Olen miettinyt tässä jo pitkään aikaisemman lemmikkini kuoltua, että jos joskus hankkisi taas koiran jos ei kaksikin, mutta koskaan ei oikein ole rotu ollut selvillä, jos edes rotua vaadin. Sekarotuisissa on vain se että ovat usein mixejä, joilla hermorakenne on metsästyskoiraa tai sitten sylikoiria ja ne eivät oikein innosta.. Tai mitä minä sanomaan :D mietin vain.
-ei ole omaa pihaa, mutta itse asunto on ihan tilava kolmio pienkerrostalossa ja lähellä on koirapuistoja
-kokemusta paimenkoirista seurakoirana, kaikenlaisista pikkukoirista, palvelukoirista
-asun yksin
Koiralta vaadin
keskikokoinen, mutta ei välttämättömyys.
-tulee toimeen kaikenkokoisten koirien kanssa (lähisuvun koirat)
-ei hermostu hälystä (haluan että koiran voi ottaa mukaan mökille jossa on porukkaa eikä koiralle tule tressiä)
-matkailu ok autossa tai junassa
-frisbee, pallo intoinen
-toko, agilitystä innostuva
-miellytyshalua (herkku/lelu koulutus toimiva)
joitakin mitä olen katsonut on
lk collie
dalmatialainen
hollanninpaimenkoira
Ja vielä yksi kysymys. Itselläni on vain kokemusta uroskoirista, mutta olen miettinyt mitä merkitystä sillä loppuunsa on? Miten se vaikuttaa asioihin? Uroksessa tietysti se että niiden kastraatio maksaa sitten vähemmän
Uroksissa tullut vastaan pakollinen kastraus, kun kivekset eivät laskeutuneet, toinen merkkailuongelma ja kolmanneksi ajateltiin koiran rauhoittuvan vähän ilman hormoonien painostusta(poika on nykyään hieman pulleampi, mutta ei niinkään rauhoittunut :D, tosin tytöt ei ole enää pakkomielle). Onko naaraille tämä leikkaus sitten syövän riskin madlluttaminen kun ei tee pentuja, vaikuttaako paljoa luonteeseen?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ainiiiin! :D
Turkki: helppohoitoinen. lyhyt tai keskipitkä
Mielenkiintoista, kerrot että koiraltasi VAADIT ja sitten luettelo ominaisuuksista. Et pysty minkään koiran kanssa olemaan varma vaatimuksistasi, jokainen koira on erilainen, eikä rotu tai vanhempien käyttäytyminen ole takuu mistään.
Anteeksi jos vaadin sana on liian vahva, sanotaan sitten että olisi kiva jos on nämä ominaisuudet. EN tosiaan tarkoittanut VAAADIN!!!!! En edes miettinyt itse sanan pahoittavan jonkun mieltä niin paljon että sanaan pitää puuttua. ja Kysymyksen oli tarkoitus vain saada ilmi mahdollisia rotuja, eikä sellaista että päättäisin rodun siitä.
ps. turhauttaa että otetaan huomioon joku kirjoitusasu eikä kysymykseen laiteta sellaista vastausta, jota haetaan.
Sä kuvailit just mun koiran, seropi on.
Saksanpaimenkoiraa, weimaria, terrieriä, ties mitä löytyy, ihan on tarkasti kuvailujesi mukainen, mutta varsinaisiin virallisiin toko/agireeneihin en oo mennyt.
Koira kuitenkin olisi valmis vaikka nousemaan pe**e edellä puuhun, jos vain namipalkan saa, voi sitä kuuliaisuuden ja keskittymisen määrää, kun keksii että nyt tulee oikeasta suorituksesta muutakin palkkaa kuin kehuja! :D
Parasta tossa on ehkä se, että sillä ei ole ensimmäistäkään vihollista tällä maapallolla, hyttysiä se kyllä välillä louskuttaa, mutta kukas niistä tykkää ;)
Joku noista lempiroduistasi tietysti, koska kaikki ovat sopivia :-)
Urosten ja narttujen välisistä eroista en viitsi ruveta saarnaamaan, sillä täällä ollaan niiden eroista niin montaa mieltä. Jokainen koira kumminkin täytyy kouluttaa huolellisesti.
En minäkään ymmärrä, miksi täällä ruvetaan ihmisille suosittelemaan muita koirarotuja, jos heidän omatkin mielirotunsa sovivat heille. Eikö se ole hyvä asia, jos ihmisen ei tarvitse muuttaa suunnitelmiaan siitä, mistä itse haaveilevat?
Kysymyksen on tarkoitus avartaa varmaan mahdollisia hankintoja, onko samanluonteisia koiria olemassa ja täältähän on kätevä saada vastauksia kun on muita koiraihmisiä joilla on kokemusta/sattunut silmään toisia koiria elämänvarrella. Kun miettii noita mitä aloittaja on kirjoittanut niin aika erinäköisia koiria ainakin ja luonteissakin eroja. Ja sitten on vielä jos löytyy terveempi vaihtoehto jne.
Samaan takerruin,siihen sanamuotoon,oisko 'toivon' tai konditionaalissa parempi ja vähemmän raapaiseva kuin 'vaadin'? Et kerro paljoakaan elämäntilanteestasi,mutta mieleeni tuli novascotiannoutaja,paljon vilkasta ja iloista helppoa koiraa keskikokoisessa paketissa. Jep,jokainenhan on yksilö,mutta ota rodun piirteistä selvää,kuitenkaan kirjaimellistamatta,tutustu johonkin kasvattajaan ja odota lisää vastauksia. Itse en lakkaa ylistämästä bokserin ikuista pentumaisuutta ja aina mukana-meininkiä sekä saksarin älyä ja valppaita vaistoja,rauhallisuutta ja aktiivisuutta. Mutta eivät ehkä sitä mitä sä haet... Nartulla ja uroksella ei välttämättä eroja,luonteessa,mutta narttua pidetään kovapäisempänä ja hanakampana puolustamaan omia ihmisiään,kokemuksesta allekirjoitan,mutta muilla varmasti päinvastaisiakin kokemuksia. Kysele,kuuntele,ja jos et seropiakaan poissulje,voi sulle löytyä juuri "se oikea". :) Kunhan sitoudut kouluttamiseen ja jaksat koiran kanssa touhuta sen aktiviteetin mukaan,käy melkeenpä rotu kun rotu,ääripäät ehkä poissulkien. Chihuahua tai kaukasialainen,hmm,noup...