Ahdistus

Hei!
Osaako joku kertoa, kannattaisiko minun mennä gynekologille ja kokeilla mahdollisesti estrogeenikorvaushoitoa?
Vaivani on varsin erikoinen. Olen käynyt asioita läpi terapeutinkin kanssa, mutta silti nämä oireet eivät katoa mihinkään. Kärsin näistä oireista oikeastaan vain kotona. Olen lapseton (ei oma valinta) ja asun mieheni kanssa kahden maaseudulla. Ulkoilen kotipihassa aina korvatulppien kanssa. En voi sietää mitään ääniä enkä ihmisten näkemistä lähiympäristön taholta. Lähin naapuri on 200 metrin päässä asuva lapsiperhe. Kaikki lähti alunperin siitä liikkeelle, kun 5 v. sitten muutimme tänne. Toisaalta olen saanut rauhoitettua itseäni järjellä asiaa ajatellen, jos jokin ahdistusta aiheuttava tilanne syntyy; toisaalta taas oireeni ovat pahentuneet. Aluksi vain lasten äänet koin häiritsevinä ja ahdistavina; tänä päivänä ahdistun myös esim. moottorisahan äänestä metsän takaa tms. ei ihmisten äänistä. Sen sijaan oma kotiväki saa meluta niin sisällä kuin ulkonakin miten tahtoo; minua häiritsee vain naapurien ihmiset ja äänet. En myöskään halua nähdä ketään ihmistä lähiympäristössä, siis naapureita tai muita kulkijoita lähistöllä. Harvoin täällä ketään liikkuukaan, mutta ei tarvita kuin yksi tuollainen "häiritsevä" tekijä, niin heti päiväni on pilalla. Joudun myös olemaan täällä paljon yksin, kun olen työttömänä ollut jo tosi kauan eikä ystäviä ole lähistöllä. Mies on päivät töissä.
Voisiko tämä tällainen olla siis vaihdevuosista johtuvaa, kun se on pahentunut. Ei minulla tällaista ollut vielä esim. 10 vuotta sitten. Nyt olen 53-vuotias. Tuntuu, että tämä vaiva pilaa koko elämäni, kun se on olemassa aina. Vai onko niin, ettei tähän auta mikään muu kuin muutto pois tästä paikasta sellaiseen paikkaan, missä koen olevani vapautunut, myös ulkoilemaan pihassani ilman korvatulppia?
Kiitos vastauksista!
4183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei tuo nyt suoranaisesti vaihdevuosioireilta kuullosta. Pikemminkin jotain käsittelemättömiä asioita elämässäsi, joita et ole saanut työstettyä. Käytkö edelleen terapiassa, vai onko ne käynnit jo loppuneet? Voisi olla paikallaan jutella edelleen oireista jonkun asiantuntijan kanssa, sillä eihän tuollainen valikoiva eristäytyminen kuullosta mitenkään järkevältä, kuten itsekin toteat.
Työttömyys ja vähäiset sosiaaliset kontaktit voivat kyllä aiheuttaa monenlaista ongelmaa, mutta jos rakastat puolisoasi, niin en usko, että tilanne korjaantuisi pelkästään asuinpaikan vaihdoksella.
toivon todella, että saat apua ongelmaasi.

Äänestä

kyllä olet mökkiintynyt liikaa.alat ahditua ja aikaa on miettiä liikaakin.ajatukset pyörivät samaa rataa,sama paikka,samat rutiinit,ja jos jotain ylimääräistä niin pimahtelet.mitä lähempänä asuisit iihmisiä,autoja ,ääniä,sen hermostuneempikin voisit olla.sulla on liikaa aikaa,liian paljon yksin,alkaa mökkiintyä ja sosiaaliset kontaksti hyvin olemattomia.ei mies voi riittää,tarvitset harastuksen jossa näkisit ihmsiä ja erilaisia ajauksia vaihtaa ihmisten kanssa,mökkihöperyyttä .

Äänestä

Sitä samaa ajttelin, että yksin ei ole hyvä olla eikä puoliso molemminpuolisesta rakkaudesta huolimatta voi täyttää koko elämää. Ihminen trvitsee muutakin elämäänsä. Nyt, kun vielä aloittaja itsekin haluaa tilanteeseen muutosta, voisi olla yksi konsti ns siedätyskin. Hakuetuu hetkeksi kerrallaan niihin stressaaviin tilanteisiin ja näin nostaa sietokykyään. Koska hän kertoi oman kodin seinien sisällä sietävänsä ääniä ja vilskettä, puhuinkin valikoivasta erakoitumisesta. Siinä tuntuu olevan jokin, joka saa ilmiön aikaan kun aloittaja on pois kotoa.
voisikohan elämän tilanne aiheuttaa sen, että itsetunnon kohottaminen kaikin mahdollisin keinoin olisi paikallaan. Joku liikuntaryhmäkin voi olla hyvä, siellähän ei kenenkään ole pakko puhua kenenkään kanssa. Tai jos ei tykkää porukkajumpista niin aivan pelkkä lenkkeily muualla kuin pihalla.Ja ne korvatulpat vois vaitaa vaikka nappikuulokkeisiin. Musiikilla n valtava parantava vaikutus ihmisen hyvinvointiin.

Äänestä
  • Onhan se hyvä puhua että mene sinne ja mene tänne, liity porukoihin..Mutta tuossa tilanteessa pitää ensin saada se voima siihen itsetunnon kohottamiseen eli hyvää oloa edes hetken.
    Vaihdevuosissa on kaikki oireet maan ja taivaan välillä kuten minun gyne mainitsi ja se on totta. Sinuna menisin gynelle..ei yleislääkärille ja tahtoisin hormonit..(nainen, mieluusti vanhempi) lääkäri kyllä tietää millaiset ovat sopivimmat.
    Minulla oli samanlaista ahdistusta ja panikointia kunnes sain hormonihoidon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen kirjoitti:

Hei!
Osaako joku kertoa, kannattaisiko minun mennä gynekologille ja kokeilla mahdollisesti estrogeenikorvaushoitoa?
Vaivani on varsin erikoinen. Olen käynyt asioita läpi terapeutinkin kanssa, mutta silti nämä oireet eivät katoa mihinkään. Kärsin näistä oireista oikeastaan vain kotona. Olen lapseton (ei oma valinta) ja asun mieheni kanssa kahden maaseudulla. Ulkoilen kotipihassa aina korvatulppien kanssa. En voi sietää mitään ääniä enkä ihmisten näkemistä lähiympäristön taholta. Lähin naapuri on 200 metrin päässä asuva lapsiperhe. Kaikki lähti alunperin siitä liikkeelle, kun 5 v. sitten muutimme tänne. Toisaalta olen saanut rauhoitettua itseäni järjellä asiaa ajatellen, jos jokin ahdistusta aiheuttava tilanne syntyy; toisaalta taas oireeni ovat pahentuneet. Aluksi vain lasten äänet koin häiritsevinä ja ahdistavina; tänä päivänä ahdistun myös esim. moottorisahan äänestä metsän takaa tms. ei ihmisten äänistä. Sen sijaan oma kotiväki saa meluta niin sisällä kuin ulkonakin miten tahtoo; minua häiritsee vain naapurien ihmiset ja äänet. En myöskään halua nähdä ketään ihmistä lähiympäristössä, siis naapureita tai muita kulkijoita lähistöllä. Harvoin täällä ketään liikkuukaan, mutta ei tarvita kuin yksi tuollainen "häiritsevä" tekijä, niin heti päiväni on pilalla. Joudun myös olemaan täällä paljon yksin, kun olen työttömänä ollut jo tosi kauan eikä ystäviä ole lähistöllä. Mies on päivät töissä.
Voisiko tämä tällainen olla siis vaihdevuosista johtuvaa, kun se on pahentunut. Ei minulla tällaista ollut vielä esim. 10 vuotta sitten. Nyt olen 53-vuotias. Tuntuu, että tämä vaiva pilaa koko elämäni, kun se on olemassa aina. Vai onko niin, ettei tähän auta mikään muu kuin muutto pois tästä paikasta sellaiseen paikkaan, missä koen olevani vapautunut, myös ulkoilemaan pihassani ilman korvatulppia?
Kiitos vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu