Mä oon 17-vuotias tyttö. Mä oon ollut yhden tytön kans kaveri jo lapsesta asti, reilusti yli 10 vuotta. Me ollaan parhaita kavereita toisillemme. Me ollaan myös jo aivan lapsesta asti tehty monenlaisia juttuja yhdessä ja siis ollaan parhaat ystävät vielä nyttenkin.
Tää mun bestis alko pari kesää sitten seurusteleen yhden pojan kaa. Mäkin seurustelin kerran yhden pojan kanssa mut meillä meni sitten poikki. Mä oon ollu sinkku siitä asti. Sitten yhtä-äkkiä mä vain huomasin, että kuinka ihana poikaystävä mun kaverilla on. Se on sellainen kiva, mukava ja komea poika. Mäkin ihastuin siihen poikaan, mutta mä en siksi sanonut mitään, koska se poika seurustelee mun kaverin kanssa.
Mun kaveri oli pääsiäisen aikoihin lomalla. Se oli siellä vain omien porukoidensa kanssa, tää poika ei ollut siellä mukana. Mulla ei just silloin ollu juuri mitään tekemistä. Mä pyysin sitten tätä poikaa, että voisiko se käydä mun kanssa jossakin. No me käytiin sitten kävelyllä ja lenkilläkin yhdessä. Sitten lenkin jälkeen mentiin meille kotiin ja, no, me pussattiin ja nukuttiin yö yhdessä. En mä voinu mitään, se poika on vaan niin ihana. Me tavattiin tän pojan kanssa myös pari viikkoa sitten viikonloppuna kun kaveri ei silloin ehtinyt olla poikaystävänsä kanssa. Mä kerroin myös tälle pojalle, että mä tykkään siitä ja haluaisin olla sen kanssa.
Mulla on koko ajan kauhee ahdistuksen tunne päällä. Mä en tiedä, että pitäiskö mun kertoa tästä vai ei. Ne näyttää kyllä tosi onnellisilta yhdessä ja niitten suhde on kestänyt jo sen kaksi vuotta. Mutta mäkin oon tosi kovasti ihastunut siihen poikaan. Mitä jos se kaverin poikaystävä kertoo tästä sille mun kaverille tai jos se saa jotain muuta kautta tietää siitä? Kai se mun kaveri vois ymmärtää tätä edes vähän, koska me ollaan kuitenkin oltu ystäviä jo niin pitkään?
Haluaisin kuulla vastauksia etupäässä muilta tytöiltä. Mitä jos teidän bestiksenne olisi seurustellut ja mennyt sänkyynkin teidän poikaystävänne kanssa? Löytyiskö teiltä ymmärrystä jos se olis kuitenkin teidän pitkäaikainen bestis?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Vaikka en oo tyttö ni sanon silti, mun mielestä sun kannattais kertoo sun kaverille, ku sen poikaystävästähän on kyse ja se on ollut aika kova päätös poikaystävällä pussailla tyttöystävänsää parhaan kaverin kanssa eli sanoisin että tää poika on aika tökerö jos pettää tyttöystäväänsä
kyseessä ei ole mikään oikea "kaveri", sillä oikeat kaverit EIVÄT TEE NOIN TOISILLEEN
Aika tempun menit tekemään. Jos oma kaveri tekisi noin, en ikinä antais anteeks. Mun mielestä tuota asiaa vielä pahentaa se että ootte parhaita kavereita ja tuntenu noinkin kauan. Mieti, miks oot valmis uhraamaan sen kaiken jonkun jätkän takia, jonka kanssa kuitenkin eroaisitte jossain vaiheessa? Ja kun vielä kerroit tuolle pojalle että haluat olla hänen kanssaa, miksi ihmeessä? Tuskin sille olisi niin helppoa vaihtaa kaksi vuotta saman kanssa olevasta tytöstä sen parhaaseen kaveriin. Jos ei, niin siinä pojassakin on jotain pahasti vialla. Kuulostaa vaan niin itsekkäältä ja kauheelta tuollanen teko, että bestikseltä viedään poikakaverikin käsistä! Varmasti tuo kaverisi ajattelee että sinä olet se johon hän luottaa.
Ymmärrän kyllä mitä saavuttamattomassa ihastuksessa riutuminen on, mutta itse en tekisi noin koska omatuntoni sanoo niin ! Ja mietippä minkälaisen maineen tämä sulle tuo: Varmasti monikin saa kuulla ja itse tuollaisiin tilanteisiin törmätessä olen ajatellut että tyttö on joko hirveä horo tai vajaa, sori. Ja ottaen huomioon ikäsi, luulisi että käyttäydyt aikuismaisemmin. Toki tässä on myös yhtä paljon pojalla osaa asiaan, ellei enemmänki, hän on se joka oli varattu. Uskon ettei heidän suhteellaan, ainakaan pojan mielestä mene kovin hyvin. Pettämiselle on aina joku syy, sitä tuskin huvikseen harrastetaan. Jos kaverisi saa tietää pettämisestä, uskon hänen olevan vihaisempi sinulle ainakin alkuun, rakkaus, vaikkakin haavoitettu sellainen, on todellakin sokea. Poika voi yrittää kääntää jutun sua vastaan hädissään ja tyttö uskoa sen.
Onko pojalla mitään tunteita sua kohtaan vai pelleilikö vaan ? Kun olet omia tunnustuksiasi tehnyt hänelle, onko hän vastannut mitään ?
Kuitenkin kertominen on vaikeaa mutta varmasti parempi vaihtoehto kuin jostain muuta kautta tiedon saaminen. Tosin jos nyt lopetat tuon pojan kanssa häsläämisen, voit välttyä paljastumiselta. Ja jos olette molemmat niin tunteettomia ja hyviä näyttelijöitä että pystytte olemaan kaverisi edessä kuin mitään ei olisi tapahtunut, älä kerro. Jos päätät olla kertomatta, mieti pystytkö jatkamaan feikkinä ystävänä ja pitämään tuota salaisuutta loputtomiin?
kyllä tässä molemmat ovay yhdessätuumin pettäneet tätä kolmatta osapuolta
Vähemmän suuttuisin tuntemattomalle tytölle joka olisi poikaystävääni koskenut kuin parhaalle kaverilleni. Parhaan ystäväni pitäisi kunnioittaa mua sen verran, että ei koske mun kumppaniin. Paska kumppanikin tuo jätkä, toivottavasti kaverisi pääsee eroon hänestä sekä sinusta.
Virheitä sattuu, mutta olis sun pitänyt jo kertoa tuosta, ei sen takia että pojasta tulis sinkku ja saattaisit saada sen ehkä itelles (onnee vaa jos näin tapahtuu, tulee suakin pettämään), vaan sen takia että kaveris ansaitsee parempaa.
ei ole minkäänlainen "virhe" hypätä toisen kanssa sänkyyn, se on AINA TIETOINEN VALINTA
En tarkoittanutkaan että hupsista, vahinko oli hehe. Vaan sitä että ihmiset tekevät vääriä valintoja ja niistä oppii. Aloittajan olisi vain pitänyt seistä tekojensa takana ja ottaa asia heti puheeksi, mutta nyt on jo myöhäistä.
Sun kannattaa miettii vähän et kumpi on tärkeempi? Sun vanha frendi vai joku jätkä?
Jos oisin sun tilanteessa juttelisin sille pojalle, että mitä se haluu tehä. Kumman kanssa se olis mielummin. Ja sun kannattas kanssa kertoo sun kaverille totuus, ennen kun se jätkä tai joku muu kertoo sille.
Yks vaihtoehto on, että sä unhodat sen jätkän ja ns. valiset mielummin sun kaverin. Ihastuksii tulee ja menee. Jos haluut rikkoo pitkän ystävyyden yhen ihastumisen takii, nii kattaa miettii kahesti. :/
jaksamisia! :)
aloittaja teki jo valintansa mikä hänelle on tärkeintä: se on hän itse.
tuollaisia päätöksiä ei tee kuin itsekäs ihminen, joka ei välitä muista ihmisistä pätkääkään
v*ttu mikä huora sä oot!!
Olisin vähän hämmentyny ku bestis on mun poikaystävän serkku ja Se seurustelee itekkii, et en oikee osaa miettii:D
Suna mä en ainakaan alkais sen jätkän kanssa. Justhan se petti tyttöystävänsä niin millon tahansa se vois pettää sutkin. En kyl muuten osaa sua auttaa :/