En ymmärrä tätä lapsettomuus juttua lainkaan.
En kyllä osaa sanoa missä on vika, mutta aika monesti näyttää siltä että ihmiset sotkeutuvat anonyymeiksi femaleiksi ei siis ole oikein miehiä isolla M:llä tai naisia N;llä vaan jotain siltä väliltä.
Itse olen neljän lapsen isä ja jokaisen heistä olen saanut alulle ensimmäisen ehkäisemättömän kuukauden aikana.
Eli neljä kertaa on käynyt siten, kun vaimo on jättänyt pillerit pois on hän ollut jo raskaana seuraavan kuun aikana.
Kaksi eri vaimoa kuitenkin .
En kyllä osaa sanoa missä on vika, mutta aika monesti näyttää siltä että ihmiset sotkeutuvat anonyymeiksi femaleiksi ei siis ole oikein miehiä isolla M:llä tai naisia N;llä vaan jotain siltä väliltä.
Itse olen neljän lapsen isä ja jokaisen heistä olen saanut alulle ensimmäisen ehkäisemättömän kuukauden aikana.
Eli neljä kertaa on käynyt siten, kun vaimo on jättänyt pillerit pois on hän ollut jo raskaana seuraavan kuun aikana.
Kaksi eri vaimoa kuitenkin .
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuskinpa olet niin erinomainen. Sinulle on vain sattunut kaksi hyvin hedelmällistä vaimoa. Kyllä se keskivertospermakin toimii kun hyvälaatuiset munasolut ne nappaa.
Ja ikävä kyllä hedelmöittämiskyky ei kerro mitään hyvästä vanhemmuudesta. Sielläkin "panopetteri" näyttää esimerkkiä tulemalla kehuskelemaan lapsettomille omia saavutuksiaan. Onnea narsistin lapsille.
Ja onneksi tämä on luultavasti trolli. Miksi neljän isä pyörisi lapsettomuuspalstoilla?
Trolloo hyvinkin, toivottavasti.
Ei ole trolli . Enkä pyöri täällä aktiivisesti . satuin vaan vahigossa törmäämään tälle palstalle.
Olet sitten harvinaisen idari jätkä!
Kun olet saanut pentus ns. rykäsemällä, niin onnea, mutta sitten muussa kohdassa tuo vajaavautesi tulee erittäin hyvin ilmi!
Minä olen vissiin sinun mielestäsi jotenkin epäkelpo nainen/ihminen, kun en rykäsemällä lapsia ole tähän maailaan VIELÄ saanut, mutta sanottakoon nyt sitten niin, että olen nyt onnellisesti raskaana ja teen tuplat yhdellä kerralla ;D ....sinä teit VAAN yhden kerralla ;) oletko kenties itse jotenki huono mies?
Oli trolli tai ei, mutta on niin osuvasti sanottu "isukille", että taisi pistää vähän ajattelemaan, että ei olekkaan mikään sen kummempi mahti Supermies, niin kuin luulee luulevansa!
Hyvä hyvä! Minua ainakin nauratti kovasti.....
Ihmettelen tämän Panopetterin logiikkaa ja ajatusmaailmaa. Miksi tulla ylipäätään mihinkään retostelemaan, että on saattanut 2 naista raskaaksi. Naiset ja miehet on kautta aikojen tehneet lapsia tähän maailmaan, ei se kellekään mitään uutta pitäisi olla. Maailmahan on täynnä lapsia!
Mikä tämä idea nyt on, luuleeko Panopetteri todellakin, että on joku erityistapaus tässä asiassa?
Tuolla joku osas hyvin onnitella narsistia, joten minäkin onnittelen narsistia...säälin lapsiasi jo ihan nimimerkkisi takia...panopetteri....hyvä vanhemmuus on sinussa kaukana!
Hahah! Mikä supermies sää kuvittelet olevas! :D Panopetteri, nimimerkkikin sai jo naurun partaalle ja tuo sun tekstis, thih, voiko joku olla noin itsekeskeinen ja narsistinen. Ei se vanhemmuus oo pelkkää lapsentekoa, se lapsi pitää kasvattaakin ja susta ei ehkä siihen hommaan ole. Me ihmiset ollaan niin erilaisia, toisilla se keho toimii erilailla kuin toisilla, toiset on hedelmällisempiä kuin toiset jne. Tän on pakko olla joku trolli, eikö?