteen ynnä muihin "pikku" asioihin.

    Myös avoleski on huonossa asemassa.

    Äänestä

Minä en ole miehen lapsille mikään äiti. En kokonainen enkä puolikas. Enkä tule koskaan olemaankaan. Eivät he ole minun lapsiani, ei minulla ole heihin mitään kummoisempaa tunnesidettä. Mukavia lapsia, tulemme toimeen hyvin, viihdymme yhdessä ja jaamme puolet elämästämme toistemme kanssa, mutta en tunne mitään suuria tunteita heitä kohtaan. En ole kantanut heitä kohdussani, synnyttänyt, hoivannut, kasvattanut...En vaan yksinkertaisesti ole heidän äitinsä.

Äänestä

En minäkään koe olevani mieheni lapsille äiti missään muodossa. Enkä olekaan. Nämä lapset ovat ihan ok, asuvat täällä välillä, eikä muuta. En kaipaa heitä poissa ollessaan, mutta eivät mitenkään häiritse minua täällä ollessaan.

Yhteiset lapsemme ovat minun silmäteriäni. Ymmärrän, että miehelle nämä kaikki lapset ovat yhtä rakkaita, ovathan ne kaikki hänen omiaan. Minäkin rakastan omiani. Täytän innolla lapsuusajan kirjoja, otan valokuvia, täytän albumeja, sisustan huoneita, ostan ihania vaatteita, käytän leikkimaassa, halaan ja suukotan...Olen aivan hurahtanut äitiyteen, ja äitiyden myötä ymmärrän, millainen on suhde omiin biologisiin lapsiin, joita on kohdussaan kantanut ja tuskalla synnyttänyt, ja joiden elämässä on ollut läsnä ensisekunnista lähtien...Ei sellaista voi olla jonkun toisen lapsen kanssa.

Äänestä
  • Heh, heh. Kysypä joskus avioparilta, joka on adoptoinut lapsia toiselta puolelta maapalloa, miten he jakavat mielipiteesi.
    Ovatko heidän ei-biologiset lapsensa "ihan ok" heille, vai ovatko yhtä rakkaita kuin biologiset lapset. Sääliksi vähän käy teidän perhettä, jos on äitinä keskenkasvuinen lissukka?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Heh, heh. Kysypä joskus avioparilta, joka on adoptoinut lapsia toiselta puolelta maapalloa, miten he jakavat mielipiteesi.
    Ovatko heidän ei-biologiset lapsensa "ihan ok" heille, vai ovatko yhtä rakkaita kuin biologiset lapset. Sääliksi vähän käy teidän perhettä, jos on äitinä keskenkasvuinen lissukka?

    Minä olen kanssasi samaa mieltä. Jos ollaan perhettä, niin ollaan perhettä riippumatta siitä, kenen geenejä kukakin kantaa. Minun lapseni eivät ole täyssisaruksia ja ovat ulkonäöltäänkin kuin yö ja päivä..mutta täyssisarina minä olen heidät aina kasvattanut ja täyssisariksi he itsensä tuntevat vaikka tietävät, että heillä on eri isät. Ja nuorempi lapseni on sitä mieltä, että hänellä on kaksi isää, se biologinen isä joka elää hänen muistoissaan mutta jota hän ei useinkaan näe ja tämä isä joka asuu hänen kanssaan ja huolehtii hänestä. Siksi ei tunnu hyvältä, kun mies huonoina hetkinä muistuttaa minulle, että ei ole lapsen isä. Itse voisin hyvinkin adoptoida lapsen. Minulle ei merkitse, onko hänessä minun geenejäni vai ei. Minulle merkitsee ainoastaan se, että ollaan samaa perhettä.

    Äänestä

  • Sorry jqwjhduw, kirjoitat, että "miehelle nämä kaikki lapset ovat yhtä rakkaita", mutta se ei ihan pidä paikkaansa. Miehelle esikoinen on aina kaikkein tärkein. Esikoinen teki hänestä isän. :)

    Äänestä

  • Kokonaisia kirjoitti:

    Sorry jqwjhduw, kirjoitat, että "miehelle nämä kaikki lapset ovat yhtä rakkaita", mutta se ei ihan pidä paikkaansa. Miehelle esikoinen on aina kaikkein tärkein. Esikoinen teki hänestä isän. :)

    Ohoh, onpa uusikoiden miinuksista päätellen vaikea niellä, että miehille esikoisella on erityisasema isän sydämessä.

    Äänestä

  • Kokonaisia kirjoitti:

    Ohoh, onpa uusikoiden miinuksista päätellen vaikea niellä, että miehille esikoisella on erityisasema isän sydämessä.

    "Miehelle esikoinen on aina kaikkein tärkein."

    On vain niin äärettömän typerää kirjoittaa näitä muka-yleispäteviä lauseita, aivan kuin tietäisi kaiken kaikesta, ja että se oma mielipide ja luulo on yleismaailmallinen totuus. Siksi en yleensä jaksa vaivautua vastaamaan tällaisiin yleistyksiin, tämä on samaa luokkaa sellaisten kanssa kuin "kaikki uudet puolisot ovat perheenrikkojia" tai "kaikki eroisät eivät välitä omista lapsistaan".

    Mistä sinä tiedät, että kaikki miehet/isät ajattelevat näin? Jos joku mies on sinulle näin sanonut, niin päättelitkö siitä, että KAIKKI miehet ajattelevat näin? Vai onko aiheesta tehty tutkimus, jossa on suurikin otanta? Voisitko linkittää kyseisen tutkimuksen?

    Miehelleni kaikki lapset ovat yhtä rakkaita. Syntymäjärjestyksellä ei ole väliä. Näin hän on itse sanonut. Väitätkö nyt, että hän vain luulee niin? ;)

    Äänestä

  • hohhoijjakkaaa kirjoitti:

    Miehille vain ekan vaimon kanssa saadut lapset ovat ne parhaimmat, muut lapset ovat sitten tehty vaan, ilman sen suurempia tarkoituksia tai ajattteluita.

    Tämä on ihan empiiristä tutkimusta. Pidä sinäkin silmät auki, kun maailmaa ympärilläsi katselet, niin huomaat että miehelle on se esikoinen tärkeä, koska tämä nimenomainen lapsi teki hänestä isän.

    Jos olet B-ryhmän lapsikatraan äiti ja kysyt asiaa mieheltäsi, hän toki diplomaattisistä syistä ei tule koskaan myöntämään tätä.

    Itselläni ei ole omassa perheessä tätä probleemaa, mutta olen katsellut miehiä ympärilläni ja huomannut, että näin asia yksinkertaisesti on. Jos esikoinen on saanut alkunsa parisuhteessa, asia on näin kuten kerroin.

    Yhdenyön vahingot, joiden kanssa isä ei ole ollut myöhemmin tekemisissä voivat luonnollisesti olla poissa laskuista. Ehkä myös jossain tapauksissa lapsen äiti pystyy vieroittamaan isän niin hyvin esikoisestaan, että isä siirtää esikoislapsen kiintymyksensä seuraaviin lapsiinsa tasapuolisemmin.

    Juu samaa mieltä, miehet ei kehtaa myöntää ettei välitä uusion lapsita, muuten joutuvat taas olemaan yksin kun nainen heittää pellolle. Mutta tosinpäin se on oikeus ja kohtuus, miehen lapset eivät koskaa ole niin mahtavia kuin naisten lapset.

    Miehen lapset on vapaata riistaaa mutta mutta naisen lapset... sen mahtavampia ei ole olemassakaan... uuusion mielestä.

    Äänestä

  • fakta on faktaa kirjoitti:

    Miehille vain ekan vaimon kanssa saadut lapset ovat ne parhaimmat, muut lapset ovat sitten tehty vaan, ilman sen suurempia tarkoituksia tai ajattteluita.

    ""Miehille vain ekan vaimon kanssa saadut lapset ovat ne parhaimmat, muut lapset ovat sitten tehty vaan, ilman sen suurempia tarkoituksia tai ajattteluita.""

    Hah hah.
    Katsos kun minun mieheni oli exänsä kanssa pari vuotta. Exä jätti salaa pillerit pois ja tuli raskaaksi, vaikka olivat sopineet, että lapsia tehdään vasta kun molemmat ovat saaneet opinnot päätökseen ja työpaikat. Miehen exä jätti mieheni raskausaikana, painotti, että saat sitten elättää tämän lapsen kuitenkin. Mieheni vastuuntuntoisena miehenä päätti pitää lapsen elämässään, ja on eron jälkeen ollut isä lapselleen. Mutta olihan se kova pala, että tuli isäksi tuolla tavoin. Mies koki olonsa petetyksi ja vihaiseksi.
    Minä ja mieheni taas usemman vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme yhteisesti, että jätämme ehkäisyn ja lapsi saa tulla. Jokainen kolmesta lapsestamme on tarkkaan harkittu, ajateltu ja suunniteltu, jokainen on ollut toivottu ja odotettu, ja jokainen on syntynyt avioliittoomme. Ja yhdessä olemme edelleen, kasvatamme rakkaita pienokaisiamme yhdessä.

    Niin että tukehdu Lissu katkeruuteesi ;)

    Äänestä

Ei niitä oiekasti ole. Se on kuvitteellista tuotosta, jos haluaa olla vähän enemmän mitä on. Siitä saa tunteen että kuuluu miehen ja lasten elämään vaikka todellisuus on toista. Se mikä on meihen on miehen, ja yhteinen totos alkaa vasta siitä. Ei keneltäkään voi ottaa pois mitään, se pitää itse ottaa ja ansaita.

Nämä uudet naiset vaan kohotavat sillä itsetuntoaa, ja onhan se häpeä olla toinen nainen, toisen kierroksen laastari.

Äänestä
  • Mikä laastari?? meikä ainaski olen se viimeinen ja ikuinen kuolemaan saakka, ne ensimmäiset ovat niitä harjoituskappaleita, ei tietenkään kaikilla, mutta joka toinen, kun joka toinen eka avioliitto päätyy eroon.

    Äänestä

  • olen viimeinen kirjoitti:

    Mikä laastari?? meikä ainaski olen se viimeinen ja ikuinen kuolemaan saakka, ne ensimmäiset ovat niitä harjoituskappaleita, ei tietenkään kaikilla, mutta joka toinen, kun joka toinen eka avioliitto päätyy eroon.

    Sama täällä.

    Aikamoinen laastari täytyy meikäläisen olla, kun mies on vienyt vihille, tehnyt kanssani lapsia ja ottanut asuntolainan ;)
    Harvemmin laastarin kanssa näin sitoudutaan, yleensähän laastarin kanssa parannellaan vain sitä särkynyttä sydäntä jonkun aikaa ja sitten heivataan pois, kun alkaa helpottaa. No, miehellä ja minulla yhteiseloa takana pian 10 vuotta, avioliittoakin useampi vuosi.

    Ex-avovaimonsa kanssa mieheni ehti olla muutaman vuoden, kunnes kyseinen avovaimo jäi kiinni pettämisestä. Yhteinen lapsensa oli aivan pieni, juuri syntynyt, ja samantien oli nainen lähtenyt vieraisiin! Täytyy sanoa, että aikamoinen erhe oli kyseinen suhde. Kyseinen lapsi on tietenkin syytön kaikkeen, viaton osapuoli, ja mieheni on hänen isänsä aina, mutta exä on hänelle ilmaa. Neutraalimmin ei voisi keneenkään voisi suhtautua.

    Äänestä

  • Sinähän tässä rannalle olet jäänyt sinua ei enään rakastettu, sinunhan se pitäs hävetä, kun jäit toiseksi.
    Sinä kohotat itsetuntoasi ,olet muka joku korvaamaton, mutta yksin jäit kuitenkin.
    Jotenkin tuntuu siltä et sulla on vaan aivonpuolikas.

    Äänestä

Juu tämä on niin naurettava sana että voi hyvä sylvi sentään. Kyse on vaan puhtaasti katkeruudesta, ja halu näyttää kuka on kuka, ja exän kiusamista. Sillä äitiys on arka juttu monelle, eikä sitä voi ottaa pois, kukaan ei voi sitä sivuuttaa, vaikka yritystä on monella. Sanomalla itseään äitipuoleksi, sillä yirtetään korostaa itseään kun kukaan ei huomaa muuten.

Minusta se on julmaa lapselle sanoa, siinä on kyse jo kiusaaamisesta. Mietin et kuin moni mies antaa uudennaisen jatkaa tuota lapsensa kiusaaamista? Semmoienn mies ei arvosta omia lapsia. Lapsilla on yksi äiti, ei ole puolikkaita.

Uusikille vaan toisten ihmisten kunnioitus on liian vaikeeta. Kiusaamisen kautta he tuntevat olonsa turvalliseksi. Voi lapsi parkoja, jotka joutuvat moiseen prässiin, ihan puistattaa.

Äänestä

Kyllä tämän päivän lapsilla on äiti ja isäpuolia pilvin pimein ,koska parisuhteita vaihdetaan kuin rukkasia.Eipä ihme ,että lapset jo sekoavatkin siinä sekamelskassa ,ja se näkyykin monin lieve ilmiöin.

Äänestä
  • Ei ole. Lapsella ei ole kuin yksi äiti ja yksi isä. Jos lapselle syöttää pajunköyttä niin uskoohan hän mitä vaan. Yleensä se on isin uusi joka syöttää sitä pajunköyttä, sillä leikkimällä toisten lapsille äitiä, hän piilottaa oman katkeruuden ja ongelmat, kuvitteelliseen olotilaan.

    Lapsella ei ole puolikkaita, on vain kokonaisia.

    Äänestä

Äitipuoli on ihminen, joka kantaa huolta ja vastuuta lapsista, jotka eivät ole hänen omiaan. Tämmöistä ihmjistä sanotaan äitipuoleksi, koska hän toimittaa äidin virkaa. Äitien tulisi olla erittäin kiitollisia näille upeille naisille, jotka hoitavat ja huolehtivat heidän lapsistaan!! En ymmärrä näitä epäkiitolisia äitejä, jotka kohtelevat huonosti ihmistä, joka huolehtii heidän lapsistaan ja siten antaa heille lisää vapaa-aikaa.

MInä olen äitipuoli, koska minä kannan lapsista suuremman vastuun kuin heidän äitinsä. Olisi naurettavaa keksiä jotain muuta nimeä.

Äänestä
  • .. hehheee... ja höpön höpön, kesähelle tekee susta sekopään vaan.. voi sua katkeraa reppanaa.. eikö sulla ole muuta tekemistä kuin haukkua toisten lapsia ja vielä exää?? Et ole yhtäänparempi kuin lasten oma rakas äiti, sinä vaan kuvittele ja näät unia. mitää totta tuossa sun ajatusmaailmassa ei ole... hehheeeeeeeee

    Äänestä

  • Oletpa katkera ihmin kirjoitti:

    .. hehheee... ja höpön höpön, kesähelle tekee susta sekopään vaan.. voi sua katkeraa reppanaa.. eikö sulla ole muuta tekemistä kuin haukkua toisten lapsia ja vielä exää?? Et ole yhtäänparempi kuin lasten oma rakas äiti, sinä vaan kuvittele ja näät unia. mitää totta tuossa sun ajatusmaailmassa ei ole... hehheeeeeeeee

    Nyt en kyl ymmärrä, kuinka niin tuo edellinen on katkera ja sekopää, jos huolehtii toisen lapsesta, joka, jotka ilmeisesti asuu heidän kanssa ja lapsen oma äiti voi olla vaikka sairas.
    Eikä hän missään haukkunut lasten äitiä saatikka lapsia.
    Et ilmeisesti osaa lukea ja tuo kirjoitustaitokin on niin ja näin.

    Äänestä

  • Oletpa katkera ihmin kirjoitti:

    .. hehheee... ja höpön höpön, kesähelle tekee susta sekopään vaan.. voi sua katkeraa reppanaa.. eikö sulla ole muuta tekemistä kuin haukkua toisten lapsia ja vielä exää?? Et ole yhtäänparempi kuin lasten oma rakas äiti, sinä vaan kuvittele ja näät unia. mitää totta tuossa sun ajatusmaailmassa ei ole... hehheeeeeeeee

    Kuole lissu sukupuuttoon!

    Äänestä

Minä olen miehen kakaroille äiti, ja sillä sipuli. Kovasti pistää hanttiin eikä halua sanoa äidiksi, mutta kyllä he ajan kanssa oppivat. Minä kun hoidan ja kasvatan kun oma äiti ei viitsi.. niin on kiva määräillä ja komentaa tätä laumaa. Jos mua ei olisi en tidä miten tämä perhe pyörisi ilman minua. Mies sanookin että olen onnen keiju hänen lapsilleen ja parasta mitä olla voi.Ilman minua lapset olisvivat hunnigolla.

Äänestä
  • Heheh nyt on kesähelle tehnyt susta katkeran ja pahansuovan, voi sua lissu reppana, kun olet noin hulluksi tullu, sinä vaan kuvittelet ja näet unia sinua lainatakseni.

    Äänestä

Niitä tulee mielikuvitusmaailmasta. Ihminen jolla on suuria ongelmia itsensä kanssa, kuvittelee itsestään kaikenmaailman nimityksiä, jotta tuntisi itsensä joksikin, kun muut eivät sitä huomaa.
Puolikas ihminen, eihän se ole mikään, mutta joidenkin mielestä se on!! Heh.. siitä jo näkee että yritystä on tulla joksikin..

Olisi kauheeta jos meidän elämässä olisi meillä äitipuolikas .. asuisikohan se meillä? Mitä se tekisi? Minä olen perheemme äiti ja ihan kokonainen. Ei ole meillä kahta taloakaan.. eikä meillä hääri ketään puolikasta ihmistä.

Äänestä
  • Lueppas hieman tarkemmin tämän ketjun vastauksia ja yleensäkin uusien puolisoiden mielipiteitä äitipuoli-sanasta:

    SUURIN OSA KERTOO INHOAVANSA KOKO ÄITIPUOLI-SANAA, JA KIRJOITTAVAT, ETTEIVÄT KOE OLEVANSA MIEHEN LAPSILLE ÄITEJÄ MISSÄÄN MUODOSSA, EI KOKONAISIA EIKÄ PUOLIKKAITA, EIVÄTKÄ HALUAISIKAAN OLLA. HE OVAT ÄITEJÄ VAIN OMILLE LAPSILLEEN. SUURIN OSA KERTOO, ETTÄ MIEHEN LAPSET KUTSUVAT HEITÄ ETUNIMELLÄ.

    Turhaan sinä paasaat täällä tuon äitipuoli-sanan merkityksestä. Sanakirjassa se on määritelty, ja kyllä, suomen kielessä vanhemman puolisosta käytetään nimitystä äiti- tai isäpuoli. Näin siis kirjoissa ja laissa.
    Mutta tosielämässä kukaan ei tuosta sanasta pidä ja hyvin harva käyttää. Ja hyvin harva haluaa olla missään muodossa äiti toisen lapsille, en minä ainakaan eikä kukaan muukaan tuntemani uusperheellinen. Ei minua kiinnosta alkaa äidiksi kenenkään muun lapsille, voin olla se perheen toinen aikuinen, isän vaimo, mutta äiti en ole enkä tule koskaan olemaankaan.

    Päästä jo herranjestas irti tuosta asiasta. Miten ihmeessä jaksat paasata tuosta vuodesta toiseen? Ei ole mitään "ihmisiä joilla on suuria ongelmia itsensä kanssa ja sen vuoksi keksivät kaikenmaailman nimityksiä", tällainen kuvitelma on vain sinun päässäsi, ei kukaan muu tuhlaa ajatuksiaan ja stressaa noin helkkarin paljon YHDEN VAIVAISEN SANAN TAKIA! Älä sinäkään nyt enää revi niitä pelihousujasi sen vuoksi, vaan päästä jo irti.

    Äänestä

Me olisimme todella kärsineet, jos ex mies ex isä olisi tuonut jonkun naikkosen meille hääräämään ja sotkemaan. Mies ei tuonut koskaan väkisin naikkosia meille, riitti kun rikkoivat perheemme. Lapsetkaan eivät ole koskaan saaneet nähdä isänsä naikkosia. MIksi olisi pitänyt täysin vierasta ja umpikiroja ihmistä mennä katselemaan?? Ihan pelottaa ajatella, millasia lapseni olisivat nyt, jos mies olisi väkisin vienyt ölaspset katsomaan naikkosia. Olemme etuoikeutettuja, kun ei ole naikkoset meille tulleet, emmehän mekään hyvänen aika mene sen sutturan kotiin katselemaan ja haukkumaan.

Olemme onnekkaita, kun kukaan ei ole päässyt meitä haukkumaan ja kiusaamaan. Mies on pitänyt snansa eikä tuonut katkeria sutturoitaan meille, sanoikin että hänen sutturat ovat erittäin huonoa seuraa meille.

Miksi miedän olisi pitänyt ottaa hänen naikkoset meille syömään ja aikaa viettämään?Siksikö että rikkoi perheemme, ja vei lasten isän. Sitä emme ikinä anteeksi anna, emmekä unohda, ja mies saa sutturat pitää, meille ei ole enää asiaa tulla takasin, en huoli likaista miestä, joka on niin vastenmielinen, että inhottaa oikein.

Onneksi lapsetkin on hylänneet isän, kun isä hylkäsi ja vaihtoi heidät naikkosiin pienenä, sitä saa mitä tilaa. Olen todella onnellinen että alspet huomasi, millainen isä heillä on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kummajainen? kirjoitti:

Mistä näitä äitipuoleja tulee? Onko muka aina automaattisesti äiti- tai isäpuoli, jos on suhteessa ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia?

Itse en koe millään tavalla olevani mieheni lapsille äitipuoli tai äiti missään muodossa.
Olen yksi aikuinen lisää heidän elämässään. Tuen, kuuntelen ja leikin heidän kanssaan. Mutta äitiä he eivät tarvitse, ksoka äiti heillä jo on.

Asia erikseen tietysti jos kyseessä on lapsia, joilla ei sitä äitiä tai isää ole enää ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu