Vaikea teini-ikä vai kaksisuuntainen mielialahäiriö?

Olen pian 15-vuotias tyttö ja pelkään sairastuneeni kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Taustalla on kiusaamista, vanhempien ero, isän alkoholismi, ukin kuolema ja jonkin asteita unettomuutta läpi elämän. Olen kasvanut melko epäsosiaaliseksi ja huonoksi tutustumaan ihmisiin, koska kiusaaminen ja syrjiminen alkoi jo päiväkoti-iässä. Masennuksesta on tainnut tulla kärsittyä myös pariin otteeseen, mutten ole osannut siihen nuorempana hakea apua.

Kuudennella luokalla kuitenkin kaikki muuttui, aloin yhtäkkiä sosiaalisemmaksi, rohkeammaksi, sain paljon uusia kavereita ja koko elämäni lähti nousuun. Tai niin luulin, en keskittynytkään enää kouluun, koska se vain ei tuntunut onnistuvan vaikka koko ajan olin motivoitunut ties mihin. Mitään en saanut aikaan vaikka pompin pystyssä vuorokausia väsymättä ja ideat lensivät, mutta onnistuin kuitenkin vain ravaamaan asuntoa ympäri lähes pakkomielteisesti. Arvosanat alkoivat romahtaa tämän kaiken takia ja koulumenestys kärsi. Silloin sillä ei kuitenkaan tuntunut minulle olevan mitään väliä ja kaikki oli "mahtavanihananloistavanmahtavaa".

Syyslukukausi meni niissä merkeissä, mutta kevään alkaessa jotain tapahtui. Masennus alkoi palailemaan. Yhtäkkiä mielialat heittelivät laidasta laitaan enkä enää osannutkaan pitää hauskaa kavereiden kanssa, todellisuus romahti päälle ja aloin epätoivoisesti paikkailemaan arvosanojani.

Kesällä mieliala romahti lopullisesti, riitelin kavereideni kanssa ja itkin kaikesta. Yläasteelle siirtyessä luokka pysyi lähes samana ja olin yksin. Kiusaaminen alkoi uudestaan, aloin olemaan poissa koulusta stressin aiheuttamien migreeneiden vuoksi ja nukuin välillä kokonaisia vuorokausia ja välillä valvoin pitkiä jaksoja. Välillä sain pirteyden puuskia ja oli aivan pakko tehdä jotain. Siivosin 12 tuntia putkeen koko kauheassa kunnossa olevan huoneeni. Numerot onnistuin jotenkin pitämään kunnossa ja selvisin seitsemännestä.
Kahdeksannella luokalla vaihdoin koulua ja toivoin sen auttavan, mutta toisin kävi. En enää saanutkaan tehtyä lähes ollenkaan koulutöitäni ja jäin kotiin nukkumaan, nukkumaan ja nukkumaan lisää sekä kärsimään kauheista migreeneistä. Välillä taas riehuin, vedin kaikki vaatteet ulos kaapeista, kiskoin verhoja alas, kirjoittelin seinille, levitin lehtiä pitkin lattiaa ja valvoin, mutten ollut pirteä niinkuin kuudennella vaan pohjattoman väsynyt. Eli koko toimintakykyni lamaantui ja vähäkin sosiaalinen elämäni päättyi. Lopulta sain apua, lievän masennuksen diagnoosin, lääkityksen (josta ei ole ollut mitään apua) ja paikan sairaalakoulussa.

Nyt oloni on parempi, vaikken saakkaan nukuttua normaalisti ja välillä saan turhautumiskohtausksia, joiden aikana haluaisin alkaa tekemään kaikkea tekemätöntä ja haukun itseni maanrakoon. Jatkan sairaalakoulussa yhdeksännellä kunnes saan kahdeksannen luokan opinnot loppuun. Sen jälkeen kuitenkin pitäisi palata normaaliin kouluun ja elämään, mutten ole kunnossa siihen. Yritin kertoa epäilyistäni kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta sitä ei edes vakavasti harkittu.

Voisiko joku auttaa ja kertoa mielipiteensä, voisinko olla bipolaarinen, olinko hypomaanisessa jaksossa vai oliko se vain jokin itsevarmuuden puuska ja kuuluvatko näin pahat mielialan vaihtelut teini-ikään vai onko tämä jotain muuta? Kiitän jo etukäteen jos joku haluaa auttaa.