Onko kukaan muu törmännyt kirjoittajien väliseen kateuteen? Itsellä on paljon kirjoittajaystäviä ja aina tapaa ihmisiä, jotka kirjoittaa ja totta kai haluaa keskustella heidän kanssaan lauserakenteista ja dialogeista ja juonikuvioista yms. Harmi vain, että useimmat näistä ihmisistä eivät kirjoita pitkiä käsikirjoituksia, vaan heillä aina tyssää muutamaan sivuun. Kovasti he kuitenkin jaksavat tarinoistaan selittää ja haluavat julkaista yms. ja minä kuuntelen kiinnostuneena ja kyselen paljon, sillä rakastan keskustella kirjoittamisesta.
Mutta sitten jos vahingossa sanot, että itse olet kirjoittanut useita käsikirjoituksia valmiiksi, tuhansia sivuja tekstiä ja kirjoitat päivittäin sivutolkulla, toiset suuttuvat. Ei kysytäkään enää mistään, ei vaihdella enää tekstejä ei mitään. En todellakaan halua kehuskella omilla kirjoituksillani, enkä halua ketään mollata, jokainen kirjoittaa omalla tavallaan, eikä niistä tuhansista sivuista ole hyötyä, jos ne on pelkkää paskaa. Itse vain opiskelen paremmaksi kirjoittajaksi sillä tavalla, se on minun tyylini ja opittavaa on vielä aivan liikaa. Joku kirjoittaa ensimmäisen valmiin teoksen ja saa sen heti julkaistua, eikä siinä mitään väärää! En minä ole kateellinen, vaikken itse pysty siihen, minä teen omalla tavallani.
Minua vain harmittaa, kun kaikki lupaavat kirjoittajaystävyydet tai keskustelut kariutuvat siihen, että vastapuoli suuttuu ja muuttuu vihreäksi kateudesta. Pitkistä käsikirjoituksista ei saa puhua, valmiita tekstejä ei saa antaa luettavaksi. Tykkään antaa kommentteja ja kehuja ja kritiikkiä muille heidän teksteistään, mutta omastani en saa koskaan mitään. Siitä ei saa edes puhua, jos sen mainitsee, niin on heti joku leso ja saa hirveät syytökset niskaansa ja vihat ja...
Ovatko muut törmänneet tähän? Minua ärsyttää ihan valtavasti, että eikö meidän luovien pitäisi juurikin tukea toisiamme ja olla iloisia toistemme puolesta, tukea jokaista omissa saavutuksissaan? Miksi pitää olla kateellinen toisten saavutuksista, kun jokainen tekee eri tavalla? Omasta mielestäni sivumäärä ei tee minusta parempaa kirjoittajaa, se tekee erilaisen kirjoittajan.Mistä te olette löytäneet kirjoittajaystäviä, joiden kanssa voi käydä oikeita keskusteluja ilman kateutta tai suuttumusta?
Mutta sitten jos vahingossa sanot, että itse olet kirjoittanut useita käsikirjoituksia valmiiksi, tuhansia sivuja tekstiä ja kirjoitat päivittäin sivutolkulla, toiset suuttuvat. Ei kysytäkään enää mistään, ei vaihdella enää tekstejä ei mitään. En todellakaan halua kehuskella omilla kirjoituksillani, enkä halua ketään mollata, jokainen kirjoittaa omalla tavallaan, eikä niistä tuhansista sivuista ole hyötyä, jos ne on pelkkää paskaa. Itse vain opiskelen paremmaksi kirjoittajaksi sillä tavalla, se on minun tyylini ja opittavaa on vielä aivan liikaa. Joku kirjoittaa ensimmäisen valmiin teoksen ja saa sen heti julkaistua, eikä siinä mitään väärää! En minä ole kateellinen, vaikken itse pysty siihen, minä teen omalla tavallani.
Minua vain harmittaa, kun kaikki lupaavat kirjoittajaystävyydet tai keskustelut kariutuvat siihen, että vastapuoli suuttuu ja muuttuu vihreäksi kateudesta. Pitkistä käsikirjoituksista ei saa puhua, valmiita tekstejä ei saa antaa luettavaksi. Tykkään antaa kommentteja ja kehuja ja kritiikkiä muille heidän teksteistään, mutta omastani en saa koskaan mitään. Siitä ei saa edes puhua, jos sen mainitsee, niin on heti joku leso ja saa hirveät syytökset niskaansa ja vihat ja...
Ovatko muut törmänneet tähän? Minua ärsyttää ihan valtavasti, että eikö meidän luovien pitäisi juurikin tukea toisiamme ja olla iloisia toistemme puolesta, tukea jokaista omissa saavutuksissaan? Miksi pitää olla kateellinen toisten saavutuksista, kun jokainen tekee eri tavalla? Omasta mielestäni sivumäärä ei tee minusta parempaa kirjoittajaa, se tekee erilaisen kirjoittajan.Mistä te olette löytäneet kirjoittajaystäviä, joiden kanssa voi käydä oikeita keskusteluja ilman kateutta tai suuttumusta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
En ole törmännyt tuollaiseen. Aina on kannustettu, annettu rehellistä palautetta - ja välillä kritiikin säilä on uponnut syvälle lihaan, mutta en ole koskaan havainnut kateellisuutta.
Sinulla taitaa olla vääriä "ystäviä" ympärilläsi. Anna paljon - saa paljon. Ole oma itsesi, älä teeskentele, esitä, ole olevinasi, tievävinäsi. Ole avoimin sydämin, raksta ja kirjoita.
Hyvin kirjoitettu, Mashiach. En minäkään ole törmännyt kateuteen, en kyllä ole paljon kirjoittamisesta muiden kirjoittajien kanssa keskustellutkaan, vaan enimmäkseen muista asioista. Ehkä se, miten paljon kirjoittaa, kannattaa pitää omana tietonaan, koska sellaisen sanomisesta tulee helposti tunne, että vertaillaan? Kirjoittamisesta ehkä voi keskustella yleisemmällä tasolla ja toisaalta vain tekstistä, jota käsitellään, yksityiskohtaisesti.
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa siitä, että kadehtiminen on järjetöntä, koska jokainen tekee omaa juttuaan omalla tavallaan. Sehän on koko kirjoittamisen idea. Itse olen jo julkaissut kirjan ja kirjoittajaystäväni suhtautuivat siihen kannustavasti. Tällaiset ystävät olen löytänyt töistä ja kirjoittajakoulutuksesta, jonka tasoa pidetään hyvänä.
Ne, jotka kirjoittavat tosissaan ja ammattimaisesti, harvemmin kadehtivat ketään, koska he ymmärtävät miten suuri työ jokaisen julkaistun työn takana on. Harrastajakirjoittajia löytyy ihan valtava määrä, sen olen huomannut, kun jotkut ovat saaneet tietää kirjani julkaisusta ja tulevat kertomaan omista kirjoituksistaan. Ehkä ystäväsi ovat tällaisia harrastajia, joille kirjoittaminen on tärkeää, mutta jotka tuskin koskaan julkaisevat? Ehkä heidän kanssaan ei kannattaisikaan keskustella kirjoittamisesta?
"Mikä tuokin luulee olevansa!"
Sellaisia kadehditaan eniten, jotka eivät itse kadehdi ketään.
Tsemppiä.
Eipä ole tullut vielä tuollaista vastaan - onneksi. Mulla on pari ystävää, jotka kirjoittavat ja vaihdellaan tekstejä ja annetaan palautetta (vaikka yksi kirjoittaa myös, muttei tahdo kuulla sanaakaan kirjoittamisesta). Mutta suurin osa kavereista sitten onkin sitä sorttia, että kirjoittaminen on "hanurista".
Toivottavasti löydät parempaa juttuseuraa.
Aloittaja, olen tavannut kaltaisiasi ihmisiä jotka haluavat aina "panna paremmaksi". Kun sinunlaisesi kirjoittajan kanssa juttelee, menee dialogi suunnilleen näin:
Minä: "Kirjoitin eilen yhden kaksisivuisen novellin."
Sinä: "Minäkin kirjoitin eilen, kolmekymmentä sivua tuli kirjoitettua, sitten on kasassa jo kolmesataa sivua. Tämä on nyt mun viides valmis käsikirjoitus. Viime viikolla sain lopulta täyteen tuhat sivua tekstiä." jne jne.
Todennäköisesti kyse ei ole kyse kateudesta, vaan siitä, että sinä leveilet kirjoitusmäärilläsi ja tuot koko ajan esille liian kärkkäästi, miten PALJON sinä olet kirjoittanut, sen sijaan että puhuisitte vain kirjoittamisesta yleisellä tasolla. Kaverisi on varmaan ihan ärsyyntynyt, että hemmetti tuo ei puhu kuin itsestään ja siitä miten paljon milloinkin on saanut aikaan, vaikka ne ovat ihan toissijaisia asioita.
Kyllä lahjakkaita karehditaan.
En usko, että kyseessä on kateus.
Tekstimäärä ei kerro tekstin laadusta mitään, tai pikemminkin ehkä niin päin, että paljon tekstiä tuottava tuottaa aika paljon sitä niin sanottua sheibea.
Kateushölpää tälläkin palstalla! Täällä on yleensä ollut suht asiallisia kirjoituksia, siksi ihmettelen asiaa. Ihmettelen sitä, miksi kaikki mahdollinen pistetään kateuden piikkiin.
Ei se, mitä muilla on, ole itseltä pois. Sitäpaitsi ihmiset arvostavat erilaisia asioita. Eivätkä ole erityisen kinnostuneita toisten asioista, niin etä sori nyt vain kaikille, jotka innolla esittelevät omia aikaansaannoksiaan ja sitä, itä rahalla saa!
Itselläni on esikoiskässäri hylätty, siis useiden kustantamoiden taholta. Mutta kun kuulen, että joku tuttu kirjoittaja tai tuntematon (= esiintynyt vain kirjoittajapalstoilla tai blogeissa) on saanut läpi esikoisen, olen iloinen. Iloinen siitä syystä, että kustantamot julkaisevat myös tuntemattomien ihmisten esikoisia. Ei se ole mitenkään minulta pois!
Hear hear! :)