Ihastunut

Ihastuin poikaan joka oli ystäväni ja minun kanssa samalla leirillä. Kerroin ystävälleni että olen ihastunut poikaan ja hän rohkaisi minua menemään juttelemaan pojalle . Juteltuani pojan kanssa viesteillä parina iltana hän alkoi jutella ystävälleni eikä sen jälkeen ole enää minulle puhunut. Minua ärsyttää asia todella paljon koska minä olen ihastunut siihen poikaan ja ystäväni ei mutta silti on todella innostunut kun poika tulee puhumaan hänelle. Olen todella kateellinen. Miten minun pitäisi suhtautua asiaan. Pitäisikö minun sanoa ystävälleni että olen todella vihainen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ihastunut ja vihainen kirjoitti:

Ihastuin poikaan joka oli ystäväni ja minun kanssa samalla leirillä. Kerroin ystävälleni että olen ihastunut poikaan ja hän rohkaisi minua menemään juttelemaan pojalle . Juteltuani pojan kanssa viesteillä parina iltana hän alkoi jutella ystävälleni eikä sen jälkeen ole enää minulle puhunut. Minua ärsyttää asia todella paljon koska minä olen ihastunut siihen poikaan ja ystäväni ei mutta silti on todella innostunut kun poika tulee puhumaan hänelle. Olen todella kateellinen. Miten minun pitäisi suhtautua asiaan. Pitäisikö minun sanoa ystävälleni että olen todella vihainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu