Jaan tämän nyt myös tänne. En siksi, että hakisin täältä ymmärrystä tai hyväksyntää, sitä tuskin tulen saamaan, mutta jos joku sattuu olemaan kanssani samassa tilanteessa tämä saattaa tuoda lohtua, että ei ole yksin. Iseäni ainakin helpottaa tieto, että lisäkseni on ainakin muutama.
Varsinaisen kaappilesbon avautumiset
http://lepakkolampaanvaatteissa.blogspot.fi/
Varsinaisen kaappilesbon avautumiset
http://lepakkolampaanvaatteissa.blogspot.fi/
Vastaukset 47
Vanhimmat
En kyllä tajua tuota miten onnittelet jotain anonyymia naista siitä kun hän on teeskennellyt 13 vuotta nauttivansa äijänsä kanssa seksistä, sanot oikein että hän saa olla ylpeä itsestään... Huh huh, mikä teitä naisia oikein vaivaa, olette jotain ihme marttyyreita, mutta kumminkin se asia jossain vaiheessa tulee kummittelemaan... Se on nimeltään elämätön elämä, kun on elänyt elämän siten kun toiset ovat halunneet sinun sen elävän. Ei se ole loukkaus ketään kohtaan olla itselleen rehellinen. Jotkut tulevat kyllä syyllistämään, ja esittämään asian niin, mutta minkäs teet, jokaisella on oikeus omaan elämään.
"Hm ymmrrän kyllä tilanteesi. Tuntuu turhalta, enään niin pitkän ajan jälkeen nostaa pöydälle asioita, jotka ovat jo pitkään olleet ja niiden kanssa on oppinut elämään. Jollain tasolla siedettävä tila, on... No yllättävän siedettävä.
Paljon voimia sinulle siis tuohon oman mukavuuden uhraukseen jonka teet parisuhteesi ja miehesi vuoksi :) Saat olla ylpeä itsestäsi."
Herran jestas tosiaan... turhahan asioille on enää tehdä mitään jos ei ole vaivautunut 13 vuoteen tekemään.
"paljon onnea oman mukavuuden uhraukseen.." Sitähän se parisuhde on parhaimmillaan...
Anteeks, mutta todella tunnut elävän siellä 1800-luvulla...
katsoisin että blogisti kuvittelee että hänellä on valta päättää monen ihmisen puolesta miten he elämänsä elävät. Ihan mahtipontisen äitimäistä. Tuollainen asenne että muka uhrautuu perheensä puolesta ja kieltää itseltään elämän, on maailman huonoin tekosyy sille ettei vain uskalla.
Pelko on ihan hyvä syy olla tekemättä asioita. Mutta pelko ei monestikkaan estä sitä mikä tekee tuloaan, hänessä on käynnistynyt jotain mitä ei voi enää pysäyttää. Nyt vielä koittaa järkeillä ja laittaa itsensä alttarille perheen puolesta.
Jos itse ei ole onnellinen ei voi tehdä ketään onnelliseksi. Jos nyt vielä luulee että voi elää parhaan kaverinsa kanssa ja välillä levittää jalkansa ajatellen tautoituja tyttöjä, niin se on vain jatkumoa itsepetokselle. Mitä tapahtuu 10 vuoden päästä, kun se paras kaveri alkaa ottaa oikeesti päähän lauantai-iltana saunan jälkeen, kun hermo ei kestä yhtäkään hipaisua kun se minkä vuoksi nyt tuntuu hyvälle jopa uhrautua alkaa ahdistaa niin että päässä räjähtelee. Mitä sitten eteen? Vituttaako hukattu 10v vai jatkaako vielä toiset 10v?
Millaista on rakkaus kun se on valheellista, millainen ihminen antaa toisen rakastaa valhetta? Paras kaveri, mitenhän se kohtelee vihamiehiään, pelottava ajatus.
Hyvä äiti on onnellinen äiti, onnellinen äiti on ihminen joka uskaltaa olla oma itsensä, täten myös antaa hyvä esimerkkiä lapsilleen seisoa rohkeana omana itsenään.
Nämä on asioita joita jokainen ihminen joutuu miettimään, mitä haluaa elämältä ja uskaltaako pyrkiä siihen mitä haluaa vai koittaako mennä muiden mukana ja tahdon tahdissa. Mä en tiedä kauheampaa kuin hukkaan heitetty elämä, mutta joillekkin se on ainoa tapa selvitä jotenkin sinne loppuun.
Siksi ei tässäkään ole oikeaa vastausta, ehkä hän etsii salaisia naiskumppaneita ja tottuu pettämisen aiheuttamaan syyllisyyteen, ehkä hän tukahduttaa itsensä ja 86 vuotiaana miettii miksi nyt ymmärtää miten elämä olisi pitänyt elää, ehkä hän kasvaa ihmisenä ja kohtaa ne haasteet mitä ihminen eteensä saa kun astuu omalle polulleen. Kaikki vaihtoehdot maksaa, kysymys kuuluukin, mikä on hintansa arvoinen.
Huomaatko sä aloittaja, että sä pohdit koko ajan miehet sitä, miehet tätä, jos miehet, miehet näin, miehet noin. Kuulostaa kuitenkin siltä, että loppujen lopuksi ajatuksesi täyttävät paljon enemmän miehet kuin naiset. Naisia ehkä toisinaan mietit, mutta sitten taas miehet sitä, miehet tätä, rakastat miestä, mutta kuitenkin seksi ei maistu. Kannattaisko pohtia ehkä, että jos kuitenkin oot enemmän bi, etkä mikään kaappilesbo. Miesta rakastat, mutta haluat seksiä naisen kanssa-> erittäin tyypillistä bisseille. Jos taas oikeasti olisit lesbo ja kaapissa, niin ajatuksesi täyttäisivät naiset sitä, naiset tätä, naiset näin ja naiset noin. Jos olisit lesbo ja kaapissa, niin mahtanet silloin elää hyvin todellisessa tuppukylässä, kenties kivikaudella jossain pienen pienessä kyläpahasessa kenties jossain uskonlahkon keskellä? Loppujen lopuksi, kenelle olet kaapissa, muille ihmisille vai itsellesi? Jos olet oikeasti lesbo ja kaapissa, niin sä sitten olet kaapissa enemmänkin itsellesi.
Ymmärtäisin, jos eläisit kaapissa ja eläisimme 1800-lukua, mutta ei.. Sun ongelma on, että sä et itse hyväksy itseäsi ja sulla on huono itsetunto, etkä ajatellut nauttia elämästäsi laisinkaan. Ajatteletko, että et ansaitse mitään hyvää? Sun pitäis jotenkin alkaa ensin arvostamaan itseäsi ja siten myös hyväksyt itsesi.
Jooo... Itse kans kerran yhtenä unettomana yönä 8 avioliittovuoden jälkeen mietin, että voiko todella olla niin, etten mä koskaan saa tietää, miltä tuntuu rakastella naisen kanssa. No ei ollut, ja sitä tietoa nyt kerätään lisää mun ihanan murun kanssa. Lapset voi mainiosti, asuvat pääasiassa mun luona. Ex-mies pärjää vähän huonommin, mutta kyllä silläkin asiat on menossa parempaan suuntaan.
Jos mielummin käyttää energiansa 1000 blogimetrin kirjoitteluun kuin elämiseen, niin siitäpä sitten vaan.
Ei ne jutut aina niin mene että suhde olisi seksistä kiinni. Monet miehet ymmärtää tuossa tilanteessa oikein hyvin jos vain kerrot totuuden. Siinä kävisi tod näk niin että suhteenne ja ystävyytenne jatkuisi jos niin haluat ja molemmat etsisivät naisia. Monet lesbot menee homon kanssa naimisiin koska he tykkäävät siitä miehestä emotionaalisesti ja ovat erittäin läheisiä. Seksi haetaan muualta, kumpikin taholtaan.
Jos mies ei ole ihan täys tampio-ääliö, mitä kylläkin valitettavasti ajattelen niiden useimmiten useimmissa emotionaalisissa asioissa olevan, niin luulisi senkin jotain huomanneen ja tajunneen. Ettei kaikki ole niin kuin pitäisi. Oikea intohimo puuttuu. Perusähinä varmaan riittää miehelle esittämään intohimoa jne. mut kuka jaksaa loputtomiin teeskennellä. En voisi kuvitellakaan. Jos sängyssä ei kiinnosta, niin se on kyllä ehdoton stoppi. Sellasen ihmisen ei voi antaa koskea itseen, edes säälistä. Eikä ainakaan säälistä.
Sun kannattais laittaa yhteydet sun blogiin tonne lepakkolaakso. net sivustolle. Keskustelu/ naiset/ myöhäinen herääminen 2. Siel on sun kans samanlaisessa rilanteessa olevia.
Kiitos todella paljon kommenteista ja etenkin kritiikistä. Kritiikki on hyvin rakntavaa myös tässä tilanteessa, koska itse ei tietenkään aina kykene katsomaan asioita aina ihan jokaiselta kantilta. Muutamaan kommenttiin minun tekee mieli vastata.
"En kyllä tajua tuota miten onnittelet jotain anonyymia naista siitä kun hän on teeskennellyt 13 vuotta nauttivansa äijänsä kanssa seksistä, sanot oikein että hän saa olla ylpeä itsestään... Huh huh..."
Apua. Olet oikeassa. Taidan olla nin syvällä omassa uhrautumisen ja marttyyrin kuopassani, että en osaa edes aina ajatella asioita välttämättä fiksusti. Se mikä minua tuossa viehetti, oli puolison vakaa päätös pysyä rakkaansa rinnalla. Näin, että tämän täytyy olla todella rakas, jos on valmis olemaan vaikka se ei kiinnostaisi. Hän kuitenkin mainitsi, ettei varsinaisesti kärsi siitä. Mutta kyllä rehellisyys olisi tuossa varmasti myös paikallaan. Ihan totta.
"katsoisin että blogisti kuvittelee että hänellä on valta päättää monen ihmisen puolesta miten he elämänsä elävät. Ihan mahtipontisen äitimäistä. Tuollainen asenne että muka uhrautuu perheensä puolesta ja kieltää itseltään elämän, on maailman huonoin tekosyy sille ettei vain uskalla."
Voi hyvinkin olla. Ja myönnettökööt, että olen todella huono sietämään muutoksia ja ennenkaikkea yksinäisyytyä. Siitä syystä olen tainnut koko tilanteeseen ajautua. Ennemmin kärsin, kun olen yksin. Fiksua? Ei.
Mutta en minä kenenkään puolesta päätä miten he elämänsä elävät. Mieheni tietää olevani haluton ja myös, että pidän naisista. Täysin koko tarinaa en ole saanut vielä ulos, mutta aion sen kyllä kertoa. Ensin minun kuitenkin täytyy kerätä omia ajatuksiani, etten ala säheltämään mitään. Nämä ovat isoja asioita.
Ja onhan vastuullani aika iso muutos. Kieltämättä se on raskas vastuu enkä pidä siitä.
Ja olen kyllä aika emo myönnetään...
Sillä on hyvät, mutta myös huonot puolensa.
"Hyvä äiti on onnellinen äiti, onnellinen äiti on ihminen joka uskaltaa olla oma itsensä, täten myös antaa hyvä esimerkkiä lapsilleen seisoa rohkeana omana itsenään.
"
Tämä oli hyvä kommentti jo pohdinkin tuota tänään blogissani. Kiitos!
"Huomaatko sä aloittaja, että sä pohdit koko ajan miehet sitä, miehet tätä, jos miehet, miehet näin, miehet noin. Kuulostaa kuitenkin siltä, että loppujen lopuksi ajatuksesi täyttävät paljon enemmän miehet kuin naiset. Naisia ehkä toisinaan mietit, mutta sitten taas miehet sitä, miehet tätä, rakastat miestä, mutta kuitenkin seksi ei maistu. Kannattaisko pohtia ehkä, että jos kuitenkin oot enemmän bi, etkä mikään kaappilesbo. Miesta rakastat, mutta haluat seksiä naisen kanssa-> erittäin tyypillistä bisseille. Jos taas oikeasti olisit lesbo ja kaapissa, niin ajatuksesi täyttäisivät naiset sitä, naiset tätä, naiset näin ja naiset noin. Jos olisit lesbo ja kaapissa, niin mahtanet silloin elää hyvin todellisessa tuppukylässä, kenties kivikaudella jossain pienen pienessä kyläpahasessa kenties jossain uskonlahkon keskellä? Loppujen lopuksi, kenelle olet kaapissa, muille ihmisille vai itsellesi? Jos olet oikeasti lesbo ja kaapissa, niin sä sitten olet kaapissa enemmänkin itsellesi.
Ymmärtäisin, jos eläisit kaapissa ja eläisimme 1800-lukua, mutta ei.. Sun ongelma on, että sä et itse hyväksy itseäsi ja sulla on huono itsetunto, etkä ajatellut nauttia elämästäsi laisinkaan. Ajatteletko, että et ansaitse mitään hyvää? Sun pitäis jotenkin alkaa ensin arvostamaan itseäsi ja siten myös hyväksyt itsesi. "
Käsitääkseni bi-seksuaalin pitäisi tuntea seksuaalista vetovoimaa miehiä kohtaan? Korjatkaa jos olen väärässä.
En elä tuppukylässä enkä lahkossa, mutta myönettäkööt, että minulla ei ole ollut mikään ihan tavallinen nuoruus ja lapsuus. Sillä on tässä suuri rooli, juurikin tuon itseluottamuksen kannalta. En aio avata lapsuuttani blogissani liiaksi, koska silloin minut tunnistettaisiin aika varmana jos joku tuttu lukisi.
Se taitaakin olla suurin haaste minun elämässäni, oppia arvostamaan itseään ja omaa onneaan. Olen oppinut siinä jo todella paljon, mutta paljon on vielä opittavaakin.
Olenko kaapissa itselleni? Kyllä. Tiedän, että sukuni ja ystäväni ymmärtäisivät.
En osaa itse antaa itselleni armoa.
"Jos mies ei ole ihan täys tampio-ääliö, mitä kylläkin valitettavasti ajattelen niiden useimmiten useimmissa emotionaalisissa asioissa olevan, niin luulisi senkin jotain huomanneen ja tajunneen."
Näin varmasti onkin. Luulen, että hänkin vain odottaa, että alkaisin puhumaan.
"Ei ne jutut aina niin mene että suhde olisi seksistä kiinni. Monet miehet ymmärtää tuossa tilanteessa oikein hyvin jos vain kerrot totuuden. Siinä kävisi tod näk niin että suhteenne ja ystävyytenne jatkuisi jos niin haluat ja molemmat etsisivät naisia. Monet lesbot menee homon kanssa naimisiin koska he tykkäävät siitä miehestä emotionaalisesti ja ovat erittäin läheisiä. Seksi haetaan muualta, kumpikin taholtaan. "
Niin.. Ehkä. Mutta aika paljon jäänittää miten siinä oikeasti käy.
Minä toivon, että voitaisiin asua yhdessä edes san aikaa, että lapsen ovat vähän isompia. Minä jopa pystyisin elämään polyamorisessa suhteessa niin, että talouteemme kuuluisi meille vaikka uudet heilat, sitten joskus. Mutta en välttämättä usko, että mieheni pystyy siihen. Olen näissä asioissa ehkä vähän vapaamielisempi.
"Sun kannattais laittaa yhteydet sun blogiin tonne lepakkolaakso. net sivustolle. Keskustelu/ naiset/ myöhäinen herääminen 2. Siel on sun kans samanlaisessa rilanteessa olevia. "
Kiitos vinkistä! Tämän voisin tehdä.
Biseksuaalisuudessa on selkeää itsemäärittely. Biseksuaalisuus on monivivahteista, mutta pelkästään seksuaalisuus ei määritä biseksuaalisuutta. Ei ainakaan omasta mielestäni.
Jokainen toki tyylilllään ja tavallaan, mutta ihmettelen minäkin miksi 2000 luvun Suomessa aikuinen ihminen on niin selkärangaton , että elää vapaaehtoisesti kulississa ja pettää itseään ja muita ,kun ei uskalla olla sitä mitä on. Ehkä tilanteessa taitaakin olla niin, että ko. henkilö haluaa syödä sekä kakun että säästää sen. Epäilen myös, että ko. kaappilesbo ei nyt täysin lesbo olekaan. Ehkä jollakin tasolla bi. Kun nyt lapsiakin on tehty ja mies valittu, niin ei kai se mies täysin vastenmielinen voi olla. En itse ole lesbo, olen bi, mutta minuakin ärsyttää se, että lesbouden määritelmää halutaan venyttää äärettömiin. Kuka tahansa 2kaapissa elänyt" tenavia tehtaillut nainen päättää julistautua lesboksi tuosta noin vain. Samoin lesboksi määrittelevät itsensä sellaisetkin, jotka harrastavat seksiä miesten kanssA, mutta eivät voi kuvitella suhdetta mieheen. Ehkä ko. ihmiset nyt vain ovat biseksuaaleja, mutta eivät nyt vain halua identifioitua sellaisiksi. Voi olla niinkin, että tosipaikan tulleen kaappilesbo ei osaisikaan olla suhteessa naisen kanssa. Kenties naishaaveet ovatkin vain tapa paeta tasaista turruttavaa heteroparisuhdearkea.
Minä esimerkiksi olen myöhään herännyt bi. ihastuin miehiin, naisiin. Tällä hetkellä en voi kiinnostua miehistä ja olen suhteessa naiseen. Toki nuorempanakin, vaikka olin hetero, ihmettelin miksi jotenkin sisäisesti tökki, jos mies osoitti kiinnostusta tai koin periaatteessa ihan ok:n näköisen fiksun miehen jotenkin eroottisesti epämiellyttäväksi. Samoin, toki syitä on muitakin, avioliitto ja ajatus lapsista on aina tuntunut kaukaiselta ja epätoivotulta. Naisten prinsessaunelmahäät ja haaveet lapsista ja häistä ovat tuntuneet yhtäläilla vierailta. Seksuaalisesti ne ole koskaan kokenut miehiä ihmeellisen puoleenvetäviksi ja vain yhden miehen kanssa olen " oikeasti harrastanut" seksiä( tarkoitan penetraatiota.)
Seksuaaliterapiassa käymisestä ei ole mitään hyötyä, jos et todella aukase siellä suutasi ja kerro miltä susta tuntuu. Jos et uskalla ja puhuminen tuntuu aivan kamalan vaikealta, niin näytätä tämä blogiteksti terapeutille tai vaikka tulosta se paperille ja ojenna sille luettavaksi. Muuten heität täysin ajan aivan hukkaan, eikä siinä ole mitään järkeä käydä siellä terapeutilla muuten. Jos et uskalla tehdä asialle yhtään mitään, niin sitten sä rämmit edelleen tuossa suossa koko loppuelämäs, ellet saa jossain vaiheessa tarpeeksi. Silloinkin voi olla, että sulla on vuodet tai vuosikymmenet lipuneet aivan hukkaan ja mietit sitten miten onnellinen olisitkaan ollut jos..jos olisisit avannut suutasi. Jos taas sä halaut olla vapaaehtoisesti tuossa jamassa, niin kukaan ei oikeastaan voi asialle mitään. Jos haluaa elämässä jotain tehdä, olipa se mitä tahansa, on pakko edes sen vertaa uskaltauduttava, että..
Jos oma miehesi tai joku muu mies ei kiinnosta niin se ei välttämättä tarkoita että olisit lesbo ja kiinnostunut vain naisista. Itsekin kerrot nuoruudessasi olleesi ihastunut myös poikiin. Toisaalta kuvailet että miehet on helppoja: ripsien räpsyttelyä ja rintavakoa niin mies on hurmattu. Miehet eivät ole sellaisia. Tai jotkut ovat ja jotkut eivät. Ne miehet joihin itse olen ollut oikeasti ihastunut eivät ole olleet moisilla keinoilla hurmattavissa vaan siihen on tarvittu yhteistä arvomaailmaa, huumorintajua ja mukavia juttutuokioita. Miehet eivät mielestäsi ole erityisen komeita, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. No, joo eihän ne komeita ole. Naiset on nätimpiä. Ja minä sanon näin ja olen hetero.
Muutama kysymys, joita voit kysyä itseltäsi. Itse en näihin vastausta tarvitse tietää mutta sua voi helpottaa jos pohdit näitäkin.
Oletko lesbo? Vai yksinkertaisesti bi tai hetero, jolla on seksiongelma miehensä kanssa? Tiedäthän mitä tarkoitan: että osataan puhua siitä mitä sängyssä halutaan: nopeasti, hitaasti, hellästi vai rajusti, koskettaen sieltä vai täältä? Kerran viikossa saunan jälkeen vai useammin tai harvemmin? Että niistä asioista osaittaisiin puhua, kuunnella ja löytää yhteinen tie. Tai onko ongelmasi se että ajattelet, että naisen tehtävä olisi miellyttää miestä? Sinäkö aina suostut, kun miehesi ehdottaa seksiä? Luulenpa että normaaliin seksuaalisuuteen kuuluu joskus sanoa, että nyt ei huvita. Kai ne lesbotkin sanoo toisilleen joskus että nyt ei huvita. Olisitko lesbosuhteessa valmis sanomaan kumppanillesi, että nyt ei huvita? Koetko samanlaista miellyttämisen tarvetta suhteessa naisiin, kuin mitä koet suhteessa mieheen? Olet sitten bi, hetero tai lesbo, niin jokatapauksessa käsityksesi miehistä, naisista ja miellyttämisestä kaipaa oikomista. Mielestäni se kannattaa oikoa jokatapauksessa vaikka elämäntilanteesi olisikin toinen kuin nyt.
En tiedä miten paljon asperger vaikuttaa elämääsi ja kykyysi toimia ihmissuhteissa. Sitäkin on hyvä punnita ja varmaan oletkin niin tehnyt. Ovatko naiset sinulle helpommin tulkittavia kuin miehet?
Yksi asia on sekin että kolmen lapsen jälkeen et ole enää seksuaalisesti sama kuin ennen heitä. Raskaudet ja synnytykset jättävät oman jälkensä kehoon, mieleen ja parisuhteeseen. Myös lapsiperheen arki on joskus aika rumbaa ja voi aiheuttaa haluttomuutta. Samoin kuin oma ikääntymisesi. Ainakin minun seksuaaliseen innokkuuteeni tuollaisilla asioilla on merkitystä. Toki sitten voi tulla myöhemmin vireämpikin kausi iän myötä:)
Uskallan siis asettaa kyseenalaiseksi tuon kaappilesbon leiman jonka olet otsaasi lyönyt. Sinulla on paljon hyvää perheessäsi ja parisuhteessasi. On oikein etsiä parannusta tilanteeseesi, mutta ensin sinun on syytä selvittää missä oikeasti on vika.
Kiitos, tässä oli mielinkiitoisia kysymyksiä, mutta valitettavasti nuo asiat ovat aika lailla jo läpikäyty.
Meillä on siis miehen kanssa todella avoin ilmapiiri puhumisen suhteen seksissä. Mieheni on teknisesti hyvä sängyssä ja kuuntelee kyllä toiveitani jos niitä esitän. Ongelma on enemmän, että en syty. Aivan sama mitä hän tekee. Hän on myös kaunis ja mukava persoona. Silti täytyy suunnata ajatukset vähemmän miehisiin asioihin, että selvisin niistä tilanteista.
Ja osaan sanoa ei. Olen välillä ollut puolikin vuotta pelkällä ei:llä. Kivahan se minulle, mutta hän on onneton. Hän ei syyllistä, mutta tietenkin ilmaisee halusnsa olla lähelläni, mikä on ihan luonnollista.
En ole koskaan nauttinut seksistä miesten kanssa.
Ja tässähän se AS tulee kehiin. Olen luullut, että se on ihan normaalia. Olen ajatellut, että niin sitä varmaan naiset vaan tekee, kun kerran minulle on opetettu, että se on naisen tehtävä olla miehelle hyvä joten kai se menee niin. En ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että kukaan voisi saada siitä mitään. Ja tapani mukaan ajattelin, että kaikki kokevat, kuten minäkin.
Kunnes aloin lukemaan. Ja järkytyin. Että jotkut ihan oikeasti haluavat miehiä? Siis ihan vapaaehtoisesti ja nauttivat vielä siitä? Ja sitten aloin puhumaan ja kysymään läheisiltä, ja kyllä. He haluavat mieheään o.O
Miehet eivät ole koskaan saaneet minua syttymään. Mutta olen välillä ihastunut, tai luullut sen olevan ihastusta. Kun kuvailin tuota tunnetta kuntouttajalleni hän sanoi sitä ystävyydeksi. Olen luullut sitä ihastumiseksi. En oikein hahmota niitäkään asioita toisistaan. Olen ajatellut, että jos tunnen sellaista lämpöä jotain miestä kohtaan, niin kai sitten olen siihen ihastunut. Ja se, että ne eivät herätä minussa mitään seksuaalista kiinnostusta on vain ihan normaalia. Puhutaanhan sitä paljon haluttomuudesta. Ja sen piikkiin sen aina pistin. Kunnes terapeuttini herätti minut siihen, että haluttomuus ei voi kestää normalisti teini-iästä kuolemaan.
Tai onhan minulla haluja, mutta ei miehiä kohtaan.
Kun terapeuttini kysyi minulta, millaiset muistot saavat minulla vielä miehen kiihottumaan. Mitkä seksuaaliset tilanteet.
No ei mitkään. Ei minulla ole ollut sellaista, mistä olisin saanut jotakin. Olisiko kuulunut? Muistan vain ne lukuisat kerrat, kun katson partneriani ja mietin, että mitä minä tässä teen ja suljen silmäni.
Hauska asia mitä en muistanut, mutta nuoruuden ystäväni nosti eilen esiin. En ole koskaan aktiivisesti hakenut miestä. Olen aina sinkkuna etsinyt naista. Sitten joku mies on aina jossain vaiheessa kiinnostunut minusta ja minä mennyt mukaan. Muistin ainaisen eävarmuuteni, mutta kykenemättömyteni sanoa ei. Joku laittaa käden harteelleni ja kuiskaa korvaani. Ajattelen ei, mutta hymyilen vain. En tiedä mitä kuuluisi sanoa.
Välillä mietin, että olisi ollut hinoa, jos edes minun as olisi ollut aiemmin tiedossa. Olisin ehkä oppinut hahmoittamaan itseäni paremmin. Tähän puoleen tutustuessani olen vasta oppinut, miten ohjattavissa olen. Ja myös sen, että ei minun kuulu tehdä asioita millään tavalla. Minä saan tehdä asioita.
Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.
hyvä elämä ja onnellisuus ei vaadi kauheasti, kun ne asiat on oikein elämässä, kaikki on niin kuin pitää. Siksi ei pidä tyytyä melkein hyvään, tai sinne päin olevaan omaan elämään. Elämä on ainutkertaista, on hyvä ajatella muitakin ja olla hyvä rakkailleen. Mutta ei pidä pitää vääränä tai itsekkäänä ajatella itseäänkin.
Sun matka täällä on tärkeä, se mitä koet ja tunnet.
Joskus ei pidä ajatella kaikkia muita, vaan kuunella itseään ja kysyä mitä haluan. Elämäsi on tässä ja nyt.
Ihmiset tekee asioista monimutkaisia, unelmia pidetään saavuttamattomina, aina keksitään miksi ei. Elämä antaa mahdollisuuksia, rohkeat tarttuu niihin.
Äh. Hitto mitä vastauksia.
Mä taidan tajuta missä sä meet. kiitos blogista. jään lukemaan. ehkä rohkenen kommentoidakin joskus.
Itsekin kaapissa olevana tajuan aika hyvin noita sun tunteita. Elämä vaan ei perheellisellä ihmisellä yleensäkään mene niin, että siitä lasten isästä noin vain erotaan tai sieltä kaapista kovinkaan helpolla tullaan ulos jos edes jotakuinkin siedettävää on elämä.
miksi ei erota ja aloiteta elämää mikä tuntuu omalle? Miksi ei etsitä asioita mistä pitää ja mitkä herättää intohimoa elämää kohtaan? Onko se että on äiti joku vamma jonka vuoksi jäädään tuleen makaamaan ja sanotaan että lapsille näin on hyvä?
Mä tiedän monia naisia jotka on ottanut se eron, rohkeutta se vaatii, usko itseensä yksilönä eikä miehen jatkeena. Helppoakaan se ei aina ole, mutta kukaan heistä ei tekisi toisin.
Monesti se asia mitä nyt te käytte läpi menee näin
1. Aletaan kirjoittelemaan ulos tunteitaan, esim juuri tänne.
2. Saadaan kritiikkiä ja ihmettelyä, jolloin tarinaan tulee Kyllä mieheni on paras ystäväni ja tietää että haluan myös naisia-käänne. Vaikka ensin puhutaan salaisista tuntemuksista ja miten mies ei voi ymmärtää eikä sille oikeen parane kaikkea kertoakkaan.
3. Aletaan puhumaan lasten hyvinvoinnista, perheidyllistä jonka luullaan säilyvän vuosia muuttumattomana vaikka seksi on vaikeaa ja oma mieli haljaa muuta.
4. Ratkaisuksi etsitään salasuhdetta naiseen, luullen että näin saa säästää kakkua ja syödä sitä.
Mikä teitä heteroita vaivaa? Pysykää sitten hiljaa kulisseissanne ja olkaa niitä kilttejä perheäitejä.
Äh mitä vastauksia-, ihan kuin joku perheenäiti olisi se ultimate asia joka on muuttumaton pyhyydessään.
Kyse on siitä että te ette uskalla elää omana itsenänne, te tarvitte sen miehen siihen elättämään ja jakamaan arjen. Ajattelette että jos ero tulee kaikki jää teille, se ihana ispä siinä ei enää olekkaan se paras kaveri ja luottopakki joka jakaa vanhemuuden vastuun eronkin jälkeen.
Jos teitä naiset kuumottaa niin voi voi, katsokaa L-wordia ja unissa saakaa. Kyllästyttää toi ininä siitä miten joku äitiys on kuin joku vamma joka estää elämisen.
Te itse olette se este, teidän naurettava elämisen pelko, se ettette halua luopua asioista ja pärjätä omilla. Ehkä teillä ole edes millä pärjätä, lapset on tehty ja koulut käymättä, ammatti on kotiäiti. Joten jos nyt on pakko tulla itkemään kun ei ymmärretä niin tehkää palvelus, olkaa rehellisiä. Jos teille lyötäisiin 10 millii käteen ja sanottas että voit valita, jäädä asumaan miehen kanssa vai tehdä toisenlaisia ratkaisuita niin mitä tekisitte?
Teidän rehellisyystasolla jossa ette voi edes kai itsellenne myöntää miksi pysytte sen miehen kanssa, vastaatte varmaa että lapsille on paras kun on ehjä perhe.
Joten nielkää tai tehkää ratkaisuita. Elämässä ei saa mitään ilmaiseksi, hinnan maksatte jos jäätte ja hinnan maksatte jos lähdette.
Mäkin tiedän monta heteroa jotka on ottaneet hatkat paskasta suhteesta ja monta, jotka ei. Tiedän ihmisiä joilla ei ole lapsia ja ihmisiä joilla niitä on lauma. Ihmisiä jotka ei koskaan ole olleet kaapissa ja ihmisiä jotka eivät sieltä ole koskaan tulleet.
Tällaisia "neuvoja" ja ylenkatsovia kommentteja levittelevien olen huomannut yleensä olevan hirveän vihaisia jostain oletetusta muiden "väärästä" elämäntyylistä. Tämmöinen tuomitseminen kielii musta siitä, että sulla itselläsi on jäänyt ihan normaali aikuistuminen siihen vaiheeseen, missä opiskellaan empatiaa ja myötätuntoa ja muiden ihmisten asemaan asettumista.
Pyhä perhe, niinkuin kutsuit, ei ole instanssina mikään sellainen määre jota kovinkaan moni edes niistä heteroista, jotka jää epätyydyttävään liittoon, määrittelee syyksi. Sensijaan kun niitä lapsia on tullut hankittua niiden lasten hyvinvointiin liittyy talouden jne. kautta myös sellaisia kysymyksiä saavatko lapset pitää edes kaverit jos perhe hajoaakin. Jos niitä ipanoita ei ole niin on helppo sanoa että senkus muutat muualle ja kyllä ne lapset siihen sopeutuu että ne heitetään johonkin uuteen kouluun kiusattavaksi. Olen nähnyt vierestä enkä halua omille lapsille sitä. Mielummin kärvistelen sitten toisella tavalla kuin pilaan lasten elämää tältä osin.
Jos itse saisin sen kaiken, mitä haluan, haluaisin itselleni tyttöystävän. Mieluiten salaisen sellaisen - en perheen takia enkä elämäntilannettani salaten - mutta siksi koska haluaisin oikeasti ihan rauhassa varmistua siitä, että tässä on kyseessä nimenomaan se, että olen lesbo eikä siitä, että yritän vain paeta omia ongelmiani mielikuviin. Tämä on se itsekäs osa minussa joka kyllä hirveän mielellään haluaisi tietää enemmän itsestään. Mutta koska se tarkottaisi sitä, että mukana olisi toinenkin ihminen omine tarpeineen on aika epätodennäköistä että kukaan haluaisi salasuhteeseen epävarman ihmisen kanssa. Jonka vuoksi mietin ja pohdin näitä asioita lähinnä netissä. Ja sen perusteella mitä nää lesbopalstat näyttäis olevan on selvää, että jos on joskus ollut heterosuhteessa on aikalailla teidänkin porukallenne iljettävä kuvotus. Joten ehkä se tosiaan on niin kuin sanot että pitää vaan olla pakko-onnellinen. Vähän samoinhan tosin perheellisiltä lesbopareilta julkisuudessa odotetaan täydellistä perheidylliä jossa ei ole vaikeuksia eikä mun/sun lapset problematiikkaa.
Se, että lapset vaihtaa koulua, ei välttämättä tarkoita, että ne joutuis siellä kiusattavaksi. Jotkut perheet, hajonneet ja ei-hajoneet sekä uusioperheet ovat muuttaneet ja vaihtaneet maisemaa ja lapset koulua. Tiedän lapsia (jo nyt isoksi kasvaneita) joiden koulun vaihtamisesta on ollut vain myönteisesti hyvää, eikä yhtään pahaa ja vaihtaahan ne jotkut lapset, jotka joutuvat kiusatuksi nykyisessä koulussaan uuteen kouluun ja siellä voi kiusaaminen loppua tai sitten ei, emme voi tietää sitä etukäteen. On perheitä, jotka joutuvat muuttamaan usein töiden perässä ja lapset myös.
Jotkut jää siihen avioliittoon miehen kanssa ihan taloudellisista syistä, ei muuten olisi varaa kasvattaa niitä lapsia ja toiset siitä pelosta, että hei olen erilainen, hei kiusataanko minua ja minun lapsia. Lapsia tehdessä tulisi jo miettiä, onko siihen taloudellisesti varaa. Joillekin kun se raha menee sen muun onnen edelle. Entäs jos sun mies jättäis sut ja löytäis paremman?
Olis myös reilua kertoa sille naiselle, jonka kanssa kenties haluaisit aloittaa salasuhteen, että niin muuten sulla on mies ja lapset.
Nimenomaan se, että kun on koulut käymättä ja on hankittu monta muksua ajattelematta onko siihen varaa ja mitäs sitten jos mies vaik jättäis. Sit vaan ollaan peruskoulun papereilla (jos niitäkään) ja mietitään, että mitäs nyt, on viisi lasta elätettävänä ja mistä saan rahaa. Mä veikkaan kans jos tommosessa tilantees 10 milliä annettais käteen, ni varmaan muijat lähtis vetämään suhteesta ukon kanssa paljon helpommin, jos ei muutenkaan enää sytytä, mut jos taas ei yhtään rahaa ja päälle pelko ja heikko itsetunto ni tilanne pikkasen eri...
toi just että haluis eka testata että onko vai ei lesbo, on täysin käsittämätön asia. Rauhassa haluut varmistautua että joo kyllä, kyllä se pilde maistuu enemmän kuin se muna.Ei seksi mkääritä sun seksuaalista suuntautumista. Miten tyhmä voi olla jos kuvittelee että jos nyt panee, ihan kaikessa rauhassa tietty ja salaa, naista niin lesboutesi puhkeaa kukkaan. Ja jos ei niin luojan kiitos se mies on edelleen siinä ja tietämättömänä kaikesta, niin kuin hyvään suhteeseen kuuluu.
Niin makaa kuin petaa, ja sä haluisit pedata parikin sänkyä, salaa toisen, ihan vain että sä saisit kokeilla miltä se nainen nyt tuntuis. Ja sitten mulle sanot että mun aikuistuminen on jäänyt väliin. Mä en ole mennyt silmät kii ekan miehen kanssa joka osoittaa kiinnostusta ja väsänny lapsia koska näin kuuluu tehdä, mä en ole heittäytynyt kenekään elätiksi ja jäänyt jonkun ihmisen varaan elämässä. Mä en keksi tekosyitä tekosyiden perään kuinka jaloa on etsiä itseään lapsiaan ja miestään säästäen, pahanpäivän varalle.
Meidän porukka, niin kuin sä sanot, on tottunut seisomaan omilla jaloillaan, olemaan rohkeita vaikka pelottaa, kohtaamaan monia esteitä jotka heteroille ei edes tulisi mieleen että sellaisia on jne.
Henkilökohtaisesti minä pidän iljettävänä sunlaisia jotka haluavat vain seksiä ja perustelevat sitä ties millä perhe ja hyvä äiti-perusteluilla. Ja kaikkein paras on toi että haluaa testata että onko vai ei. Jos sun pitää panna testataksesi niin mä voin sanoa että et ole lesbo.
Muista nyt opettaa lapsillesi että maltti on valttia ja älä hetero-opeta asioita. Muuten sunlaisia on jatkossakin, ihmisiä jotka tekee mitä luulevat että kuuluu tehdä ja tekevät ne liian nuorina jääden loukkuun sitten sunlailla.
Varmaan olisi hyvä perustaa joku deittiryhmä, mammoille jotka haluavat testata, siellä voisitte sitten kokeilla miehiltänne salaa ja varmistua tai ainakin saada helpotusta päiväuniinne. Laitat sähköpostiosoitteesi ja varmasti saat jonkinlaisen ringin pystyyn. Päiväkahveet toisen perheenäidin kera menee läpi myös kotona.
No, tunnen kauhean monenlaisia ihmisiä joilla on ollut monenlaisia vaiheita seksuaalisuutensa kanssa. Vaikka sulle ei lesboksi kelpaa kuin itsesi kaltainen tunnekylmä itsevarma kone niin muunkinlaisia teitä ihmisillä on ollut.
Ehkä sulla on huonoja kokemuksia tai sua on hyväksikäytetty seksuaalisesti jonkun sellaisen ihmisen toimesta, joka on palannut miehensä luokse todettuaan ettet sinä tai naiset ylipäätään oikeasti ole se juttu, mutta mä en ainakaan ole millään tavoin vakuuttunut että väitteesi siitä, että "jos tota tarttee miettiä niin ei ole" pitäisi paikkaansa. Sä et tiedä musta etkä mun elämästä yhtään mitään, etkä niistä syistä miksi tässä ollaan. Olet tehnyt päätelmän että olen persaukinen kouluttamaton luuseri ja antanut ymmärtää olevasi niin paljon parempi ihminen koska olet lesbo ja hyvin toimeentuleva.
No ei tietenkään välttämättä tarkoita. Mutta tällä palstalla näyttäisi siltä, että lesboille on tärkeintä se omanapa ja perhe on suoranaista saastaa eikä niitä lapsia, oikeasti, tarvitse huomioida päätöksissä tai tuotakaan miettiä. Tämän palstan aktiivien mielestä se on pelkkää tekopyhyyttä kaivata elämäänsä naista jos on joskus päätynyt heteroliittoon ja tekemään lapset.
Katsos kun palautusoikeutta ei ole. Ei voi sivussa elää samalla kokeiluelämää kokeillen jotain muuta, saatikka kokeillen ja käyttäen ihmisiä omiin kokeiluihinsa. Ajattelitkos sitä ollenkaan varmistellessasi vain omia selustojasi.
Miksi pitää niin älähtää kun kalikka kalahtaa. Totuuksiahan tuo fakki vain kirjoittaa.
ei, mä olen aina tiennyt arvoni ja en mennyt mihinkään heterotouhuihin, en siksi että olisin tiedostanut olevani siinä iässä lesbo vaan sen takia juuri että en tuntenut seksuaalista vetoa poikiin/miehiin. Mä ymmärsin jo hyvin nuorena ettei elämä ole oma ellei sitä elä itse, tee asioita mitä haluaa ja jättää tekemättä mitkä ei tunnu oikeille itselleen.
Ei siinä ole mitään mystistä, lesbo vain ei tunne vetoa miehiin tai poikiin. En tiedä miten sä lesbon määrittelet, mutta nainen joka naimisissa miehen kanssa on bi. Ole siis bi ja sitten varmasti tulet ymmärretyksi oikein kaikkine testeinesi.
Sun mielestä on varmaan tunnekylmää tietää mitä haluaa eikä mene jonon mukana. Se on totta myös että mulle kelpaa vain lesbo, ja sekin on totta että hänellä pitää olla tietty halu totetuttaa itseään tässä elämässä, ei vain seurata minua tai ketään ja olla epävarma itsestään. Käsittääkseni jokainen valitsee sen puoliskonsa omien arvojen mukaan. Niin kuin säkin olet tehnyt miehesi suhteen. Nyt sua vain on alkanut kaduttaa tai alat heräilemään siihen bisseyteen mikä sussa asustelee.
Kaikki lesbot joita minä tiedän eivät ole olleet miesten kanssa, koska ovat lesboja olleet syntymästä asti. Sen sijaan bissejä tunnen jotka ovat olleet miesten kanssa ja sitten löytäneet naisen ja ovat onnellisesti yhdessä. Mutta eivät he kutsu itsejään lesboksi, pitkällä mieshistorialla se olisikin jotenkin omituista. Bi on ihan hyvä määritelmä naiselle joka tuntee/on tuntenut vetoa niin henkisesti kuin fyysisesti mieheen.
Ja jos ei ole kumpaakaan ja löytää itsensä naimisista ja lapsikatraan keskeltä, sillekkin löytyy sana mutta ei mennä nyt sivupoluille asiasta.
Mä tiedän sun elämästä sen mitä kirjoitit, siitä tein päätelmiä mutta en nyt usko että olet persaukinen.
No, aikuisten ihmisten välillä on erilaisia sopimuksia parisuhteista. Ei kaikilla ole alunperinkään uskollinen parisuhde tai edes lupausta siitä. Ja jos se kolmaskin osapuoli tietää tilanteen niin mikä tässä on ongelma?
"Mieluiten salaisen sellaisen - en perheen takia enkä elämäntilannettani salaten - mutta siksi koska haluaisin oikeasti ihan rauhassa varmistua siitä, että tässä on kyseessä nimenomaan se, että olen lesbo eikä siitä, että yritän vain paeta omia ongelmiani mielikuviin"
Miksi ihmeessä muuten se haluis salata pienen testauksena jos ei sen takia että jos se naimareissu ei meekkään putkeen niin on mies jonka luo palata? Jos noillakin olis avoin suhde, avoin keskustelu edes asiasta niin ehkä ei tarvis salailla. Ja väittää ettei sen takia salaile että perhe ei saisi tietää vaan sen takia että voisi varmistua ennen kuin mies saisi tietää. Sehän kuulostaa terveelle.
tällä palstalla näyttää ennemminkin siltä että naisen ei tarvi olla mikään tahdoton ja himoton marttyyri siellä hellan edessä. Vaan voi uskaltautua sieltä hetero naisenroolista ulos.
Miten ihmeessä naisen tulisi hyljätä se kaikki mitä on ja olla äiti eikä mitään muuta? On yhtä naurettavaa ajatella että lapset ovat onnellisia jos äiti elää kulissiavioliitossa. Se on lapsien aliarvioimista.
Se mua ihmetyttää aina näissä mammoissa jotka heräävät seksuaalisuuteensa, että aina aletaan siitä että kaiken pitäisi tapahtua salaa ja ihan vain perhettä suojellakseen. Miten olisi annos rehellisyyttä joskus, ihan sen miehen kanssa juttelis ihan ekana näistä asioista, se on perheen suojelua. Salailu on oman itsensä suojelua.
Sua vituttaa varmaan vain se että tässä ei ole jonoa salarakkaiksi sulle ja että kaikki lesbot ei sano että hyvä homma, panemalla se lesbous tulee suhun. Mä sanon että kunniota sun parisuhdettasi ja perhettäsi rehellisyydellä. Se on paras alku jopa sille mahdolliselle lopulle. Silloin ei mene tule salailuja esiin ja yllätyksiä. Josko joku heteromamma uskaltaisi olla joskus muutakin kuin elämäänsä pelkäävä marttyyri.
No, sellaisia sopimuksia on elokuvissa ja saduissa. Ei oikeassa elämässä. Tavalliset ihmiset eivät kykene sopimuksiin, joissa pannaan miten sattuu, koska mustasukkaisuus tulee kuvioon ennemmin tai myöhemmin. Ja vaikkei olis mustasukkaisuuttakaan, niin tuntispa ukko olonsa hiukkasen tyhmäks kun akka kokeilisi kokeilujaan. Ei hemmetti, ei kukaan järki-ihminen sellaiseen ainakaan suostusi. Julmaa edes ehdottaa. Ja mikä sen äijän rooli siinä kuviossa olisi? Odottaa kuinka käy? Sopiiko lesboelämäntyyli akalleen ja saako hän lähtöpassit, vai kuinka?
Ja että joku lesbo nai jotain akkaa joka nai ukkoansa pitääkseen tämän tyytyväisenä.... Heh, tällaisia sopimuskumppaneita ei hevillä ainakaan älyllisten ihmisten keskuudesta löydy.
Vastaanpa tähän minäkin. Aluksi ehkä aika lyhyesti, myöhemmin ehkä pidemmästi. Tästä aiheesta tiedän minäkin jotain.....
Elin itse sitä tavis keskiluokkaista heteroelämää kunnes tapasin nykyisen puolisoni, siis naisen. Jo mennessäni ex-mieheni kanssa naimisiin 24 vuotiaana, muistan miettineeni pitäidikö tämän tuntua joltain?? En ollut koskaan ajatellut naisia tai sitä että voisin olla jotain muuta kuin hetero. Lapsia syntyi tähän lopulta platoniseen avioliittoon 2.
Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta tapahtui se, että tapasin nykyisen naispuolisoni ja sillä hetkellä tiesin mikä se tunne oli mikä minut lävisti..... Siitä ei voinut erehtyä. Koskaan en ollut tuntenut ketään miestä kohtaan samoin. Se oli rakkautta.
Aluksi selitinkin tapaamisissa naiselleni etten ota miehestäni eroa vielä 10 vuoteen lasten takia ( silloin 4 ja 7v), suunnittelin pitäväni oman elämäni sivussa sen aikaa kun lapset kasvavat.
No, eihän siitä mitään tullut muuta kuin ero kuukauden päästä ja avioero myöhemmin, minun halustani.
Joten kokemuksesta voin sanoa, että sinun ei tarvitse odottaa keneltäkään ulkopuoliselta hyväksyntää, omaa sydäntään kannattaa kuunnella, lapset selviävät tälläisestä hyvin ja kenellekään ei tarvitse todistella yhtään mitään.
Tärkeintä on kuunnella sisintään. Omat lapsenikin sanoivat puolisolleni myöhemmin, että äiti on nykyään paljon iloisempi. Lapset huomaavat asioita ja heille on tärkeintä perusturva.
Minulla takana nyt tätä vähemmistöelämää lähes 10v, lapset asuvat kotona minun ja puolisoni kanssa ja elämme tavallista elämää, johon sisältyvät myös mm lasten kaverien yövierailut.
Se mitä yritän tässä pikaisesti sanoa on, että jokainen on velvollinen elämään oman elämänsä siten kun se hyvältä tuntuu ja kasten käyttäminen tekosyynä siihen on pelkuruutta. Ulkopuolisten hyväksyntää ei tarvitse anella, se tulee kun he huomaavat sinun olevan onnellinen.
Tsemppiä ja ennenkaikkea rohkeutta ap:lle ja muille asian kanssa kipuileville, kyllä perheen äitikin selviää kaapista tulemisesta hengissä ;)
No, kuten tässä jo todistettiin kaltaisesi ihmiset ovat vääriä lesboja koska eivät ole alusta asti olleet naisten kanssa ja koska olet pettänyt exääsi eroamatta ensin ihan vaan olettaman perusteella.
Hienoa että vähemmistöt on tällaisia. En ihmettele että niin paljon näiden asioiden kanssa kamppailevat on masentuneita ja todella ahdistuneita kun tää marginaalin julmuus on mainstreamia moninverroin julmempaa ja rajaavampaa.
luuletko että ihminen masentuu määritelmästä, lesbo tai bi? Sitä pohtii ja miettii mitä kertoa suvulle ja miehelle, bi vai lesbo. Siinäpä se masennuksen aihe. Tai nuori miettii kun sama sukupuoli kiehtoo, niin että lesbo vai bi, nyt jo masentuu kun ei tiedä kumpi.
Sehän se masentaakin, hyvin tiesit.
Vääriä lesboja ei ole, joillekkin on vain kumman vaikea ymmärtää mikä on bi ja mikä on lesbo. Tuskin tuohon nyt eniten tässäkään ketjussa puututtiin. Mutta tietenkään bisset ei halua kuulla olevansa bissejä.
Mua kyllästyttää tuo asenne että jos on vähemmistöä eli lesbo niin pitäisi olla joku äiti teresa, antaa kaikille ja rakastaa kaikkia ja olla kaikkien kanssa samaa mieltä, varsinkin enemmistön eli bisse ja heteroiden kanssa.
Lesbot taas luulevat olevansa väärinymmärrettyä kansaa ovat suvaitsemattomia muita kohtaan.
Jos lesbojen kanssa ei ole samaa mieltä kirjoitukset poistetaan heti eivät kestä muiden erilaisia mielipiteitä.
pitäskö tuosta ottaa itseensä, kun säkään tuskin edes tiedät mikä lesbo on. Luultavasti sun mielestä lesbokansa on suurin osa naisista jotka ei anna sulle edes rahalla.
Itse ajattelen näin että ihmiset lähtee liian helposti eroamaan kun on yhteisiä lapsia. Tai liian helposti vieraisiin. Sulla vähän eri juttu kun rakastuit, mutta silti halusit ensin olla aviossa vielä 10 vuotta lasten takia. Vaikka se ei sitten onnistunutkaan vaan aikataulu nopeutui. Salasuhteitahan on maailma täynnä, on se salarakas sitten omaa tai vastakkaista sukupuolta. Tai yhden illan juttu tai muutaman vuoden juttu.
Heterosalasuhteita syntyy koska kommunikaatio omaan puolisoon tökkii tai tunnepuolella ei pelaa tai sängyssä ei pelaa tai on tarve testata omaa viehätysvoimaa yms. Samoista syistä luulen lesbosalasuhteiden syntyvän. Siitä taas ei paljoa iloa ole, että tälläisistä syistä lähdetään salasuhteeseen, kun salarakas on pakokeino epätyydyttävästä vakisuhteesta: salasuhde päättyy ennemmin tai myöhemmin, puoliso vähintään aavistelee jotain ja kaikki ovat allapäin, salarakas, puoliso ja pettäjä ja heidän lapset, koska aistivat kodin ilmapiirin. Pettäminen on aina kriisi koko perheelle, pahimmillaan kriisi myös sukulaisille ja ystäväpiirille. Haluaako ottaa sen riskin että se kaikki särkyy.
Sellaisen jolla ei ole lapsia voi olla helppo puhua että senkun vain erotaan ja lähdetään kulkemaan omaa polkua, toteuttamaan itseä. Oma polku vaatii aina uhrauksia. Mutta entäpä jos jonkin oma polku on juuri ne lapset ja perhe ja sen eteen on valmis jotain uhraamaan. Joskus seisomme tienristeyksessä elämässämme ja mietimme mikä polku olisi se oma polku.
Omasta puolestani voin sanoa, että muunlaista pettämistä en ole tehnyt kuin tapailua ja ymmärsin hyvin nopeasti että on vain kaksi tapaa edetä, joko erota nopeasti tai sitten unohtaa iäksi tämä uusi ihastus. Päätin siis erota. Ja se on ja oli mielestäni ainoa oikea tapa toimia, koska avioliitto oli platoninen. Kahteen suhteeseen ei voi jäädä roikkumaan. Minua on täällä tästä turha syyllistää.
Se mitä yritin aluksi sanoa oli, että tavan vuoksi ei pidä missään suhteessa olla ellei sitten se ole itselle ok, esim juuri sen turvan tai helppouden vuoksi. Itse totesin, että elämäni on arvokas ja haluan elää vaikkei se menekään aina helpon kaavan mukaan.
Heteroelämästä vaihtaminen vähemmistöelämään ja sen kertominen, että rakastaakin naista oli välillä vaikeaa, tottakai. Mutta sisintään tulee kuunnella eikä elämä koskaan ole vaivatonta. Lapset pärjäävät eivätkä oikeastaan edes välitä tälläisistä asioista, heille on tärkeintä turvallisuus, huolenpito ja rakastavat lähimmäiset. Lapsilla on myös tarkat silmät, joten avoimuus myös lasten suuntaan on hyvä.
En aio tännekään tämän jälkeen perustella valintojani tai yrittää lunastaa paikkaani vähemmistöporukasta, minulla ei ole siihen mitään tarvetta. Yritin luoda ap:lle uskoa siihen että tälläisestäkin elämänmuutoksesta selviää kun on itselleen ja lähimmäisilleen rehellinen, muille ei sitten tarvitsekaan olla.
https://www.youtube.com/watch?v=_WsymweUEtQ
lesboja, ja jos kuuntelee, niin jokainen ymmärsi jo nuorena mitä on. Siinä on lesbon ja bi:n ero. Lesboksi synnytään. Siinä ei ole mies-kautta. Bi on bi. Olkoon tämä aihe nyt tässä, jos joku joskus ymmärtäisi vähemmistöä ja että bi ei ole vähemmistöä, tällä haen sitä että jos lesbo puhuu lesboudesta niin siihen ei kuulu sitä miestä. Siksi kun tälläkin palstalla nyt on tätä ongelmaa että kutsutaan lesboksi itseään ja ollaan naimisissa miehen kanssa, on näin lesbona aika vaikea sanoa että ymmärrän. Koska selkeesti hänellä on väärä käsitys koko lesboudesta ja miten siihen voi sanoa että lesbohan sä joo olet.
Ikävää että lesbous on niin kauhean vaikea asia ja jos on lesbo siitä ei sanoa, koska muuten tuomitsee bisset vääriksi lesboiksi. Se jos mikä on sotkuista.
Bisset, opetelkaa olemaan ylpeitä bisseydestä, ei muuta.
Vaikka ihmisen olisikin loppujen lopuksi oltava joltain osin itsekäs, jos haluaa onnellista elämää viettää, niin siitä huolimatta parisuhteessa elävän bi:n täytyy ottaa kumppaninsa tunteet huomioon.
Ei kukaan voi olla niin itsekäs, että nyt kun huomasin saavani kiksejä naisista niin minun kuuluukin totetuttaa seksuaalisuuttani myös naisten kanssa. Ei se niin saa mennä. Minun mielestä jos ollaan parisuhteessa niin siinä eletään yhteiselle "hyvälle.
Ero on oikea ratkaisu, jos se yhteinen "hyvä" ei tunnu oikealle.
Samaa mieltä tästä. Koskee kaikkia parisuhteita.
Mä olen kyllä sitä mieltä, että omien pelkojen perustelu saattaa hyvinkin viedä prosessissa eteenpäin, kun itse näkee, miten hataria ne perustelut lopulta on.
Hitto että kestikään etsiä toisesta keskustelusta tää lainaus, mikä oli ehkä parhain kirjoitus ikinä koko palstalla, ja pätee hyvin tähän, vähän perspektiiviä toisesta näkökulmasta, miten toiset osapuolet saattaa suhtautua tollasiin.
Nimimerkki - Kunnioitus
"Tiedän, että et ehkä pidä vastauksestani, mutta vastaan silti ja sanon mitä itse ajattelen ja koen.
Itse kaipaan parisuhteelta vakautta ja turvallisuutta. Täällä jo joku sanoikin, että kaapista ulos tuleminen ja kaikki mitä siihen prosessiin liittyy, voi olla sekavaa aikaa elämässä. Kaikki eivät halua siihen vyyhteen sotkeentua.
Asioiden prosessointi ei välttämättä lopu, vaikka itse ajatteleekin, että on jo asiansa läpikäynyt. Heterotaustaisten naisten kanssa olen ainakin itse todennut, että he ovat usein ehtineet omaksua tietynlaisen naisen roolin ja usein ryhtyvät toteuttamaan sitä myös lesbosuhteessa. Se voi olla hyvä tai huono asia, riippuen siitä, mitä kukakin suhteeltaan kaipaa. Itse olen usein kokenut, että heterotaustaisille naisille eräänlainen lesbosuhteen roolittamattomuus on tullut yllätyksenä ja aiheuttanut usein hämmennystä ja jopa ahdistusta. Välillä olen myös kokenut, että heterotaustaiset naiset ovat yrittäneet työntää minua tietyyn lokeroon suhteessa, mistä en todellakaan pidä.
Usein jo se, että heterosuhteissa ja muussa ympäristössä omaksuttu rooli on alkanut purkautumaan, on aiheuttanut omanlaisensa muutosprosessin. Sitä voi olla omasta elämäntilanteesta riippuen joko mukavaa tai vähemmän mukavaa seurata, riippuu jälleen siitä, mitä jaksaa ja elämältään haluaa.
Sellainen selitys, että ihminen on aina ollut lesbo, mutta ei vain ole halunnut tulla kaapista ulos, on minulle henkilökohtaisesti ontuva. On hyvin vaikea kuvitella, kuinka muiden vietävissä ja arka täytyy olla, että on valmis uhraamaan elämänsä miellyttääkseen muita. Sellainen nainen ei välttämättä ole henkilö, jonka kanssa haluan loppuelämäni viettää. Haluan naisen, josta löytyy päättäväisyyttä, kunnianhimoa ja peräänantamattomuutta - en naista, joka haluaa kaikessa miellyttää muita, ei ymmärrä kyseenalaistaa asioita ajoissa tai on niin epävarma, että menee aina massan mukana. Vähiten haluan laskelmoivan naisen, joka on päättänyt perustaa perheen ja hankkia lapsia hinnalla millä hyvänsä miehen kanssa, ja hankkiutuu sitten eroon entisestä elämästään jossakin elämänsä murrosvaiheessa.
Haluan siis kuulla jotain pohditumpaa, vaikkei totuutta voikaan muuksi muuttaa. Tai ainakin jonkinlaisen kasvutarinan. Sellainen selitys, että kaikki oli vain liian vaikeaa, ei oikein annan aihetta kunnioitukseen, sillä monet meistä ovat kohdanneet vastoinkäymisiä seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, mutta silti olleet sitä mitä ovat. Eivätkä välttämättä heittäytyneet suoraan suhteisiin, vaan pysähtyneet ensin pohtimaan, mitä elämältään todella haluavat. Impulsiivinen luonne ja harkitsemattomuus eivät herätä kiinnostustani.
Voi kuulostaa raa'alta, mutta näin ajattelen. Ehkäpä ajatukseni johtuvat siitä, että kaipaan naiselta tiettyjä ominaisuuksia, jotta voin kunnioittaa häntä. Ja ilman kunnioitusta en halua perustaa parisuhdetta, eihän sellainen edes olisi oikein toista kohtaan. Ja kyllä, puolisoni on heterotaustainen nainen. Sellainen, jonka ratkaisut, päätökset ja pohdinnat kykenen hyväksymään. "
Ja näistä yhteenvetona, SELKÄRANGATTOMAT, muiden naamojen perusteella elävät on todella hukassa kaikessa, ei pelkästään seks. suuntautumisen kanssa vaan muussakin. Hop hop, elämä omaan käteen. Siitä lähtee eka askel.
Aivan TODELLA UPEAA tekstiä, kuka lieneekään kirjoittanut. Täällä harvemmin saa tuollaista lukea. Eipä tuohon mitään lisättävää, eikä pois otettavaa.
Täysin allekirjoitettava juttu.
Pätee ihan mihin tahansa ihmissuhteeseen !
Mistä näitä bimboja sikiää?????????
15-vuotiaan tekstiä, puhuu selkärangasta sun muusta. Ihan kuin elämä olisi niin helppoa kuin valintatalossa käynti, poimii vain parhaimmat ja maksaa kassalla.
Ei se ihan niin mene mutta sen te tulette huomaamaan jossain elämän vaiheessa.
Elämää ei voi hallita.
naulan kantaan ! ilman respektiä ei kenestäkään tule tärkeää ihmistä . sit on näitä fiilis- ja draamanarkkareita jotka astuu sun elämään vain paistattelemaan - todellista
niiden kanssa ei ole muu kuin parin kuukauden paneskelu. ei kannata, mieluummin sit vaikka ...
Onpas tänne vironnut mielenkiintoinen ja monikantainen keskustelu. Tämä aihe selvästikkin jakaa mielipiteitä moneenkin suuntaan, ja kuten jo otsikossa mainitsin niin se ei ole yllätys. Se sinänsä on, että monet lesbot aidosti ajattelevat niin, että kaappilesboutta ei ole olemassakaan saatika oman seksuaalisuuden kieltämistä. Jos näin olisi, niin tuskin koko termejä "kaappihomo" tai "myöhään herännyt" olisi keksitty.
Ja jos näin olisi niin sateenkaariperheet tuskin järjestäisivät suljettuja vertaistukirymiä kaltaisilleni ihmisille. http://www.heseta.fi/ryhmatoiminta/luomuisat-ja-aidit/
Elämä on laaja. Ihmiset ovat erillaisia. Kaikki eivät täytä odotettuja normeja, mutta ei se mitään. Ja mielipiteitähän saa olla. Se tekee keskusteluista huomattavasti rikkaampia.
Mutta muistakaamme, että me kaikki tulemme erillaisita elämistä ja meillä kaikilla on oma persoonamme. Erillaisuutta voi olla joskus vaikea hyväksyä, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.
Muuten kuten blogiani luettaessa voi huomata, että itsekkin myönnän, että enhän minä voi tietää. Mistä minä voisin tietää mitä oikeasti olen. Jos tietäisin niin tuskin minulla olisi mitään kriisiä :)
Joo, emmehän me tiedä kenenkään ihmisen elämänhistoriaa sitä miksi hän elää elämänsä niin kuin elää. Ei voi mennä sanomaan että hän on elänyt väärin se hänen tapansa elää joku toinen taas elää toisella tavalla.