Mitä muille YHvanhemmille kuuluu?

Ihan hyvää kuuluu,mitä nyt oma terveys ei ole kovinkaan hyvä tällä hetkellä. Mutta muuten on lähes kymmenen vuotta mennyt lapsen kanssa hyvin. Yläasteelle pian menee enkä ole uutta miestä elämääni löytänyt/ottanut eron jälkeen.
Ystävät kannustavat ja lapsella on ihanat isovanhemmat. Isänsä kanssa ihan ok välit,läheisempiä toivoisin heidän olevan mutta näillä mennään.
Lapseni menestyy koulussa hyvin,on kavereita ja muutenkin eletään sellaista rauhallista elämää.

Nautitaan kesästä ja elämästä muutenkin :) Haikea olo on välillä kun lapsi kasvaa niin nopeasti;kaverit on tärkeitä ja välillä huomaan olevani hieman yksinäinen mutta totuteltava siihen on koska joskus lapseni kuitenkin omilleen lähtee..

Useamman lapsen yh ja tällä hetkellä ihan liian väsynyt. Teen rankkaa työtä pienellä palkalla, rahat on koko ajan lopussa, oma terveys reistailee ja kaksi lapsista oireilee. Mitään turvaverkkoa ei ole, koska muutin aikoinani exän kotipaikkakunnalle ja eron myötä en ole enää missään tekemisissä sukulaisten ja tuttavien kanssa, jotka olivat exän kautta tulleet. Poiskaan ei voi muuttaa, koska lasten pitää saada tavata isäänsä. Exän kanssa on jatkuvasti kiistaa elatusmaksuista.

Uutta miestä ei ole eikä tule, koska en jaksa ja ei ole varaa käydä missään missä voisi johonkin tutustua. Enkä edes halua uutta, koska luottamus vastakkaiseen sukupuoleen on mennyt täysin.

Yritän kovasti olla iloinen ja elämääni tyytyväinen, mutta aina kun tuntuu vähän valoisammalta niin joku takaisku tulee taas. Lapset ovat kuitenkin ihania ja onnellinen asia elämässäni.

Yh 6 vuotiaalle pojalle. Meillä siis kai asiat loistavasti. Jaksaminen huippuluokkaa, käyn töissä 05-12, tämä hyvä, kun poika aloittaa eskarin. (Tukiverkko täydellinen, kun isosiskonsa, 25v vie lapsen tarhaan joka aamu)

Mökki 9 min matkan päässä, vaikka asumme pääkadulla. Mökillä ihana vihannesmaa, jota päivittäin käymme kastelemassa. Uima-allas keskellä pihaa, tänäänkin pulikoimme.

Uutta puolisoa en ole löytänyt, raittiita ja rehellisiä ihmisiä kun tuntuu olevan niin vähän markkinoilla. Kaikenlaisia hörhöjä ja ukkomiehiä jonoksi asti. Ronkeliksi tunnustaudun.

Olen ollut yh nyt tällä hetkellä en enään. Terveenä oon saanut olla. Lapsilla kaikki hyvin. Sitten bointti, en ole koskaan ollut "yhäriruikku".

Onpas harmillista että osa on uupunut ja osa sairastaa.. Voimia teille ja paranemisia! Toivottavasti kesän kauneus ja omien lasten seura piristää mieltä ja auttaa jaksamaan vaikeissakin hetkissä!

Muillekkin toivotan oikein iloisia ja lastennaurun täyteisiä kesäpäiviä! Minusta oman lapsen naurussa on jotain todella energiaa antavaa positiivista voimaa ja siksi kai olenkin onnellinen yksinhuoltaja.. Vaikka onhan nuo tulot pienet (kotihoidontuki) ja välillä meilläkin on kiukkuisia päiviä mutta pääsääntöisesti kaikki on hyvin. Mitä isommaksi lapseni kasvaa sen enemmän osaan nauttia hänen kanssaan puuhailemisesta ja kiinnostavammaksi kehityksen seuraaminenkin on muuttunut, nyt odottelen milloin se ensimmäinen sana ilmaantuu tyttäreni huulilta ja mikäs se mahtaisi olla :)

Ihanaa kuuluu tämän yksinhuoltajan arkeen!
Tänään vähän jänskättää, on lapsi menossa ensimmäistä kertaa yökylään mummolaan jotta äiti pääsee rentoutumaan. Harvinaista herkkua, lapsi kuitenkin kohta vuoden ikäinen ja ei ole aikaisemmin ollu ku 1-3tunnin pätkiä mummolassa leikkimässä.
Arki sujuu hyvin, onnekseni lapseni on ollut hyvin kiltti ja osittain helppo joten ei ole turhia uupumuksia tullut. Päivät sujuu ulkoillen, leikkien ja tietenkin juosten :) Lapsi lähti kuukausi sitten kävelemään ja nyt vauhtia piisaa.
Jäin yksinhuoltajaksi jo raskauden selvittyä, ikää kun on jo 3kymmentä ja olen aina lapsia halunnut niin ei abortti ollut vaihtoehti. Lapsen isä ei ole missään tekemisissä lapseni kanssa ja ei ole käynyt mielessäkään alkaa katselemaan uutta miestä. Ei ole ollut aikaakaan :D Olen mieltänyt että lapseni takia en ala tapailemaan ketään, en halua lapselle epävarmaa ympäristöä ja jos mies ei olekkaan kunnollinen niin vaihtuvuus ei ole hyväksi lapselle!
Olemma onnellisia kahdestaan ja pärjäämme hyvin kaikin tavoin.

Mukavaa ja rauhaisaa loppukesää kaikille!

Ajattelin avautua tähän koska se tuntuu juuri tällä hetkellä niin tarpeelliselta.
10v olen yksin ollut, melkeinpä alusta asti. Lapsi on ihana ja älykäs mutta erityisen haasteellinen. Jokin meidän suhteessamme mättää, vaikka olen ja yritän olla paras ja huolehtiva äiti.
Viime kouluvuosi painiskelitiin ongelman kanssa, ongelmana siis se ettei lapsi käy koulussa. Poissaoloja oli huomattava määrä, mutta jonkin ihmeen kaupalla hänet siirrettiin kuitenkin 4.luokalle.
Apuna on ollut lastu, perheneuvola, perhetyö ja koulukuraattori mutta mitään konkreettista muutosta tai helpotusta tilanteeseen ei kaikista miljoonista tapaamisista ja keskusteluista olla saatu.
Nyt kun päästiin taas koulun alkuun, näyttää siltä että sama rumba jatkuu.

Tuntuu siltä että alan olemaan valmis luovuttamaan elämäni suurimman asian suhteen, ajatus antaa lapsi sijoitukseen tai laittaa jonnekin koulukotiin.
En ehkä enää jaksa lähteä aamuisin töihin mieli maassa kun lapsi jäi taas kerran kotiin.
Vai olenkohan sittenkin vain huono äiti?

Meillä ihan ok menee. Tyttö on reilu 2 vuotta ja olemme olleet kahdestaan nyt 9kk. Alku oli tosi rankka eron takia, vaikka itse teinkin eropäätöksen, sekä sen takia että tukiverkostoa ei ollut lähes ollenkaan. Sukulaiset siis asuvat melko kaukana eikä ystäviäkään ollut. Sain kuitenkin pari kaveria, jotka on antanut piristystä ja tukea arkeen. Tytön kanssa arki sujuu hyvin, mutta asia jota stressaan on työkuviot. Työtön siis olen ja töitä pitäisi löytää. Kaksi koulutusta minulla on, ja se toinen joka kiinnostaisi on yksin lapsen kanssa aika mahdoton yhtälö. Ja töinen ammatti taas ei niin kauheasti kiinnosta ja sillä alalla paljon osa-aika työtä, eikä yksinhuoltajana kovin kannattavaa osa-aika työ. Joskus ajattelen jos keksisi jonkun kolmannen ammatin, jonka voisi oppisopimuksella opiskella. Miestä olen etsinyt melkein puolisen vuotta, mutta ei ole tärpännyt.

Väsymystä väsymystä. Mies lähti toisen perään ja jätti lapset mulle. Katsomasssa hän ei ole käynyt kuin kerran,, elari maksaa kela, eikä ole kuulumisia kysellyt.
Viisi lasta josta kaksi on koulussa.
Työpäivän jälkeen toinen työ kotona.
Aina on väsynyt, ja ei edes jaksa harrastuksia aloittaa kun kesken ne jäävät kumminkin, kun ei vaan jaksa.
Sukulaisia ei viitsi rasittaa, heillä omat työt ja oma perhe.
Mummelit ja ukit sairaita ja sen verran vanhoja ja toiset liian kaukana.

Raha tekee tiukkaa, se on tosi, eikä autoon ole varaa, Kahdella bussilla vien nuoremmat hoitoon ja haen ktoiin ja samalla reissulla kaupat, postit, pankit ym asiat, ja silloin ollaan kotona kello 19.00.
Ei ole helppoa tämä yh äitinä olo todellakaan.
Kun lapset sairastaa, se rasittaa entisestään, ja kun itse sairastaa niin ei auta sairastaa vaan kotihommat ja lapset on hoidettava.

Mutta se on hienoa, että mies ajelee uudehkolla autolla, nukkuu pitkään ja ostelee uusia vaatteita ja on vapaa lapsistaan. Niin ja matkustaa.