IVF:llä onnistuneet?

Minna_24

Haluaisin kuulla ivf:llä onnistuneiden kokemuksia? Monesko siirto teillä tärppäsi? Onko jollakin tärpännyt peräti ensimmäinen kerta? Vai jouduitteko kokeilemaan kaikki alkiot ja sitten uusinta kierrokselle?

Meillä on 2014 ivf hoitojen aloitus edessä. Olemme 2 vuotta lasta yrittänyt naimisissa oleva pariskunta. Minä 24 vuotta, mies 30 vuotta.

Minulla munasarjoissa monirakkulaisuutta, munasolut eivät kypsy kunnolla ja en ovuloi vaikka kierto on aina ollut tasan 30 päivää. Miehellä lievää siittiöiden alenemaa.

Hieman usko on horjunut, koska mm. eräs ystäväni miehensä kanssa (nuoria hekin) joutui kokeilemaan kaikki alkiot mitä saatiin pakkaseen ja ei tärppiä. Uusintakierrokseen ei henkisesti, fyysisesti eikä taloudellisestikaan heillä enää varaa pitkään aikaan. Tässä kahden vuoden aikana on tottunut pettymyksiin, tuntuu vaikealle uskoa siihen että tärppää.

10

6223

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4.s tärppäsi

      2 IVF.ää tehty.
      Punktiossa saatiin pakkaseen 3 top-alkioo. Tuoresiirrossa plussasin, mutta oli sitten lopulta kemiallinen raskaus.
      Sitten PAS. 2 muuta pakkasessa olevaa alkioo, josta toinen sulatuksessa ei selvinnyt, eli yksi saatiin siirtoon ja tuloksena nega.

      Toisessa IVFn punktiossa saatiin sama saalis eli 3 top-alkioo, vaikka rakkuloita saatiin toistakymmentä kerättyä.
      Tuoresiirrossa tuli nega. Sittemmin pidettiin puolen vuoden tauko jonka aikana leikattiin endo pois mikä ilmeisemmin häiritisi raksaaksi tulemista.
      Pakkaseen siis jäi 2 alkioo odottamaan. Molemmat alkiot selvisivät sultauksesta, jotka sitten siirrettiin luonnolliseen kiertoon kesäkuun alussa. Nyt masussa kasvaa ehkä kaksoset, ja ultraan menen parin viikon päästä niin tilanne selvinneen sitten tarkemmin :)

      • mou

        Ensimmäisestä tärppäsi.Helppo raskaus.Laskettuaika kahden päivän päästä.


    • 7x7

      Takana 4 IVF-kierrosta, hedelmöittyneitä alkioita on aina saatu niukasti, vaikka soluja muuten tuleekin.
      Näistä yhteensä 7 siirtoa tuore/PAS, joista tämä viimeisin, eli 7. vasta toi plussan.
      Usko oli mennä ja hoitopaikkaakin vaihdettiin (julkisella saa vain 3 kierrosta), mutta kyllä kannatti jaksaa yrittää! Tsemppiä!

    • senni

      Mä olin kans 24 kun aloitettiin hoidot. En nyt jaksa alkaa kaikkea sepustamaan kun siitä on jo vuosia aikaa, mutta lyhykäisyydessään eka oli clomit, sitten inseminaatio ja sit alkoi ivf. Ekan ivf:n eka pas oli plussa ja siitä meillä on nyt 9v poika(hoidoissa kesti n.6v ennen kun tärppäsi). Sitten reilun vuoden päästä tehtiin pari pasia, mut ei tulosta. Tokan ivf:n tuoresiirto oli plussa, mut meni kesken. Pasit ei tärpänny. Kolmannen ivf:n tuoresiirto oli plussa, josta meillä 6v tyttö. Loput alkiot meni tuhottavaksi. Jokunen vuosi sitten tulin yllättäen luomuna raskaaksi(ei ollut ikinä ehkäisyä käytössä niin ei alettu käyttämään kahden lapsenkaan jälkeen) ja se oli aika sokki, mutta kolmas lapsi sai kuitenkin tulla vaikkei oltu todellakaan toivottu sellaista. Nyt hän on 2v tomera poika.

    • khgig

      Meillä oli yritystä takana kolme vuotta kunnes aloitimme ivf-hoidon. Ekalla tärppäsi ja nyt rv 19 menossa:) Ihanaa!! Meillä oli diagnoosina selittämätön lapsettomuus, mutta taustalla oli kuitenkin prolaktinoomaepäily eli varmaan sitten kuitenkin johtui siitä.
      Kyllä tuo ivf on tehokas hoitomuoto. Olisi vain pitänyt siirtyä suoraan siihen ilman "turhia" inseminaatiokokeiluja. Olisi säästynyt aikaa ja rahaa ja ei olisi tarvinnut turhia lääkityksiä, kun mulla oli noissa inseminaatioissakin pistokset..
      Olet vielä nuori, joten teillä on hyvin aikaa saada lapsi/lapsia.

    • äippä ja poika

      Meidän taival..3 ivf hoito kierrosta,ensimmäinen yksityisellä,2 seuraavaa julkisella.Kaiken kaikkiaan 6 alkiota siirretty,tämä viimeinen,pas,ensimmäinen mikä lääkkeelliseen kiertoon,ja laskettu aika OLI ma 30.12.2013.Tässä odotellaan...Rahaa mennyt kaikkiin asiaan liittyviin hoitoihin noin 15 000 euroa,mutta,ihanaa,sillä ei ole mitään merkitystä.Toisen hoitokierroksen jälkeen itkun sekaisin tuntein lääkärille luovuttamisesta puhuin,mutta hän jaksoi vielä uskoa ja kannustaa,onneksi!Älkää sitten ihmiset luovuttako kovin helpolla,vaikka
      Välillä tuntuu epätoivoiselta.Meillä vielä 4 alkiota pakkasessa,tulevaisuudesta ei vielä sen enenpi tiedä,kokeillaanko niillä vielä lasta.

    • härkä 76

      Moi,
      meidän hoidoista on myös vuosia, aloitettiin lievemmillä ja päädyttiin IVF ICSI, eka kerta ei onnannut mutta toisella kerralla onnisti, poika syntyi reilu 7 v sitten. Toista lasta halusimme eikä tullu luomusti joten taas hoitoihin, IVF ICSI kaksi alkiota vaan saatiin ja molemmat siirrettiin, toinen onnistui jatkamaan kasvamistaan ja syntyi tyttö 4 v sitten.
      Nyt meillä on myös toinenkin tyttö, pian kaksi v joka oli iloinen yllätys, luomu vauva :)
      Tsemppiä ja jaksamista!!

    • tsirppu1

      Välttämättä ivf:ssä ei tule yhtään alkiota, tai jos tuleekin useampia, niin ei välttämättä selviä sulatuksesta. Eli huonommalla tuurilla tarvitaan useampi ivf, että tulee ylipäänsä mitään siirrettävää. Siksi vähän häiritsee tuo aloituksen "joutui käyttämään kaikki alkiot". Oma ivf vielä kesken, eli en osaa sanoa omia tuloksiakin vielä.

    • vieraz

      Mikä on tilanne nyt?

    • Eveliina79

      Meillä kolmas ivf ja sen tuoresiirto toi plussan.
      Nämä ravintolisät ja lääkkeet oli käytössä:
      Vitamiinicoctail:
      Raskausmonivitamiini (solgar/multivita)
      L-Arginiini
      Solgarin B 50 complex
      Solgarin gentle iron
      Gele royal
      Maitohappo bakteeri
      Välillä lisä c vitamiini
      Parapähkinät muita pähkinöitä
      Ananaksen ydin
      Alkukierrosta ja pari päivää alkionsiirron jälkeen n. viikon minidisperin

      Alkoholinkäytön vähentäminen radikaalisti (7-10annosta/viikko - max 2/viikko)

      Uudet lääkkeet
      Progren (aiemmin Synarela)
      Menopur (aiemmin Puregon)
      Pregnyl (sama 5000iu)
      Lugesteron (aiemmin Lutinus)
      Tuoresiirto 2 päivää punktiosta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      214
      2123
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1267
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1147
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      707
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      37
      701
    Aihe